perjantai, 3. helmikuuta 2012

H&M:n värikäs kesä


Minulle on kotiutunut jo tämän vuoden puolella paketti jos toinen, putiikki on aina sama.
Se luottokauppa, josta takuu varmasti tulee tilattua joka kausi jotain. Josta ihan varmasti saa meidän poikien ja äidinkin makuista vaatetta. Perusvaatteita sopivaan hintaan ja laatukin on hintaansa nähden minun makuun varsin kohdillaan.
Kesää kohti sinne tulee aina ihanan raikkaita värejä, pojillekin. Meidän isojen poikien kesävaatteet koostuukin lähes yksinomaan näistä. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan, jos kerta kaikki tykkää?

Mikä se sellanen kauppa on?
Tietysti H&M. ;)



Testailtiin tänään yhdestä paketista tulleita.
Voidaan ottaa kesäteepparit käyttöön jo nyt, kun alle vaan laitetaan ihanan värikäs loggin trikoopaita. Toimii!
Nuo tennarit on jo vakio, olivat viime kesänä käytetyimmät siistimmät kengät, joten nyt tilasin mustat tulevaan kevääseen/kesään. Ihana ylläri oli keltaiset pohjat, Emil ihastui.


Parista paketista on kuoriutunut varsin värikästä pojille, varsinkin limen vihreää. Se taitaa olla poikien lemppari väri ja pinkki, siinä toinen suosikki kesään.
Värikäs hihaton on ostettu liikkeestä Emilille.
Itsellenikin olen kartuttanut vaatekaappia. Kuvassa olevat tennarit on muuten ihan huippumukavat jalassa. Minulla oli viime kesänä valkoiset ja nyt tilasin aiemmin jo mustat sekä viimeisimmäksi nuo punaiset. Kotiin kesää keltaisella ja perhostyynyliinalla.




Nettisivulle oli tullut taas kaikkea uutta kivaa ja tilaushan siitä sitten lähti. Kiva kun isoille pojillekin on muuta kun pelkkää turkoosia, mustaa tai harmaata. Me tehdäänkin yleensä tilaukset poikien kanssa yhdessä, jokainen valitsee mieluisat ja minä tilaan. Helppoa ja vaivatonta sovitella sitten kotona sattuiko koot oikeaan ja tykkääkö pojat sittenkään.




Shortseissakin on hyvä väriskaala.
Meillä monet H&M:n shortsit kestäneet kolme käyttäjää. Parasta on se että pojilla on nyt peräkkäiset koot ja saan siirtää aina edelliselle pieneksi jääneet seuraavan kaappiin suoraan. Kätevää! ;)
2,95e collegeshortsit oli viime kesänä niin hyviä ja pesua kestäviä, että niitä tilasin taas parit. Toivotaan että ovat nyt yhtä hyviä.




JA voi mitä hattuja ja uimashortseja!
Kielilippikset lähti Emilille tilaukseen, samoin oranssi kalastajahattu. Uimashortsit tilasin joka pojalle. Vanhin halusi limet, seuraava turkoosit, seuraava pinkit ja pienimmälle pinkit ja limet (katsotaan sitten kummat on mieluisammat).



Limet (yllätys!) halvat takit (9,95e) tilasin kahdelle nuorimmalle, saa nähdä millaset ovat. Ainakin vettähylkivät ja varmasti toimii kauppatakkina. Loggin värikkäät trikoopaidat on kanssa sellanen vakio-ostos, nyt niissä on niin herkkuvärit että tilasin pinon.

Tarviiko siis sanoa ettei pojille saa värikästä? ;D
Käykää ihmeessä kurkkimassa löytyisikö teille jotain.



tiistai, 31. tammikuuta 2012

Pikainen pipo- ja housuvinkki





Lindexille ja KappAhliin oli tullut aika kivoja trikoopipoja myyntiin, eikä ollut hinnalla pilattu. Tilasin nettikaupasta meille muutaman ja ystävälle ostin liikkeestä yhden. Näyttäisi Lindexin nettikaupasta osa jo loppuneen, mutta varmaan liikkeistä vielä löytää. Näissä kuvissa Emilillä koko 52/54. Saatavilla oli myös kokoa 56/58, joka mahtui minunkin päähän. ;)
Tähtipipot siis Lindexiltä ja raitapipo KappAhlista.
Raitapipoja oli kolmessa värissä ja isoin koko niissä 52/54.


KappAhliin oli ilmestynyt myyntiin myös Woxon vedenpitäviä välikausihousuja. Koot alkaen 128cm.
Meillä ei näitä ole aiempina vuosina ollut, kun materiaali ja yksityiskohdat ei ole vakuuttaneet. Nyt ostin koska selvää parannusta on tapahtunut. Housut ovat minusta nyt kestävämmän oloista kangasta, lisäksi lisää kestoa tuomaan on lahkeensuun takaosiin laitettu tuplakangas. Ei siis luulisi kuluvan kantapään alla puhki. Lahkeensuissa on myös kiristettävä kuminauha, jos ei tykkää suorista lahkeista. Tai siitä että yhtään liian reilut housut laahaa siellä maassa ja on kantapään alla. Vyötäröllä on kuminauhan ja vyönlenkkien lisänä säädettävät tarrat. Meillä ainakin hoikilla pojilla sai niillä pysymään jalassa hyvin kun soviteltiin. Vyöt kun tuntuu aina olevan hukassa tai sitten muuten vaan epämukavia menossa.
Hintaa housuilla oli 35e kieppeillä. Itse hyödynsin yhden alelappusen ja sain kahdet housut (146cm ja 158cm) n.60e. ;)

Vielä kolmantena vinkkinä; Lisäsin huutikseen 110-116cm paitoja, housuja tulossa ihan pian myös. Kannattaa kurkkia!

 

maanantai, 30. tammikuuta 2012

Jeriika - lukijatarjous!




Jeriika tarjoaa lukijoilleni 15% alennusta tilauksesta, myös ALE tuotteista. Tarjous ei koske merkkejä; Minymo, Molo Kids, Phister&Philina, Racoon, Ticket to Heaven ja Maxomorran sekä Alba babyn uutuuksia. Jos tilauksen palauttaa, alennuksen menettää. Alen saat koodilla; poikientyyliin ja se on voimassa 4.2.2012 saakka.

Kannattaa kurkkia myös kevätuutuudet, esim. Racoon, T2H, Minymo, Mc Baby, Phister&Philina ja tulossa pian mm. Maxomorraa.

Ostoksille pääset tästä. :)

 

Perjantain Meandi pippalot







No niin.
Minullahan oli siis perjantaina Meandi kutsut. Kuten hiukan jo etukäteen "pelkäsin" oli mallisto aivan yhtä ihana livenäkin, ellei jopa ihanampi! Melkein kaikki lähti tilaukseen mitä olin suunnitellutkin ja hiukan enemmänkin. Varsin onnistunut mallisto lastenvaatteiden osalta, en muista koska olisin yhtä monta vaatetta viimeksi tilauslipukkeeseen kirjoitellut. ;)

Kutsuja olen kyllä emännöinyt jo monta kautta ja sitä ennen tilannut yhtä monta kertaa ystävän kutsuilta. Monta vaatetta vanhoista mallistoista onkin kiertänyt jo kahdella veljeksistä, esim. tämän kauden uusintatuotannossa oleva pilvipaita on meillä vieläkin siitä ensimmäisestä kaudesta jolloin pilviä sai. Tilasin sen aikoinaan meidän nykyiselle 11v:lle, hän piti paitaa pari vuotta. Nyt se on 7v:llä jo yhden kesän ollut ja mahtuu toisenkin. Edelleen todella siisti ja muotonsa pesuista huolimatta pitänyt paita. Nyt tilasin pilvipaidan Emilille, saavat sitten veljekset samistella.

Kutsut oli siis varsin onnistuneet. Suosittelen emännöimään kutsuja ja menemään ystävän kutsuille, vaatteet on ihan eri juttu nähdä livenä. Ohessa kuitenkin makupaloja valokuvin.
Kiitokset kovasti minun vakkarimyyjälle! ;)

 

lauantai, 28. tammikuuta 2012

Småfolk kevät 2012













Småfolk on yksi lempimerkeistäni. Paidoissa on niin ihanan pehmoinen materiaali ja hyvin päälle istuva malli. Paidat pitää myös hyvin kuosinsa pesussa ja nukka on aika vähäistä, mitä meillä paitoihin on eksynyt. Emilillä on siis merkkiä kaapissa muutama ja tämän kevät malliston kuosit on sen verran kivoja, että pitää lisätä kaappiin vielä pari. ;)
Minä se en vaan jaksa kyllästyä retrokuoseihin ja iloisen raikkaisiin lapsellisiin vaatteisiin. Nämä on just niitä, taatusti aina joka mallisto. Tykkään!

Tykkäättekö te?