sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Meidän Miikkarit


Tilaamani Me&I vaatteet saapuivat jo tovi sitten ja ovat olleet kovassa käytössä heti alkuunsa. Osasta on tullut ihan lempparivaatteita. Tykästyin tähän syksyn mallistoon ihan täpöllä, ihanat värit ja kuosit valloitti.
 
 

 
Oranssit puffy velourpantsit on kyllä makean raikkaan oranssit, ne istuu todella hyvin meidän hoikkikselle ja vyötärökiristyksestä iso plussa. Ai kun kaikki valmistajat ottais samanlaisen vyötärökuminauhan käyttöönsä, kun Meandilla. Ei tartteis miettiä mitkä housut pysyy hoikkisilla jalassa vai mitä?
Vaikka ruskea kausi onkin minulla mennyt ohitse, niin tuo siilitakki oli vaan niin söpis. Samoin traffic pipo, se on nyt just se lempparipipo. Tilasin traffic paidankin, mutta se oli ehtinyt heti alkuunsa loppua ja nyt odottelen jälkitoimitusta.
 

Pöllöt ja kilpparit
Nämä kaikki Emilille koossa 122/128cm, joka on muuten juuri hyvä koko pienellä kasvuvaralla n.116cm pojalle. Pipot kokoa 2.
 
 


Itselle tilasin mustaa, kumma juttu miten sitä aina ihastelee niitä naisten värikkäitä vaatteita, mutta päätyy silti mustaan. ;) Olen jo parina kautena meinannut tilata itselle pipon ja miettiessäni jäänyt sitten ilman. Nyt tilasin medallion pipon koossa 3. Paidoista päädyin fabulos blouse paitaan, joka on kuin ilmaa päällä. Yogapants velourhousuista olen kuullut niin paljon hyvää, että viimein kotiutui nekin. Ovat kyllä olleet ihanat. Jälkitoimituksena tulossa on vielä myös slim sweatjeans housut.
Ison tilaajan lahjana valitsin sudenkorentotunikan.
Sain myös valita testatavaksi yhden tuotteen mallistosta. Valitsin itselleni velourisen perhoshupparin ja väripilkuksi pinkkinä.
 


 
Viime keväänä sain valita testiin yhden vaatteen itselle ja toisen lapselle. Valitsin itselle froteiset polvihousut ja Oliverille canvashousut. Tässä ahkeran käytön jälkeiset käyttökokemukset;
 
Froteehousuja tuli pidettyä kovasti koko kesä. Ne oli tosi ihanan pehmoiset jalassa ja vielä tosi nätit, kaunis yksityiskohta nuo lahkeensuut. Hiukan kovan käytön ja pesujen myötä haalistui, mutta frotee pysyi pehmoisena pesusta toiseen.
Canvashousut ei menneet Oliverilla miksikään, ovat edelleen kuin uudet. Jäivät juuri pieneksi. Koko housuissa 134/140cm ja pituutta oliverilla nyt n.140cm. Näissäkin iso plussa vyötärön ja lahkeensuiden kuminauhasäädöistä. Näistä olisi muuten kiva saada syksyksi sellainen vuorellinen versio, vink vink sinne Meandille. ;)
 
Jokos muuten olette kurkkineet Meandin pian ilmestyvät bloggareiden mallistot?
Kannattaa kurkkia vaatteet täältä.
Mitäs tykkäätte?
 
 

lauantai 29. syyskuuta 2012

Guinness world records 2013 kirjat arvottu!



 
Kaksi ihan uutta vasta ilmestynyttä Guinness world records 2013 kirjaa on arvottu!
 
Arpaonni suosi seuraavia henkilöitä;
 

Täti Ruskea
19. syyskuuta 2012 22.33
Ehdottomasti mukana arvonnassa ja kahdella arvalla. Meidänkin isommat pojat tykkää noista kirjoista. Lukevat ja kertovat mitä kummallisimmista ennätyksistä. Joskus jopa miettivät, minkä ennätyksen voisivat itse tehdä ;) Meidän kirjahyllystä löytyvät vuosien 2010 ja 2011 -kirjat. Tuo uusi 3D vaikuttaa mielenkiintoiselta.
 
20. syyskuuta 2012 16.59
Kävisipä tuuri ja meille saapuisi toinen kirja sillä nämä ovat meidänkin poikien suosikkeja!
kahdella arvalla mukana.
 
Kiitokset kaikille osallistuneille ja onnea voittajille! :)
Ottaisitteko Täti ruskea ja Katja minuun yhteyttä;
poikientyyliin@gmail.com
  


tiistai 25. syyskuuta 2012

Saa huutaa!



 
Tulin vaan vinkkaamaan, että olen naputellut huutikseen paljon 116cm vaatetta ja lisää on tulossa!
Kannattaa siis kurkkia kohteeni.
 
Näin sairaslomalaisena täytyy käyttää tämä aika johonkin, mihin nyt pystyy ja mistä ei pääse itku.. Meinas kyllä päästä, kun tuo vaatteiden kuvaaminenkin otti niin pahasti selkään tai se kumartelu.. Jossain jutussa taisin jo mainita, että kärsin selkäkivuista. Niitä on nyt ollut lähes 2kk kunnolla ja loppua ei tunnu näkyvän. Kaikki rasitus vaan pahentaa vaivaa. Ei tartte kun tehdä tunti ruokaa tai vähän imuroida, niin loppu päivästä meneekin kivuissa. Öistä puhumattakaan. Ei oo kivaa..
Röntgenin tulos; skolioosi ja madaltumat. Takana jo fysioterapiaa ja lääkärin toteamus "kipua ei voi leikata". No ei voi ei.
Pelottaa. Eniten se että tämä tästä vielä pahenee. Jos minun käy vaikka kuten siskoni, joka on ollut vuosia sairaslomalla. Hänellä alkoi selkä oireilla samalla tavalla ja vuodet on vaan tuoneet lisää oireita. Sukuvika. Äidiltäni leikattiin selkä ensimmäisen kerran kun hän oli 34v. Miten sitä osaakaan arvostaa terveyttä ihan eri tavalla, kun sitä ei enää ole..
Yritän ajatella postiviisesti, jos tämä kuitenkin helpottaisi, joskus.
Asiat on kuitenkin aika hyvin, monilla on paljon huonommin.
Kyllä se tästä.
Kohtalotovereita?
 


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Guinness world records 2013



 
Meidän poikien suosikkikirjoja ovat kaikenlaiset tietokirjat. Etenkin kaikki kolme vanhinta lukee paljon ja ykkösvalinta 8v:llä sekä 11v:llä on Guinness world records - kirjat. Olinkin (tai pojat oli) todella innoissani, kun minuun otettiin yhteyttä ja kysyttiin haluaisinko meille luettavaksi uusimman Guinness world records 2013 kirjan. Tottakai halusin, tiesin jo etukäteen että siinä on kirja josta on iloa pitkään. Meillä nimittäin luetaan ahkerasti edelleen vuosien 2010 ja 2011 ennätystenkirjoja. Kirjassa on niin paljon kaikkea laidasta laitaan, että lukemista on paljon.
 
 


 
Olemme nyt viikon tutustuneet uuteen kirjaan. Meillä ei perheessä kellään ole niin uutta ohjelmaa kännyköissä, että olisi voitu tuota 3D-animaatiota kokeilla, mutta iloa tuosta on paljon muutenkin. Oliverin suosikkeja kirjassa ovat kaikenlaiset kummallisuudet, kuten suurimmat hauikset, kääntyvimmät jalkaterät ja korkein irokeesi. Emiliä taas kiinnostaa eläimiin liittyvät jutut, kuten esim. vasarahai. Vanhimmat pojat ei osanneet mainita mitään tiettyä lemppari aihetta, vaan toteavat kirjan olevan kokonaisuutena hyvä. Täytyy myöntää, että tuota on kiva itsekin tutkia lasten kanssa. ;)
 
Saan myös todella onnekkaana arpoa teille rakkaat lukijani kaksi Guinness world records 2013 kirjaa!
Arvontaan pääset osallistumaan jättämällä kommentin alla olevaan kommenttilootaan. Arvontaan saa osallistua ihan kaikki, myös anonyymit (muistaakaa keksiä jonkinlainen nimimerkki). Kaikki viralliset lukijani (ketkä löytyy tuosta lukijapaneelista, myös arvonnan aikana saa liittyä) saavat kuitenkin kaksi arpaa ja näin ollen tuplaa mahdollisuuden voittoon. ;)
 
Arvonta on voimassa 19.-26.9.2012.
Onnea arvontaan!
 
 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Caacabaana - lukijatarjous!




Lastenvaatteiden nettikauppa Caacabaana juhlii synttäreitään ja  juhlan kunniaksi kaikki lukijani saavat normaalihintaisista tuotteista (ei Metsola) 20% alennuksen.
Alennuksen saa koodilla poikientyyliin ja se on voimassa 20.9.2012 saakka.
 
Hurjasti onnea 1-vuotiaalle!
Klikkaa itsesi ostoksille tästä. :)
 
 

 

lauantai 15. syyskuuta 2012

The talvihaalari

 
Emilin 4v. tulevan talven the talvihaalari on ihanan keltainen Molo Kids.
Tilasin sen jo ajat sit Niilo Ilosta, mutta nyt viimein havahduin tajuamaan ettei minulla ole siihen asusteita.
Voi kamaluus! niitä nyt sitten pohtimaan ja kun olen edelleen kovin sävyttävää sorttia, niin ihan mitä tahansa ei tahtois valita..
 
 




 
Harmaa.
Se tuntuu nyt siltä oikealta keltaisen kaverilta. Kuitenkin tuo haalarin sävy on sen verran räväkkä, että minusta se kaipaa kaveriksi melko hillittyjä värejä.
Kengät meillä kyllä olisi jo (viime talven alesta ja veikan vanhat), mutta ne on kaikki tylsästi mustia. Voi ihanuus noita hopeisia Arauto Rap kenkiä tai Emun saappaat taas olisi taatusti Emilin suosikit..
Hatuista päätin hankkia tälle talvelle yhdeksi tuollaisen kypärähattumallisen, kun viime talvena sellaista kaipailin kaappiin. Se kuitenkin suojaa kaulan parhaiten ja on kätevä käytössä.
Reiman hatut istuu meidän pojille aina todella hyvin, joten ne on ykköslistalla tänäkin vuonna. Ihana uutuus eli tuo tähtimyssy löytyi Zalandon valikoimasta. Rukkasista harmaat löytyy ainakin Travallen valkoimasta. Toki Molo Kidsin sateenkaarirukkasetkin kävisi ja toisi vähän lisäväriä harmauteen.
 
 

 
Musta.
No se on niin musta, mutta sopii kyllä tosi hyvin keltaiseen.
Bongasin Reiman sivulta kivoja pipoja, jotka kyllä kuvien perusteella haalariin sopisi. Mutta. Niissähän lukee että lime. Eli tuo keltaisen näköinen sävy pipoissa on lime tai pitäisi olla, mutta voisi olla tuurilla aika keltainen? Täytyisi päästä livenä vertaamaan, kun kuvat ei kuitenkaan kerro sävystä mitään (eli haalarin huppu mukaan ja Reimalle katsomaan).. Reiman huopikkaat taas ois niin ihgut, hohhoijaa.
Vihreä kyllä istuisi tuohon kanssa tosi hauskasti. Hmm..
 
No niin. Teidän vuoro.
Millä te kyseisen haalarin omistajat asustatte tuon keltaisen ihanuuden? ;)
 
 

maanantai 10. syyskuuta 2012

Tenavalinna - lukijatarjous!



 

"Tenavalinnan tavoitteena on tarjota lasten- ja vauvanvaatteita jokaiseen makuun. Tuotevalikoimaa laajennetaan koko ajan ja nyt hahmovaatteiden rinnalle on saatu: Duns Sweden, Maxomorra, Molo Kids, Phister ja Philina, Racoon ja Småfolk. Syksyllä saamme vielä pari uutta merkkiä: Snoozyn ja JenniK handmaden. Ensi keväänä luvassa on jälleen uusia upeita lastenvaatemerkkejä. Tulevaisuuden haave on perustaa kivijalkamyymälä Ouluun."
 
* Nopea asiakaspalvelu *
* Nopea ja ILMAINEN toimitus *
 
Tenavalinnan verkkokaupan löydät:
 
Tenavalinnan löydät FACEBOOKISTA, jossa juuri nyt on meneillään Maxomorra arvontaa: http://www.facebook.com/tenavalinna
 
Poikien tyyliin blogin lukijoille tarjoamme nyt -15% tilauksen loppusummastasi. Tarjous koskee jo alennettuja että normaalihintaisia tuotteita. Tarjouksesta on rajattu pois Skip Hop ja Starchild tuoteryhmät. Tarjous on voimassa 16.9.2012 klo 23.59 saakka. Alennuksen saat koodilla: POJAT
 
Ja nyt taas tytöt shoppailemaan! ;)
  


13v:n talvikengät



 
Meidän 13v. on pitkin viime kuukautta ilmoitellut milloin minkäkin kenkäparin olevan vähän pienen tuntuiset. Ensin uusittiin lenkkarit ja sitten sisäpelikengät. kävin läpi pojan koko kenkävalikoiman ja niin se vaan oli että monta paria läks kaapista pois. Nippanappa menee joistakin vielä koko 39, mutta koko 40 on se oikea.
 
Noissa uusissa lenkkareissa ja sisäpelikengissä oli oma etsintä operaatio, kun lähikaupungin kaupoista ei sitten millään löytynyt niistä kokoa 40. Lasten koot kun usein loppuu siihen 38 ja miesten koot alkaa vasta 41-42. Onneksi nykyisin on netissäkin hyvät kenkäkauppavalikoimat, sieltä siis on kenkäpaketteja tippunut tasaiseen tahtiin.
 
Viisaana päätinkin tilata tulevan talven kengät jo nyt heti, nyt kun niitä vielä saa. Mieluiten halusin vielä kengät lastenosastolta, ne kun on halvempiakin kun miesten kengät ja muutenkin paremmin asiaansa ajavia. Ellokselta löysinkin juuri sitä mitä kaipasin, lisäksi sieltä sai kivasti alea alekoodilla.
Poika mukaan valitsemaan, tai katsomaan kelpaako ja tilaus vetämään. Tilattiin kahdet.
Toiset kouluun, sellaset joilla "kehtaa" kulkea ylä-asteella ja kylillä. Vikingin tennarimalliset talvikengät on goret ja niissä on karvavuori. Toiset sitten kotipihaan ja muuhun menoon. Vähän korkeavartisemmat perinteiset Vikingin goret. Niissä kuulema tarrat on paras vaihtoehto, että on nopeet ja helpot pukea.
Molemmat kokoa 40.
Vanhimman talvikenkä asiat näin siis kunnossa, kolme seuraavaa jonossa. ;)
 
Elloksekselta saat koodilla 264102 40e alennusta, kun ostat 130e. Käy siis myös merkkituotteisiin.
Kurkkikaapa myös Väri-epä-suora blogista vielä parempi ale.
 
 


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tenavakulma - lukijatarjous!



 
Uudet tuulet on puhaltaneet Tenavakulmaan ja valikoima on on muuttunut. Nyt uutuuksina esim. kankaita ja Jenkkikasseja. Merkkeinä jo runsaaseen valikoimaan on tulleet myös Moonkids, Nosh Organics ja Ticket to heaven. Tenavakulmassa on kanta-asiakkaille oma etu. Eli kun olet tilannut kahdesti, pääset kanta-asiakas ryhmään, jolloin saat aina 10% alennuksen tilauksestasi. Kannattaa siis tilailla. ;)
 
 
Tenavakulma haluaa tarjota lukijoilleni 20% alennuksen tilauksesta, jonka arvo on vähintään 40e.
Alennuksen saa koodilla MINITYYLI ja se on voimassa 9.-16.9.2012. Klikkaa itsesi ostoksille tästä!
 
 

torstai 6. syyskuuta 2012

Lastenpuoti Kupla - Lukijatarjous!



 
Lastenpuoti Kupla tarjoaa lukijoilleni -20% alennuksen kaikista naisten ja lasten vaatteista, sekä kengistä. Koskee myös jo alennettuja. Ei koske merkkejä Mini Rodini ja Aarrekid.
Alennuksen saat koodilla poikientyyliin ja se on voimassa 7.-13.9.2012. Klikkaile shoppaamaan tästä. :)
 
 

Imuri itku



 
Aika tasan 2v. kesti meidän imuri.
Että ottaa päähän.
Sama vika kun sitä edellisessä, eli suulake rikki ja saa teippailla ennen joka imurointia. Jokunen taitaa muistaakin kun pari vuotta sitten täällä kyselin teiltä imurivinkkejä. Ostin silloin taas Electroluxin, kuten edellinen ja nyt siis hajoo samalla tavalla. Toki noita suulakkeita saisi uusiakin, kun imuri kuitenkin muuten toimii, mutta kun haluaisin pari muutakin uutta juttua imuriin, niin samallakos tuon uusii kokonaan ( ja vanha vois jäädä auto imurointia varten). Sitä paitsi Emil totesi tässä yksi päivä tuota imuria teippaillessani sekä manatessani, että "äiti elä huoli, mie ostan siule uuden imurin. On miula rahhaa, enkä mie tarvii uusia leluja". Aika ihana vai mitä! Mutta ei tuon pojan pussissa oo kun kaks euroo, niin ei taida ihan imuria kattaa. ;D
 
Noh, oon nyt katellut.
Toisaalta halusin sen pölypussittoman, mutta ne Dysonit on vaan edelleen minusta tosi rumia hökötyksiä. Makuasia, tiedän.
Taas siis huomaan imurikuvia selatessa pitäväni eniten Electroluxin muotoilusta ja pidän niistä muutenkin jos ei suulaketta lasketa. Pitäs varmaan tajuta jo ettei se suulake kestä (enkä muuten taatusti oo tahallaan suutuspäissään hakannut pitkin seiniä), mutta aina vaan palaan Electroluxiin.
Sattuikin siis silmiin tuo kuvassa oleva Electrolux UltraPerformer ZUP3840CS. Se on pölypussiton ja imutehokin ois (kai) ihan kohtuullinen 330w. Pikkuharja on kivasti tuossa varressa kiinni (käytän sitä paljon), kun minusta on ärsyttävää kyykkiä sitä sieltä imurin rungosta. Imuteho toimii  kaukosäädöllä eli nappia painamalla tuosta kädensijasta. Tämäkin varsin kätevää, kun sitäkin sai vanhassa jalalla nappailla rungosta. Jäisi ainakin ne turhat kumartelut pois, mikä on hyvä tämän kipeän selän kanssa.
 
Mutta nyt on taas pakko kysyä, että onko kellään kokemusta tuosta imurista?
ja taas niitä imurivinkkejä saa antaa muutenkin. ;)
 
 

tiistai 4. syyskuuta 2012

Pikaiset pipovinkit!





Lindexille oli tullut aikas kivoja ja edullisia syyspipoja.
Näissä on fleecevuori, joten menee ainakin sinne pikkupakkasille saakka. Emille ostin koon 52/54 ja hyvin mahtuu vielä sormet tuonne pipon väliin, eli ei ole niukkaa mitoitusta. Emilin päänympärys on nyt n.52,3cm.
 
 





Isoin koko on näissä 56/58, joten ilokseni huomasin mahtuvan omaankin päähän. Ai ai tilaisiko pihapipoksi vaaleanpunaisen tähtipipon, harmaan ostinkin jo. ;)
 
 

P.s. Naputtelin huutikseen meidän viime talven toppaa ja parit ihanat kengät. Kokona 116cm ja jotain isompaakin. Kurkkikaa tästä!