maanantai 5. lokakuuta 2009

Ihan tavallisen äidin pohdinnat...


Tässä eksyessäni vauvan aihe vapaalle, en voi kun ihmetellä ihmisten putkinäköisyyttä.. Mutta se siitä sitten. ;)

Mikä minä sitten olen?
Olen ison perheen äiti, olen ihan tavallinen.
Meillä nukutaan, syödään, siivotaan, pyykätään, leikitään, luetaan, pelataan, ulkoillaan, kerhoillaan, kyläillään ja ollaan perheen kesken..
Riidellään, kinastellaan, sovitaan. Halitaan, pussaillaan, rakastetaan.
Mietitään mikä on oikein ja mikä väärin.
Puhutaan että ihmisiä on erilaisia ja kaikki hyväksytään, ketään ei kiusata.
Opetellaan rahan arvoa, kaikkea ei saa mitä haluaa.

Tämä ihan tavallinen kotiäiti elää kodinhoidontuella ja käyttää suurimman osan omasta ajastaan (siis siitä mitä kaiken muun jälkeen jää) lastenvaatepohdintojen parissa. Yleensä se aika on kuopuksen päiväunien aikaan ja illalla/yöllä kun pojat nukkuu. Eli lasten ajasta se ei ole pois.
Blogissa saan jutella teidän samanhenkisten kanssa ja toisten blogeista saan hyvin vinkkejä ostoksiin. Kivaa on myös lukea miten muilla elämää elellään ja ollaan.
Omassa blogissa ei ole koko elämäni, ei tietenkään.
Täällä keskityn pääosin vaatejuttuihin ja välillä hiukan sivutaan muutakin elämää.
Blogi ja lastenvaatteet on minun harrastus, sanokoon muut mitä sanoo.

Ostan paljon lapsille vaatetta, varmasti ylitarpeenkin. Sen suon itselleni.
Koskaan ei ostosteni takia ole rahat ollut tiukoilla, laskut on aina ajoissa maksettu ja ruoka on saatu pöytään.
Kaikki vaatteet kierrätän, yleensä huutiksen kautta ja siitä saatu "tuotto" on sitten varattu mahdollisiin uusiin ostoksiin.
En siis täytä vaateasioilla mitään tyhjiötä, mikä sellainen edes on?
Elän täyttä elämää kaikkinensa.

En ole täydellinen, en ole koskaan niin väittänytkään.
Välillä väsyn ja huudan lapsille. Välillä suutun turhasta ja käyttäydyn aikuiseksi typerästi. Välillä kinaan lasten kanssa tai itsepäisyykissäni päätän pitää pääni, vaikka oikeesti voisin joustaa ja antaa periksi.
Välillä voisin olla olematta niin uskomaton järjestysfriikki ja antaa vaan olla.
Voisin heittäytyä enemmän lapsen intoon ja leikkeihin.
Toisinaan mietin että olen ihan hullu ostosteni kanssa, vähemmälläkin pärjättäisiin, KYLLÄ.

Me asutaan toisten mittakaavassa ahtaasti, asumme kolmiossa.
Tämä on oma valintamme, koemme mahtuvamme ihan hyvin. Ollaan enemmän lähekkäin, kuin ehkä isossa omakotitalossa olisimme.
Toki haaveillemme myös joskus omistavamme oman talon. Ei liian isoa, vaan meille sopivan. Yksi huonekin lisää riittää.
Nyt olemme tyytyväisiä näin. Kaikki rahamme ei mene isoon asuntolainaan ja asumiskustannuksiin. Tästä(kin) syystä voin olla rauhassa vuosia kotiäiti ja antaa aikani lapsille. On helpompi olla.

Me ollaan onnellisia, se riittää. :)


Tänään oli ohjelmassa Oliverin kerho. Tässä siis kerholainen lähtövalmiina,
piposta sukkiin Lindexin vaatteissa. ;D


Sillävälin kuopus sai laatuaikaa.
Päällä H&M:n vaatteet.
Uskomattomia muuten nuo H&M:n vauvaosaston paidat 86cm, kun näin hyvin mahtuu edelleen n.90cm pojalle. Reilua kokoa!

34 kommenttia:

  1. Hienos kirjoitus, TAAS ja asiallinen veto tähän väliin jospa se putkinäköisyys laajentuisi edes hieman=)

    VastaaPoista
  2. Ihanalta kuulostaa ja jossain määrin myös aikas tutulta ;) .

    VastaaPoista
  3. minäkin eilen vauvan av:lla lueskelin juttuja.

    Nimenomaan juuri tälläisiä ihan tavallisia immeisiä me ollaan blogien takana vaikka aihepiiri sijoiuttuisi ykskantaan vaatteisiin tai eläimiin.

    hyvää tekstiä!

    VastaaPoista
  4. Aivan niin, tavallista elämää meilläkin eletään.

    Minäkin kävin av-palstan kurkkaamassa yöllä ja ihmettelin kyllä joitakin kommentteja.

    VastaaPoista
  5. Hei, olen lueskellut blogiasi jo pitkään, mutten ole kommentoinut aiemmin. Pidän blogistasi, kiitos siitä. Suloiset lapset ja ihania vaatteita. =) Omat nuorimmaiseni ovat suunnilleen Emilin ikäiset ja aika lailla saman kokoisetkin, joten postauksistasi saa hyiä vaatevinkkejä. =)

    -Tanja-

    VastaaPoista
  6. Niinpä. Ei mitään lisättävää tähän.

    VastaaPoista
  7. Ihanan lämpimästi ja ajatuksella kirjoitettu! :)

    VastaaPoista
  8. Ihana teksti!! Minäkin kävin kurkkimassa vauvan palstalla ja ne kommentit pitäisi jättää lukematta :)

    VastaaPoista
  9. Hyvä kirjoitus, voisi olla melkeinpä minun kirjoittama :)

    Oli pakko käydä kurkkimassa mitä Aivot Vapaalla on oikein keskusteltu :D

    VastaaPoista
  10. Hieno kirjoitus, Mia.
    Toisaalta tuntuu jotenkin turhauttavalta, että aina nämä samat kommentit(ehkä kommentoijatkin?) tulevat esiin tasaisin väliajoin.

    Suomessa on kuitenkin sanan vapaus, ja mielipiteen vapaus, ja jokainen voi itse valita fooruminsa, mitä seuraa. Ei kukaan pakota blogeja lukemaan!!!

    Aina välillä mietin, että miten joku jaksaa sitten seurata näitä blogeja, jos ei oikeasti pätkän vertaa ole kiinnostunut-siis niinkuin hakemalla hakee negatiivisia asioita suurennuslasilla?

    Ei tämän maailman pahuuus,eikä epäoikeudenmukaisuus sillä poistuisi jos sinä tai minä jättäisimme ostamatta sen viidennen puseron. Jos kyseessä olisi alkoholi, tupakka, tai huume niin asia olisi toinen. Ja miksi muutenkaan kaikkien pitäisi samalla muotilla lapsensa pukea?!?
    Eihän aikuisetkaan täällä kulje univormuissa;-)

    Tsemppiä Mia (ja kaikki muut "vanhat" bloggaajat); jatkakaa samaan malliin; eihän ilman teitä tämä meidän "virtuaalinen äitikerhokaan" olisi koskaan syntynyt!!!

    VastaaPoista
  11. Juuri näin Mia.Täyttä elämää.

    VastaaPoista
  12. Hieno kirjoitus Mia, siihen ei mitään lisättävää.

    VastaaPoista
  13. Hyvää tekstiä ja pitkälti yhdyn. En tiedä mitä vauvassa on jauhettu, mutta ei ilm. mitään kovin positiivista. Pitääpä käydä katsomassa.

    Olen samoilla linjoilla asuntoasiassa kanssasi. Asumme vuokralla rintamamiestalon alakerrassa ja meillä on 2h+k n. 70 neliötä. Ollaan muutaman kerran mietitty asunnon vaihtoa, mutta viihdytään hyvin.


    Voisihan omakoti(talo) olla mukava joskus.. Koti on kuitenkin siellä missä rakkaat ihmiset ovat. Ikinä en halua istua jättilinnassa neljän seinän sisällä juustomakaroonia popsien ja vain siksi, että ei ole rahaa ostaa mitään tai tehdä mitään ylimitoitetun asunolainan vuoksi. (

    VastaaPoista
  14. Kiitos rakkaat kanssablogistit ja lukijat! <3

    Minusta se on tosi kurjaa, että jaksetaan nimettömänä ilkeillä toiselle ja juuri se että välillä tuntuu että oikein haetaan pahaa sanomista. Kuitenkin ne asiat voi esittää ystävällisempäänkin sävyyn, vaikka ei olekaan samaa mieltä!
    Minun lasteni vaatteista ei tarvitse pitää kaikkien, eikä tykätä ostosmääristäni tai tyylistä jolla elän.
    Kyllä siis kaikenlaista palautetta saa minullekin antaa, en tosiaan loukkannu jos asia esitetään niin että ei ola pahansuopaisia ja ilkeitä.

    Täällä blogissani olen saanut ainoastaan hyvää palautetta, itselle ei siis ilkeilyä ole vielä tullut vastaan. Kiitos siitä kaikille ja kaikenlaiset kommentit ovat toki tervetulleita, kun vaan muistaa hyvät tavat. Eikös! :o)

    VastaaPoista
  15. Ihana kirjoitus! Siis todella ihana ja lämminhenkinen! Sulla on paras blogi, minkä tiedän! :)

    VastaaPoista
  16. Naulan kantaan!Joskus itse mietin, että annanko itsestäni blogissani materialistin kuvan kun kirjoitan useinmiten vain vaatteista. Sitten muistan, että elämäni on niin paljon muutakin kuin ne ihanat lastenvaatteet. Enkä jaksa asiaa stressata. Lastenvaatteet on minunkin harrastus. Onneksi en keräile moottoripyöriä :) Niin ja onneksi useimmat ihmiset jotka blogiani lukevat jakavat kanssani saman intohimon lastenvaatteisiin. kiitos siitä teille kaikille!Niin ja eritoten Miialle kun jaksat aina piristää päivää kommenteillakin :)

    VastaaPoista
  17. -Tanja-; Kiitos kauniista sanoistasi! :o)

    Aamunkukka; Olet niin oikeassa! Kiitos. :o)

    VastaaPoista
  18. Ääh mun eka kommentti hävis johonki. Nyt lyhyesti: kiva postaus, naulan kantaan. Kävin just lukemas sen keskustelupalstan ja huh huh mitä tekstiä. Ittee se vaan huvittaa, koska tiiän että tässä bloggaamisessa ei oo mitään pahaa. Lastenvaatteet on munkin harrastus ja elämään mahtuu niin paljon muutakin. Ennen urheilin aktiivisesti, nyt perheen myötä se ei ole enää mahdollista samalla lailla kuin ennen. Jotakin mielekästä harrastustahan ihmisellä pitää olla, miksei siis lastenvaatteet :) Kiitos Mia ihanasta tekstistä ja siitä kun jaksat aina kommentoida muidenkin blogeja!!

    VastaaPoista
  19. Olet aivan oikeassa, hyvä kirjoitus :)
    Musta on ainakin ihana lukea teidän arjen juttuja sekä vaatejuttuja, sulassa sovussa!

    VastaaPoista
  20. hienostit kirjoitit sen, mitä me muutkin haluaisimme sanoa, jos osaisimme. mutta joo, ei voi kuin ihmetellä, millä intensiteetillä joku/jotkut jaksavat itseään kiusata näitä lukemalla, kun niin ärsyyntyvät. tietenkään ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta jos ei osaa nätisti olla erimieltä, niin tarviiko sanoa mitään.

    VastaaPoista
  21. Ihan pihalla mistä on kyse..pitää vissiin lähtee surffaileen.. :D

    VastaaPoista
  22. niimpä,onko pakko lukea näitä blogeja jos kerran niin ärsyyntyvät??!!
    Ei mekään eletä vararikossa lastenvaate hankintojen takia ja meidän elämään kuuluu paljon muutakin mutta kivahan se on vaihtaa ajatuksia äitien kanssa jotka myös haluavat pukea lapsensa kauniisti.Meillä kierrätetään myös paljon ja aika harvoin ostan uutta täydellä hinnalla,nykyään.Jokaisella on omat mielenkiintonsa ja suotakoon se!=0)

    VastaaPoista
  23. Ihanasti kirjoitettu :) Kiva kun joku toinenkin on sitä mieltä että ei tarvitse asua 200 neliön talossa vaikka lapsia on vähän enemmän. Monet ovat kauhistelleet miksi muutimme tähän 100 neliön taloon kun jokaiselle lapselle ei ole edes omaa huonetta. En voi ymmärtää miksi ihmeessä jokaiselle pitäisi edes olla oma huone, me mahdutaan tähän ja olemme oikein tyytyväisiä :)

    VastaaPoista
  24. En taida edes viitsiä mennä av:lle kurkkimaan, ihmiset osaa kyllä joskus olla todella ahdasmielisiä! Ei taida arvostelijoilla oma elämä olla ihan kohillaan kun kovasti muita jaksaa kiusata!

    Tämä blogi kuuluu mun suosikkeihin, vaatteiden ja mukavan kirjoittajan takia!

    VastaaPoista
  25. Olipas siellä mielenkiintoisia kommentteja... Täällä nyt vaan raapastaan pintaa, harva sitä koko elämänsä sisältöä netissä kuuluttaa. Minun mielestäni lastenvaatepostausten tarkoituksena on nimenomaan antaa vinkkejä muille uusista kivoista jutuista ja aleista. Turha niistä kateelliseksi on tulla, tuskin kukaan meistä kirjoittaa brassaillakseen rahalla ja materialla.

    Ja kiitos jälleen kerran hyvästä kirjoituksesta, Mia!

    VastaaPoista
  26. Oot hyvä kirjoittamaan, sulla on sana hallussa! :)

    - Äiti ja pienet pojat

    VastaaPoista
  27. No huhhuh, pläräsin nopeasti viestiketjua AV:lla ja tosiaan, ihan naurettava koko keskustelu. Kirjoituksesi Mia kiteytti taas kaiken oleellisen, annetaan näiden kommenttien olla omassa arvossaan. Älä vaan muuta yhtään mitään blogissasi. Samat sanat kaikille muille blogisteille, joita tuossa Mian listalla esim. on (anteeksi, olen niin huono kommentoimaan ja liittymään lukijaksi, vaikka lueskelenkin niitä).

    VastaaPoista
  28. Hyvin pitkälti tekstisi on kuin minun näppäistäni Kiitos tästä postauksesta ♥
    Tahdon olla kotiäiti, nähdä lasteni kehityksen ja olla aina läsnä. Minulla on se mahdollisuus suotu ja meidän perhe on päättänyt näin. Lastenvaatteet on samanlainen harrastus kuin valokuvaus,askartelu ja ompelukin minulle. Ollaan ansaittu oma kotimme mihen työllä ja hankkimalla pesämunaa omistusasunnoista ja edellisestä rakennuksesta. Mitä Av:n tekstejä vilkaisin niin totesin että aivan turha edes mitään kommentoida. Sen verran eri tasolla menee ajatuksen juoksu :)

    VastaaPoista
  29. Huvitti muuten se tuolla aihe vapaalla että blogin pitäminen ei muka ole harrastus, harrastus on kuulemma sellainen joka on kehittävää.
    No tähän on ihan pakko sanoa että kyllä minä ainakin tässä samalla kehityn. ;) Olen oppinut kirjoittamaan ja ilmaisemaan itseäni paremmin. Valokuvauksessakin tässä kehittyy. yms.

    Heidi; Meillä on neliöitä 80. ;)
    100 neliötä olisi meillekin täysin riittävä. Nytkin ollaan tyytyväisiä, joskus vaan tosiaan kaipaan sitä yhtä huonetta lisää.

    MrsAgatha; Kauniisti sanottu, kiitos! :o)

    Ja kiitos taas kaikille muillekin ihanista kommenteista! <3

    VastaaPoista
  30. Oih, älkää lukeko niitä kaikenmarmattajien keskusteluja. Mian ja kaikkien muidenkin blogit lastenhuone-rykelmässä ovat ihania! Eiköhän normaalit ihmiset ymmärrä, että tässä vain vilautetaan elämän yhtä puolta, eikä tämän perusteella voi tehdä mnitään syväluotavaia analyyseja ihmisistä blogien takana.

    Eikä sitä tarvitse puolustella, että pitää vaatteista. piste.

    Jatkakaa samaan malliin, piristätte minun päivääni!!

    - Kaisa

    VastaaPoista
  31. Kiitos kauniista ja elämäntäyteisestä kirjoituksesta!
    Aivan ihana. =)

    VastaaPoista
  32. Kirjoitit todella kauniisti! :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  33. Kiitokset myös Kaisa, Anrinko ja Hanna! :o)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)