Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ticket Outdoor. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ticket Outdoor. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. tammikuuta 2016

Paukkukoon pakkanen!



Tykkään talvesta. Tykkään siitä kun lumi peittää maan ja puut, tykkään kun aurinko paistaa matalalla ja lumi kimaltelee kun timantit. Luonto on minusta kauneimmillaan talvella. On aivan ihanaa kun lumi narskuu kenkien pohjissa ja pakkanen puree poskia. Rakastan kääriytyä sisällä peiton alle ja poltella kynttilöitä.
Ihan parasta talvessa on tietenkin se ettei ole hiki! Hih.
(kesä ei siis ole minun juttu tai ei ainakaan helle)
  


Mutta sen verran täytyy sanoa, että joku välimuoto olisi kivempi kun plussakeli tai paukkupakkanen.
Tänä talvena on menty ääripäästä toiseen. Mutta koska säälle ei voi mitään, on vaan helpompi tyytyä tilanteeseen ja pukeutua sen mukaan. ;)
Meillä ei kyllä ulkoilla pienen kanssa yli -16 asteen pakkasilla, muuta kun ihan pieniä happihyppelyjä saatetaan tehdä. Olivia kun tuntuu olevan suht herkästi palelevaa sorttia, puki päälle vaikka mitä. Päiväunet on saatu kätevästi suoritettua näillä kovilla pakkasilla rattaissa varastossa, jossa on vaan muutama pakkasaste. Mutta ulos on päästy kunnolla harmillisen vähän viimeaikoina muuten.


Onneksi väliin on mahtunut vähän mukavampia pakkasasteita ja silloin ollaan puettu hyvin ja kipitetty kiireellä lunta ihmettelemään. :)
Olivia tykkää kyllä talviulkoilustakin kovasti, mutta välillä kylmyys saa neidin jähmettymään ja leikit ei maistu.
Meidän ykköshaalari näillä kunnon pakkasilla on ollut jo alkusyksystä huutiksesta edullisesti huutamani uusi Ticket outdoorin tähtihaalari. Haalari on mukavan paksu ja samalla väljä mitoitukseltaan, että alle mahtuu kivasti vaatekerroksia. Pelkäsin alkuun, että näinköhän haalari mahtuu koko talvea, kun koko on 86cm. Haalari vastaa kyllä enempikin kokoa 92cm, joten on juuri sopiva arviolta noin 87cm neidille edelleen.
(Toinen lemppari paksumpi talvihaalari on Nova Starin haalari, josta juttua löytyy täältä.)



Kengistä lempparit on taas olleet villavuorelliset Tepsut. Aivan ihanan vaaleanpunaisina tottakai. ;)
Nuo on kyllä helppo sujauttaa jalkaan vähän paksummankin villasukankin kanssa. Rukkaset on Reiman vetoketjumalli, ehkei kaikkein lämpimin vaihtoehto yksistään, mutta noistakin pidän siksi kun ovat vähän väljemmät malliltaan ja alle mahtuu hyvin villalapaset.



Villavaatteissa minun lempparit on Name It ja mummon neulomat. Tässä Name It:n pinkissä villahaalarissa on sellainen vähän pörröisempi sisäpinta. Haalarissa oli myös nepparein kiinnitetty huppu, jota meillä ei näin ulkohaalarin alla käytetä. Tässä koko 92cm on melko sopiva jo, mutta meillä on toinen hiukan reilumpi 92cm Name it villahaalari myös jemmassa.


Name It:n merinovillainen kypärämyssy on ollut myös tosi hyvä ja meillä on samanlainen jo toista talvea käytössä. Tuo yltää tarpeeksi alas ja suojaa hyvin. Äitini on kova neulomaan ja hänen tekemät pitkävartiset villasukat ja lapaset on ihan huiput. Itse tykkään että pidemmät pysyy paremmin pienellä päällä ja antaa mukavasti lisää lämpöä pienelle vilukissalle. Neuletakkikin on äitini puikoista. Villatakkia ollaan pidetty erikseen etenkin pikkupakkasilla, kun villahaalaria ei tarvitse, mutta jotain lämmikettä haalarin/takin alle kuitenkin.


Pipoina meillä on olleet pakkassuosikit Reiman ja Fredriksonin villapipot.
Näillä pärjää ja antaa pakkasen paukuttaa. :)

Mitkä teidän lemppari ulkoiluvaatteet on olleet taaperoilla kovemmilla pakkasilla?




tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ticket Outdoor talvi 15-16

 
 
Joo, tiedän kyllä että sitä kesääkin vielä vasta odotellaan kunnolla alkavaksi..
Mutta ei voi mitään että ainakin minulla alkaa olla jo katseet kohti ensi syksyn ja talven uusia mallistoja. Uutuuksia on aina niin ihana katsella ja miettiä jo valmiiksi mitä meille voisi tulevaa kautta varten ostaa. Enkä muuten taida olla ainoa, pari lukijaa on jo sähköpostilla kysellyt että koska bloggaan syys-talvi mallistoista. ;)
 
Eilen jo aamusta aloin käymään läpi eri merkkien pressisivuja ja näin alkuun ajattelin esitellä Ticketin ensi talvea. Kertokaa ihmeessä miltä nämä teidän silmissä näyttää!
 
 





 
Kyllä nämä on sitä tuttua Ticketiä, suht tummaa etenkin pojille, mutta myös jotain kivoja väripilkkuja.
Itse tykkäsin musta/valkoisesta "seepra" ja harmaa/musta "tähdet" kuvioista. Yksiväriset haalarit on myös ihania!
Sana on vapaa, mistä te tykkäätte tai ette tykkää? :)
 
P.s. Kurkitaan seuraavaksi Reimat, niistä olen jo pari päivää kasannut kuvakollaaseja.
Kuvia on nimittäin paljon! ;)
 
 
 
 

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Molo Kidsin & Ticketin välikautta (sis.lukijatarjouksen!)

 
Viime syksynä Jeriikan kanssa yhteistyössä tehty juttu Ticketin ja Molo Kidsin toppavaatteista oli niin suosittu, että teimme taas yhteistyössä jutun samojen merkkien välikausivaatteista.
Meille siis tuli sovituskuvia varten paketti ulkovaatteita eri koossa ja kuvausten jälkeen palautin vaatteet Jeriikaan (kaksi tuotetta ostin omalla pienellä yhteistyö alekoodilla).
 
Malli on n.128cm pitkä ja malliltaan hoikka.
 
 
 
Aloitellaan ensin Molo Kidsin vk-vaatteilla.
Softshell takit tuntuu olevan hyvin suosittuja takkeja, enkä yhtään ihmettele, näissä on kyllä aivan ihana malli ja yksityiskohdat. Softshell takeissa on vedenpitävyys 10 000mm ja hengittävyys 3000mm. Takissa on hyvät heijastimet, kuten nuo ihanat isot tähdet hihoissa. Materiaaliltaan takki on pehmoinen ja taipuisa. Ominaisuudetkin siis varsin kohdallaan.
 
Väriltään tämä Mango on kauniin oranssi, raikkaampi mitä valmistajan kuvat antaa ymmärtää. Takin kokona on 140cm ja minusta se on juuri oikea koko Emilille. Molo Kidsin takeissahan puuttuu kokonaan 134cm, joten 128cm hypätään suoraan tuohon 140cm.
 
 
Tässä takkia testaillaan Molo Kidsin Haven housujen kanssa. Housuissa koko 134cm, joka sekin juuri se oikea tuolle 128cm pojalle kevääksi. Housuissa on teipatut saumat, vedenpitävyys 5000mm ja hengittävyys sama. Lahkeensuissa on kumiset lenksut. Housut on todella hyvän malliset etenkin hoikalle lapselle, koska ovat kapeat, sieltä vyötäröltäkin. Meillä oli viime vuonna kevään- syksyn jo nämä housut värissä denim käytössä ja olin todella tyytyväinen laatuun.
 
Kuvassa pipona Molo Kids water planes nyle-pipo koossa 6/8. Just passeli sekin Emilin n.52,5cm päähän, mutta menisi varmasti isompaankin päähän.
Rukkaset Molo Kids Igor värissä musta ja kokona 6/8. Rukkasissa on muuttunut viime vuodesta hiukan tuo materiaali ja koot. Ovat kooltaan pienemmät kun meidän viime vuotiset rukkaset samassa koossa, etenkin varsi on lyhentynyt, mutta myös kämmenosa on pienentynyt. Emilille nuo oli liian pienet jo, sormet ei mahtunut kunnolla suoraksi. Tosin Emilillä on suht pitkät sormet. Materiaali on myös pehmoisempaa kun viime vuonna.
 

 
Tässä sama Molo Kids Cloudy softshell mustana, mutta koossa 128cm. Minusta tämä koko on Emilille liian sopiva, reiluutta ei ole yhtään hihoissa ja kun kädet nosti ylös niin ranteet jäi aivan paljaaksi. Värinä upean tyylikäs ja oranssi vuori antaa kivasti ilmettä takille.
 
Housuna samat Molo Kidsin Havenit 134cm, kuten oranssin takin kanssa. Pipona Maxomorra koossa 56/58.

 
Tässä vielä molemmat takit, musta siis 128cm ja oranssi 140cm.
Kuten huomaa, oranssissa on hiukan väljyyttä paremmin hihoissa.
 

 
Molo Kids Hopla takki värissä rainbow ja kokona 128cm.
Just nippanappa menisi vielä Emilille, mutta en ostaisi enää tätä kokoa hänelle, on minun makuun turhankin sopiva. Tämä kuosi on on kuitenkin niin ihana, että jaksaa aina vaan ihastuttaa. ;)
Hopla takissa on teipatut saumat (vedenpitävyys ja hengittävyys 5000mm) ja musta verkkovuori.
 
Pipo Maxomorra koossa 56/58.

 
Ihanan värikäs setti! Hyvin sopii tuo Maxomorran robotti-pipo takkiin. Kuvassa myös Molo Kidsin Igor rukkaset sävyssä atomic blue ja yhden koon venyvät sormikkaat.
(housut edelleen samat kun yllä, Haven malli 134cm)
 

 
Tuosta rainbow kuosista on muuten saatavilla myös kevyempi versio nimeltään Waiton. Takki on myöskin vedenpitävä (3000mm) ja saumat on teipattu. Materiaaliltaan kuitenkin Hoplaa paljon kevyempi ja ohuempi, vähän sellainen tuulitakki tyyppinen (verkkovuori). Menisi kivasti kevään lämpiminä päivinä tai kesällä.
Kuvassa takki on kokoa 122/128cm. Tässäkin päätyisin Emilille jo kokoa isompaan, ajatellen että menee sitten kesälläkin vielä.
 

 
Molo Kidsillä on myös mallistossaan tuollaiset canvastakki tyyppiset, mutta kuitenkin vedenpitävät (vesipilari 5000mm, saumat myös teipattu) Hansel-takit. Jeriikassa on tekeissa saatavilla värit vihreä ja tummansininen. Takissa on muuten verkkovuori, mutta hihoissa on liukas vuori. Hihansuissa on piiloresorit.
 

 
Kuvissa Hansel-takki vihreänä kokoa 128cm ja tummansinisenä 140cm. Näistäkin itse pääytisin jo tuohon isompaan kokoon Emilille. Eriväriset vetoketjut ja resorit tuo kivasti ilmettä takkiin, samaten nuo taskut on tosi kivat.
 
Pipo Molo Kids Nyle toy cars, koossa 6/8.
 

 
Saatiin kolme Molo Kidsin sisävaatettakin kokeiltavaksi.
Paita Remington crocodiles 140cm, huppari Marty 128cm ja housut ashton 128cm. Nuo 128cm on minusta näissäkin turhan sopivia Emilille. 140cm paita on hiukan reilu, mutta ihan pidettävän kokoinen kuitenkin jo. Värit on tosi kauniin runsaat ja laatu vaikuttaa todella hyvälle, myös istuvuus on vaatteissa hoikkikselle hyvä.
 

 
Sitten hypätään Ticket Outdoor vk-vaatteisiin.
Tässä takki Noland spicy yellow. Juurikin sellainen maustettu keltainen, koska vivahtaa minusta hiukan limeen. Materiaaliltaan takki vaikuttaa kestävältä, vuori on liukaspintainen kauttaaltaan. Vedenpitävyys takissa 8000mm ja hengittävyys 8000g/m2. Saumat teipattu. Housut on Heaven light army green.
Materiaali ja ominausuudet samat kuin takissa.
Kokona molemmissa 134cm, joka on mielestäni hyvä Emilille. En siis sanoisi että Ticketit on enää niin reilua mitoitusta kun joskus aiempina vuosina on olleet.
 
Pipo Ticket Outdoor Nini green stripe, koko 54/56.

 
Kivasti sopii myös Ticketin takkiin nuo Molo Kidsin sormikkaat ja pipo.
 

 
Emil innostui Noland army camouf takissa varsin sotilaalliseksi. ;)
Tässä sama malli ja ominaisuudet kuin spicy yellow-takissa. Kokona vaan 128cm, joka on minusta turhan sopiva Emilille. Heaven housut sen sijaan kuvassa mustana koossa 128cm, joka olisi juuri hyvä Emilille vielä.
 
Pipo Ticket Outdoor Napoli green stripe, koko 54/56.
 

 
Hiukan paksumpi välikausiversio Ticketin takeissa on Nico khaki stars-takki. Siinä on keskiosassa edessä ja takana fleecevuori, hihoissa liukas vuori. Menisi siis hyvin viileämmillä kevät/syys keleillä.
Vedenpitävyys on 10 000mm ja saumat on teipattu.
Kokona kuvassa 128cm ja tässä mallissa se olisi aika hyvä Emilille, jotenkin väljempi kuin tuo Noland-takki.
(sormikkaat Molo Kids)

 
Ja vielä koko vertailu Ticketin takeille. Yllä Nico 128cm ja alla Noland 134cm. Noland mallin hihansuut on kiristetty, Nicossa ei.
 

 
Halusin vielä vertailla Ticketiä ja Molo Kidsiä toisiinsa, koska aika monesti sanotaan että Ticket olisi reilu ja Molo Kids taas nafti mitoitukseltaan. Minusta näin ei ihan voi sanoa, ennemmin sanoisin että koot vastaa toisiaan muuten, mutta Ticket on väljempi ja hiukan leveämpi malliltaan kuin Molo Kids.
Tässä kuvassa takit molemmilta merkeiltä koossa 128cm. Alla Ticket ja päällä Molo kids. Ovat melkein tismalleen samankokoiset, hihan mitta on molemmissa sama, mutta Ticket on hiukan pidempi.
 

 
Housuja vertaillessa Ticketin ja Molo Kidsin kesken suurin ero on leveys. Ticketit on selvästi leveämmät etenkin yläosasta, lahkeensuita saa onneksi Ticketillä säädettyä tarroilla. Molemmissa on vyötäröllä kuminauha klipsillä. Lahkeen pituus on molemmissa sama vertaillessa kokoja 134cm (oikealla päällekkäin).
 
Tässä siis hurja kuvapläjäys kevään välikaudesta. ;)
Ihania värejä kyllä molemmilla ja laatu hyväksi todettua. Taitaa olla enemmän makuasia kummasta tykkää enemmän. Kysykää tarvittaessa enemmän mikäli joku askarruttaa.
 
Loppuun vielä Jeriika tarjoaa teille lukijatarjouksen!
Saat Molo Kids ja Ticket Outdoor välikausitakeista-, housuista ja haalareista -15% alennuksen ja yli 100e tilauksiin vielä mukaan 10e alennuskoodi Jeriikaan (koodia ei voi yhdistää muihin etuuksiin/alennuksiin).
Alennuksen saat koodilla; tyyli1 ja se on voimassa 16.-23.3.2014.
 
Klikkaa Jeriikaan tästä. :)
 
 

maanantai 28. lokakuuta 2013

Teineille toppaa (osa 1)

 
Minulta on toivottu juttua isompien lasten vaatteista, etenkin talven toppavaatteista. Olen itsekin tässä viime päivät selannut kauppoja läpi etsiessäni toppaa meidän 14v:lle, joten jaan nyt vinkkini teinien toppaamisesta tähän (kuvat sattuneesta syystä poikien mallistoista) . ;)
Toivoisin että te lukijat myös jaatte kommenttilaatikkoon lisää vinkkejä, niitä ei koskaan voi olla liikaa ja etenkin näille isommille jotka on jo kasvaneet koosta 140cm ulos.
 
Meidän 14v. on jo yli 170cm pitkä, joten hänelle etenkin on ollut erittäin haastavaa löytää vaatteita ylipäätään ja varsinkin niitä ulkovaatteita. Lastenvaatekoot ei tahdo suurimmaksi osaksi enää riittää sinne 176cm saakka ja miesten ulkovaatteet on taas monesti joko liian "aikuismaisia" tai sitten liian "väljiä" hoikalle teinille.
 
 
 
Yksi uusi merkki, jota meillä ei ole vielä aiemmin ollut, mutta josta löytyy kokoja 176cm (16Y) saakka on Quiksilver. Täksi talveksi ostinkin jo meidän 14v:lle tästä mallistosta talvitakin juurikin tuossa suurimmassa eli 16Y koossa ja se vastaa sitä 176cm. Näissä takeissa näyttäisi olevan suurimmaksi osaksi teipattu vedenpitäväksi vain ne tärkeimmät saumat, mutta minusta se on aivan riittävää talvivaatteissa isommille lapsille. Hinta on suht kohtuullinen tai normi lasten ulkovaatteissa (100-150e), ainakin jos vertaa miesten takkien hintoihin isommille lapsille. Näissä on juuri teinin makuun sopiva sporttinen ja nuorekas ilme.
 
 

 
Reimalta löytyy jonkin verran mallistoa myös teineille. Takkeja saa mm. näissä malleissa kokoon 164cm saakka ja oletteko huomanneet että pipoissa on myöskin isompia kokoja saatavilla tänä talvena?
Meillä 12v:lle ostettiin Reimalta pipo koossa 58.
 
 
 
KappAhlissa on myynnissä Woxon vedenpitävää mallistoa kokoon 170cm saakka. Takit tosin näytti nyt talven mallistossa minun silmiini hiukan niukan kokoisilta, vaikka viime kevään malliston 170cm takki taas mahtuu edelleen päälle meidän yli 170cm pojalle. Woxon toppahousuja olenkin jo aiemmin kehunut, tosin uuden malliston materiaali oli hiukan muuttunut ja toivon että laatu olisi silti samaa kuin ennen. Se jää nähtäväksi..
Toppahousuissa on reilut koot, niissäkin riittää vielä 170cm meidän päälle 170cm pojalle.
 
 
 
Ticketin omassa nettikaupassa on joissakin takeissa kokoja jopa 176cm saakka. Tosin taitaa olla viime vuoden malleja, mutta kuitenkin. Tämän vuoden takit taitaa loppua 164cm. Tästä yllä olevasta kuvasta limeä, turkoosia ja kolmiväristä takkia saa sinne 176cm saakka.
 
 
 
Icepeakin takkeja ja housuja meillä onkin ollut aiemmin. Olen ollut varsin tyytyväinen niihinkin. Hinnat pyörii 70-140e suunnilleen riippuen teknisistä ominaisuuksista. Näitä katselin lauantaina meidän Prismassa ja nuo kelta-musta sävyiset oli tosi kivan näköisiä. Prismassa koot loppui jo 152cm, mutta Icepeakin omien sivujen mukaan junior-mallistoa löytyisi sinne 176cm saakka.
 
 
 
Didriksonsilta löytyisi kivoja takkeja myös, mutta saatavuus tuntuu minusta olevan aika kiven alla. Joskus olen urheiluliikkeissä törmännyt, mutta valikoima on aina todella suppea, vaikka nettisivuilla on suht reilusti valikoimaa. Mistä niitä ylipäätään saa, kun googlettamallakaan en kotimaisista kaupoista löytänyt?
Kokoja pitäisi olla lapsille 170cm saakka.
 
Burton on varmaan monen pojan mieleinen merkki myöskin, hintataso lapsille n.80-140e ulkotakeissa. Urheiluliikkeiden merkki tämäkin taitaa olla. Lasten takkimallit saatavilla n.164cm (xl) saakka (jos oikein ymmärsin).
 
 
 
Myös muita merkkejä tuntuu löytyvän ihan kivasti, ainakin kun nettiä selaa. Varmasti myös suuremmissa kaupungeissa valikoima on hiukan eri, kun meillä täällä maalla. Itse onkin ihan pakko turvautua netin valikoimaan, koska liikkeistä ei ole mitään mahdollisuutta löytää mitään edes lähimmästä kaupungista.
 
Tässä teille vielä yllä mainittujen lisäksi nettikauppoja, joista olen mm. nämä kuvien vaatteet poiminut ja joista löytyy lisää valikoimaa teineille;
 
 
 

torstai 3. lokakuuta 2013

Toppa ajatuksia 5v:lle

 
Miten kummassa oon taas näin "myöhässä"? Tai joku toinen voisi sanoa että just ajoissa, mutta näin lastenvaatebloggaajan/jonkin asteen lastenvaatehöperön silmissä oon tosi myöhässä.
Nimittäin poikien toppavaatehankinnat on ihan vaiheessa..
 
Stressin saa kyllä aikaan monesta asiasta, mutta että lasten talvivaatteista? Hah.
Ajattelin nyt koota tänne teillekin ihmeteltäväksi näitä ajatuksia Emilin talvivaatteista, isompien poikien talvivaatekuviot on vielä enemmän vaiheessa, joten niitä en uskalla edes ajatella samaan postaukseen. ;)
 
Määrä onkin sitten toinen asia. Ihan varmasti joka perheessä on se oma tarpeensa ja sen mukaan määritelty ulkovaatemäärä. Määrään vaikuttaa niin moni asia ja jokaisen omat mieltymykset, että niistä on ehkä turha "kiistellä". Toinen sanoo että yhdellä setillä pärjää, toinen taas tarvii viisi. Itse olen todennut että meille sopivasti on kolme settiä per poika per kausi. Kaksi pihalle "rymy" menoon ja yksi siistimpi (joskus on kuitenkin lupa lähteä vähän lapasesta ja hankkia se neljäskin ihan vaan vaihtelun vuoksi ;)).
 
 
 
Jos eka lähtis siitä mitä meillä jo on.
Emil on sitä mieltä että haluaa vielä haalarin tulevaan talveen, mikä on minusta tosi kiva juttu. Viime talvena ostin Jeriikasta alekoodilla mustan Molo Kids haalarin 128cm jemmaan. Käytännöllinen väri heti alkutalven lumettomaan aikaan. Samoiten keltaiset Molo Kidsin rukkaset löytyi viime talvelta jemmasta koossa 6. Racoonin tähtikuviollisen villapipon tilasin Niilo Ilosta. Kavatin saappaat (tilattu alekoodilla Ellokselta) on joka vuotinen vakio, ne on ihan huippuhyvät.
 
Ne mitä tuon haalarin kanssa voisi vielä hankkia on tuo Ticketin pipo ja Molo Kidsin rainbow rukkaset.
 
 

 
Reimalta tilasin siistimpään menoon ja tarpeen mukaan ulkoleikkeihinkin keltaisen parkatakin 128cm. Lindexiltä kävin ostamassa takin kanssa pidettäväksi Fixin mustat toppahousut.
 
Tähän settiin voisi vielä hankkia nuo Minun Reima - blogihaastekollaasissanikin olleet pipon, kaulaliinan ja lapaset. Myös Reiman Tomino-rukkaset on hankintalistalla, ne on lämpöiset koska teddyvuorissa on 50% villaa. Keltaiset kengät ois ihanat kanssa, mutta ei taida ollaa tarpeen, koska jemmassa on mustat Superfitin siistimmät kengät talveen.
 
 

 
Sitten niihin mitä meillä ei vielä ole, mutta on mietinnässä mitä näistä kolmanneksi!
Aiemmin olikin juttua Reiman Zapp haalarista. Tilasin sen jo meille Ellokselta, mutta laitoin takaisin, koska en osannut päättää onko se just se mitä haluan. Tuo kuosi on minusta aivan ihana ja siksi edelleen vahva ehdokas kolmanteen settiin.
Se mitä nyt vaan mietin on se, että onko se kolmas toinen haalari vai mielummin takki+housut? Viime talvena meillä oli kaksi haalaria, joista kumpiakin tuli pidettyä paljon ja siistimässä menossa pidettiin vain takkia+housuja. Nyt kuitenkin mietin, kun tuota ikää on Emilillä jo talvella 6 vuotta, että olisiko käytännöllisempää olla vain yksi haalari ja kaksi takki+housut settiä? Sanokaa vaan mielipiteenne. ;)
 
Vähän olen käynyt kallistumaan nyt tohon Reiman limenvihreään Mero-takkiin ja sen kanssa sitten nuo Zapp-housut. Ois aika kiva setti ja kätevä pitää tuota takkia myös noiden Fixin mustien toppahousujen kanssa.
 

 
Noh, jottei valinnasta tulisi liian helppo on vaihtoehtoja enemmänkin. ;)
Reiman mallisto on ihastuttanut tänä talvena niin paljon, että muut on jääneet minun makuun kakkoseksi. Just nyt viehättää kovasti yhdistää vaaleansinistä keltaiseen. Noam-raitatakki ois kiva keltaisten Vinha-toppahousujen kanssa tai samoihin housuihin menis vaaleansininen Ringo-takkikin ja tämän jälkimmäisen kanssa menis sit samat asusteet kun keltaisen parkatakin kanssa..
 

 
Vielä jos sitä haalaria miettii ja siihen kääntyy, niin ainoat haalari vaihtoehdot toiseksi haalariksi olisi se Reiman Zapp ja Molo Kidsin Rainbow. Mielellään värikäs, koska toinen haalari on musta.
Toisaalta mielummin ei Molo Kids, koska toinen haalari saisi olla toisen merkkinen, ihan jo vertailun vuoksi.
 
Mutta lisänä tähän soppaan on päässeet Villervallan tähtikuosilliset toppavaatteet. Haalareissa ei meille riitä enää koot, mutta takeissa tuo musta tähtitakki ois aika ihana. Huoh.
 
Siis oikeesti voi elämä! Hupinsa kullakin..
Valinnanvaraa on ehkä liikaa (kun taas teineille ei meinaa olla ollenkaan),
auttakaa nyt ihmeessä ennen kun oon ihan sekasin. :D
 
 
 
Loppuun on pakko vielä vinkata, että Reiman nettikaupassa on nyt ne minun kollaasini tuotteet
-15% tämän viikon ajan. ;)