Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy/talvi 2015-2016. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy/talvi 2015-2016. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. tammikuuta 2016

Paukkukoon pakkanen!



Tykkään talvesta. Tykkään siitä kun lumi peittää maan ja puut, tykkään kun aurinko paistaa matalalla ja lumi kimaltelee kun timantit. Luonto on minusta kauneimmillaan talvella. On aivan ihanaa kun lumi narskuu kenkien pohjissa ja pakkanen puree poskia. Rakastan kääriytyä sisällä peiton alle ja poltella kynttilöitä.
Ihan parasta talvessa on tietenkin se ettei ole hiki! Hih.
(kesä ei siis ole minun juttu tai ei ainakaan helle)
  


Mutta sen verran täytyy sanoa, että joku välimuoto olisi kivempi kun plussakeli tai paukkupakkanen.
Tänä talvena on menty ääripäästä toiseen. Mutta koska säälle ei voi mitään, on vaan helpompi tyytyä tilanteeseen ja pukeutua sen mukaan. ;)
Meillä ei kyllä ulkoilla pienen kanssa yli -16 asteen pakkasilla, muuta kun ihan pieniä happihyppelyjä saatetaan tehdä. Olivia kun tuntuu olevan suht herkästi palelevaa sorttia, puki päälle vaikka mitä. Päiväunet on saatu kätevästi suoritettua näillä kovilla pakkasilla rattaissa varastossa, jossa on vaan muutama pakkasaste. Mutta ulos on päästy kunnolla harmillisen vähän viimeaikoina muuten.


Onneksi väliin on mahtunut vähän mukavampia pakkasasteita ja silloin ollaan puettu hyvin ja kipitetty kiireellä lunta ihmettelemään. :)
Olivia tykkää kyllä talviulkoilustakin kovasti, mutta välillä kylmyys saa neidin jähmettymään ja leikit ei maistu.
Meidän ykköshaalari näillä kunnon pakkasilla on ollut jo alkusyksystä huutiksesta edullisesti huutamani uusi Ticket outdoorin tähtihaalari. Haalari on mukavan paksu ja samalla väljä mitoitukseltaan, että alle mahtuu kivasti vaatekerroksia. Pelkäsin alkuun, että näinköhän haalari mahtuu koko talvea, kun koko on 86cm. Haalari vastaa kyllä enempikin kokoa 92cm, joten on juuri sopiva arviolta noin 87cm neidille edelleen.
(Toinen lemppari paksumpi talvihaalari on Nova Starin haalari, josta juttua löytyy täältä.)



Kengistä lempparit on taas olleet villavuorelliset Tepsut. Aivan ihanan vaaleanpunaisina tottakai. ;)
Nuo on kyllä helppo sujauttaa jalkaan vähän paksummankin villasukankin kanssa. Rukkaset on Reiman vetoketjumalli, ehkei kaikkein lämpimin vaihtoehto yksistään, mutta noistakin pidän siksi kun ovat vähän väljemmät malliltaan ja alle mahtuu hyvin villalapaset.



Villavaatteissa minun lempparit on Name It ja mummon neulomat. Tässä Name It:n pinkissä villahaalarissa on sellainen vähän pörröisempi sisäpinta. Haalarissa oli myös nepparein kiinnitetty huppu, jota meillä ei näin ulkohaalarin alla käytetä. Tässä koko 92cm on melko sopiva jo, mutta meillä on toinen hiukan reilumpi 92cm Name it villahaalari myös jemmassa.


Name It:n merinovillainen kypärämyssy on ollut myös tosi hyvä ja meillä on samanlainen jo toista talvea käytössä. Tuo yltää tarpeeksi alas ja suojaa hyvin. Äitini on kova neulomaan ja hänen tekemät pitkävartiset villasukat ja lapaset on ihan huiput. Itse tykkään että pidemmät pysyy paremmin pienellä päällä ja antaa mukavasti lisää lämpöä pienelle vilukissalle. Neuletakkikin on äitini puikoista. Villatakkia ollaan pidetty erikseen etenkin pikkupakkasilla, kun villahaalaria ei tarvitse, mutta jotain lämmikettä haalarin/takin alle kuitenkin.


Pipoina meillä on olleet pakkassuosikit Reiman ja Fredriksonin villapipot.
Näillä pärjää ja antaa pakkasen paukuttaa. :)

Mitkä teidän lemppari ulkoiluvaatteet on olleet taaperoilla kovemmilla pakkasilla?




torstai 14. tammikuuta 2016

Taaperolle lämpöpussi



Minulla on käynyt ihana tuuri että olen saanut blogin kautta testailla paria lämpöpussia Olivialla ja itse ei ole ollut tarvetta ostaa uutta. Eka talvi mentiin Beemoon lämpöpussilla ja tämä talvi tähän saakka Petite Chérien lämpöpussilla (molemmat saatu Jollyroomista). Molemmat on olleet oikein lämpöisiä ja kaikinpuolin tykättyjä. Molemmat vaan alkaa olla meidän pitkälle neidille hiukan liian lyhyitä. Mittaa noilla pusseilla on noin metri (ehkä hiukan alle) ja Olivialla noin 87cm. Siihen kun lisätään ulkovaatetus, niin pituus alkaa olla aikalailla pussilla ja neidillä sama. Muutama lisäsentti ei siis olisi pahitteeksi lämpöpussille. ;)

Näin aleaikaan selasin netin valikoimaa siinä toivossa, että löytyisi joku ihana lämpöpussi. Monia tuli käytyä läpi, mutta ihanuudellaan ja pituudellaan ylivoimaiseksi ykköseksi nousi Elodie Detailsin lämpöpussit. Jotain ihanan tyttömäistä kun on vaan saatava, niin noissa Elodien pusseissa on todella kauniit kuosit. Hih. Pituutta pusseilla on 110cm eli 10cm enemmän, kun vanhoissa pusseissa. Pidempiäkin varmaan on olemassa, mutta kuosit ei sitten ehkä näin ihania? ja kyllä tuo 10cm tuo jo mukavasti tilaa lisää.

Mutta sitten iski se kuuluisa valinnan vaikeus!
Kolme ihanaa vaihtoehtoa, mutta mikä on se ihanin. Nyt saa auttaa päättämään? ;)
Yksivärinen vaaleanpunainen olisi untuvapussi, joka olisi varmaan lämpöisin herkästi palelevalle Olivialle, mutta onko se liian lämmin sitten hiukan pienemmille pakkasille?
Millaisia kokemuksia teillä on untuvapusseista ja ylipäätään näistä Elodie Detailsin lämpöpusseista?




perjantai 27. marraskuuta 2015

Joululahjavinkkejä (sis. alekoodin Skidiin!)



Ne joululahjat on varmaan aika monessa perheessä se puheenaihe juuri nyt. Lapsilla on tietenkin ne omat toivelistat, mutta aina sitä mielellään lisää niille listoille muutaman käytännöllisen ja tarpeellisenkin toiveen. Lisäksi on ne kummilapset tai muuten läheisten lapset, joille joka vuosi tulee mietittyä sopivaa lahjaa.
Mitä tuumaatte onko lahjojen osto välillä jopa vaikeaa? ;)

No vinkiksi ajattelin kerätä tähän postaukseen muutamia oikein ihania lahjaideoita Skidistä (*yhteistyössä),
muuta kun niitä leluja. Hih.


SkipHopilla on aivan ihania juomapulloja ja reppuja, jotka on taatusti niin lapsen kun äidinkin mieleen. Kuvioina seikkailee eläimiä ja vaihtoehtoja on paljon. Etenkin pienille päiväkotilaisille tai kerholaisille nämä on ihan huippuja lahjoja.
Juomapulloissa on pehmoinen pilli, joka taittuu tuonne korkin alle ja korkkia kääntämällä pomppaa taas näkyville.


Repun koko on juuri sopiva monen ikäiselle, mutta ei kuitenkaan liian suuri. Sinne mahtuu hyvin varavaatteet ja eväät. Meillä on Emilillä itseasiassa vieläkin SkipHopin reppu, jonka poika aina valitsee mummolaan yökylään mennessään. Reppu on ollut käytössä jo useamman vuoden ja kestänyt todella hyvänä. Näissä on minusta laatu kohdallaan. Olivialla ei reppua vielä ollutkaan, joten hänelle ajattelin joulupakettiin repun kääräistä.


Pienille taapertajille oiva vaihtoehto repusta on tämä valjasmalli, joka on hiukan pienempi kuin tuo tavan reppu. Valjasrepussa on siis edessä turvavaljaat, jotta reppu pysyy hyvin pienen selässä ja takana on hihna. Hihna on hyvä apu pienen kanssa liikkuessa, kun nuo taaperothan tunnetusti on ehtiväisiä. ;) Hihnan voi myös irroittaa sitten kun sille ei ole tarvetta.


Pyyhe on on aina tarpeellinen lahja, niille käyttöä on vuosiksi ja välillä on hyvä uusia pyyhevarastoa. Elodie Detailsilta ja SkipHopilta löytyy kivoja huppupyyhkeitä. SkipHopin huppupyyhe yllätti minut koollaan, on todella reilu ja menee varmasti pitkään (89x89cm).


Elodie Details on minun vauvatarvikkeiden suosikkimerkki. Tuotteet on laadukkaita ja todella kauniita! Vauvaperheeseen lahjaksi olisi taatusti tykätty viltti tai samettipeitto. Näissä vohvelikuvioidussa on kauniit kultaiset kirjailut reunoissa. Myös nuo pienet kolmion malliset kuolaliinat on tarpeeseen esim. kun vauvalle tulee hampaita. Lapuissa on vedenpitävä kangas vuorina.


Elodie Detailsin tuttiketjut on laadukkaita ja värejä löytyy joka makuun. Tuttinauhasta saa kivan ja tarpeellisen pikkupaketin tuttien kanssa pikkuiselle.


Myös ruokalappuja löytyy monessa kuosissa. Näitä voin kanssa kehua kokemuksesta, meillä on ollut jo puoli vuotta lähes joka päiväisessä käytössä ja lappu on edelleen kuin uusi. Olen pessyt pyykinpesukoneessa useaan otteeseen ja silti ruokalappu on pehmoinen edelleen. Näissä on muuten hyvä pitävä tarra.


Keräsin kollaasiin vielä muutamia omia suosikkeja Skidin Elodie Details valikoimasta. Tuo pyöreä leikkimatto on aivan ihana! Tekisi mieli hankkia ihan makuuhuoneeseen matoksi pinnasängyn viereen.
Meillä on Brion rattaissa tuollainen istuinpehmuste ja siitä olen myös tykännyt kovasti, antaa mukavasti pehmeyttä rattaisiin ja suojaa samalla kankaita.


Villervallan vaatteita on tietenkin löydyttävä pukinkontista myös. ;)
Itse suosittelen etenkin näin talveksi noita laadukkaita velourvaatteita, ne on niin pehmoisia. Myös hedelmäpaita on ihanan jouluinen. Olivialla on päällä kokoa 86cm ja kuten näkyy reiluutta vielä löytyy. Neitihän on n.84cm pitkä.


Pihlajanmarja kuosissa väriä riittää ja se sopii hyvin yksiväristen velourvaatteiden kanssa.
Valkopohjainen Peace- yöpuku olisi mukava joululahja niin tytölle kun pojallekin.


Skidissä on muuten just nyt nuo velouriset tähti-jumppikset tarjouksessa!

Löytyikö näistä teidän pukinkonttiin lahjaideoita? :)

Nyt kannattaa käydä ostoksilla, sillä Skidi tarjoaa lukijoilleni kaikista normaalihintaisista tuotteista -15%. Alennuksen saat koodilla; "lahjavinkki" ja se on voimassa 30.11.2015 asti.

Nyt hopi hopi lahjaostoksille, ajatella jouluun on enää neljä viikkoa! :)




keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Oi talvi tule jo! (sis. alekoodin Ratkiriemuun)



Hei vaan pitkästäaikaa! Kuten tuossa aiemmin kerroinkin on meillä ollut melko rankka syksy sairastelujen suhteen ja siinä kun on suurperheen arkea koittanut pyöritellä samalla, niin oma jaksaminen on ollut heikkoa. Kaikki ylimääräinen karsiutuu hyvin pois, kun normi arkikin tuottaa tuskaa. Itse olen nyt viimein terveenä ja toivon että tilanne jatkuu näin. :)

Talvea odotellaan jo saapuvaksi koko perheen voimin ja etenkin sitä lunta! Toivotaan, että tänä vuonna tulee luminen talvi jo ennen joulua. Välikausivaatteet on tänä vuonna olleet hurjan kauan käytössä, kun tuntuu ettei sinne pakkasen puolelle päästä millään. Toisaalta ihan hyvä niin, kun minulla on edelleen toppahankinnat vähän vaiheessa..


Olivialle olen kyllä jo pari haalaria hamstrannut, vaikka koko onkin aiheuttanut jälleen kerran päänvaivaa. Luulen että pienellä fiksuinta onkin ostaa suosiolla kahta eri kokoa, kun talvivaateaika on niin pitkä ja kasvua ehtii tulla talven mittaan monta senttiä.

Alkutalven haalari me saatiin yhteistyön merkeissä Ratkiriemusta. Tämä pinkki Nova Starin haalari on reilua mitoitusta, kun koko 80/86cm on näinkin reilu 84cm Olivialle. Kaunis pinkki sävy on mitä mainioin etenkin lumettomaan alkutalveen. Nova Starin ulkovaatteita meillä ei ole koskaan ollut pojillakaan, joten mukava testailla nyt. Ainakin näppituntumalla vaikuttaa oikein lämpöiseltä ja kestävältä haalarilta. Vedenpitävyyskin on 7000mm ja saumat teipatut, joten sietää varmasti lätäkköleikit myös. Hih.


Haalarin kanssa samaan aikaan saatiin lisäksi Ratkiriemusta ja Fredriksonilta ihanat tupsuliini villapipot.
Minä niin rakastuin näihin!
Tuo raidallinen Tupsuliini sopii täydellisesti Nova Starin haalarin kanssa. Pinkki sävy on ihan sama molemmissa, sävyttäjän silmä tykkää. ;)


Mustassa Tupsuliinissa on valkoiset tupsut ja se sopii myös tosi hyvin tähän haalariin ja meidän muihinkin talvisetteihin. Mitäs tykkäätte, kumpi myssy on kivempi pinkin haalarin kanssa?


Näissä Fredriksonin Tupsuliineissa on tuo päällinen 100% villaa ja vuori pehmoista velouria. Varmasti lämpöinen paukkupakkasillakin. Kokona Olivialla on myssyissä 48 ja neidin päänympärys on hiukan päälle 47cm. Nämä on vielä reiluja, joten mitoitus ei ainakaan ole yhtään pientä, ennemmin hiukan reilua. Ratkiriemussa on tosi hyvä valikoima Fredriksonin myssyjä ja värejä näissä Tupsuliineissäkin monta, kannattaa kurkata kaikki.


Sain vielä mukavan alekoodin teille käytettäväksi Ratkiriemun nettikauppaan. Eli saatte kaikista normaalihintaisista tuotteista -20% alennusta koodilla; 221115 ja tämä koodi on voimassa loppuviikon eli su 22.11.15 saakka!

Ratkiriemustahan löytyy mm. Nova Star, Molo Kids, Fredrikson, Gugguu, Racoon, Mini A Ture, Småfolk, Neenuska, Phister & Philina, Silverjungle, Ticket Outdoor ja paljon paljon muuta. Klikkaa kauppaan! :)

(Yhteistyössä Ratkiriemu. Teksti sisältää linkkejä, en hyödy klikkauksista)




keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kestäviä ja näkyviä lasten ulkovaatteita!




Mitkä teille on tärkeitä ominaisuuksia lasten ulkovaatteissa? Aika usein sitä tulee tuijotettua ulkonäköä, vedenpitävyyspilareita, teipattuja saumoja ja niin edelleen. Toki tärkeitä ominaisuuksia nekin, mutta yksi tärkeä seikka monesti tuppaa unohtumaan ulkovaatteita ostaessa. Nimittäin näkyvyys.
Itseasiassa sehän olisi tärkeimpiä seikkoja ulkovaatteita valitessa, jokainen kuitenkin varmasti toivoo että meidän pienet ihmisen alut huomataan helposti tuolla liikenteen keskellä vai mitä?



Itsekin sitä helposti joka kausi suuntaa katseensa niihin tuttuihin merkkeihin, eikä tule etsittyä edes muita vaihtoehtoja tai ylipäätään edes tiedä kaikkien vaihtoehtojen olemassa olosta. Olinkin iloinen kun minuun otti yhteyttä  yhteistyötä toivoen kotimainen perheyritys nimeltään Tamrex. Yritys myy palo- ja työturvallisuustuotteita, sekä työvaatteita. Näistä työvaatemerkeistä muutama on tuonut markkinoille myös lastenvaatteita. Nämä lastenvaatteet valmistetaan samoista materiaaleista kuin aikuistenkin työvaatteet, joten ne ovat taatusti kestäviä ja toiminnallisia. :)



Tamrex lähetti meille sovituskuvauksia varten muutamia lastenvaatteita.
Oliver 11v. ja noin 156cm sovittaa 160cm Dimex välikausitakkia ja -housuja. Molemmat on kestävää ja vettä sekä likaa hylkivää kangasta. Taskuja on monta, mistä isot plussat myös. Niitä kun ei koskaan voi olla liikaa. ;)
Koko on näissä juuri sopiva. Housut oli vyötäröltä reilut hoikalle pojalle, mutta koska niissä oli vyölenkit, niin me pujoteltiin housuihin joustava vyö. Pojan omat kommentit vaatteista oli; "On nää aika kivat. Ainakin näkysin tosi hyvin autoilijoille, kun pyöräilen hämärässä ja ei tartteis aina muistaa ottaa mukaan heijastinta. Hyvät nää heijastimet ja kännykkätasku!".



Emil sovittaa Blåkläder talvitakkia ja -housuja koossa 140cm.
Emil on nyt 138cm pitkä.



Näkyvyys on näissä ulkovaatteissa huippua niin valoisassa kuin hämärässä. Lapsen huomaa helposti keltaisen huomiovärin ja runsaiden heijastimien ansiosta.


Kokona tuo 140cm on Emilille juuri hyvä. Housuissakin on hyvät säädöt, joten istuu erinomaisesti hoikalle pojalle.



Materiaali tässä talvisetissä on vedenpitävä (teipatut saumat), tuulenpitävä ja hengittävä. Siis kaikin puolin varsin pätevä setti! Näkyvyys on sitten iso plussa lisänä. Emil itse tykästyi tähän settiin niin kovasti, että halusi valita nämä itselleen.



Snickers softshell takki koossa 134/140cm on myös juuri sopiva Emilille, joten sanoisin että takki on suht reilua kokoa. Materiaali on todella kestävän tuntuinen tässäkin takissa. Hupussa huomiovärinä sama keltainen kun muissakin ulkoiluvaatteissa.


Snickersin huppari on myös laadukasta kangasta ja istuu tosi hyvin päälle. Emil tykkäsi hupparin hihansuista, joissa on peukkureiät. Kokona tässäkin sopiva 134/140cm.

Mikäli vielä tykkää lisäheijastimista, niin Tamrexilta saa ostettua heijastavia painatuskuvia heiltä ostettuihin vaatteisiin ja he painaa ne valmiiksi vaatteisiin. Vaihtoehtoina on tähti, traktori ja kruunu. Kuvion voi painattaa lähes mihin tahansa Tamrexin vaatteeseen tai vaikka pipoon. :)

Mitäs tykkäätte näistä Tamrexin vaatteista?
Onko näkyvyys teillä tärkeä seikka lasten ulkovaatteissa muiden ominaisuuksien lisäksi?

Tamrexilla on nyt kaikki lastenvaatteet -20% alessa 8.11.2015 saakka!
Facebookissa on myös menossa arvonta, jossa voi voittaa valitsemansa lastenvaatteen.
Kannattaa käydä siis osallistumassa ja kurkkaamassa koko valikoima. :)

(yhteistyössä Tamrex. Vaatteet kävi kuvattavana ja lähetetty takasin, kaksi vaatetta saimme pitää. En hyödy linkkien klikkauksista)




perjantai 23. lokakuuta 2015

Mahtava alekoodi lastenvaatteisiin!



Näin syysloman kunniaksi laitetaan ihan huippu lukijatarjous kehiin! :)
Lastenpuoti Tenavalinna tarjoaa -25% alennusta normaalihintaisista tuotteista!
 Alennuksen saat koodilla; SYKSY25 ja se on voimassa 26.10.2015 klo.23.59 saakka. Lisäksi ilmainen toimitus!
(Koodi syötetään ostoskorissa alennuskupongit kenttään)

Nyt jos koskaan kannattaa käydä ostoksilla! Tenavalinnasta löytyy tosi hyvä valikoima mm. Molo Kids toppaa ja sisävaatteita. Kokoja on isommillekin mukavasti. :)



tiistai 13. lokakuuta 2015

Syksy (+NopsuPopsun pipo arvottu!)




Ihana värikäs syksy, minun lemppari vuodenaika. Mutta mikä ärsyttävä tautiaika! Jo toista vuotta meillä näköjään mennään samalla kaavalla ja ollaan jo kuukausi sairastettu sitkeää flunssaa koko perhe. Osa yhtäaikaa, sitten taas joku on hetken terve ja sitten taas tauti iskee takaisin. Minulla on jo kolmatta kertaa kurkku kipeänä ja Olivia jo toista kertaa kuumeessa kuukauden sisällä! Viime vuonna sairasteltiin 3kk vuorotellen koko syksy, toivottavasti tämä syksy päästään hiukan helpommalla.



Täytyy vaan yrittää olla välittämättä nuhanenästä ja nauttia näistä ihanan kirpakoista sekä aurinkoisista syyspäivistä. Täälläpäin lapsilla on syysloma ensi viikolla ja jotenkin näin isolla perheellä sitä odottaa erityisen paljon, että saa viettää kiireetöntä arkea ihan vaan kotona oleskellen. Meillä ei siis ole suunnitelmia, pääasia on ettei tarvitse tehdä mitään muuta kun olla yhdessä. ;)


Yhdessä oleskelun lisäksi odotan että ehtisin viimein käydä läpi lasten vaatekaapit, tarkastaa ja ehkä jopa ottaa jo esille ne talvivaatteet, bloggailla niistä ja lisäillä huutikseen myytävää. Mikäli vaan tuolta pieneltä neidiltä saan "vapaata". Olivia on nyt tosi ihanassa, mutta samalla hieman rasittavassa iässä. Kyllähän te tiedätte sen "tihutyö ja äidin juoksuttamis vaiheen"? ;) Voi miten mukavaa onkaan siirtyä paikasta A paikkaan B sotkemaan sillä välin kun äiti on vielä siivoamassa paikkaa A. Hohhoijakkaa!


Ulkoilu on onneksi helppoa pienen tihutyöläisen kanssa ja siitä neiti nauttii kovasti. Harmi kun tämä flunssa on vienyt ulkoilukertoja, koska neidiltä on ollut veto ihan pois monet päivät ja kuumettakin tosiaan on jo toinen kierros menossa. Nämä kuvat napattiinkin jo viikko sitten, mutta nyt vietetään taas niitä sisäpäiviä kuumeen ajan.

Olivialla on ensi kuussa 1v3kk neuvola (hui!) ja nyt on selvästi jo pituutta sen verran, että jouduin pesemään kaikki 80cm vk-vaatteet pois. Onneksi jemmassa oli tämä kevään malliston Molo Kidsin Girly rainbow välikausihaalari 86cm (saatu keväällä Lastenpuoti Tenavalinnasta). Se on just mukavan reilu ja istuu kyllä selvästi kivemmin päälle, kun Ticketin vk-haalari. Tulipahan todettua, että vauvamallin Ticketeissä on liian lyhyttä mitoitusta lahkeet Olivialle ja niska-haara taas suhteessa melko pitkä. Tämä onkin nyt ainoa välikausihaalari tälle syksylle, mutta tuskin enää muuta tarvitaan, kohta on pakkaset täällä.

Olen saanut tässä muutaman kuukauden aikana teiltä kivoja postaustoiveita, joita on ehdottomasti tarkoitus toteuttaa vielä tämän vuoden puolella. Pahoittelen tätä hitauttani, viiden lapsen ja kodin arjen takia ehtiminen tämän oman harrastuksen pariin on välillä vähän kortilla. ;)

Millaisia syyslomasuunnitelmia teillä on? Suunnitteletteko aina jotain puuhaa lomille vai onko teilläkin se rauhallinen kotiloma kaikista paras?


Arvoin tänään NopsuPopsun vihreän trikoisen läppäpipon ja voittaja on; Henna73
Onnea voittajalle ja kiitokset kaikille osallistuneille!
Voittajaan on otettu yhteyttä.



perjantai 2. lokakuuta 2015

NopsuPopsun pipot (sis. arvonnan!)



Minä tykkään pipoista, niin itsellä, kun lapsilla. Pipoja pitää ehdottomasti olla niin monta, että joka ulkovaatteeseen on sopiva väri ja malli. Sävyttäjänä itseä häiritsee suunnattomasti jos asusteet ei sovi just ulkovaatteiden sävyyn. ;) Ja tosiaan pipot, rukkaset ja kengätkin pitää istua kokonaisuuteen. Pienen neidin kengät aiheuttaa päänvaivaa tälläkin hetkellä (hih), mutta pipo "ongelma" saatiin syksyn osalta kuntoon, kun NopsuPopsu lähetti Olivialle ihania ruusukepipoja testiin.


Enkä edes ihmeitä toiveita esittänyt, mutta aivan kun ajatukseni olisi luettu ja nämä kaksi trikoista ruusukepipoa on aivan täydellisiä Olivian syksyn ulkoilusetteihin. Vai mitä sanotte? :)


Meillä on näitä trikoisia ruusukepipoja pidetty nyt jo monta kertaa ja pestykin pari kertaa, kun neiti on onnistunut likanäpeillä sotkemaan. Silti pipot pysyy kuosissaan ja ruusukkeet kauniina, joten en voi kun suositella! 


Olivia sai myös hennon vaaleanpunaisen talviruusukepipon, joka vilahtikin Racoonin sovituskuvissa. Tämä sopii ihanasti moneen settiin ja pipon malli on talveen täydellinen. Talvirusukepipo on velouria ja vuori fleeceä.

Molempia pipoja on monta eri väri vaihtoehtoa NopsuPopsusta, joten varmasti löytyy moneen vaikka mihin ulkosettiin sopiva myssy. Kannattaa myös kurkkia muut pipomallit, valikoimasta löytyy mm. rusettipipoja, tupsupipoja, läppäpipoja ja pupupipoja.


Läppäpipossa on hauska trikoinen tupsu. Itse tykkäsin tästä mallista kovasti, mutta Emil ei itse pitänyt noista korvaläpistä. Minusta nuo läpät on suojaa kivasti korvia, mutta ei ole kuitenkaan malliltaan pelkästään pienille sopiva.


Päätimme NopsuPopsun kanssa arpoa tämän vihreän läppäpipon lukijoideni kesken. :)
Pipo on kaksinkertaista trikoota ja koko on noin 52-54. Mikäli haluat osallistua arvontaan, niin jätä kommentti alle ja mielellään s-postiosoite mukaan. Arvonta on voimassa 2.-5.10.2015.

Lisäksi NopsuPopsu tarjoaa nyt -15% alennusta nettikaupan valikoimasta koodilla; lokakuu ja tarjous on voimassa viikonlopun ajan (4.10.15 asti). :)