Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tytön vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tytön vaatteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Hiljaisuus... & saa huutaa!



Täällä ollaan! :) Minun oli ihan suorastaan pakko pitää taukoa blogista. Halusin keskittyä kesän perheeseen ja omiin ajatuksiin.. Tuntuu että tapahtui paljon, vaikka toisaalta ollaan vaan oltu kotona. Voimat ei vaan riittäneet kaiken keskellä bloggaamiseen. No sen tarkemmin asiaa en halua asiaa blogissa puida, koska tämä on se ilon paikka minulle. Haluan pitää blogin jatkossakin hyvin vaatepainotteisena ja luulen että sisustusjuttujakin tulen aina väliin esittelemään. Mutta en tässä blogissa! Nimittäin sen verran ajatukset blogin osalta on selvillä, että Poikien tyyliin blogi on tullut tiensä päähän. Työn alla on kuitenkin uusi blogi, jossa tulee olemaan enimmäkseen tyttöjen juttua ja samaa vanhaa vaatehömppää. ;)
Olen vielä hetken hiljaa ja koitan saada uuden blogin pian auki. Vinkkaan täällä sitten, kun juttu jatkuu uudessa osoitteessa. Palataan siis asiaan ihan pian.

Vielä piti tulla vinkkaamaan, että lisäilin huuto.nettiin ison kasan Olivialle pieneksi jääneitä 86-92cm vaatteita. Osa sulkeutuu jo tänään, osa myöhemmin ja tulossa on vielä lisäyksiä. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa tästä!




maanantai 27. kesäkuuta 2016

Vaatteita juhlaan ja arkeen (sis. alevinkin!)

Yhteistyössä Jeriika



Varmasti monessa perheessä on vielä kesäjuhlia tulossa ja juhlavaatteet mietityttää. Meilläkin olisi ensi sunnuntaina pojan rippijuhlat ja pähkäilen täällä vaatetusten kanssa. Pojat on jo niin isoja, että toisaalta valinta on helppo. Puvuilla mennään jo jokaisen kohdalla ja alle kivat kauluspaidat, koska todennäköisesti puvuntakki on päällä vain kirkonmenot. Pienelle tytölle taas saa pukea vaikka mitä ihanaa ja valinnanvaikeus meinaa iskeä. ;)
Meillä kävi Jeriikasta paketillinen sovituskuvausvaatetta ja siinä oli mukana aika kivoja vaihtoehtoja juhlavaatteiksi.


Billieblush merkiltä löytyy todella suloisia vaatteita niin arkeen kuin juhlaan. Yhdistelemällä trikoopaitoihin vaikka kauniin tyllihameen, on juhlavaatetus valmis. Itse yllätyin miten kauniita trikoopaitoja Billeblushilla onkaan. Noissa on sellaista pientä söpöä ekstraa, kuten mm. tylliä ja kullanhohtoa kuvioissa. Paidat menee juhlien jälkeen ihan arkipaitoina pienellä neidillä.


Tykästyin tuohon upeaan ruusukirjailtuun tyllihameeseen, niin kaunis ja sävyltään ihanan hempeä.
Rusettikuvioitu neuletakki on myös suloinen ja sopii juhliin erinomaisesti.


Carrement Beaulta soviteltiin juhlavaa valkoista paitaa, jossa on kullan värisiä pilkkuja ja hameshortseja.


Shortseissa on edessä iso rusetti ja säädettävä vyötärökuminauha.
Billieblushin sulkapaita sopii kivasti myös shortsien kanssa.


Puuteriroosan sävyinen Billieblush lintupaita ja luonnonvaaleat timanttileggingsit. Paidassa on linnulla tyllisiivet ja leggareissa kimaltelee timatteja lahkeissa. Nämä sopii molemmat vaikka arkeen tai juhlaankin hameen kanssa yhdistellen.


Timanttileggarit menee viileämpinä juhlapäivinä hameen tai shortsien allakin.
Molemmilla merkeillä vaatteet on mielestäni hiukan niukkaa mitoitusta. Nämä sovitusvaatteet on kokoa 3A eli 94cm ja ovat Olivialle juuri sopivia. Olivia on noin 89cm pitkä. Näistä saisi vaikka kuinka monta kivaa juhla-asua vai mitä? :)

Jeriikassa alkoi muuten ihan vasta ale, paljon vaatteita -20-70%.
Nämä Billeblush ja Carrement Beau vaatteet on alessa myös, kannattaa siis kurkata!





keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Ihania kesämekkoja (sis. alekoodin!)

Yhteistyössä Jeriika.


Olivialla tulee pidettyä mekkoja lähes päivittäin, kuten olenkin jo aiemmin maininnut. Mekot on suorastaan saaneet minut hullaantumaan ja pikkuinen neiti tuntuu rakastavan niitä myös. On tosi hauskaa huomata miten pieni jo ihastelee mekkojaan peilin edessä ja pyörähtelee yrittäen saada helmat heilumaan. :)


Meillä kävi sovituskuvauksissa kasa ihania mekkoja Jeriikasta.
Oli mukava nähdä näitä uutuuksia ihan livenä, kun monesti nettikuvat ei tee oikeutta monille kuoseille ja malleille.
Näissä ylimmissä kuvissa neidillä on päällä Muka va:n trikoinen Vuokko mekko Icecream kuosilla. Voi että tuo onkin kaunis ja mukavan erikoinen. Oliviaa ihastutti mekon iso tasku. Merkki on itselle ihan uusi tuttavuus. Muka va:n vaatteet muuten suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Olivialla mekko kokoa 92/98cm.
(Olivia on n.89cm pitkä)


Mini Rodinin uusi pupumekko on suloinen. Materiaali on niin pehmoista joustavaa micromodaalia.


Kukukid vaatteet on myös itselle uusi tuttavuus. Mukavan pehmoista ja joustavaa materiaalia nämäkin. Icecream peach mekko on runsas helmainen ja niskassa on nauhat. Persikkainen sävy, jossa mustia jäätelötötteröitä. Nam. :)


Mini rodininin mekko on kokoa 92/98cm ja Kukukid 98/104cm.
Kukukidsin mekosta riittäisi pienempikin koko, jos tykkää lyhyemmästä mallista, mutta toisaalta tuo isompi koko menisi varmasti pitkään.


Kotimaiselta Aarrekidiltä soviteltiin Waves mekkoa koossa 100cm. Tämä on sen verran reilu, että ehkä itse ostaisin sen 90cm kuitenkin Olivialle. Neiti stailasi muuten ihan itse itsensä kuviin. Hih.


Pieni lintubongari lintumekossaan. :D
Minun Molo Kidsin kesän suosikkikuosi on ehdottomasti tämä papukaija kuosi eli cockatoo. Mekon malli on Camellia. Värimaailma on niin pastellisen söpö ja tyttömäinen. Tässä, kuten monissa muissakin mekoissa on elastaania puuvillan lisänä ja mekot joustaa kivasti. Olivialla kuvassa mekko kokoa 92/98cm.


Samassa kuosissa olevat UV-uimapuvut on ihania myös. Hihallinen ja lahkeellinen Neka-uimapuku suojaisi hyvin rannalla ollessa ja Noona-uimapuku taas on röyhelöineen söpö lyhyemmille uimareissuille. Molemmissa UPF 40+. Olivia sovitti kokoa 92/98cm vaipan kanssa.

Mikä on näistä sinun suosikki mekko tai kuosi? :)

Nämä kaikki ihanat merkit löytyy Jeriikan valikoimasta ja paljon muitakin merkkejä, kannattaa käydä kurkkimassa koko valikoima. Sain myös Jeriikalta teille mukavan alekoodin nettikauppaan. Koodilla tyyli25 saat 25% alennusta normaalihintaisista tuotteista. (ei koske Mini Rodini, Tobias and The Bear merkkejä ja Molo Kids PRE aw16 mallistoa).
Alennus on voimassa 15.-19.6.2016.




maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kesä kuulumisia ja Po.P:n suosikit



Hellurei helteestä! Tai no, nyt on taas pari päivää menty viileämmässä (mikä sopii minulle),
mutta joka tapauksessa kesäfiilikset on lapsilla ainakin kohdallaan. :D
Kevätjuhlat on juhlittu ja pojilla alkoi kesäloma. Isoimmat lähti meillä mummon kanssa Lontooseen rentoutumaan koulun päälle. Jännä miten hiljaista kotona onkaan ollut näin kolmen lapsen kanssa. Jotenkin on joka vuosi ihanaa tämä kesän aika, kun kaikki kiire jää pois ja kotona voi vaan olla entistä rennommin. Siis niin ettei koko ajan ole menoa milloin missäkin merkeissä. Kesällä meillä on luvassa kivoja juhlia, kuten toiseksi vanhimman pojan rippijuhlat, omat nelikymppiset (hui kamala!) ja ystävän baby showerit. Kesäjuhlat on kyllä ihania järjestää tai olla vieraana.


Tänä kesänä on juhlien lisäksi tarkoitus vaan rentoutua. Mitään suunnitelmia ei ole ja hyvä niin, mennään sen mukaan kun siltä tuntuu ja jos tuntuu. Menoihin vaikuttaa minun olotila, sain nimittäin vaivakseni pari viikkoa sitten asentohuimauksen. Nyt siis huippaa ihan kokoajan yötä päivää. Huoh.. Onko siellä ruudun takana kohtalotovereita? Fysioterapeutilta hainkin jo ohjeet huimaukseen, mutta saa nähdä koska lähtee kokonaan pois. Ihan pientä helpotusta on viimein havaittavissa. Kaikkea muutakin vastamäkeä ja sattumaa on viimeaikoina meille sattunut, mutta elämä on..


Lämpimän kevään ja alkukesän ansiosta kesävaatteet onkin jo päässeet kovaan käyttöön niin ulkona kuin sisälläkin. Meillä tuppaa olemaan sisällä helle heti kun mittari kapuaa ulkona +20 yläpuolelle. Nimittäin meillä lämpiää vesi kokonaan puulla ja näin ollen koko talo lämpiää "mukavasti" vettä lämmitettäessä. Ilmalämpöpumppua ei ole, joten nautimme sitten +26 asteesta tai enemmänkin sisällä koko kesän. Mikäs siinä, ainakin kesävaatteille tulee käyttöä. Hih.


Meillä asustaa yksi pieni mekkotyttö, mekkoja rakastaa niin tyttö kuin äiti. Ylipäätään mekko on ihan ykkösvaate meillä ja etenkin kesällä ei muuta juuri pidetä. Mekkojen lemppareita meillä on ehdottomasti KappAhlin Newbie, Lindexin ja Po.p:n mekot. Etenkin Po.p:n mekot ja tunikat on ihanan pehmoisia ja värikkäitä, joita tulee pidettyä arkena paljon. Uusimmat hankinnat on tuo ylimpien kuvien pikkulintu mekko ja saman mallinen värikäs papukaija mekko. Kokona Olivialle menee vielä kesän ainakin vauvapuolen 92cm.


Pitkähihaiset tunikat on ostettu jo alkukeväästä ja samoin raidalliset sydän mekot. Keltainen ruusumekko on ostettu jo viime kesän alesta ja on ehkä lempparini kaikista mekoista.

Po.p:n leggingsit ja jarrusukat on myös meillä lemppareita. Leggarit pysyy hyvänä pesuista toiseen ja niissä on vyötäröllä nappi-kuminauha kiristys. Todella hyvä lisä! Kesään ostin parit caprileggarit, kun sattui alesta löytymään. Jarrusukat taas on taas olleet hyvin jalassa pysyviä ja tykkään kun ovat yksivärisiä.
Jemmasta löytyy näiden mekkojen lisäksi jo pari 98cm, mitä alesta olen löytänyt ja odottelen jo kesäaleja, että pääsen hamstraamaan muutaman mekon lisää jemmaan isommassa koossa. ;)

Onko teillä Polarn O. Pyretiltä jotain tiettyjä lemppareita?


P.s. Blogissa saattaa olla kesäaikaan hiljaisempaa.. Jatko on edelleen mietinnässä tai uusi blogi uudella alulla.
Täytyy nyt miettiä asiaa kunnolla, mielipide kun muuttuu joka päivä, joten odotan hiukan että saan asian suhteen ajatukset kasaan.




maanantai 16. toukokuuta 2016

Pastellia & kevätkenkiä



Lämmin kevät on saanut välikausivaatteet jäämään kaappiin ja tuntuu että käyttöaika oli taas niille tosi lyhyt. Oletteko muuten huomanneet saman, että keväällä on välikausivaatteet on käytössä vain hetken ja käyttöaika painottuu enemmänkin vasta syksyyn? Täytyisi aina muistaa keväällä, että ostaa ulkovaatteet sellaisella kasvuvaralla, että ne menee syksynkin. Toisaalta kesän alesta voi kahmia sitten isompaa syksyä odotamaan, jos kevään kamppeet on jääneet kesäkasvun myötä pieneksi. ;)


Ja voihan se olla, että kesäkuu on perinteiseen tapaan taas niin kylmä, että sitä välikausivaatetta tarvitaan kevättä ahkerammin. Joka tapaukessa meillä pojat on siirtyneet taas lämmön myötä niihin äidin inhoamiin verkkareihin (hyi että ne on kamalat! ;D) ja neidillekin riittää vähempi varustus puistoon mennessä. Viime päivinä on ollut täälläpäin aika reipas viileä tuuli, vaikka aurinko lämmittääkin ihanasti.
Viime vuonna meillä oli Emilillä käytössä Molo Kidsin kevyempi Waiton välikausitakki. Takki oli ihan paras viileään tuuliseen kesään ja pitää vettä, vaikka onkin sellainen tuulitakin oloinen. Tänä vuonna tilasin Waiton takin ja myös samaa matskua olevat Waits housut Olivialle.


Moni varmaan muistaa, kun haikailin alku keväästä pastelli raidallisen Girly rainbow sävyisen haalarin perään. Haalaria ei tullut vastaan, mutta sitten huomasin, että tätä Waiton takkia saa tuossa ihanassa värissä. Ihanaa! Tilasin yhteistyöstä saadulla lahjakortilla Tenavalinnasta takin koossa 92/98cm ja onneksi, koska pienempi olisi varmaan ollutkin jo pieni. Olivia on nyt jo n.88,5cm pitkä (kotimittauksella).


Waits housut olisin myös mielelläni ostanut samassa sävyssä, mutta niitä ei ollut, joten tilaisin sitten herkulliset Berry Burst sävyiset. Nuo on kyllä likaystävällisemmät ja väri on kaunis. Kokona näissäkin 92/98cm. NopsuPopsulta vuosi sitten saatu ruusukepipo mahtuu vieläkin ja sopii kivasti settiin.


Ylimmissä kuvissa Olivialla on jalassa kevääksi ostamani Kavatin nahkakengät koossa 23, mutta luulen että takkia tulee enemmän pidettyä näiden kesäksi hankkimieni pinkkien Adidaksen lenkkareiden kanssa. Aika herkkuvärinen setti vai mitä? :)


Eräs lukija tuossa jo varmaan kuukausi sitten kyselikin millaisia kenkiä olen Olivialle hankkinut kevääksi. Parempi siis myöhään, kun ei milloinkaan.. Heh. Olivian jalka pysyi koko talven melko samassa koossa ja otti taas kevään aika kasvuspurtin. Talvi mentiin 22 koossa ja nyt alkukevät 23 koossa. Nyt huomasin, että jalka on kevään aikana kasvanut lähes sentin ja ollaankin jo koossa 24!

Crocsin Handle it rain saappaat on ihan parhaat kumpparit ikinä, lempparit jo Emilillä aikoinaan. Vedenpitävinä kenkinä halusin tänä keväänä testata Reimatec Patter kengät ja olen ollut kenkiin oikein tyytyväinen. Roosat nahkakengät on Kavatit. Kavatin kenkiä meillä on jo vuosia ollut ja niiden laatuun on aina voinut aina luottaa. Lenkkarit on ne Adidakset. Kesän sandaalit meillä on vielä erikseen ja niistä lisää myöhemmin.

Millaisia kenkiä teillä on taaperoille kevääksi ja kesäksi?
Onko joku luottomerkki vai testailetteko uusia merkkejä?


(Molo Kidsin tuotteista saatu alennusta yhteistyön merkeissä Tenavalinnasta. 
NopsuPopsun pipo saatu NopsuPopsulta.)




keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Ne messuostokset



Hups vaan pari viikkoa meni taas kun siivillä.. Pienellä reissulla, sairastaessa ja pihahommissa. Tuttu juttu kevään saapuessa. ;) Lapsimessuista on vierähtänyt jo tovi ja tajusin että ne messuostoksetkin on ihan esittelemättä. Miljoona muutakin blogijuttua olisi mielessä, kun vaan saisi aikaa niitä tehdä. Huoh.
Mutta nyt ne messuostokset. Pojille en enää messuilta löydä mitään, koska koossa 146cm ja ylöspäin tarjonta on aika heikkoa. Tänä vuonna tulikin osteltua kivasti Olivialle kaikkea ihanaa, kun neiti on jo vähän isommassa kuin vauvakoossa.


Mainitsikin messupostauksessa, että ostin Gugguun osastolta pari vaatetta. Näitä kuviollisia paitoja odottelin kovasti jo heti mallistokuvien ilmestyttyä, mutta arvelin jääväni taas ilman. Onneksi messuilla näitä oli myynnissä ja sain napattua meille oman. Kaunis väritys ja kukkamainen kuosi oli omaan silmään niin herkku, että tähän tuli sellainen "pakko saada" fiilis. ;)



Ostin jo koon 98cm syksyä ajatellen, koska 92cm vaatteet on niin sopivia tuolle noin 88-89cm tytölle. Tässä on melko slimmi malli ja paita ei ole kovin pitkä. Hihoissa vaan on nyt vielä pieni kääntövara, mutta ihan pidettävä siis jo nyt.


Lisäksi ostin Gugguulta tuon suloisen soft pink sävyisen frillamekon 98cm.
Mekosta sai messutarjouksena alea 20%.


Verson Puodin osasto oli yksi lemppareistani, ihania kuoseja oli vaikka millä mitalla. Pinkki sydänkuviollinen Peppimekko ja runsashelmainen Fiftarimekko Keijumaija kuosilla pääsi Olivian mekkokaappiin. Kokona molemmissa 92/98cm. Nämä on mukavan pehmoista trikoota. Hinnat oli pyöristetty tasasummiin hiukan alaspäin.


Name It:n vaatteita on meillä ollut paljon niin pojilla, kuin Oliviallakin. Tykkään erityisesti siitä, että ne istuu hyvin hoikallekin lapselle, erityisesti housut. Messuilta ostin settihintaan pallomekon ja caprit kesään 92cm. Ylimmän kuvan sininen pehmo oli yllätyksenä kaupanpäällisenä ostoskassissa.
Blaa!:n osastolta mukaan lähti Lintu-kuviollinen paita 98cm.


Me&I:lta shoppailin kahdet housut 98/104cm (15e kpl).


Polkuped:llä kävimme kokeilemassa potkupyöriä Olivialle ja päädyimme ostamaan jo L koon jarrullisen lillifee-pyörän. Olivia on niin pitkä jo nyt ja pitkäjalkainen, joten tuntui järkevämmältä ostaa jo tuo isompi. M koko olisi varmaan ollut hyvä tämän kesän, mutta luulen että tyttö on vielä sen ikäinen, että tämän kesän vaan hiukan testailee pyörää ja vuoden päästä ajelee sitten enemmän. Teen pyörästä juttua vielä myöhemmin erikseen.
Näiden lisäksi ostin Mehujehun.

Tässä siis meidän messusaalis. Ihania prinsessajuttuja. Hih. Pitää nyt nauttia näistä vaaleanpunaisista ja pinkeistä niin kauan kun voi. Olivia on jo nyt kova valitsemaan itse vaatteita vaatekaapilta, joten veikkaan että neidillä on vahva oma maku jo paljon aiemmin kuin pojilla oli aikoinaan. ;)




torstai 14. huhtikuuta 2016

Meidän Pompit



Ihan alkuun iso kiitos kaikille lapsimessulippujen arvontaan osallistuneille!
Pienellä kiireellä (jotta liput ehtii perille) ilman erillistä postausta arvoin liput maanantai aamuna ja laitoin voittajille samantien sähköpostia. Liput lähti jo tiistaina ja eilen onkin olleet jo monella perillä Kiva! :)
Kiitokset Skidille arvonnasta!


Sitten itse aiheeseen. Pidin jo ennen pääsiäistä Pompdelux kutsut ja täytyy taas todeta, että kyllä vaan livenä näkeminen on niin eri asia kun nettikuvien katseleminen. Moni vaate jota en ollut nettikaupassa edes tarkemmin katsellut olikin livenä tosi kiva. Itseasiassa koko mallisto yllätti positiivisesti, vaikka alkuun olin sitä mieltä että aiemmat mallistot on olleet ihanampia. Pojille oli monta kivaa juttua myös ja tytöillehän on aina vaikka mitä tyttömäisen ihanaa.

Olivialle tilasin nämä Gilford t-paidat 92cm; lintu ja ilmapallo kuoseilla hennon vaaleanpunaisen sävyssä. Malli on tosi kiva alaspäin levenevä ja takaa hiukan pidempi. Näissä oli menossa vielä tuolloin tilatessa kamppis, että sai kaksi edullisempaan hintaan. Geiger lierihattu on tosi söpö ja olin niin iloinen, kun tuo pienin koko eli 50 ei ole ollenkaan liian suuri neidin 48cm päähän. Hattu on käännettävä, mutta itse en oikein ymmärrä miten sisäpuolella olevat kiinni ommellut isot laput saa siististi irti, ettei niistä jää yhtään näkyviin tai etten ratkaise saumaa samalla. Saa avata asiaa, jos joku hahmotti homman paremmin? ;D



Minusta oli hiukan harmi, kun moni yläosa oli puuvillakangasta. Puuvillatrikoo olisi omaan makuun kätevämpi ja miellyttävämpi arkikäyttöön. Olen tosi huono silittämään, mutta toisaalta ei kai näitä ole pakko silittää. Hih. Hackett-pusero oli niin söpö pilkkukuosilla, että tilasin sen kuitenkin 92cm. Pähkäilen vaan edelleen, että tuleeko tuota miten paljon pidettyä materiaalinsa takia..



Söpö paita kyllä on!
(leggarit on KappAhlin Newbie sarjaa)



Pompin bodyt on sellaiset, jotka on pakko saada joka koossa. Ne on ihan huippuhyvät, suosittelen. Malliltaan unelman pehmoiset ja sopivan slimmit. Koko on mielestäni melko reilu, Olivialla näissäkin 92cm. Näistä tilasin tämän hailakan roosan tuplapakkauksen lyhythihaisena.



Kuorivaatteet oli melko tummia minun makuun tässä mallistossa, mutta silti ihastuin softshellissä siihen purplen sävyyn. Jätin kuitenkin tilaamatta, kun ulkovaatetta jo hyvin löytyy. Dana-fleecetakin mentävä aukko meillä oli ja kun vaalea roosa oli viimeinkin se oikea sävy, niin pakkohan se oli saada. ;)
Kokona tilasin jo 98cm ja yllätyin kuinka sopiva se on n.88cm neidille! Vertasin muuten viime syksyn 92cm, joka meiltä löytyy luumun värissä ja se on ihan saman kokoinen tämän 98cm kanssa. Oho. Onkohan minulle sattunut väärällä kokonumerolla varustettu fleece vai oletteko huomanneet että koot olisi nyt niukempia?



Baker treggingsit minttuna koossa 98cm myös. Reilut kyllä, mutta kääntämällä hiukan lahjetta voisi pitää jo nyt. Olivia on kyllä pitkäjalkaista mallia. Ihana muuten tuo Pompin kevään minttu.



Emil valitsikin kutsuilla itse vaatteet mitkä hänelle tilasin. Pojillekin oli näissä t-paidoissa tuolloin kahden tilaajalle edullisempi hinta. Emil valitsi Oakdale paidat vaaleanvihreänä ja vaalean petrolina. Hiukan päälle 140cm pojalle päädyin kokoon 146/152cm, joka on kyllä vähän pitkähkö. Pienempään en kuitenkaan viitsinyt vaihtaa, kun juuri sopivia teeppareita kaapista jo löytyy.
Pehmoiset Malin farkkushortsit oli kaksoiskoossa 146/152cm, joten ne päädyinkin palauttamaan, kun oli vähän turhan väljät lantiolta hoikkeliinille kuitenkin. Vyötärö ei ollut paha, ihan mukan kapea oikeastaan, mutta sai silti hiukan kiristää.


Mutta se oma lemppari pojalle taisi olla nämä superpehmoiset ja joustavat Malin resorifarkut. Nämä istuu malliltaan ihan älyttömän hyvin hoikalle ja vyötärönauhoja ei edes juuri tarvinnut kiristää. Koko 146cm on just sopiva Emilille.


Lisäksi pyjama pulaan tilasin pehmoisen Yale-pyjaman 146/152cm. Se oli melko reilu, joten jää odottamaan syksyä. Housut on kyllä mukavan kapeat vyötäröltä näissäkin, nyt hiukan väljät, vaikka pysyy jalassa. Syksyllä ehkä jo paremmat. On muuten hankalia nuo vihreän sävyt saada tallennettua kameraan, tämän petrolin sävyn kanssa kävi myös niin että tuntuu ettei tartu millään kuviin mukaan. Hailakka sävy on silti, mutta hiukan kuitenkin tummempi kuin kuvissa.

Tälläinen Pompdelux tilaus siis kotiutui meille tällä kertaa. 
Mitä teille tuli kevään mallistosta? :)