maanantai 19. lokakuuta 2009

Äidin oma 2-vuotias


Meidän pieni poika syntyi 17.10.2007.
Synnytystä yritettiin käynnistellä jo n.viikkoa ennen laskettua aikaa, koska olin itse niin peloissani koon vuoksi. Oliver nimittäin oli syntyessään päivää ennen laskettua aikaa 4310g ja häneltä murtui solisluu synnytyksessä.
Emilin olettiin olevan myös suht suuri ja ensimmäisen kerran käynnisteltiin ennen kun kokoarvio olisi yli 4kg. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja minut passitettiin kotiin odottamaan. Muutama päivä kotona oli ihan kamalaa tunteiden myrskyä, odotusta ja palkoa siitä että vauva on jätti ja ei taatusti mahdu edes tulemaan..
Myös raskasuaikana (rv 20) neuvolassa tapahtunut "ei löydy sydänääniä" tapaus sai pelkoni vaan kasvamaan. Uskokaa pois, en koskaan aiemmissa raskauksissa ollut pelännyt niin..

Sitten uusi käynnistys yritys päivää yli lasketunajan.
Ei mitään. Koko päivän supisteli hiukan kipeesti, mutta ei mitään vaikutusta tilanteen edistymiseen.
Yritimme miehen kanssa käydä 16.10 klo.22.30 sairaalassa yöunille, en saanut unta, pyysin lämpötyynyä.
Kohdunsuun tilanne klo.23 sama (sama kun viimeset 1,5vkoa); 2-3cm auki, kanavaa jäljellä.
Klo.23.30 Kipu yltyi ja yltyi. Hetkessä se oli sietämätön.
Pyysin Epiduraalia, kätilö antoi petidiiniä.
Sanoin että kannattaa katsoa kohdunsuu, kätilö oli sitä mieltä ettei tarvetta ole vielä.
N.klo.00.45 katsoi ja totesi hämmästyneenä, että kohdusuu on täysin auki!
Oli siis reilussa tunnissa auennut kokonaan.
Tuli kiire synnytyssaliin, kätilö sanoi että älä ponnista ellei ole pakko. En ponnistanut koska tarvetta ei tuntunut.
Kun olimme salissa ja kaikki valmiina, niin ponnistin 12min.
Hartiat tiukassa taas!, arvasin. En siis vaatinut käynnistystä turhaan..
Klo.01.43 syntyi neljäs ihana poikamme, paino 4010g ja pituus 52,5cm.
Synnytyksen kesto vajaa 3h.
Vaikka kaikki kävi nopeasti, niin jäi hyvä fiilis ja maailman ihanin tulos! :)


Pienin pojan alkumme täytti siis lauantaina virallisesti 2v ja tänään juhlittiin sukulaiset kera.
Emil sai maailman parhaan lahjan, kun yhdestä paketista kääriytyi kitara. Voi sitä riemua ja sitten se kulkikin koko illan kainalossa, kukaan muu ei siihen saanut koskea! ;)
Vaatteiksi valitsin sitten valkoiseen yhdistettynä retrohtavan slipoverin ja oli kyllä nätti kokonaisuus.


Kakkuun olin aluksi juhlakoomassa nakannut vain yhden kynttilän ja kummi siinä kahvipöytään istuessa naureskeli että missäs se toinen. :D
Onneksi olin sentään ostaessa muistanut ostaa kaksi.
Ilmeisesti äiti ei vaan enää pysy ajankulussa mukana.


Vaikka lahjakääreistä kuoriutui mm. Legon poliisiauto, niin ei se ollut mitään verrattuna kitaraan. Lisäksi rumpu oli toinen suosikkilahja.




37 kommenttia:

  1. Isot onnittelut tyylikkäälle 2-vuotiaalle! =)

    VastaaPoista
  2. Onnea! varmasti on huikeana onnesta uudesta kitarasta!

    VastaaPoista
  3. Onnea ja Halit 2v Emilille!
    Ihana aamuinen lukuhetki blogisi & kahvin parissa ennen töihin menoa :) Huippu lahja teidän jammailijapojalle toi kitara!

    VastaaPoista
  4. Onnea synttärisankarille!
    (Ps. ei ne kätilöt oikeen aina tahdo uskoa niitä äidin tuntemuksia, kokemusta on ;) )

    VastaaPoista
  5. Paljon Onnnea pikkukitaristille!

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon komealle 2-vuotiaalle! Ihanat nuo vaatteet päällä :)

    Mukavaa, että synnytyksestä jäi hyvä fiilis suurista peloista huolimatta :)

    VastaaPoista
  7. Paljon Onnea 2-vuotiaalle!!!!

    Aivan ihana asu kyllä ja sopii yhteen erinomaisesti :)

    VastaaPoista
  8. Paljon Onnea 2-vuotiaalle! Kivalta näyttää synttärisankarin vaatteet. Ja ihana kakku :)

    VastaaPoista
  9. Ihana pieni kitaramies =)Onnea Emil!

    Meillä tuli kanssa vähän kiire, Emppu syntyi tunti siitä, kun mut kirjattiin sairaalaan sisälle. Eikä kotona ehtinyt ennen lähtöä supistella kuin puolitoista tuntia. Jos vielä joskus oon samalla asialla, telttailen sairaalan pihalla vikat viikot =D

    VastaaPoista
  10. Suuret Onnittelut 2-vuotiaalle sankarille!

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea 2-vuotiaalle! Ihan on jo rokkimiehen elkeitä ;)

    VastaaPoista
  12. Suuret onnittelut. Meidänkin neiti on syntynyt 17pvä ja synttäreitä meilläkin siis juhlittiin viikonloppuna, 3v synttäreitä.

    VastaaPoista
  13. Onnea jäkikäteen komealle 2-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  14. Ihana synttärisankari ja upea kitara löytyi paketista! Nyt urakalla harjoittelemaan niin pääsee Emil keikkaileen...me voitais ainaki tulla katsomaan pikkukitaristia!! ;)

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille onnitteluista! :o)

    Joo se on kumma kun niitä äidin tuntemuksia ei aina kuunnella.
    Niin monta kertaa olen kuullut juttuja, että ei olla uskottu että nyt vauva syntyy yms.

    VastaaPoista
  16. Onnea suloiselle pikkumiehelle!

    Joskus voi käydä niinkin, että äidillä ei ole ponnistuksen tarvetta tai muita tuntemuksia, ja kätilö sitten kuulostelee hengityksestä, että nyt olis aika ruveta ponnistamaan. Nimim. kokemusta on...

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea 2-vuotiaalle! Aivan mahtava on synttäriasu ja sopii niin hienosti kitaran kanssa yhteen :).

    Meillä juhlitaan tänään esikoisen 6-v synttäreitä :). Saas nähdä mitä kohta kolme vuotta täyttävät pikkusisarukset pitävät siitä, että he eivät saa tänään lahjoja.

    VastaaPoista
  18. Onnea pienelle Emilille :o) Kitara oli taatusti lempilahja !

    Meidän Emil syntyi 40 min siitä kun tultiin sairaalaan :D Tosin kätilöt kyllä uskoi monituisista syistä että tulossa on ;o)

    VastaaPoista
  19. onnea suloiselle 2-vuotiaalle ja ihana kun jaoit ton synnytyskertomuksen *tippa linssissä* ! kaikkia ihania asioita perheeseenne!

    VastaaPoista
  20. Ihana kaksivuotias! Onnittelut vielä viikonlopun sankarille. :) Ihan herkäksi veti, kun jäin muistelemaan Noelin syntymää tuota sun muistelua lukiessa.

    VastaaPoista
  21. Emil on ilmetty "rokkistara"!Tuollainen kitara on monen lapsen lemppari lelu,meillä Aksu toivoo kunnon isoja rumpuja!! joihin ei kyllä olla suostuttu!;0)

    VastaaPoista
  22. Mukava oli lukea synnytyskertomuksesi. Teillä on ihan selvästi muusikonalku talossa. Onnnea 2-veelle!

    VastaaPoista
  23. Onnittelut sankarille! Kaksivuotias on aivan ihanan ikäinen, vielä vauvaa, mutta silti niin iso.
    Meillä neljäs lapsi oli syntyessään kaikkein pienin, on sitä vieläkin. Onneksi kuitenkin leikattiin :)
    Kitara on aivan ihana, mistähän noita saa jos tulis vinkattua kummille joululahjoista. Tykkäävät aina kysyä etukäteen mitä pojat tarvitsevat tai haluavat.

    VastaaPoista
  24. Onnittelut pienelle kitaramiehelle.

    VastaaPoista
  25. Onneksi olkoon 2-vuotiaalle miehelle!!
    Meillä on täällä syntymäpäiväkaima, toinen poikamme syntyi 17.10.2009. (Melkein samaa kokoakin 4015g ja 52cm)

    VastaaPoista
  26. Kiitoksia! :o)

    Perla; Aivan, minullakaan ei ole ollut koskaan mitään suurempaa ponnistamisen tarvetta, vaan sitten olen vaan alkanut ponnistelemaan kun kohdunsuu on ollut auki.

    Leni, Hipsu ja Minna; Onnea teidänkin lapsosille! :)
    Aika hyvin sattui Minna teidän pienen päivä ja mitat. Onnea kovasti vauvasta!

    Äiti kuudelle; Teillä on sitten tosiaan ollut hilkulla että kerkesitte!

    SuurellaSydämellä & Henna; Minusta on ihanaa lukea synnytystarinoita ja aina olen kanssa tippalinssissä. ;D

    3 x mami; :D Rummut olisi meilläkin ehkä vähän liikaa, tartteis jo kuulosuojaimet.

    Katja; Meidän mummo löysi kitaran ihan tästä kyläkaupasta, joku kemikaalio nimeltään jossa on myös vähän leluja (vuodelta yks ja kaks). ;D
    Mutta muistaakseni jossain nettikaupassakin tuollaseen törmäsin, en vaan muista missä..
    Ainiin ja Br-lelukaupassa oli vastaavia.

    VastaaPoista
  27. Paljon paljon onnea suloiselle kaksivuotiaalle!

    VastaaPoista
  28. Myöhästyneet 2-vuotis onnittelut!

    VastaaPoista
  29. Myöhästyneet onnittelut Emilille! Mä olin ihan varma että olin jo onnitellut, mutten sitten ollutkaan... :) Lahopää olen!

    Toi slipari on todella ihana!
    Meidän esikoinen sai viime jouluna lahjaksi kitaran ja on ollut yksi lemppari leluista!!

    VastaaPoista
  30. Kiitos San-na, Lauruska ja Hanna! :)

    VastaaPoista
  31. Onnea kovasti pienelle miehelle=) Ei muuta kun poppia soimaan että lapsi saa soitaa kitaraa :D Mun nuorimmainen poika on sitten 6kk vanhempi kun sun ;) Meillä kohta täytetään 3v.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)