maanantai 30. marraskuuta 2009

Poikien joulukalenteri


Poikien joulukalenteri on tänä vuonna tämän näköinen.
Jokaiselle oma joulusukka, johon "tonttunen" käy tuomassa pienen yllätyksen päivittäin. Todellakin pienen, yleensä jonkun herkun (keksin, namun yms.).
Saattaa olla että ostan myös jonkun legon Star wars jutun joka löytyy lahjatoivelistasta ja laitan sen paloina joinakin päivinä. Uskoisin olevan mieluisa juttu.
Meidän tonttunen hiippailee kalenterille aina poikien ollessa iltapalalla, näin herkut tulee sitten saatua sen päälle ja sopivasti ennen hammaspesua. ;)
Niin ja nuo koiranpyllykoukut ei nyt ihan istu väreihin, mutta paikka oli niin sopiva poikien omassa huoneessa ja asia taitaa häritä vain äidin silmää. heh.

Aluksi oli aikomus ommella/tehdä itse joku kiva kalenteri, mutta aika tuli (yllättäin!) vastaan ja nämä jouluiset sukat löytyivät Prisman alekorista 2e/kpl.
Numeron vaihdan päivittäin tuohon yläpuolelle, arvatkaa odotetaanko meillä sitä joulukuun ekaa? :D




sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Höyryjä shoppailusta


Olen nyt parina päivänä päässyt kiertelemään kaupoilla, mutta matkaan ei ole tarttunut oikein mitään..
Ei sillä että sieltä kaupoilta olisi aina jotain ostettava, vaan nyt todella tarvittaisiin Oliverille 128cm paitoja ja Emilille 98-104cm paitoja.
Mutta minähän en osta sellaista josta en tykkää, en edes alesta. Joten aika laiha saalis on, kun kaupat on pullollaan niitä "ei meidän tyylisiä" vaatteita.
H&M, Lindex ja KappAhl eli ne perinteiset edulliset liikkeet ei enää innosta tai siis niissä ei ole oikeastaan mitään.
Joo joku sanoo nyt että on, mutta minua ei kiinnosta mustat, harmaat ja tummansiniset vaatteet (ei edes jouluna). Tämän olen aika moneen kertaan tainnut mainitakin, eli se joka ei jatkuvaa jurputustani jaksa lukea niin hypätköön nyt yli. ;)

Myyjälle Lindexillä tästä muistin myös jälleen kerran rutista ja (tuttu mukava) myyjä sanoi että ehkä ne retrot/värit oli niin kauan, että nyt jo jotain muuta.
Mutta hei kamoon!, ne värikkäät vaatteet/retrot oli myynnissä näissä peruspuljuissa ehkä jotain 1,5v ja näitä tummia synkkiä tylsiä vaatteita on jo nähty vuosikaudet!

Luulen että aletkin jää vähälle kiertämiselle, miksi kiertäisin kun en edes normaalihinnoilla löydä ostettavaa.
Mutta ei siinä mitään, ostan sitten muualta. Täytyy keskittyä nettikauppojen aleihin, onhan se muuten paljon helpompaa kun voi sitten shoppailla aleryysiksen sijasta omalla kotisohvalla. ;)
Silti eniten harmittaa se että itse olen ollut tyytyväinen näiden taviskauppojen laatuun ja hinnat on kohdillaan.
Nyt sitten täytyy ostaa kaksi-kolme kertaa kalliimpaa (paitsi jos malttaa odottaa niitä aleja), että saa mieleistä.
Lisäksi kun pidän siitä että vaatetta on reilusti, mielummin kuin vähän..

Kiltisti siis kävin illalla naputtamassa tilauksen pariin nettikauppaan, tulossa on ihanaa värikästä ja lapsellista vaatetta lapsille. :)
Mutta kiitos!
Että sain taas päästää tänne shoppaushöyryjä ulos. Minun ei näköjään kannattaisi käydä kaupoilla nyt ennen kevättä, kun tarjonta saa tälläistä ahdistusta aikaan. heh.

Päivän saldona oli kuitenkin kaksi paitaa.
Eli KappAhlin punainen paita Oliverille ja Lindexin turkoosi traktoripaita Emilille.
Nämä sentään oli kivat.


Nyt näissä punaisissa tunnelmissa toivotan kaikille mukavaa sunnuntaita!


perjantai 27. marraskuuta 2009

Postin tuomia salaisuuksia ja siilejä


Tänään meille tupsahti kirjeitä kaksin kappalein.
Toinen tuli salaiselta ystävältä, kiitos!! :o)
Rakastan ristikoita ja suklaata, kynttilät on aina tarpeen.
Kiva jouluaiheinen palapeli oli kovasti poikien mieleen.
Kaikki oli pakattu kauniiseen muumikuoreen, joka unohtui kuvasta. Emil hihkui muumi muumi, kun näki paketin.

Tällä kertaa salaiseni ei ole pääkaupunkiseudulta, vaan pohjoisemmasta.
Enpäs paljastakaan enempää, vaikka paikka oli kirjeessä. Ellei sitten ollut postitettu ovelasti eri paikasta. ;)


Suklaarohmu tarrasi heti kiinni herkkuihin..


Oliver innostui palapelistä niin, ettei kukaan muu olisi sitä saanut tehdä. Hih.


Toinen kirje sisälsi Hannalta tilaamani siilipuseron 98cm.
Aivan ihana!, juuri hyvä kapea malli ja hihoissa sekä helmassa tarpeeksi pituutta.
Kasvuvaraakin on eli tämä menee meille pitkään.
Kiitos siis Hanna! :o)
Kaikki kurkkimaan; Sewin`gum


keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Kun on kaksi vuotta


Kuin varkain se on tapahtunut. Pienestä pojasta on kasvanut omapäinen paljon höpöttelevä jääräpää. ;)
Kaikki pitää tehdä just niin kuin herra haluaa, jos ei onnistu niin poika huutaa ja karjuu. Suosikkikarjumisina mainittakoon sanat "lopeta", "eikä", "poit" (=pois) "tuuma" (=tuhma), "minä", "ite" ja jos satut kieltämään niin "kyllä".

Pienen tyrannin merkkejä on havaittavissa, esimerkkinä kerrottakoon pari illan tapahtumaa.
Eli minä piirtelin kaavoja lattialla olohuoneen ja keittiön välissä. Emil kaartaa istuttavalla autolla eteeni ja sanoo "eettä eettä!" (=edestä). Sanoin rauhalliseen ääneen että Emil ajaa nyt toista kautta, kun äiti tekee tässä hommia. No eikös poika ota vaan vauhtia autollaan ja puskee päälle huutaen "päälle!".
Mitä sitä siis äitiä uskomaan, kun se auto nyt vaan sattuu ajamaan just siitä mistä kuski haluaa..
Toinen tapahtuma oli se kun yritin istua rennosti sohvalla lehteä lukien.
Poika juoksee sohvan viereen ja alkaa kiskoa kädestä huutaen "poit tiitä!!" ja "minä!".
Viestinä siis että pois siitä, kun minä tulen juuri siihen.
Arvatkaa vaan siirryinkö..
Totesin että "ei äiti nyt siirry, kun äiti lukee lehteä" ja toinen vastaa kulmat kurtussa "KYLLÄ!".

Sen verran muutosta siihen mitä välillä oli, että enää ei suoraan heittäydytä maahan huutamaan ja potkimaan. Vaan osataan ilmaista itseä sanallisesti ja eri äänen voimakkuuksilla.
Nyt viimein, kun niitä sanoja tulee ja jopa kolmen sanan lauseena. Emilin puhe on kehittynyt hissuksiin, hitaimmin meidän pojista. Yksittäisiä sanoja tuli pitkään ja siinä seassa omaa juttua, mutta nyt on tapahtunut selvää kehitystä aika nopeasti.
Lauseita siis tulee ja kaikki sanat pyritään toistamaan mitä muiden suusta kuulee.

Ja periksihän ei muuten anneta!
Kaikki asiat yritetään viedä läpi harmaan kiven ja nyt saa äiti tosiaan olla ovela monissa jutuissa. Kun ne vaan kääntää niin että 2-vuotias luulee saaneensa sanoa sen viimeisen sanan. ;)
2-vuotiaan uhmaa siis?

Kaikessa uhmakkuudessaan Emil on nyt tosi vinkeässä iässä.
Miten toinen voikaan olla suloinen, kun hänelle selittää jotain asiaa ja pieni siihen tokaisee "joo". Tai miten herttaista on kun äitin syliin syöksytään itkien kun jotain sattuu ja siihen puhaltaessa kipu häviää samantein.
Entäs se ihana pienten käsien halaus ja tokaisu "putu" (=pusu), kun äidille moiskautetaan pusu.
Voi elämä miten se aika kulkeekaan lujaa..
Voisin pysähtyä just nyt ja tähän, edes hetkeksi.
Kun toinen on niin pieni ja niin paljon.. <3






tiistai 24. marraskuuta 2009

Jonninjoutavaa höpinää..


Olen viettänyt hiljaiseloa, koska päivät on menneet huutispuuhissa.
Siis sitä perinteistä s-postin purkua, pakkaamista ja postittamista..
Mitään muuta ei sitten ole vapaa-aikaan mahtunutkaan, siis siihen mikä lasten- ja kodinhoidolta jää.

Tänään saatiin tieto minun ja miehen possuflunssatesteistä, ei ollut tauti meillä.
Ihmettelen vain tuota omaa hengenahdistusta ja rintakehän kipua, toisaalta testit otettiin tiistaina ja minulla nämä oireet olivat vasta torstaina.
Joko siis oli tosi tosi lievää oireilua tai sitten tavan flunssaa.
Joka tapauksessa rokotteita ei meidän perheessä oteta enää kenellekkään.

Pojat on selvästi täysin terveitä jo, tänään on ollut jos jonkinlaista bändiä pystyssä. :D
Kitara nyt on Emilin vakiovaruste aina, mutta tänään sitten kimppaan keksittiin että imurinletku voi olla mikrofooni.
Ja ei kun vaan bileet pystyyn!

Ei meille siis tämän kummempaa, kunhan kuulumisia kirjoitin tähän väliin. ;)
Mukavaa viikkoa kaikille!



Kuvien laatu on todella huono, mutta ehkä noista selvää saa..
Otettu illalla ilman salamaa ja pojat niin vauhdikkaita ettei tarkkuutta saanut mitenkään mukaan.
Emilillä on Name It body & KappAhlin velourit.
Oliverilla KappAhlia kaikki.




sunnuntai 22. marraskuuta 2009

10 vuotta tonttuina


Nyt kun on taas se aika vuodesta että täytyisi miettiä joulukorttia varten kuvaa pojista, niin kaivelin kaikki meidän joulukortit esiin.
Tonttuina on perinteiseen tapaan menty vuodesta toiseen ja taidetaan jatkaa perinnettä tänäkin vuonna. ;)

Jotkut varmaan ei tykkää yhtään näistä lapsikuvallisista joulukorteista, mutta ainakin meillä se on ollut sukulaistenkin toivoma juttu.
Kyllä meiltä osalle tuttuja lähtee sellanen ihan perinteinen kortti, sellaisille jotka ei ole niin läheisiä.

Tässä siis meidän tonttuja vuosien varrelta.
Ensin niitä oli vain yksi.. ;)


Vuonna 1999 meidän ensimmäinen tonttu oli 5kk.


Vuonna 2000 tonttu oli jo 1v5kk ja äidillä iso masu. ;)


Vuonna 2001 esikoistonttu 2v5kk sai veikan kaveriksi kuvaan.
Meidän mahtavalla pullaposkella ikää kuvassa 10kk, ei kyllä uskoisi että nyt 8v poika on meidän perheen kapea kasvoisin. :D
(Tonttuvaatetuksen alla toppaa, siksi vartalo näyttää noin muhkealta).


Tontut vuonna 2002 (3v5kk & 1v10kk).
Näin jälkikäteen äitiä häiritsee nuo esikoisen vaaleansiniset sukat. heh.


Vuonna 2003 veljekset tonttuina (4v5kk & 2v10kk).


Vuonna 2004 mukaan päästi kolmas tonttumme, eli Oliver.
Pojat siis 5v5kk, 3v10kk ja 8kk.


Vuonna 2005 pojat oli aika punaisissa ja taas vuotta vanhempina.


Vuoden 2006 tonttuset.


Vuonna 2007 mukaan pääsi ihan pieni Emil tonttu, oi <3
Veljekset 8v5kk, 6v10kk, 3v8kk ja 1,5kk.


Vuonna 2008 tonttuset nukkuivat.

Mutta mitä ihmettä ne tontut touhuisivat tänä vuonna? :)
Voi olla että meidän isot alkaa jo olla liian isoja (omasta mielestään) korttiin, en ole vielä kysynyt mitä mieltä ovat..
Onko muilla näitä lasten kuvista tehtyjä joulukortteja vuosittain vai muuta?
Olisi kiva kuulla ideoita.

(P.s.kuvien laatu on mitä on, kun kuvasin kortit vaan kameralla ilman salamaa)



lauantai 21. marraskuuta 2009

Pari pientä possua


Niin, meillä on nyt virallisesti kaksi pientä sikainfluenssan sairastanutta.
Perjantaina saatiin postiiviset testitulokset. Minun ja miehen tulos ei ollut ehtinyt tulla, joten saa nähdä onko meilläkin se käynyt lievänä.
Ainakin minulla on oireet selkeät, kaikkea muuta paitsi sitä kuumetta.
Päänsärkyä on ollut jo viikon verran, samoin kurkkukipuilua.
Torstaina tuli uutena oireena hengenahdistus ja rintakipu. Kipu on sellaista ajoittaista, esim. kun vetää syvään henkeä. Hengenahdistus on jatkuvaa, tuntuu ettei happi kulje ihan normaalisti. Kuitenkin pystyn hengittämään hyvin, mutta jännä tunne tuolla kurkussa.. Välillä pitää vetää oikein syvään henkeä.
Tilannetta täytyy seurailla ja jos yhtään pahenee niin heti hoitoon.

Oliverille on nyt kuumeen loputtua tullut yskä, virtaa kyllä on pojassa kuin pienessä kylässä ja saan jatkuvaan toppuutella liiallista riehumista. Alkaa varmaan jo mökkihöperyyskin vaivata, kun maanantaista asti ollaan sisällä oltu. ;)
Hoito-ohje oli että pitäisi välttää kaikkea fyysistä rasitusta ja ottaa muutenkin rauhallisesti, ettei jälkitaudit iske.
Emilillä ei ole mitään vaivaa, tauti meni siis vain vähän päälle 37 asteen kuumeella.

8v ei ole valitellut kuin yhtenä päivänä päänsärkyä, joten hänellä ei ehkä tauti ole käynyt. Ellei sitten todella lievänä hänelläkin.
10v sairasti siis ihan ekana kuumeen kanssa 1,5vkoa sitten.

Nyt on siis ainakin yksi asia pois mieltä painamasta.
Tauti tuli, eikä tartte enää pohtia rokotusasiaa. Testatuille postiivisille ei rokotetta ihan ohjeidenkaan mukaan tarvitse, mutta testaamattomille suositellaan.
Me ei kuitenkaan oteta nyt enää kenellekkään, todennäköistä kun on että se on meillä kaikki jossain muodossa läpi käynyt. Luontainen immuniteetti on siis toivottavasti syntynyt. :)

Kuvassa Emil yhden lempilelunsa kimpussa eli Fisher Pricen säästöpossun, sattui aiheeseen osuvasti sillä leikkimään ja nappasin kuvan. ;D
Body Tutta ja velourit Lindex.


Joku haikailee jo pihalle, heh.
Ehkä huomenna jo uskaltaa hiukan käydä happea hakemassa.

Oliverilla Snoozyn paita ja Lindexin velourit.

Mukavaa viikonloppua kaikille!,
pysykäähän terveenä tai jos olette sairaana niin paranemisia! :)



torstai 19. marraskuuta 2009

Kameleont Desingn uutuuksia


Olen ihan ihastunut Kameleont Desingn vaatteisiin.
Velourhousujen malli on ihana, yläosaltaan housut istuu hyvin hoikalle lapselle ja lahkeet pussittaa kivasti. Lahkeensuun kuminauhat pitää lahkeet paikoillaan, vaikka lahkeet olisikin hiukan pitkät.
Myös paita on sopivan istuvaa mallia.

Tämän syksyn tähtivaatteet on huiput, ainakin näin tähdistä pitävän silmissä. ;)
Oliverhan sai tähti paidan ja housut jo aiemmin turkoosi/ruskeana.
Nyt pari päivää sitten Emil sai kelta/ruskean setin 104cm, täytyy vain ensin odotella hetki ennen kun on sopivat (98cm olivat jo tilatessa loppu).
Tilauksen tein Niilo Ilosta, kiitos siis Vauhtivekaroiden äiti!

Kameleont Design nettisivulta löysin jo kevät/kesä uutuuksia, mitäs pidätte?;



Norsuja, leijonia ja apinoita. Meille näitä!


Näistä väreistä tykätään, niin raikasta.



Tämä setti on kiva kanssa!


Siilit on niin söpöjä!
Tätä siilikuosia kyllä saa jo Mimon menossa Hannalta , josta on meillekin jo paitatilaus tehty (tai tekeillä). ;)


Söpöinen siilibody.


Maalis-huhtikuun mallistossa siilit seikkailee t-paidoissa.


Velorhaalareissa on myös isoja kokoja, ainakin 110cm saakka.


Velourhousuissa on yksiväristen lisäksi raikasta raitaa.



keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Ihan vaan iltaa tai siis yötä ;)


Minulla on pää ihan jumissa, ajatus ei kulje..
Päänsärky tulee aina ajoittain ja nyt kurkkukin kipuilee, nytkö se iskee.
Pojat oli tänään jo melko voimissaan, Oliverilla oli vain pientä lämpöä enää ja Emilillä ei yhtään. Leikit sujui jo lähes entiseen malliin.
Epäilen nyt siis että oliko sitä sikaflunssaa, kun näin helpolla ehkä päästiin (ellei taas huomenna kuume nouse).
No perjantaina se selviää..

Miljoona keskeneräistä asiaakin olisi vireillä..
Heräsin tänään siihen tosiasiaan että joulukuu alkaa jo ihan kohta, kääk!
Tärkeimpinä tietysti ompelu uudella samurilla, eihän se ole odotellut testaajaansa kuin reilun viikon.
joulukortit! Mitä ihmettä niihin taas keksii, jatketaanko poikien kanssa perinteisellä tonttutyylillä vai keksisikö jotain ihan uutta.
Joulukalenterit on kanssa tekemättä/hankkimatta. Olin ajatellut väsätä itse kalenterit, mutta taitaa jäädä, jos vaikka joku kiva löytyisi kaupasta. Siis sellanen johon itse laittaisin joka päivälle jotain.
Entäs sitten joululahjat, kai niitäkin olisi hyvä alkaa haalimaan jo?
En ole ostanut vielä yhtäkään.
Kuulun myös niihin kummallisiin ihmisiin, joiden täytyy siivota kaapitkin juuri ennen joulua. Juu vaikka ei ole tapana viettää joulua niissä. ;)

Huomenna kuitenkin sulkeutuu iso kasa Huutis kohteita, joten sitten ei muutamaan päivään muuta ehdikään.
Käykää siis kurkkimassa löytyisikö teille sopivaa. :)

Kuvassa olevalla tähtien tutkijalla on päällään Oliverin vanha Tutan froteesetti.


tiistai 17. marraskuuta 2009

Sairastellaan, ehkä sikaillaan..


Torstaina heräsi 10v yskään ja kurkkukipuun. Samalla nousi kuume, joka pysyi alle 38 asteen perjantaihin saakka.
Lauantaina oli jo kuumeeton päivä ja maanantaina oli jo täysin terve.

Tänään (tai no maanantaina) aamulla heräsi kurkkukipuinen Oliver, kuumetta oli vähän päälle 37 astetta.
Myös Emil heräsi lämpöisenä ja hänelläkin lämpöä alle 38.
Oliver on lepäillyt lähes koko päivän, mutta on ollut suht hyvävointinen.
Emil on touhunnut koko päivän, pientä kärttyisyyttä on kuitenkin ilmassa.

Mies on valitellut vatsakipua kolmisen päivää ja itse nukuin tänään 2h päiväunet, jonka jälkeen heräsin päänsärkyyn.
8v valitteli myös päänsärkyä.

Voiko tämä nyt olla sitä sikaflunssaa vai ihan tavisflunssaa?
Voisiko se nyt näin mietona tulla, kun kuumekaan ei tosiaan ole ollut kovaa..

Neuvolastakin soitettiin että pienet saa rokotteen jo keskiviikkona, jos haluamme. Alunperinhän se piti saada ensi maanantaina Emilille ja seuraavana Oliverille.
Varasin ajan.
Kuumeisena eivät rokota, mutta jos ovat jo terveitä niin sitten.
Myös koululaisten mukana lähtee aamulla lupalaput rokotukseen, en tiedä koska sitten rokotukset heille alkaa, mutta laput piti palauttaa viimeistään 17.11.

Mistä tästä nyt tietää joko tauti tuli vai ei, kannattaako rokottaa vai ei..
Mies on sitä mieltä että rokotetaan, itse jahkaan suuntaan ja toiseen.
Kun lukee kaikkia julkaisuja ja keskusteluja, niin ei enää tiedä mikä on hyvä.
Kun kuitenkin haluaisi tehdä sen parhaan päätöksen lapsia ajatellen..

Vaikka hiukan pelkään sikaflunssaa, niin pelkään myös rokotetta.
Kuitenkin vaikka asiaa pohtisi miltä kantilta, niin varmasti jokainen sen päätöksen tekee juuri niin kun parhaaksi kokee ja lapsen parasta ajatellen.
Sitten jos jotain tapahtuu, niin ei saisi ajatella että entäs jos olisin tehnyt toisin..
Kuitenkin pelkään että ajattelen.

Hysteeriseksi en ala, se tulee minkä kohtalo määrää.
Sairastuvalta pohdiskellen..



maanantai 16. marraskuuta 2009

Valoa pimeyteen


Lunta on täällä mukavasti vai sanoisinko sopivasti.
Tänään kaiveltiin viimein pulkat, kelkat, liukurit ja isot lapiot varaston perältä.
Varmaan voisi kaivella ne sukset sekä luistimet kanssa ja alkaa taas sovittelemaan kenelle tarvitaan mitäkin uutta. ;)

Hyvä puoli tässä on että juurikin sukset, monot, luistimet ja pyörätkin kiertää meillä pojalta seuraavalle. Aika sopivastikin niin, että aina siirtyy veljeltä seuraavalle suoraan. Eli onneksi ihan kaikille ei tarvitse ostaa.
Mutta siitä syystä, että ne kiertää, ostan mieluiten uutta kuin käytettyä. Kestää sitten parempana vaikka neljänkin pojan kierroksen.


Poikien peuhatessa pihalla isin kanssa ja rakennellessa lumilyhtyä, kaiveli äiti samalla jouluvalot esille.
Ensin piti laittaa vaan pihalle valot, mutta sitten oli sisällekin ripusteltava valotuksia.
Ihanaa talvista tunnelmaa.. <3


Tätä tähteä rakastan, se on jo ihastuttanut olohuoneen ikkunaa monta vuotta.


Poikien tekemään lumilyhtyyn vietiin illalla kynttilä ja olipas se kaunis!


Takapihan terassin katoksenreunaan laitoin valoköynnöksen.


Pojat halusi oman huoneen ikkunaan tähtivaloverhon.

Kynttelikön jätin vielä laittamatta, vaikka ajatus houkutti..
Ehkä odotan vielä hetken, että päästään lähemmäksi joulua. ;)