maanantai 4. toukokuuta 2009

Ompelupäivä

Yritin tänään pienentää kasvavia kangaskasoja, kankaisiin jää koukkuun ja niitä on vaan saatava lisää ja lisää!. ;)
Odottelenkin jo saapuvaksi Myllymuksuilta tilaamaani ihanaa apinafroteeta ja joustokanttinauhoja, että pääsen tekemään retrohaalarit pikkuiselle.

Se tässä on kurjaa, kun ompelukone ja saumuri pitää joka kerta erikseen kantaa keittiöön kun ompelen. Koska mitään omaa tilaa ei niille ole, säilyttelen niitä vaatehuoneen hyllyllä. No kuten arvata saattaa, niin sitten niitä keittiössä siirrellään, kun pitää välillä mahtua syömäänkin. Yhteen putkeen en kuitenkaan ehdi ommella kaikkea ja koneet seisoo ainakin sen muutaman tunnin keittöissä, enkä ole nopea ompelijakaan. ;)
Ja jos koneita ei vahdi, niin pikkuherra käy kiireellä painelemassa polkimia että saa surruuttaa koneella. Uskokaa pois, heti kyllä ehtii kun silmä välttää!..



Pojat painii, kun äiskä ompelee..
Pienellä minun ompelemat joustofroteehaalarit ja H&M:n body.
Isommalla Åhlensilta ostetut froteehousut ja Kappahlin paita.




Illasta kuvattiin aikaasaannoksia;
Mimon äitiltä ostetusta vihreästä joustofroteesta ompelin pienelle polvihousut kesäksi.






Polvihousujen lisäksi sain aikaiseksi kahdet housut. Toiset velouria ja toiset froteeta, malli otettu Lindexin veloureista. ;)




Ja vielä pari pitkään "pitää ommella" listalla olevat pipot, norsukuvioinen meidän kuopukselle ja vihreä raitainen lähtee huomenna matkaan ystävän poitsulle. :)






13 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia!!! Polvihousut etenkin on mageet! Kelpais meillekin.:)

    Milloinkahan sitä itse uskaltais nostaa ompelukoneen esille... pojalle on "puhjennut" järkyttävä uhma vauvan syntymän jälkeen. Hermot hieman koetuksella...

    VastaaPoista
  2. Hienoja tuotoksia :) Minulla on kone koko ajan esillä kodinhoitohuoneessa, vaan siltikään en saa mitää ommeltua.

    VastaaPoista
  3. hienoja ompeluksia ja suloisia pojuja painimassa.:D

    VastaaPoista
  4. Iik! Aivan sairaan hienoja!! Miksi mä en osaa tehdä mitään???!!!

    -Jamina-

    VastaaPoista
  5. Kiitos! :) Arvatkaa osasinko minäkään mitään vielä puolivuotta sitten ja luulin etten varmasti osaa vaikka kokeilisin. Sitten vaan yritin ja onnistui. Olen hidas tekemään kyllä mitään..

    VastaaPoista
  6. Hienoja!! :)

    Mulla on tuhat ja yksi projektia odottamassa käytännön toteutusta, kun vaan ehtis ja jaksais ja sais aikaiseksi (ja sais kaivettua sen ompelukoneen valtaamaan keittiön pöydän... ;)). Jos vaikka ens viikonloppuna... :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat norsuhaalarit ja polvihousut.

    Omille ompelutaidoilleni on tarpeeksi haastetta, kun suunnittelen ompelevani lapsen pieniksi käyneiden farkkujen lahkeisiin sellaiset taitokset. Niin, että näyttäisivät capreilta eivätkä sitä miltä ovat. Huono juttu vaan, että niihin taitoksiin kertyy sitten puoli hiekkalaatikollista hiekkaa päivässä.

    VastaaPoista
  8. Ihania värikkäitä vaatteita!

    VastaaPoista
  9. Mulla on koneet koko ajan esillä, mutta kun mä huitelen aina ties missä, tosin eilen illalla kun muksut nukahti, tein paidan ja housut, piti tulla Jadelle 70cm mutta kaava oli niin iso että ne mahtuu hetken Jonelle :D

    VastaaPoista
  10. kivoja ompeluksia! mulla on kans kone kaapissa, joten eipä tule käytettyä...eikä koskaan ole riittävää aikaa tehdä kerralla. oikeastaan aika moni projekti on "telakalla" ollut jo useamman vuoden, kun ei ole sellaista harrastehuonetta, mihin voisi jättää kaikki levälleen (tykkäisin tehdä myös esim. isoja palapelejä). jos ne verhot ehtis tässä jossain välissä ommella ;o)

    VastaaPoista
  11. Ihania olet ommellut..harmi ku itsellä ei ole saumuria!!! :(

    VastaaPoista
  12. Minun saumuri on äidiltä ollut "lainassa" jo puoli vuotta ja samoin tavan kone anopilta. ;)
    Omasta haaveilen minäkin.

    Poikien äiti; Minä tykkään kanssa isoista palapeleistä! :)
    Ennen lapsia tein tosi paljon 1000 palan palapelejä ja vielä kun meillä oli vain kaksi poikaa. Nyt on jäänyt pariin vuoteen ihan sekin, kun nuorimmainen syntyi.

    Anonyymille; Tuo vihreä meni aikalailla tuossa ja saan enää just ja just meidän isommalle siitä polvihousut..

    VastaaPoista
  13. Hienoja juttuja oot ommellut =).

    Ihqut nuo norsuhaalarit <3 .

    (mullakin ois tuota kangasta, mut pitää visiin kaavat jostain hommata tai sit piirtää esim. me&i haalarihousuista)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)