Ilosta suruun ja taas iloon

Kuinka ailahteleva voikaan olla pienen pojan mieli!, tänään se on taas tullut todistettua useaan otteeseen. ;)

1v6kk löytyy jo niin kovasti omaa tahtoa. Tahtoa tehdä asioita itse tai tahtoa että äiti tekee ne. Tahtoa siihen että minä teen mitä haluan, vaikka kiellät kymmenen kertaa!

Pitää testata kaikkea. Mitä tapahtuu, jos lyön lelulla veikkaa. Mitä jos vähän heittäidyn lattialle huutamaan, antaako äiti periksi? Jos kieltäydyn syömästä ruokaa, saanko leipää tai ainakin banaania?..

Rutiinit korostuu, asiat pitää mennä tietyllä tavalla. Pieni suuttuu, jos illalla ei saa juustoa ennen iltapuuroa tai jos äiti ei pidä sylissä päiväunien jälkeen sitä 15minuuttia, isi ei kelpaa.

5v veikka on idoli, voi kuulkaa, sitä palvotaan kuin jumalaa! Jos veikka tekee, tekee pieni. Jos veikka hyppää sohvalta, meinaa pienikin hypätä tai ihan mitä vaan kunhan vaan tehdään samat jutut.

Kielellinen kehitys on hurjaa, kaikkea yritetään toistaa. Uusin ja tärkein sana on "Tiito"=kiitos, sitä hoetaan ja ihan oikeassa paikassa. Muita tärkeitä sanoja ovat mm. "Kenkä", "Anna", "Ei oo", "Ei" ja "äitä".

Äitä on tärkeä, jos katoan vessaan tai pyykkihommiin, kaikuu kohta "ÄITÄÄ".

Jos sattuu, pieni juoksee luokseni ja näyttää mihin pitää puhaltaa. Uskomaton on äidin voima puhaltaa pipi pois! :D

Voi äidin pieni, kunpa et kasvaisi niin pian! On niin ihanaa ja samalla sydäntä särkevää seurata kuinka kehityt ja kasvat.. Ei ole meillä enää vauvaa ei, eikä enää ehkä koskaan tule enää olemaan. Yritän siis imeä muistoja kuin pesusieni ja nauttia kaikista ihanista arkisista päivistä. :)

Näin kivaa voi olla syöminen..

...Tai sitten ei, jos ei saa ite ja heti!

"Kädet ylös!"
(Uusin leikki äidin kanssa)



Kutikutikuu! Sitten kutitellaan. :)




Äidin vauva, ehkä vielä kuitenkin hetken..