Arki rullaa jo kivasti omalla painollaan. Tyttö on varsin tyytyväinen tapaus, eikä juurikaan huutele. Ainoa asia joka saa pientä kiukkua pintaan on ruuan saannin hitaus, eli jos se tisu ei ole suussa viimeistään 5min. päästä siitä kun sitä tekee mieli, niin silloin pitää vähän päästää parkaisuja ja väliin katsella tajusiko se äiskä. ;)
Yöt menee 2-3 syötöllä ja me tytöt on vallattu parisänky kahdestaan. Se on vaan niin helppoo vaihtaa kylkeä, nakata tisu suuhun ja jatkaa unia. Näin saa taatusti jokainen perheenjäsen meillä tarpeeksi unta. Päivät neiti tankkaa tiheämmin ja pidemmän kaavan mukaan, näin ollen itselle kertyy ihan kiitettävästi tunteja sohvalla istuen ja imettäen. Aivan mahtavaa kun on hyvä imetystyyny helpottamassa ja sen avulla pystyn jopa nettiä selailla toisella kädellä, mutta blogipostaukset tai lähinnä tekstin kirjoittaminen ei tahdo onnistua yhden käden tekniikalla.
Aika ihmeellistä tämä nyt on, olla pienen tytön äiti.
Ensimmäiset kaksi viikkoa on mennyt ihmetellessä koko tilannetta ja ollessa onnesta sekaisin. Tämä vauva-arki on niin huuman ihanaa, että sitä voisi vaan päivät pitkät nuuskutella ja katsella tuota pientä. Sitä on vähän niin kun vaaleanpunaisessa kuplassa. :)
Nyt kun meille tuo pieni prinsessa suotiin, niin tämä äiti ei voi olla vähän hurahtamatta tyttöjen ihanuuksiin. Sen kyllä tässä tilanteessa itselleni suon, enkä pode taatusti jatkossakaan yhtään huonoa omaatuntoa vaikka vaatteita olisikin vähän liikaa!
Mekkoihastus iski heti. Pari pientä mekkoa olen käynyt hakemassa KappAhlin newbie mallistosta ja mies toi tytölle jo sairaalaan tuon yläkuvan vasemman alareunan setin 68cm (mekko, peitto, ruokalappu ja body).
Hullaantui siis isikin vähän. :)
Hullaantui siis isikin vähän. :)
Itse kävin nyt pariin otteeseen hyödyntämässä KappAhlin ota 3 maksa 2 alennuksen. Tuo ylin vaaleanpunainen mekko on kokoa 62cm ja neuletakki 68cm. Mekko onkin päässyt jo kolmesti päälle asti ja on kyllä hurjan söpö pienellä.
Kanervan sävyinen mekko on myöskin newbie mallistoa 62cm ja pehmoinen farkkumekko on collegekangasta Name It:n -70% alesta, kokona 62cm siinäkin. Ja kun on niitä mekkoja, niin pitäähän pienellä olla sukkahousujakin. Näistä kahdet Seppälästä -50% alella ja kahdet Lindexiltä, josta olen myös hyödyntänyt sitä 10e alennusta. Sukkikset olen ostanut 56-62/68cm.
Lindexillä on aika ihania hempeitä bodeja ja nyt käytössä olen havainnut ne kaikista parhaan mallisiksi/parhaiten istuviksi tytölle, niin kun näistä perus ruotsalaisketjujen vaatteista. Lindexin bodeissa koot pitää minusta myös parhaiten paikkaansa ja ne on ihanan pehmoisia. KappAhlin bodyt tulee hyvänä kakkosena. H&M:n bodyt on pientä kokoa, ainakin ne vastasyntyneiden malliston ja materiaaliltaan ei ollenkaan niin miellyttäviä.
Nämä yllä olevat vaatteet siis Lindexiä, paitsi sukat Name it. Kaksi bodyä 62cm ja yksi jo 68cm. Housut 62cm.
Tällä hetkellä tytölle on sopiva koko 56cm Lindexin ja KappAhlin vaatteissa, Lindexin bodyt jopa hiukan reiluja. H&M:n newborn bodeissa 62cm on juuri sopiva ja samaten Seppälän bodeissa, niistä ei varmasti enää menisi koko 56cm tuolle pitkä kätiselle ja jalkaiselle neidille. Housuissa voi pitää joka merkiltä jo 62cm, kun vähän lahkeita kääntää.
Röyhelöpepputrikoot on niiiiin ihanat! ♥
Ne ja pallobody Lindexiltä 62cm. Kukkatunika Lindexiltä 68cm ja reikäkuviotrikoot KappAhlista 68cm.
Sydän kuviollinen setti 62cm Seppälästä -50%.
Pinkki pallobody Lindexiltä 68cm ja vaaleanpunainen sydän body KappAhlista 68cm.
Pinkki panta saatu kaverilta vauvalahjaksi.
Tälläinen pino siis tyttö ihanuuksia on jo tullut jemmattua. Osa jo isompaa kokoa, koska jos neiti kasvaa yhtä nopsaan pituutta kun veljensä, niin 68cm päästään käyttämään jo päälle 3kk iässä.
Muuten, ne äitiyspakkauksen 50cm vaatteet on jo meillä pieniä! Hihat ja lahkeet jäi lyhyeksi heti alkuunsa. :D
P.s. Kyllä minä poikien vaatejutuilla jatkan myös, mutta paljon tulee varmasti nyt myös tyttöjen vaatejuttua. :)