Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lindex. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lindex. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. joulukuuta 2015

Isojen poikien juhlavaatetus



(kaikki kuvat kerätty; H&M, KappAhl & Lindex)

Terkut täältä joulukiireiden keskeltä! ;) Jälleen kerran olen onnistuneesti kerännyt itselleni pientä stressin poikasta lähestyvästä joulusta, milloinkahan sitä oppii että se joulu tulee vähemmälläkin? Toisaalta omaan jouluun kuuluu aina se siivoilu ja kaupoilla pörrääminen ja lahjojen mietiskely. Eli liekö joulu edes tulisi ilman niitä. Hih.

Nyt viimeisin pähkäilyn aihe on myös melkein joka vuosi toistuva ilmiö; mitä isoille pojille joulun juhliin päälle??
Jotenkin tuntuu että tuo poikien juhlavaatetarjonta on niin olematonta tai ainakin tylsää, että siitä ei vaan pääse vuosienkaan saatossa mihinkään. Alle 140cm vielä löytyy jotain ja sitten taas niille jo miesten koossa oleville teineille, mutta sitten on se "väliin putoaja porukka" eli 146-164cm. Miten se onkaan niin vaikeeta valmistaa jotain muuta kun ruutupaitaa tai tummia sävyjä!

Siis meillähän juhliin pukeudutaan aina juhlavaatteisiin, ei t-paitaan eikä collareihin. Olen yrittänyt (ja siinä onnistunutkin mielestäni hyvin) opettaa pojille, että juhlissa pukeudutaan juhlavaatteisiin ja näin kunnioitetaan sitä juhlaa tai juhlan sankaria. Koulun juhlissa pojilla on myös aina juhlavaatteet ja kuin myös jouluaattona. Itse tykkään ostaa juhlavaatteet pääsääntöisesti ihan näistä peruskaupoista edullisesti, koska käyttöä juhlavaatteille on melko harvoin. Tänä vuonna olen hiukan myöhässä näissä juhlavaateasioissa ja muistin tarkastaa vaatekaappien tilanteen vasta nyt äskettäin. Koulun joulujuhlat olisi tietty ensi viikolla, joten kauppaan olisi jo kiirus ostoksille. ;)

Pikavilkaisu H&M:n, KappAhlin ja Lindexin valikoimaan oli pienoinen pettymys. Koot oli myös huventuneet monissa kauluspaidoissa ja huosuissa siihen malliin, että saa nähdä löytyykö kaupoilta enää meille sopivaa. Kääks.
No tänään käyn kurkkimassa rippeet ja toivon mukaan matkaan tarttuu mustia housuja ja jotkut kivat paidat edes 11v:lle 158cm ja 14v:lle 164cm. Housuina pojat hyväksyy vain mustat ja yleensä niitä saa ihan kivasti esim. mustina farkkuina. Myös siistin näköinen joggers-malli on ihan kiva. Kauluspaidassa pojat ei oikein tykkää ruuduista, joten sekin hankaloittaa valintaa. Vaihtoehto voisi tietenkin olla siisti neulepaita, hmm..

Millaisia vaatteita teillä isot pojat pukee tuleviin joulun juhliin?
Onko värimaailma kovin tummaa vai löytyykö väriäkin?
Mites juhlapukeutuminen noin yleensä, kuuluuko se teillä jouluun?




maanantai 16. maaliskuuta 2015

Viimeisen kerran toppaa

 
 
Postaus joka on seisonut luonnoksissa ja on pitänyt miljoona kertaa julkaista. ;)
No laitetaan nyt julkaisuun, kun kerta kevät on jo tullut ja pitäisi kaivella välikausivaatteet taas esille. Ihan kaikkea toppaa ei ainakaan täällä meillä päin uskalla pois kuitenkaan laittaa, koska aamupäivisin ollaan vielä pakkasen puolella muutaman asteen verran ja toisaalta eiköhän se takapakkia tuossa säässä vielä ainakin hetkeksi puske. Tässä nyt kuitenkin meidän pienen neidin topat ja kokemukset niistä, ennen kuin aletaan kurkkia ne välikausikamppeet.

 
Alkutalveksi ostin neidille 68cm Lindexin talvihaalarin. Ajattelin, että haalari on sen verran pieni, että tuskin koko talvea mahtuu. Haalari olikin odotettua pidempään käytössä, kun mahtui hyvin vielä n.71cm tytölle kuukausi sitten. Haalarissa on ollut minusta kätevintä nuo kaksi vetoketjua, helpottaa tuota pukemista ja on minusta paljon käytännöllisemmät kuin vain yksi. Töppöset on nappikiinnityksellä, joten nekin on minusta fiksu idea. Hihansuissa sen sijaan nuo kiinniommellut fleecetumput on olleet hiukan hankalat, paksumpia rukkasia kun tuohon päälle tai alle ei saanut laitettua nätisti mitenkään. Haalari ei ole kovin paksu, mutta oli juuri hyvä vaunuissa lämpöpussin sisällä.
Tuo valkoinen myssy on äitiyspakkauksessa tullut villamyssy.

 
 
Ihan täyden kympin haalariksi osottautui tämä Reiman vaaleanpunainen ihanuus. Tämä onkin ollut meillä se eniten pidetty haalari koko talven. Haalari on unelman pehmoinen ja tuo kiinni ommeltu huppu on juuri hyvän kokoinen eikä paina mistään. Haalarin alaosasta saa tehtyä pussin ja näin me sitä vaunu-unilla aina onkin pidetty. Autoreissut olen laittanut sitten ihan normaalisti lahkeet. Hihansuutkin saa käännettyä tumppuun ja alle mahtuu hyvin vaikka paksummatkin rukkaset.
Kokona tästä 74/80cm ja ollut juuri oikea valinta, reiluus kun ei ole haitannut tuon pussiominaisuuden takia. Jos jotain olisin haalariin kaivannut, niin ne kaksi vetoketjua.
 
Suurimmaksi osaksi meillä tytölle riitti haalareissa mummon neulomat villalapaset ja -sukat lämmittämään ja paksumpia rukkasia ei juuri tarvittu. Name it:n vaaleanpunainen villainen villakypärämyssy oli ihan lemppari koko talven ja myös tuo harmaa sävyinen villamyssy oli tykätty.

 
Kolmantena haalarina meillä oli tämä Reiman pinkki lumihiutalehaalari 74/80cm. Tässä myös sai tuon alaosan pussiksi. Tämä meillä jäi todella vähälle käytölle, koska tuo kaulus oli jotenkin turhan tönkkö tai paksu ja asettui Olivialle aina niin huonosti. Harmittaa kun ei ollutkaan meillä hyvä, kun kuosi on todella ihana.

 
 Oli meillä myös tuo äitiyspakkauksen haalari, joka oli myös vähäisessä käytössä. Tämäkin on minusta oikein kiva, mutta sitä kun tykästyi tuohon Reiman vaaleanpunaiseen, niin sitä tuli enimmäkseen pidettyä. Silti huomasin talven aikana, että kolme haalaria oli ihan minimi meillä. Olivia veljiensä tapaan oli kova pissaamaan läpi yhdessä vaiheessa ja aika monena päivänä meillä oli jo illalla kolmas haalari käytössä, kun kaksi muuta oli pesussa. ;)
Reiman myssyt ja nuo fleece vuorelliset välikausi tumput ja töppöset on ollut vähän kaikkien haalareiden kanssa käytössä. Reiman myssyjen malli on minusta ihan paras pienelle.
 
Näillä varusteilla on siis meidän talvi menty pienen tytön osalta. Yhtään takki ja housut settiä en ostanut, joten tämä haalari määrä tuntui ihan sopivalle. Oli aina puhdasta päälle ja vähän sään ja äidin silmien iloksi vaihtelua.
 
Jokos te olette uskaltautuneet pesemään topat kokonaan pois?
 
 
 

tiistai 19. elokuuta 2014

Vaaleanpunainen arki

 
 
Arki rullaa jo kivasti omalla painollaan. Tyttö on varsin tyytyväinen tapaus, eikä juurikaan huutele. Ainoa asia joka saa pientä kiukkua pintaan on ruuan saannin hitaus, eli jos se tisu ei ole suussa viimeistään 5min. päästä siitä kun sitä tekee mieli, niin silloin pitää vähän päästää parkaisuja ja väliin katsella tajusiko se äiskä. ;)
 
Yöt menee 2-3 syötöllä ja me tytöt on vallattu parisänky kahdestaan. Se on vaan niin helppoo vaihtaa kylkeä, nakata tisu suuhun ja jatkaa unia. Näin saa taatusti jokainen perheenjäsen meillä tarpeeksi unta. Päivät neiti tankkaa tiheämmin ja pidemmän kaavan mukaan, näin ollen itselle kertyy ihan kiitettävästi tunteja sohvalla istuen ja imettäen. Aivan mahtavaa kun on hyvä imetystyyny helpottamassa ja sen avulla pystyn jopa nettiä selailla toisella kädellä, mutta blogipostaukset tai lähinnä tekstin kirjoittaminen ei tahdo onnistua yhden käden tekniikalla.
 
Aika ihmeellistä tämä nyt on, olla pienen tytön äiti.
Ensimmäiset kaksi viikkoa on mennyt ihmetellessä koko tilannetta ja ollessa onnesta sekaisin. Tämä vauva-arki on niin huuman ihanaa, että sitä voisi vaan päivät pitkät nuuskutella ja katsella tuota pientä. Sitä on vähän niin kun vaaleanpunaisessa kuplassa. :)
 
Nyt kun meille tuo pieni prinsessa suotiin, niin tämä äiti ei voi olla vähän hurahtamatta tyttöjen ihanuuksiin. Sen kyllä tässä tilanteessa itselleni suon, enkä pode taatusti jatkossakaan yhtään huonoa omaatuntoa vaikka vaatteita olisikin vähän liikaa!

 
Mekkoihastus iski heti. Pari pientä mekkoa olen käynyt hakemassa KappAhlin newbie mallistosta ja mies toi tytölle jo sairaalaan tuon yläkuvan vasemman alareunan setin 68cm (mekko, peitto, ruokalappu ja body).
Hullaantui siis isikin vähän. :)
Itse kävin nyt pariin otteeseen hyödyntämässä KappAhlin ota 3 maksa 2 alennuksen. Tuo ylin vaaleanpunainen mekko on kokoa 62cm ja neuletakki 68cm. Mekko onkin päässyt jo kolmesti päälle asti ja on kyllä hurjan söpö pienellä.
 

 
Kanervan sävyinen mekko on myöskin newbie mallistoa 62cm ja pehmoinen farkkumekko on collegekangasta Name It:n -70% alesta, kokona 62cm siinäkin. Ja kun on niitä mekkoja, niin pitäähän pienellä olla sukkahousujakin. Näistä kahdet Seppälästä -50% alella ja kahdet Lindexiltä, josta olen myös hyödyntänyt sitä 10e alennusta. Sukkikset olen ostanut 56-62/68cm.
 

 
Lindexillä on aika ihania hempeitä bodeja ja nyt käytössä olen havainnut ne kaikista parhaan mallisiksi/parhaiten istuviksi tytölle, niin kun näistä perus ruotsalaisketjujen vaatteista. Lindexin bodeissa koot pitää minusta myös parhaiten paikkaansa ja ne on ihanan pehmoisia. KappAhlin bodyt tulee hyvänä kakkosena. H&M:n bodyt on pientä kokoa, ainakin ne vastasyntyneiden malliston ja materiaaliltaan ei ollenkaan niin miellyttäviä.
Nämä yllä olevat vaatteet siis Lindexiä, paitsi sukat Name it. Kaksi bodyä 62cm ja yksi jo 68cm. Housut 62cm.
 
Tällä hetkellä tytölle on sopiva koko 56cm Lindexin ja KappAhlin vaatteissa, Lindexin bodyt jopa hiukan reiluja. H&M:n newborn bodeissa 62cm on juuri sopiva ja samaten Seppälän bodeissa, niistä ei varmasti enää menisi koko 56cm tuolle pitkä kätiselle ja jalkaiselle neidille. Housuissa voi pitää joka merkiltä jo 62cm, kun vähän lahkeita kääntää.
 

 
Röyhelöpepputrikoot on niiiiin ihanat!
Ne ja pallobody Lindexiltä 62cm. Kukkatunika Lindexiltä 68cm ja reikäkuviotrikoot KappAhlista 68cm.
 
 
Sydän kuviollinen setti 62cm Seppälästä -50%.
Pinkki pallobody Lindexiltä 68cm ja vaaleanpunainen sydän body KappAhlista 68cm.
Pinkki panta saatu kaverilta vauvalahjaksi.
 
 
Tälläinen pino siis tyttö ihanuuksia on jo tullut jemmattua. Osa jo isompaa kokoa, koska jos neiti kasvaa yhtä nopsaan pituutta kun veljensä, niin 68cm päästään käyttämään jo päälle 3kk iässä.
Muuten, ne äitiyspakkauksen 50cm vaatteet on jo meillä pieniä! Hihat ja lahkeet jäi lyhyeksi heti alkuunsa. :D
 
P.s. Kyllä minä poikien vaatejutuilla jatkan myös, mutta paljon tulee varmasti nyt myös tyttöjen vaatejuttua. :)
 


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Tykkäisin

 
 
Pikkuhiljaa alkaa ilmestymään syysuutuuksia nettikauppoihin, ihanaa! Lindexin nettikaupasta bongailin aika kivoja syysuutuuksia, tosin meillä ei ole suurimmalle osalle näistä ihanuuksista käyttäjää. Etenkin nämä poikien kelta-harmaa-tähti jutut ois just meidän Emilin näköisiä ja ihan taatusti ostaisin, mutta tietenkin juuri ne ihanimmat saa koossa 86-122cm. Pöh!

 
Tässä jotain mitä saa isommillekin pojille (Hey-paita ja farkut taisi olla nekin pienille), mutta nää on tietenkin paljon tavallisempia. Ehkä jotain meille kuitenkin eksyy, koska tarvetta ekaluokkalaisen vaatekaapin täydennykselle kuitenkin on..

Kaikki kuvat Lindexin nettikaupasta.
 
Tytöillekin on tulossa jotain kivoja juttuja. Nämäkin taisi olla lähes kaikki sitä 86-122cm kokoa.
 
Mitäs pidätte tästä Lindexin syystyylistä?
 
P.s. Vauvatarvikejuttuja on pyydelty.. Laitan huomenna tai viimeistään tiistaina kuulumisia kera kuvien. Huomenna ultrasta viisaampana tietää taas vähän enemmän. ;)



perjantai 27. kesäkuuta 2014

Tytölle tai pojalle

 
Tiedättehän nämä raskauden viimeiset viikot?
Kyllästyttää, väsyttää ja ahistaa! Toisaalta tekisi mieli tehdä vaikka mitä, mutta sen sijaan istun sohvalla, kun en jaksa nousta ylös. Jos erehdyn nousemaan, niin jaksan hetken ja sitten kolottaa joka paikkaan, lihaksia heikottaa, jalkoja särkee ja jalat turpoo. Väsyttää. Olisi kiva nukkua joo, mutta kun mikään asento ei ole enää oikein hyvä. Yöt on katkonaisia, kun juokset vessassa ja heräät muutenkin joka kerta kun kylkeä pitää kääntää. Se onkin monta kertaa yössä kun sitä asentoa saa vaihtaa, kun lantio puutuu. Sitten sitä unta saa taas hakea, koska koko operaatio ottaa oman aikansa, että ensin nouset istumaan kun vaihdat kylkeä ja sitten asettelet kaikki tyynyt hyvin (pään alle, selän taa, jalkojen väliin ja käsien väliin) ja kun viimein ne asento on kohtalainen niin vauva on erimieltä ja potkuttelee niin että todellakin tuntuu. Huoh.
 
No mutta, enää max. 5vkoa jäljellä joten ehkä sen jaksaa. ;)
Omaan olotilani vaikuttaa kyllä selvästi myös nämä verensokerin heittelyt ja vauvan asennon vaihtelu. Vauva nimittäin edelleen nakottaa suurimmaksi osaksi viistosti poikittain, pää oikealla ylhäällä. Välillä pyörähtää hetkeksi pää alaspäin ja potkii kylkiluita, mutta jostain kumman syystä ei viihdy niin kun hetkittäin. Masu onkin aika alien mallia monesti kun pää näkyy mollukkana toisella puolella vatsaa ja se oikeesti sattuu!
Niin ja tosiaan se raskausdiabetes minulla sitten on. Nyt pistän päivittäin insuliinia ja seurailen verensokereita, dieetti ottaa välillä voimille, kun tuntuu ettei mitään hyvää saisi syödä..
 
Ei sentään ole helle! Postiivista kun hakee tästä tilasta. ;)
Eikä sillä, on ihanaa jo ajatella että meillä tosiaan kohta on se pikkuinen nyytti, jota on saatu odottaa jo kauan.
Vauvan sukupuoltahan me ei tiedetä, ihanaa kun se on pysynyt salassa monesta ultrasta huolimatta. Vahvasti silti luulen, että pieni on poika. Jotenkin sitä ei muuta osaa edes olettaa ja se tuntuu luonnolliselta jatkeelta meidän perheeseen. ;)
 
Koska kaikki vaateostokset on nyt sattuneesta syystä olleet unisex väriä ja nyt pariin kuukauteen en ole edes hankkinut mitään, niin odotan kovasti jo sitä että pääseen vähän "värikoodaamaan" vauvan vaatetusta sukupuolen suuntaan. Yhtään mitään en aio kuitenkaan ostaa enää ennen kun vauva on syntynyt, söpöstellään sitten joko niillä vaaleansinisillä tai vaaleanpunaisilla ihanuuksilla kun on synnytys ohi.
 


 
Jos meille syntyisi ihmeen kaupalla tyttö, niin kyllä se vaan niin olisi että sitä vaaleanpunaista tulisi paljon ja mekkoja ja tunikoita ja sukkahousuja jne. Toki myös pinkkiä, lilaa ja valkoista suosisin myös. Lisäksi ihan varmasti hankkisin noiden perus tyttömäisten sävyjen lisäksi myös harmaata, turkoosia ja ruskeaa joukkoon. Luulen että keltaista ei tulisi paljoa tytöllä pidettyä, itse miellän sen enemmän poikien väriksi (vaikka en kyllä yleensä tykkää jaotella värejä sukupuolen mukaan). Hassua..
Kaikista eniten tällä hetkellä olen ihastunut KappAhlin tyttöjen newborn-mallistoon, se on just sellainen josta tulisi hankittua vaikka mitä. Samaten Lindexillä on muutama ihanuus mallistossa.
 



 Kuvat; KappAhl , Lindex, H&M, Reimashop ja Skidi (tuttinauhat, sekä valk. viltti Elodie Details).
 
 
Pojalle sen sijaan pukisin mielelläni ihan vauva-aikana vaaleansinistä, valkoista, keltaista ja harmaata. Ripaus saisi olla myös mustaa. Toki turkoosia, limen vihreää, punaista ja oranssia tulisi pojalle hankittua myös. Tummansinistä ei tule yhtään vaatekappaletta, en edelleenkään vaan voi sietää kyseistä väriä. Muutenkin tykkään värikkäistä vaatteista etenkin pojilla, minusta kun olisi äärimmäisen yksitoikkoista ja tylsän näköistä pukea poika pelkkiin sinisen sävyihin, mustaan ja harmaaseen.
KappAhlin poikien newborn-mallisto ei ole ollenkaan niin kiva kun tyttöjen, siellä on liikaa perus sinistä minun makuun. Hento vaaleansininen menee, mutta jo astetta paria tummempi sävy ei taas uppoo. Lindexin syysuutuuksista bongasin tuon ihanan harmaan hiippahuppuisen takin, joka on ehdottomasti ostoslistalla pienelle pojalle.
 
Näin haaveillen synnytystä kohti, syysmallistoja jo kovasti myös odotellen. Kotikin alkaa olla jo vauvaa varten valmis, joten juttua niistä heti kun vaan saan hetken virtaa taas ja tietty niistä syys-talvimallistoista. :)
 
 

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Fixit & Kaxsit

 
Välikausimallistoja ilmestyy nyt siihen tahtiin ettei meinaa tässä tilassa pysyä oikein kärryillä. ;)
Jotain varmaan tartteis alkaa miettimään tai ainakin tarkastaa kaapit, että mitä kevääksi tarvitaan.
Lauantaina pyörähdin pikaisesti kaupoilla ja huomasin että Lindexille sekä KappAhlille oli alkanut jo kevään ulkovaatemallistoja tippumaan.
 
 
 
Lindexin Fix mallisto oli positiivinen yllätys. Takeissa on minusta tosi kauniit sävyt livenä, etenkin tuo turkoosi on kauniin vaalea turkoosi. Tummansininen oli taas denim-kankaan näköinen, ihan kiva jopa minusta. Vedenpitävissä (tai ainakin hyvin hylkivissä) takeissa ja housuissa on teipatut saumat. Molemmista löytyy kokoja 86cm aina 134cm saakka. Tuota isointa kokoa takista pyörittelinkin ja vaikka näytti hiukan niukalta mitoitukseltaan, niin se 134cm saattaisi Emilille vielä mennä. Housuista on ainakin haettava 134cm, koska ovat olleet aiemmin tosi hyvät minusta.
 
Hinta on edullinen. Takit 39,95e ja housut 29,95e.
 

 
KappAhlin Kaxs Proxtec mallisto ei minusta ollut nyt niin kiva kun aiemmin on ollut. Vedenpitäviä nämäkin ja saumat teipattu. Meillä on ainakin olleet oikein päteviä käytössä. Koot takeissa ja housuissa 86-128cm. Koot etenkin takeissa on mielestäni hiukan nafteja tai ainakin meillä alkoi jo Emilille jäämään 128cm takki hihojen mitasta lyhyeksi syksyllä, vaikka Emil oli vasta 125cm pitkä. Housut meni kyllä, joten niissä parempi mitoitus.

Kuvat KappAhl
 
Haalareissa koot 80-110cm.
Hinnat näissä; Takit 49,95e, housut 29,95-39,95e ja haalarit 64,95e.
 
Tuleeko teille Fixiä tai Kaxsia välikauteen?


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Karkkikenkiä Lindexiltä

 
 
 Lindexin nettikauppaan on tullut Kavatin nahkaisia kevätkenkiä jo myyntiin ja ah missä herkkuväreissä taas!
Kokoja löytyy alkaen 24 aina kokoon 35 saakka. Oisko pakko sortua, kun ne siistimmät kengät tarvitaan kevääksi kuitenkin.. Itse valitsisin keltaiset herkut, mutta luulen että Emil valitsee turkoosit ja ehkä ne olisi järkevämpi valinta kuitenkin. ;)
Hinta on minusta hiukan suolainen (89,95e). Itse kuitenkin tykkään että kengissäkin on sitä jotain pojillakin ja näissä yhdistyy kiva ulkonäkö ihaniin väreihin. Mutta raaskinko kuitenkaan siistimmän menon kenkiin satsata lähes satasta..
 
Mitä mieltä olette?
 
 

tiistai 26. marraskuuta 2013

Talvi tuli ja toppatakit

 
 
Ihanaa kun viimein saatiin pakkasta tännekin! Alkoi jo nuo pienet plussakelit ja jatkuva sade kyllästyttämään, vaikka syksy ihminen yleensä olenkin. Pari päivää on aurinkokin taas viitsinyt kurkkia ja vaikka lunta ei olekaan, niin fiilis nousi heti (vaikka plussaa tuo tais jo luvata taas uudelleen, plaah). Toivottavasti kuitenkin sitä lunta ja pakkasta saadaan pysyvästi ennen joulua..
 
Meillä on nyt vasta pakkasten myötä pari päivää ollut toppavaatteet käytössä, parin asteen plussalla olen mielummin pitänyt pojilla vielä välikausivaatteita ja alla fleeceä. Pakko sanoa, että kerrospukeutuminen on minusta varsin ärsyttävää! Onko kukaan samaa mieltä?
Mielummin yleensä siirrytäänkin toppaan heti kun välikausivaatteet yksistään jää liian ohuiksi, mutta nyt sadekelien takia ei oikein kivalta kuullosta toppavaatteet ja vesisade yhdessä.
 

 
Minulle iski pienoinen paniikki Emilin toppamäärän kanssa, koska yksi toppahaalari ja yksi takki+toppahousut yhdistelmä tuntui niin mitättömän vähältä. Varsinkin kun tiesin että en todellakaan suostu laittamaan eskari käyttöön sitä keltaista Reiman parkatakkia. Ei siksi että se oli kallis, koska kyllä meillä niitä laatumerkkejä pidetään ihan piha-koulu-eskari käytössäkin, vaan siksi että sen on tarkoitus toimia myös siistimpänä takkina ja voin kuvitella että takin siisteys on kaukana muutaman päiväkotipäivän jälkeen. ;)
 

 
Lisäksi kaipasin mustan toppahaalarin kaveriksi jotain värikästä talveen lisää, niinpä yhteistyöstä saamallani alekoodilla laitoin Jeriikasta meille tilaukseen Molo kidsin rainbow takin. Meillä oli viime talvena (ja vähän edellisenäkin) itseasiassa Emilillä sama takki ja oli ihan lemppari, tuo kuosi ei tunnu kyllästyttävän koskaan.
Takin koko on 134cm ja Emil n.125,5cm.
 
Vauhtivekaroiden äiti haastoi minut viime viikolla mukaan hauskaan takki haasteeseen, eli "Kuinka monta takkia kaapissasi on?". Tartun tähän nyt samalla, kun suuriosa talven takkihankinnoista on viimein tehty.
 

 
Emilillä on kaksi talvitakkia, eli Molo kidsin rainbow:n lisäksi keltainen Reiman parka. Oliver (9v) halusi saman Reiman Parkatakin harmaana, joten en pistänyt ollenkaan vastaan. ;)
Oliverilla parkan lisäksi isoveljen vanha KappAhlin Woxon vedenpitävä talvitakki.
 

 
 12v:llä on (jo aiemmin esitellyt) Lindexin wall ride malliston vedenpitävä talvitakki ja toisena Reiman talvitakki. 14v:llä on vain yksi talvitakki; Quiksilver. Hänelle on ostoslistalla vielä toinen talvitakki, mutta odotellaan ehkä aleja.
 
Lasten talvivaatekaapeista löytyy siis neljälle pojalle yhteensä 7 talvitakkia. Ei siis yhtään liikaa, jopa yhtä vaille. ;)
Meillä on monena talvena ollut kolme takkia per poika, joten tämä talvi testaillaan miten "pärjätään" kahdella.
 
Voisin laittaa haasteen eteenpäin seuraaviin blogeihin;
 
P.s. Joulunalusjutut verottaa vähän bloggaustahtia, koitan kuitenkin postata niin usein kun tältä perhe-elämältä ehdin. ;)
Ihan pian starttaa taas blogini joulukalenteri! Monta ihanaa tarjousta tulossa, kannattaa kurkkia luukut 1.-24.12. :)
 
 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Mitä minulle kuuluu..

 
Aika tarkalleen 3kk sitten kirjoittelin teille omasta kuntoutuksestani. Tuolloin olin juuri selkäkuntoutuksessa, johon pääsin kelan kautta oltuani vuoden sairaslomalla selkäsairaana. Kuntoutuksesta sain kipinän muutokseen ja toiveen saada kuntoni takaisin ja laihtua, kun viimein hermosärkykin oli alkanut helpottaa. Lupasin (toiveidenne mukaan) kertoa teille projektistani syksyn mittaan, mutta niin se vaan on jäänyt..
 
 
 
Eli mitä minulle kuuluu nyt?
Elokuussa kuntoutusviikon jälkeen tein suunnitelman miten aion muuttaa elämääni. Toki pelkäsin kaikkea uutta, koska aiemmat yritykset liikkua ja muuttaa ruokavalio on olleet tuhoon tuomittuja. Kivut ei olleet vaan antaneet myöten ja herkut on liian suuri paheeni, varsinkin kun kivut oli pahimmaan herkut toi lohtua tilanteeseen. Ylipaino ei tietenkään sekään tehnyt selälle hyvää, eikä huono kunto. Joten kivusta huolimatta jotain oli tehtävä.
 
Päätin lähteä kävelemään. Tein lenkit sen mukaan mitä selkä kesti. Yllätyksekseni pystyin kävellä reippaasti 40min. putkeen, joten jatkoin sillä. Tarkoitus oli liikkua jotenkin 3-4kertaa viikko, se 30min. vähintään per kerta. Selkä kipeytyi välillä, mutta jatkoin pienestä kivusta huolimatta. Kävelin kolme lenkkiä viikossa ja yhtenä päivänä tein rannepainoilla treeniohjelman, jonka mieheni oli minulle suunnitellut (hän on liikunnan ammattilainen).
 

 
Syksy ja sateet tuli kuitenkin esteeksi kävelylenkeille, joten lenkit on osittain vaihtuneet nyt kuntopyöräilyyn. Kuitenkin tahti on jatkunut tähän päivään samana, neljä treeniä per viikko ja ajallisesti edelleen se 30-45min. Viikonloput aina huilaan ja syönkin vähän rennommin kun arkisin.
 
Syömätapojen muuttaminen onkin ollut vaikeampaa minulle, kun liikunnan aloittaminen. Olen nirso ollut ihan pienestä alkaen ja erittäin valikoiva syöjä edelleen. Kasvikset ja vihannekset yritin urhoollisesti lisätä ruokavaliooni, mutta liian vähän niitä menee edelleen. Kuitenkin joka päivä jotain, jos ei muuta niin hedelmiä, joten saavutus sekin. Tärkein muutos oli kuitenkin annoskoon pienentäminen ja säännöllinen syöminen. Se on onnistunut hienosti.
Herkkuja en ole täysin karsinut pois, se ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Mies oli ehdottomasti samaa mieltä, koska tietää varsin hyvin miten kiukkunen olen jos en saa yhtään mitään herkkuja. ;)
Lauantaina siis syön edelleen ihan mitä haluan ja sunnuntain otan myös rennommin.
 

 
 Nyt koen jo olevani 3kk jälkeen paljon paremmassa kunnossa. Selkä oireilee edelleen, mutta ei lähellekkään niin paljon kun ennen. Hermokipua on vain ajoittain, mutta painavaa nostamista selkä ei kestä edelleenkään ollenkaan. Täysin kivuttomaksi en saata päästä koskaan, jo ihan perintötekijöidenkin (sekä lääkärin puheiden) puolesta selkäni kanssa, mutta ainakin itse voin vaikuttaa siihen että selkä on hiukan parempana. Elämässä on paljon muutakin asioita, joiden takia mieli on ollut vähän maassa ja joihin tuntuu mahdottomalta vaikuttaa. Mutta elämä on, niillä mennään mitä annetaan ja koitetaan pärjätä. Edelleen toivon että vielä se tästä paremmaksi muuttuu..
 
Olen tässä yhdessä asiassa ainakin ylpeä itsestäni, olen jo aika pitkällä siinä mikä oli tavoite.
Olen 3kk laihtunut 10kg ja vyötäröltä on kadonnut 15cm. Jee minä! ;)
Matka jatkuu vielä, ainakin muutaman kilon verran olisi vielä pudotettavaa.
 
Noista kuvista perään sen verran, että painon pudottua on ollut vaikea pysyä itse tahdissa mukana ja uskoa että todellakin olen jo pienempi kuin entinen vaatekokoni. Hyvä esimerkki oli vasta tekemäni H&M:n tilaus. Vanhasta tottumuksestani tilasin itselle kokoa L ja isojahan ne nyt oli kun sovittelin. Kai se on uskottava että mahdun siihen ämmään. ;)
 
Viime kevääksi ostamani parkatakkikin alkaa näyttää jo mallilta teltta päällä, joten vois ihan pian jo alkaa ne pakkaset. Pääsisin käyttämään uusia talvi ostoksiani. Takin tilasin Stadiumilta ja se on ihana ihana! Tylsästi musta, mutta se vaan on lemppari väri. Kerrankin takki jossa on tarpeeksi pitkät hihat tälläiselle apinakätiselle ja vaikuttaa muutenkin varsin laadukkaalta sekä lämpöiseltä. Tuubihuivi on H&M:ltä. Joku kiva palmikkopipo ois vielä hakusissa, vaikka vähän värikkäämpi kun koko harmaa. Tuohon heitin nyt olalle Lindexin fleecevuorellisen tähtipipon, joka on muuten ostettu jo viime vuonna lasten osastolta.
Kengissä en ole oikein sellainen korkokenkätyyppi, vaan enemmän tennaritallaaja. Haussa olikin goretex tennarit, mutta niitä oli todella vähän saatavilla. Löysin sitten nuo Vikingin talvigoret, joissa on vaalea teddyvuori. Toivottavasti ovat hyvät käytössä.
 
Mutta kertokaas te mitä teidän projektiin kuuluu? Muistan että moni lukijakin oli laihduttamassa ja selkäkipujen kanssa oleva. Olisi kiva kuulla kuulumisia kohtalotovereilta. :)
 
 

maanantai 4. marraskuuta 2013

Teineille toppaa (osa 2)

 
Teinien toppavinkeistä jatketaan niihin meidän teinien toppavaatteisiin. Ne on edelleen itseasiassa hiukan vaiheessa, mutta toisaalta kerrankin osaan ottaa hankinnat vähän rennommin ja odotella niitä alejakin loppujen hankintaan. Alkuun kun päästään näilläkin ja sitten tarpeeseen ostetaan lisää talven alkaessa. ;)
 
 
 
Kuten jo aiemmin kerroin meidän 14v. on jo päälle 170cm pitkä. Ainakin minun mittainen ja minä olen 172cm. Olin jo ihan varma että joudutaan kaikki talvivaatehankinnat tekemään miesten osastolta, mutta onneksi jotain nuorten mallistojakin löytyy jossa koot riittää 176cm saakka.
 
Hänelle löytyi Intersportista sattumalta vielä -40% alella Quiksilverin toppatakki koossa 16Y.
Toppahousut on KappAhlin Woxo mallistoa ja kokoa 170cm, näissä siis reilu mitoitus.
 
 
 
Settiin ostettiin lime/harmaa tupsullinen pipo Jack&Jonesista. Pipossa on hiukan villaa, joten lämmittää ainakin paremmin kun pelkkä akryylipipo joita tuntuu suurin osa aikuisten pipoista olevan.
Yksivärinen lime pipo on 100% villaa ja se on jo pari talvea vanha. Merkkinä Peak ja ostettu Intersportista.
 Talvihanskat on myös Intersportin valikoimaa. Hieman ohuemmin topatut ja softshell pintaiset ovat 8848 Altitude merkkiset ja paksummat tavalliset Etirel merkkiset hansikkaat. Käsitykseni mukaan kummatkaan ei ole vedenpitävät, joten yhdet sellaiset olisi ehkä vielä hankintalistalla.
 
 
 
Toisiksi talvikengiksi poika halusi vielä ehdottomasti goretexit pienellä varrella, mikä on mielestäni huippujuttu. Lämpöiset goretexit on Vikingin miesten malli. Toiset talvikengät taas on nuo siistimpään menoon/koulukäyttöön enemmänkin tarkoitetetut Puman karvavuoritennarit. 
Molemmat on tilattu Ellokselta alekoodeja hyödyntäen ja kokona 43.
 

 
Näillä siis esikoinen aloittaa talven. Ostoslistalla olisi vielä se toinen takki+housut setti, sekä vedenpitävät toppahanskat. Yksi takki on jo tilattu, josta ehkäpä juttua tuonnempana. Toppahousut pitäs melkein sovittaa ennen ostamista, ne on niin hankalat ostaa, kun poika on niin hoikka. Meillä toppahousut on pojille itsestään selviö, niistä ei ole vielä tarvinnut kinata koskaan. Parin kilometrin koulumatkat kulkevat kuitenkin kävellen/pyörällä talvellakin, joten pelkät farkut ei pakkasella riitä, eikä kyllä ole vaihtoehtokaan (eri asia tietysti olisi, jos kulkisivat koulumatkat autolla ovelta ovelle).
 

 

 
12v. (täyttää tammikuussa 13v.) on vähän päälle 150cm pitkä.
Hänelle menisi nippanappa esim. Reimalta isompien takkimalleissa 152cm, mutta on sen verran sopiva, että päädyin kuitenkin hankkimaan jo kokoa 158cm. Ostin hänelle Reiman Jamie-takin 158cm ja KappaAhlin Woxo toppahousut 152cm.
 
 
 
Tuohon takkiin ostin samalla reissulla Reiman Ozzy-villasekoitepipon, toinen pipo (paksumilla raidoilla) on viime vuodelta Lindexin mallistoa. Toppahanskat Reimatec+ viime talvena jo pidetyt. Vikingin goretex kengät Ellokselta (alekoodilla) tilatut, koko 39.
 

 
Tällä setillä aloitellaan siis 12v:n talvi. Tuo takki on siitä kiva ettei ole mikään hullun muhkea, mutta uskon että lämmin kuitenkin. Koko on melko reilu tuossa mallissa, mutta pystyy silti jo hyvin pitämään ja hyvässä lykyssä menee kaksi talvea.


 
Toisena settinä on Lindexin Wall Ride-malliston takki 158cm ja housut 152cm. Tämän vedenpitävän setin ostin hänelle jo viime talvena, mutta olikin sen verran reilu vielä, että mentiin toisilla seteillä viime talvi. Toppahanskat myöskin viime talvelta; KappAhlin Woxot.
 
 

 
 Pipot on vanhoja Lindexin ja H&M:n mallistoa. Lisäksi 12v:lle on Vikingin karvavuorelliset goretex tennarit (koko 39), ne jäi kuvista pois.
Ns. siistimpiä takkeja en varmaan teineille hanki ollenkaan, koska niille on aina niin vähän käyttöä, käyttökerrat tuppaa jäämään 2-4 kertaan per talvi. Eli kahdella setillä per poika ajateltiin pärjätä tämä talvi. Meillä on yleensä ollut kolme settiä, joita on kyllä aina käytetty kaikkia, mutta varmasti kahdellakin pärjätään. ;)
 
Millaisella talvivarustuksella teillä teinit menee talven?