Näytetään tekstit, joissa on tunniste NopsuPopsu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste NopsuPopsu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. toukokuuta 2016

Pastellia & kevätkenkiä



Lämmin kevät on saanut välikausivaatteet jäämään kaappiin ja tuntuu että käyttöaika oli taas niille tosi lyhyt. Oletteko muuten huomanneet saman, että keväällä on välikausivaatteet on käytössä vain hetken ja käyttöaika painottuu enemmänkin vasta syksyyn? Täytyisi aina muistaa keväällä, että ostaa ulkovaatteet sellaisella kasvuvaralla, että ne menee syksynkin. Toisaalta kesän alesta voi kahmia sitten isompaa syksyä odotamaan, jos kevään kamppeet on jääneet kesäkasvun myötä pieneksi. ;)


Ja voihan se olla, että kesäkuu on perinteiseen tapaan taas niin kylmä, että sitä välikausivaatetta tarvitaan kevättä ahkerammin. Joka tapaukessa meillä pojat on siirtyneet taas lämmön myötä niihin äidin inhoamiin verkkareihin (hyi että ne on kamalat! ;D) ja neidillekin riittää vähempi varustus puistoon mennessä. Viime päivinä on ollut täälläpäin aika reipas viileä tuuli, vaikka aurinko lämmittääkin ihanasti.
Viime vuonna meillä oli Emilillä käytössä Molo Kidsin kevyempi Waiton välikausitakki. Takki oli ihan paras viileään tuuliseen kesään ja pitää vettä, vaikka onkin sellainen tuulitakin oloinen. Tänä vuonna tilasin Waiton takin ja myös samaa matskua olevat Waits housut Olivialle.


Moni varmaan muistaa, kun haikailin alku keväästä pastelli raidallisen Girly rainbow sävyisen haalarin perään. Haalaria ei tullut vastaan, mutta sitten huomasin, että tätä Waiton takkia saa tuossa ihanassa värissä. Ihanaa! Tilasin yhteistyöstä saadulla lahjakortilla Tenavalinnasta takin koossa 92/98cm ja onneksi, koska pienempi olisi varmaan ollutkin jo pieni. Olivia on nyt jo n.88,5cm pitkä (kotimittauksella).


Waits housut olisin myös mielelläni ostanut samassa sävyssä, mutta niitä ei ollut, joten tilaisin sitten herkulliset Berry Burst sävyiset. Nuo on kyllä likaystävällisemmät ja väri on kaunis. Kokona näissäkin 92/98cm. NopsuPopsulta vuosi sitten saatu ruusukepipo mahtuu vieläkin ja sopii kivasti settiin.


Ylimmissä kuvissa Olivialla on jalassa kevääksi ostamani Kavatin nahkakengät koossa 23, mutta luulen että takkia tulee enemmän pidettyä näiden kesäksi hankkimieni pinkkien Adidaksen lenkkareiden kanssa. Aika herkkuvärinen setti vai mitä? :)


Eräs lukija tuossa jo varmaan kuukausi sitten kyselikin millaisia kenkiä olen Olivialle hankkinut kevääksi. Parempi siis myöhään, kun ei milloinkaan.. Heh. Olivian jalka pysyi koko talven melko samassa koossa ja otti taas kevään aika kasvuspurtin. Talvi mentiin 22 koossa ja nyt alkukevät 23 koossa. Nyt huomasin, että jalka on kevään aikana kasvanut lähes sentin ja ollaankin jo koossa 24!

Crocsin Handle it rain saappaat on ihan parhaat kumpparit ikinä, lempparit jo Emilillä aikoinaan. Vedenpitävinä kenkinä halusin tänä keväänä testata Reimatec Patter kengät ja olen ollut kenkiin oikein tyytyväinen. Roosat nahkakengät on Kavatit. Kavatin kenkiä meillä on jo vuosia ollut ja niiden laatuun on aina voinut aina luottaa. Lenkkarit on ne Adidakset. Kesän sandaalit meillä on vielä erikseen ja niistä lisää myöhemmin.

Millaisia kenkiä teillä on taaperoille kevääksi ja kesäksi?
Onko joku luottomerkki vai testailetteko uusia merkkejä?


(Molo Kidsin tuotteista saatu alennusta yhteistyön merkeissä Tenavalinnasta. 
NopsuPopsun pipo saatu NopsuPopsulta.)




perjantai 2. lokakuuta 2015

NopsuPopsun pipot (sis. arvonnan!)



Minä tykkään pipoista, niin itsellä, kun lapsilla. Pipoja pitää ehdottomasti olla niin monta, että joka ulkovaatteeseen on sopiva väri ja malli. Sävyttäjänä itseä häiritsee suunnattomasti jos asusteet ei sovi just ulkovaatteiden sävyyn. ;) Ja tosiaan pipot, rukkaset ja kengätkin pitää istua kokonaisuuteen. Pienen neidin kengät aiheuttaa päänvaivaa tälläkin hetkellä (hih), mutta pipo "ongelma" saatiin syksyn osalta kuntoon, kun NopsuPopsu lähetti Olivialle ihania ruusukepipoja testiin.


Enkä edes ihmeitä toiveita esittänyt, mutta aivan kun ajatukseni olisi luettu ja nämä kaksi trikoista ruusukepipoa on aivan täydellisiä Olivian syksyn ulkoilusetteihin. Vai mitä sanotte? :)


Meillä on näitä trikoisia ruusukepipoja pidetty nyt jo monta kertaa ja pestykin pari kertaa, kun neiti on onnistunut likanäpeillä sotkemaan. Silti pipot pysyy kuosissaan ja ruusukkeet kauniina, joten en voi kun suositella! 


Olivia sai myös hennon vaaleanpunaisen talviruusukepipon, joka vilahtikin Racoonin sovituskuvissa. Tämä sopii ihanasti moneen settiin ja pipon malli on talveen täydellinen. Talvirusukepipo on velouria ja vuori fleeceä.

Molempia pipoja on monta eri väri vaihtoehtoa NopsuPopsusta, joten varmasti löytyy moneen vaikka mihin ulkosettiin sopiva myssy. Kannattaa myös kurkkia muut pipomallit, valikoimasta löytyy mm. rusettipipoja, tupsupipoja, läppäpipoja ja pupupipoja.


Läppäpipossa on hauska trikoinen tupsu. Itse tykkäsin tästä mallista kovasti, mutta Emil ei itse pitänyt noista korvaläpistä. Minusta nuo läpät on suojaa kivasti korvia, mutta ei ole kuitenkaan malliltaan pelkästään pienille sopiva.


Päätimme NopsuPopsun kanssa arpoa tämän vihreän läppäpipon lukijoideni kesken. :)
Pipo on kaksinkertaista trikoota ja koko on noin 52-54. Mikäli haluat osallistua arvontaan, niin jätä kommentti alle ja mielellään s-postiosoite mukaan. Arvonta on voimassa 2.-5.10.2015.

Lisäksi NopsuPopsu tarjoaa nyt -15% alennusta nettikaupan valikoimasta koodilla; lokakuu ja tarjous on voimassa viikonlopun ajan (4.10.15 asti). :)




lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ihanat pipot kevääseen (sis.lukijatarjouksen!)

 
Meidän lempparipipot tulee ehdottomasti NopsuPopsulta. Nuo ihanat käsityönä tehdyt pipot kun saa valita niin monessa väriyhdistelmässä, että aina löytyy sävyttäjän silmää miellyttävä kokonaisuus. ;)
 
 
Täksi kevääksi saatiin taas yhteistyön merkeissä NopsuPopsulta pipot ja Molo Kids tennarit.
Tennareita olinkin jo pohtinut suunnasta jos toisesta, mutta harmiksi niin monet on jo Emilin koossa pelkkää nauhamallia. Ei kovin kätevät, kun ulos on kiire ja nauhojen sitominen vasta harjoittelu asteella. Molo Kidsin tennareissa on nauhojen lisäksi sivuilla vetoketjut, joten helpottaa kummasti ulos lähtöä.
Emilin tennarit kokoa 34, joka on vielä hiukan reilu, koska käytössä on nyt kenkäkoko 33. Uskon kuitenkin että kesällä ja syksyllä ollaan jo koossa 34. Sävyn nimi on Sea stripe.

 
Vauhtiraita pipo on oranssia velouria trikoovuorella ja raita on denimiä. Sopii kivasti tuohon Molo Kidsin softshell takkiin ja samaten muuten kaikkiin denim kuosisiin takkeihin. Oranssi on tällä hetkellä Emilin yksi lemppariväri, joten tästä tuli heti lempparipipo (oranssit hanskat olisi kuulemma vielä saatava). Pipoa on saatavilla denim tupsulla, mutta tässä meidän mallissa sitä tupsua ei ole. Kokona pipossa 52/54 ja on just hyvä koko Emilin n.52,5cm päähän.

 
Myös äiti sai omansa. ;) Ruusukepipo on just ihana ja tosi kaunis päässä (malli ei niinkään). Näitä löytyy vaikka kuinka monessa värissä, mutta itse valitsin turvallisen mustan. Myös tytöille on saatavilla kivoja värejä, käykää ihmeessä kurkkimassa NopsuPopsusta!
 
NopsuPopsu tarjoaa lukijoilleni -10% alennuksen NopsuPopsu pipoista.
Alennuksen saat koodilla; kevät ja se on voimassa 31.3.2014 saakka.
Muistathan tilatessasi että osa pipoista on varastovalmiina ja osa ommellaan tilauksesta.
 
 
 
Lisäksi saat -25% alennuksen kaikista muista tuotteista (ei NopsuPopsu vaatteista).
Alennuksen saat koodilla; poikientyyliin ja sekin on voimassa 31.3.2014 saakka.
 
Valikoimassa on kivasti mm. Molo kidsin välikautta ja paljon sisävaatteita. Småfolkilta on paljon kaikkea ihanaa myös!
 
Klikkaa NopsuPopsuun tästä. :)
 


torstai 19. joulukuuta 2013

♥ Joulukalenterin luukku 19.12. ♥



 
 


NopsuPopsu haluaa toivottaa kaikille hauskaa joulunodotusta ja tarjoaa tänään -15% alennuksen NopsuPopsun pipoista, koodilla: joulu15, sekä -40% alennuksen kaikista muista normaalihintaisista tuotteista (ei NopsuPopsun tuotteista), koodilla: joulu40.
 
Verkkokaupan valikoimasta löytyy kauniita pipoja lapsille ja aikuisille, sekä suosittuja merkkejä kuten Molo Kids, Gugguu, Racoon ja Mini Rodini. Kannattaa siis kurkata valikoima!
 
NopsuPopsun kauppaan pääset tästä. :)
 


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Uudet pipot & tennarit

 
 
Uudet ihgut pipot syksyä varten NopsuPopsusta.
Täytyy kyllä sanoa että Sofia osaa ideoida ja toteuttaa ihania pipoja. :)
Yhteistyön merkeissä sain Emilille kaksi uusinta pipomallia testiin. Molemmat mustaa trikoota värikkäillä vauhtiviivoilla. Sain toivoa viivojen sävyt ja välikausivaatekaapin mukaan sitten päädyin oranssiin ja keltaiseen. Nuo sopii kivasti nyt moneen settiin.
 

 
Lisäksi saimme NopsuPopsusta Molo Kidsin tennarit, joissa on vaihtonauhat mukana. Varsin kätevää tälläiselle sävyttäjälle, kun saa vaihtaa nauhat takin värin mukaan. Tennareissa tuli oranssit ja limet nauhat. Nuo vaihtaa nopsaan, itse testasin ja suoriuduin hommasta muutamassa minuutissa. Tennareissa on sivuilla vetoketjut, joten nauhoja ei tarvitse joka kerta sitoa uudelleen. Näppärästi sai Emilkin kengät jalkaan ja pois itse.
 
 
 
Kokona tennareissa Emilillä 33 ja minusta vastaa kokoaan. Ollaan juuri siirtymässä tuohon kokoon ja näihin jäikin se n.1,5cm tyhjää kärkeen. Kangas on noissa pehmoista, eikä sellaista liian jäykkää.
 
 
 
Keltaisella raidalla oleva pipo menee ihanasti esim. Reiman takin kanssa. Meillä yleensä 9v. ilmoittaa jo varsin herkästi ettei monet pipot hälle kelpaa ja tämä oli sellainen joka kuulemma on kiva, joten on siis taatusti monen muunkin isomman lapsen makuun.
 
Pipot löytyy NopsuPopsun verkkokaupasta (ainakin pian, jos ei jo heti), lisäksi kannattaa kurkata muutkin NopsuPopsun tuotteet, kaupassa on nyt menossa ale. Klik! :)