Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät/kesä 2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät/kesä 2015. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. toukokuuta 2015

Sovituksessa Villervallan värikäs kesä (sis.alekoodin Skidiin!)

 
 
Viime vuonna tähän aikaan käytettiin jo t-paitoja ja shortseja. Käytiin jopa rannalla uittamassa ainakin jalkoja, kun oli jo hellepäiviä. Nyt on ollut hieman viileämpää, mikä minulle sopii oikein hyvin, mutta lapset odottaa shortsikelejä jo kovasti. Hyvänä esimerkkinä vastaus jonka sain, kun kysyin pojilta tänään että mitä he haluaisi tehdä reilun viikon päästä kun alkaa kesäloma; "Mennään rannalle ja uimaan joka päivä!"
Emil elää vissiin siinä uskossa, että ne rantakelit alkaa samalla hetkellä kun koulu loppuu. ;D
Lasten takia toki toivon että päästään toteuttamaan tätä toivetta kesällä mahdollisimman usein.

 
Kesäfiiliksissä soviteltiin Skidistä sovituskuvauksia varten tulleita Villervallan värikkäitä kesäuutuuksia.
Oi, näitä katsellessa lasten päällä alkoi itselläkin kesäfiilis nousta. Miten ihanaa kun lapset pääsee (toivottavasti pian) ulos kevyemmissä ja voih niin värikkäissä ihanuuksissa! Kesäksi etenkin sitä jotenkin tykkää pukea lapset värikkäästi ja ilotella kuoseilla.
 
Oma ihan ykköslemppari Villervallan kesämallistosta on tämä Tukaani-kuosi, tätähän löytyy kolmessa eri pohjavärissä, oma lempparini on tämä keltapohjainen. Sopii hyvin niin tytölle kuin pojalle, etenkin kun yhdistelee sitten eri värisiin shortseihin tai capreihin. Olivialla on kuvassa pinkit caprileggarit ja lierihattu tukaani-mekon kanssa. Tosi herkku yhdistelmä!

 
Tukaaneja löytyy myös kesäpukuna, kuten myös muita kesäkuoseja. Tuo kesäpuku/body taitaa ollakin monen suosikki vauvalle kesään, meilläkin on muutama niitä jo odottamassa lämpimiä. Näissä Villervallan kesävaatteissa (suurimmassa osassa) on aivan ihana elastaania sisältävä kangas, joustaa siis hyvin ja on miellyttävän pehmoinen iho vasten.

 
Rio-kuosinen kesäpuku on aika hauska. :)

 
Olivialla kuvissa 80cm kesäpuku, joka on hiukan reilu vielä niska-haaramitasta. Hänelle olisi nyt varmaan mennyt tästä 74cm vielä hyvin ja ehkä jopa koko kesän, mutta toisaalta ei tuo 80cm liian suurelta näytä mielestäni sekään. Kestovaippailijoille varmasti hyvä, kun tuo niska-haara on pitkä.
(Olivia on arviolta n.75-76cm pitkä)
Soviteltiin myös tähtitennarit koossa 21, jotka on meidän neidille liian suuret vielä, koska hänen kenkäkoko on 19. Mutta nuo olisi kyllä hurjan söpöt pienellä taapertajalla!

 
Rio-kuosissa kuten muissakin Villervallan kuoseissa on kiva myös samistella sisarusten kesken. Keltainen on minusta ihana pojalla, mutta miks ei tytölläkin. Tässä Emilillä Rio t-paita ja mustat canvasshortsit koossa 140cm molemmat. Hiukan reilut vielä n.135cm pojalle, mutta itse tykkään että paidat ei saa olla liian lyhyitäkään helman mitasta. Villervallan paidoissa on vielä hyvä istuva ja kapea malli. Erinomainen hoikalla, mutta joustaa vähän masukkaammallekin käyttäjälle.
Olivialle Rio-kuosi bodyna ja jalassa pehmoiset trikooshortsit. Huivin kiepsautin neidille kesähatuksi ja toimiikin erinomaisesti sellaisena, vielä kun vaan kaikki hatut saisi pysymään päässä. ;)
 

 
Jätskit jätskit! Minusta tämä Villervallan jäätelökuosi on kaikista eri valmistajien jäätelökuoseista onnistunein. Niin herkullisen näköiset nuo tötteröt. Jätskipaidan kanssa kuvassa punaiset trikooshortsit ja farkkukankainen, mutta pehmoinen lierihattu. Nämäkin 140cm ja hattu 52/54.

 
Farkkushortsit on pehmoista ja notkeaa farkkua, ihanat tähdet takataskuissa tottakai, kuten kaikissa Villervallan canvasshortseissakin. Näissä farkku- ja canvasshortseissa on tänäkin vuonna vyötäröllä leveä resori, jonka sisällä kuminauha ja nauhat. Vaikka Emil onkin tosi hoikka, niin minusta nämä ei silti ole mitkään leveät päällä vaan istuu oikein kivasti jalkaan. Nauhoja saa toki vähän kiristää vyötäröltä. Yläkuvassa värinä se mid wash. T-paita vihreä mixed star.

 
Tässä farkkushortsit tummemmassa sävyssä eli "dark wash". T-paita sateenkaaren väreissä "little rainbow".

 
Näitä kuoseja ja värejä voi villisti miksailla keskenään ja aina vaan sopii yhteen. ;)
Näissä kuvissa näkyy hyvin tuo shortsien istuvuus. Itse meinasin alkuun ostaa Emilille 134cm shortsit, mutta tässä sovitellessa totesin, että kyllä nuo 140cm on ihan hyvät myös. Luulen että hänelle tuo 140cm tulee mahtumaan kaksi kesää.

 
Emilin omat lempparit näistä kaikista on musta kiwi-teeppari ja vihreät canvasshortsit.


 
Kaikki sovituksessa käyneet vaatteet on Olivialla kokoa 80cm ja Emilillä 140cm. Olivian hatut 44/46 ja Emilin 52/54. Vaatteet on mielestäni ehkä hiukan reilua mitoitusta, hatut vastaa hyvin kokoaan.
(Olivia n.75-76cm & py n.44cm. Emil n.135cm & py n.53cm)
 
Mitäs tykkäätte Villervallan kesäkuoseista? Mikä kuosi on lemppari?
Tykkääkö teillä pienet koululaiset pukeutua vielä värikkäästi?
 
Nyt kannattaa käydä ostoksilla Skidissä, nimittäin tämän kuun loppuun (31.5.2015 asti) saa -15% alennusta normaalihintaisesta tilauksesta koodilla; LAPSIMESSUT
 
(Vaatteet kävi sovituksessa, muutaman saimme pitää.
Postaus sisältää mainoslinkit Skidiin. En hyödy klikkauksista)
 
 
 
 

tiistai 12. toukokuuta 2015

Pienen tytön kesän ykkösvaate

 
 
Pian alkavana kesänä meillä on pieni vaippapylly, joka kävelee tukea vasten ja ehkä jopa ilman tukeakin (mikäli neidillä on kiirus, kuten tähän mennessä on ollut). Ehdin jo talvella hiukan harmitella, että voinko hankkia neidille kesään mekkoja juuri ollenkaan. Kontatessa kun helmat tuppaa jäämään polvien alle ja ilman bodya vaippa valuu ärsyttävästi sekä mekon/paidan helmat on pikkuista nostaessa usein rutussa kainalossa
(todella ärsyttävää, jonka takia itse tykkään käyttää lapsella lähes pelkkiä bodeja yläosana koko vaippaiän).
 
Onneksi tänä päivänä vauvanvaaterintamallakin on vähän eri tarjonta kuin ennen ja valmistajat ottaa huomioon nämä ihanat pienet kesä rinsessatkin. ;)
Alkavan kesän ykkösvaatteita tulee meillä ehdottomasti olemaan mekko/hamebodyt!
Eli siis bodyt joissa on hame tai mekko osa kiinni ommeltuna bodyyn. Niin tyttömäistä, kevyttä ja helppoa.

  
Kun näin ekaa kertaa talvella Reiman kevät-kesämalliston kuvat, niin rakastuin tähän newborn-malliston Lycklig-hamebodyyn. Pakko saada-meiningillä sitten odotin bodya myyntiin ja luulin alkuun jo jääväni ilman koko ihanuutta. Reimashopiin kun oli alkuun tullut vain pieniä kokoja myyntiin ja bodya jälleenmyyviä liikkeitä ei ollut lähellä. Onneksi ja ilokseni Reima lähetti Olivialle haalareiden ohella muutaman newborn-malliston vaatteen testiin ja paketissa tuli hamebody tummanharmaa-valkoisena. 
Myöhemmin myös Reimashopiin tuli myyntiin koot 80cm ja 86cm. Samantein lähti tilaukseen vaaleanpuna-valkoinen versio.

 
Olivian hamebody on kokoa 80cm ja on nyt vielä ihan hiukan reilu, mutta kuitenkin pidettävä ja kesällä varmasti ihan sopiva. Bodyssa käyttöikää lisää kahdessa rivissä olevat haaranapit, joten menee varmasti pitkään.

 
Materiaali on ihanan vilpoisen oloinen ja ohut trikoo. Todella pehmoinen ja varmasti mukava päällä. Hame-osa on sen verran lyhyt ettei häiritse kontatessakaan, joten tämä on täydellinen. ;)
 
Millaisia vaatteita te olette varanneet vauvoille kesään?
Tykkäättekö näistä mekko/hamebodeista?
 
(Olivian päällä oleva hamebody saatu Reimalta.
Teksti sisältää mainoslinkkejä, en hyödy klikkauksista.)
 
 

perjantai 1. toukokuuta 2015

Karkkipinkkiä ja hattaraa

 
Onneksi me ei saatu tänne lunta vapuksi, vaan aurinko mollotti eilen ihan kirkkaalta taivaalta ja tänäänkin on pienen harson takaa tuota valovoimaa loistanut. :)
Meillä oli vapunaatto varsin työntäyteinen. Ihan ne normit viikkosiivous, kauppareissu ja pyykkirumbaa. Monesti kyllä pyritään siihen, että ettei aattoina ainakaan siivota, mutta joskus on vaan pakko. Aikataulu kun menee sen mukaan, että tehdään silloin kun keretään ja aikaa on. Olkoot vaikka mikä pyhä
(no okei, ei jouluna eikä juhannuksena). ;)
 
Ehdittiin me myös ulkoilla. Pieni neiti on nykyisin aivan innoissaan, kun pääsee pihalle konttaamaan. Vaikka mitään ei käsiinsä rukkasten takia saa, niin pelkkä konttailu ja ihmettely tuntuu olevan ihanaa puuhaa.

 
Me saatiin Olivialle Reimalta yhteistyön merkeissä testiin kaksi haalaria. Tämä karkkipinkki Reimatec Kuvio-haalari onkin ihan paras pihahaalari pienelle konttaajalle. Parasta on se, ettei tarvitse kurahousuja lisäksi, koska haalari on vedenpitävä ja toisekseen värinä tuo pinkki on yllättävän likaystävällinen. Ihanuudesta on turha kai edes mainita. ;)

 
Vaikka haalari onkin kokonaan pinkki, niin kankaan pinnassa on kuitenkin söpö tummempi pinkki kukkakuviointi. Antaa mukavasti "ilmettä" tuohon yksivärisyyteen. Kokona haalarissa on 80cm.
On vielä reilu, että uskon menevän syksylläkin, mutta on aivan pidettävä jo nyt.
Veikkaisin Olivian pituudeksi noin 74-75cm (kuukausi sitten oli 8kk neuvolassa 73,4cm).

 
Neiti seisoo jo näpsäkästi ulkonakin tukea vasten ja sisällä kävelee jo tukea vasten. ;)
Haalari pysyy muuten hyvin päällä tuon hyvän vyörärökuminauhan ansioista, eikä valu mihin sattuu, vaikka onkin reilu.

 
Reiman kumipohjaiset töppöset ostin jo pari kuukautta sitten ja ne on olleet hyvät juuri nyt tähän vaiheeseen, kun kengät saattaisi olla turhan hankalat vielä. Rukkasetkin on Reimaa, viime syksyllä alesta ostetut.
(pipo Silverjungle)
 
 
Toinen haalari onkin se vaunuhaalari. Pehmoinen hattaran vaaleanpunainen Hahtuva-fleecehaalari on ollut meillä käytössä lähinnä vaunu-unilla, mutta on kätevä myös viileämmällä kelillä vedenpitävän haalarin alla. Haalarissa on vetoketju vähän viistosti tuossa sivussa ja yläosassa nepparit, tosi nätti malli.

 
Kokona tässäkin 80cm. Reiluutta on vielä hyvin ja noiden käännettävien hihan- ja lahkeensuunresorien ansioista menee taatusti syksynkin vielä.
(pipo Lindexin viime syksyltä ja villalapaset sekä sukat mummon neulomat.)
 
Millaisella haalarilla muut pienet konttaajat ulkoilee ja vaunuilee?
 
(Haalarit saatu Reimalta)
 


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Keväiset kauppakamut

 
 
Ei ole lämpö ja aurinko hellineet meillä. Tai kyllä tuo aurinko jaksaa väliin ilahduttaa, mutta kylmä viima tekee säästä paljon kylmemmän kun mittari näyttää. Hrr.. Mutta en valita, ihanaa kun on kevät! :)
 
Meidän pienimmät on ne jotka yleensä aina ruokakauppakavereiksi lähtee lähikauppaan, kun illalla suunnataan parin päivän ruokaostoksille. Emil eilen eteisessä pukiessaan tuumaili että; "on niin kiva lähteä kauppaan, kun ei tartte pukea niin paljon päälle!". Hih, pienet on ilot lapsella. Kylmä kävi silti luihin ja ytimiin, kun sen verran pihalla oltiin, että muutaman kuvan nopsaan nappasin minun kauppakamuista.

 
Olivia sai maahantuojalta tässä taannoin Racoonin ihanan teddykarvaisen fleecetakin ja ruusukuviolliset housut testiin, jotka onkin olleet juuri kivat nyt kauppareissuilla päällä. Henkselihousuissa on ohut fleecevuori, joten lämmittää mukavasti viileämmälläkin kevät säällä. Tuo teddyfleece puolestaan on on jo itsessään muhkea pehmoinen, että lämmittää sekin enemmän kuin ihan perus välikausitakki.
Kokona molemmissa on 80cm ja on ihan sopivat ehkä noin 75cm neidille.
Mielestäni nämä Racoonit vastaa hyvin siis kokoaan.
 

 
Emil kaivaa kaapista aina mieluiten käyttöön Molo Kidsin softshell takin, joka onkin jo viime keväälle ostettu Jeriikasta. Kokona tuo 140cm alkaa olla ihan hiukan jo turhan sopiva minun makuun noin 134cm pojalle, mutta menee kevään käytössä vielä. Pipo NopsuPopsulta saatu jo pari vuotta sitten.

 
Ostin Olivialle Jeriikasta myös tuon mintunvihreän sydäntakin syksyä ajatellen koossa 86cm ja se sopiikin ruusuhousujen kaveriksi ihanasti myös. Toivottavasti housut menee syksynkin vielä.
 
Racoon ulkovaatteita on kiva valikoima tarjolla mm. Jeriikassa.
Nyt muuten on Jeriikaan -10% alekoodi Jeriikan Facebook sivuilla, käykääs poimimassa! ;)
(Kuvien Racoon teddytakki ja housut saatu maahantuojalta)
 
 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ne Lapsimessut!

 
Tässä viimein jo minulta kyseltyäkin ja toivottua lapsimessupostausta!
Johan tässä tovi jo viikonlopusta vierähtikin. ;)
Minun on tässä viime päivinä taas pakko ollut myöntyä sille että suurperheen äiti, jolla on yksi erittäin ehtivä tyttövauva, ei välttämättä ehdi ihan samaan kun pienen perheen tai vähän isompien lasten äiti..
Mutta Lapsimessuilla on käyty ja jälleen kerran reissu oli sen arvoinen, vaikka matka olikin pitkä. Tässä vähän kuvia ja se messusaalis. ;)
 
 
Me messuiltiin perjantaina ja minusta ihmisiä oli paljon jo heti aamupäivästä. Toiset osastot oli väljempiä ja toiset taas niin täynnä, että piti käydä ensin muualla ja palata myöhemmin kurkkimaan että mahtuisiko paremmin katselemaan. Meillä mies oli kahden nuorimman pojan ja Olivian kanssa kiertelemässä niitä lapsille mieluisia osastoja ja minä sain yksin kierrellä vaateosastot. Oikein mukava jako jokaisen näkökulmasta. ;)
 
Verson puodin osasto oli ihana! Niin värikylläinen ja upeita kuoseja täynnä. Oikein harmittaa kun en katsellut vaatteita läpi tarkemmin ja ajan kanssa. Minulla muuten joka vuosi jää harmittamaan joku osasto, jonka olisin halunnut katsella uudelleen ja joka jäi. Käykö muille noin?

 
Skidin osastolla ihastelin kesän uutuuksia. Erityisen ihania oli jäätelö-, tukaani- ja kiwikuosit.
Osasto oli taas täynnä hyviä messutarjouksia.

 
Reiman osastolla vaatteet oli ihanasti omissa väriryhmissään. Tyttöjen pinkitykset oli niin söpöjä ja Angry birds kuosit hyvin esillä. Angry birds vaateissa oli mm. hupparit tarjouksessa 15e ja muitakin mukavia juttuja.

 
MaxPlay:n osastolla oli myynnissä vaikka mitä kivaa ja tarpeellista. Itse olin jo pitkään haaveillut Olivialle KG Designin pilven mallista pöytätablettia ja tuolta sen sain edullisesti. Tietenkin vaaleanpunaisena. ;)
Lisäksi myynnissä oli mm. saman sarjan hauskoja robotti- ja pöllö säästölippaita.
Kannattaa käydä kurkkimassa MaxPlayn nettikaupasta lisää noita tuotteita!
 
 
Silverjunglen söpöt pallo, sydän ja tähtivaatteet oli kaikki esillä. Näitä olenkin meillä testaillut kovasti ja tein taannoin lisätilauksenkin, josta vielä juttua myöhemmin tulossa. Täytyy sanoa että tuo pallokuviollinen neulehaalari on aivan hurjan suloinen. :)
 
 
Crocsin osastolla ihastelin noita pienten tyttöjen sandaaleja. Voi kun meidän neiti kasvaisi pian ja päästäisiin kunnolla kenkäostoksille. ;)

 
Lumoan, Mainion ja Melli EcoDesignin vaatteet ovat kauniita kyllä, vaikka en ole meille yhtään vielä hankkinut. Kiva oli kuitenkin nähdä nämäkin livenä, jos innostun merkeistä enemmän jossain vaiheessa.
 
 
Me&I:n osasto oli tupaten täynnä ihan joka kerta kun sinne yritin. Pääsin kuitenkin kurkkimaan jostain nurkasta tarjouset ja olihan siellä vaikka mitä kivaa. Lastenvaatteet oli muistaakseni 15e/kpl. Itse en nyt sortunut mihinkään, koska olin jo monet kuoseista ostanut aiemmin.
 
Gugguu:n osastolla kävin myös hypistelemässä noita niin suosittuja uutuuksia ja vaikka messutarjous (-20%) oli ihan hyvä, niin en edelleenkään sortunut. Ehkä olisin jos Emilin koossa olisi sattunut olemaan ice blue värissä huppari, mutta ei ollut.. Olivialle en vielä osaa näin arvokkaita merkkejä ostaa, kun vaatteissa menee niin vähän aikaa yksi koko.

 
Name It:n osastolla teki shoppaillessa hyvää, kun kaikki ostosten tuotto meni hyvään tarkoitukseen. :)
 
 
Messuilla jaettiin ainakin jossain vaiheessa Novitan lehteä ilmaiseksi. Kotona tuon lehden selasinkin vasta läpi ja siellä olikin vaikka mitä ihanaa, kun vaan osaisi neuloa. Ajattelinkin kiikuttaa lehden mummolle ja esittää toiveen parista vaatteesta. ;)

 
Niistä ostoksista vielä pari kuvaa. Saalis ei ollut suuren suuri, mutta muutama vaate ihanuus tarttui kuitenkin mukaan sen pilvitabletin lisäksi. Meillä ollaan ehkä hiukan "pahassa" kokoluokassa joka lapsen kohdalla messujen tarjonnan suhteen, kun isot pojat on jo niin isoja ja Emilkin koossa 140-146cm. Heille ei siis oikein ollut mitään enää. Olivialle olisi ollut paljonkin, mutta aika vähän vielä viitsin hänellä pitää kalliimpia sisävaatemerkkejä. Vuoden päästä tilanne onkin toinen. ;)
 
Skidin osastolta ostin kuitenkin ihanan jäätelöhaalarin kesään 80cm ja pinkit canvashousut 86cm.
Emil sai hyvästä alesta mustan velourtakin 140cm.

 
Verson Puodin osastolta ostin musta-valkoisen mekon 80/86cm ja Metsolalta timanttikuosisen bodyn 86cm. Mukavaa vaihtelua vaaleanpunaiseen maailmaan tämä musta-valkoinen.

 
Name It:ltä ostin Olivialle pieniä kesävaatteita 80cm.
 
Messuista jäi kaikkiaan hyvä mieli ja ensi vuotta jo odottelen.
Mikä fiilis teillä oli messuista tänä vuonna?
Mitä tarttui mukaan?
 
(Itse sain messuille bloggaajapassin ja messuliput perheelle messukeskukselta)
 
 
 
 

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Newbien koti ja muuta mutinaa

 
 

 

Kuvat KappAhl
 
Minulla oli tälle aamulle kello herättämässä, että olisin heti aamutuimaan kärppänä Stockmannin hulluilla päivillä tilaamassa meille Stokken Tripp trapp tuolia, joka oli hulluttelujen kunniaksi muutaman kympin halvempi kun normaalisti. Hyvästä yrityksestä huolimatta olin kai liian myöhään ostoksilla, kun tuolit oli jo kello 8.00 loppuunmyyty nettikaupasta. Ai että otti päähän..
Olin jotain muutakin pientä suunnitellut tilaavani, mutta harmitti tuo tuoli niin paljon, että totesin koko kaupalle että pie tunkkis! ;)
 
Olenko ainut jota ottaa päähän nämä nettikauppojen "pienet" erät, jotka loppuu vaikka kuinka yrittäisit olla nopea? Minusta mikään ei ole ärsyttävämpää, kun kytätä heti sillä kellon lyömällä, kun joku tarjous tai mallisto ilmestyy ja silti saat jännätä saatko toivomasi vai et. Aika monesti sitä on vaan jäänyt nuolemaan näppejään ja odottelemaan niitä mahdollisia lisäyksiä, joita usein ei sitten kuitenkaan tule. Minulle helposti tulee sitten sellainen olo, että olkoot koko kauppa ja pistän rahani muualle.. Sanokaa nyt etten oo ainoa jota ärsyttää? ;)
 
Eilen kyttäsin Kappahlin nettikauppaa. Olin jo pitkään odotellut myyntiin tuota ihanaa Newbie-malliston Home sarjaa ja kalenteriin oli merkitty päivä jo ajat sitten. Sain kun sainkin meille muutaman ihanuuden tilattua, mutta näistäkin oli jo aamupäivästä osa tuotteista loppu. Minusta nämä on aivan ihania ja todella hienoa, että Kappahl on tajunnut laajentaa Newbie-sarjaa sisustuspuolelle. Newbie-vaatteet on jo ihan lemppareitani ja kiva päästä myös sisustamaan neidin omaa nurkkausta näillä hempeillä kuoseilla. Newbiet ovat 100% ekologista puuvillaa.
Syksyllä on muuten tulossa syysmallisto, toivottavasti sekin on yhtä ihastuttava.
Newbie-mallisto on myynnissä nettikaupassa ja joissakin liikkeissä, kurkkaa lisää tietoa täältä.
 
Hurahtiko kukaan muu näihin? :)