maanantai 2. maaliskuuta 2009

Päiväunilla

Hiihtoloma loppui ja isot pojat palasi koulun penkille. Ihme kyllä mitään mukinoita ei pitkän loman jälkeen kuitenkaan kuulunut. ;)

4v. sai loman päätteeksi vatsataudin ja oksensi eilisen. Tänään on onneksi jo syönyt hiukan, mutta on aika voimaton poika. Nyt nukkuu päiväunia, vaikka yleensä ei nuku päivisin. Ei ole nukkunut päiväunia 2,5v saakka, kun ei mahtunut enää vaunuihin ulos. Sisällä uni ei maistunut, vaikka jokunen viikko sitä tuolloin yritettiin.

Meidän pikkuinen nukkuu ulkona vaunuissa yhdet unet päivässä. Yleensä herää aamulla yöunilta klo.8-9.30 ja päiväunille käy sitten klo.13-14 välillä. Annan pojan nukkua uniaan max.2h, jonka jälkeen vedän vaunut sisään ja herättelen pojan. En tiedä kuinka kauan poitsu uniaan vetelisi, jos ei herättelisi ylös. Pakko kuitenkin herätellä, että yöunille käynti jossain vaiheessa iltaa onnistuu. Yöunille meillä käydään klo.21-21.30.

Tästä kyselenkin, että miten teillä muilla pikkuiset nukkuu päiväunet? Pitääkö herätellä vai annatteko nukkua niin pitkään kun haluaa?

Tänään pikkumies on Lindexin bodyssa ja veloureissa.



Ja ulkona uni maistuu näin. :)

20 kommenttia:

  1. Paranemisia isommalle pojalle!

    Meillä Kuopus nukkuu päiväkodissa 12-14, aika tarkkaan 2h. Esikoinen nukkuu päiväkodissa noin tunnin. Heräillään klo 6.30 ja nukkumaan 20-21. Molemmat menee samalla rytmillä, ikää 3v11kk ja 2v5kk.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuolla uni varmasti maistuukin! :) Nukuttiin pojan kanssa kolme tuntia, joskos tämä tauti kohta taittuisi... Paljon paranemisia vuorostaan teille <3

    VastaaPoista
  3. Esikoisen annoin aina nukkua niin pitkään kun halusi, mutta kuopusta kyllä herätellään ja pidetään oikeassa rytmissä.

    Max 2 v nukkuu yhdet päiväunet 1,5 - 2 h ja Frans 8 kk nukkuu aamutirsat noin tunnin ja sitten Maxin kanssa yhtä aikaa päikkärit.

    Päikkärit ovat meillä siirtyneet klo 14:sta, että saan pojat yhtä aikaa unille (äiti tarvitsee lepohetken). Ollaan saatu tosi hyvä rutiini tähän! *koputtaa puuta*

    VastaaPoista
  4. Meillä poika nukkuu (jos hänet nukkumaan satun saamaan) päiväunet sisällä, yleensä nukkuu 2-3 tuntia. Yöunille käy noin 20.30-21.30 ja herää aamulla n. 8.00. Pojan sängystä on jostain syystä kuulunut "äiti", nyt viikon verran joka aamu klo.8.04.:)

    Nyt on yritetty totuttaa poikaa nukahtamaan itse ja aika hyvin alkaa jo onnistua, saattaa tosin riehua sängyssään pitkän aikaa, mutta lopulta rauhoittuu... Seuraavaksi pitäisi siirtää kaveri omaan huoneeseen nukkumaan, mut kun ei millään raskis. Vauva saattaa kumminkin valvoa pitkin öitä, niin pojan ois parempi tottua omaan huoneeseen ennen vauvan syntymää.

    VastaaPoista
  5. Teidän pikkuinen on niin suloinen, mutta mihin hävisi se sohvalla makuu kuva tuosta blogin yläosasta? Se oli jotenkin hellyyttävä kuva!

    Käy äänestämässä nimeä:)

    http://blogirykelma.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Elene ja Jamina Kiitos! Raukkaparka ei jaksa mitään, makaa vaan. Onneksi sentään vettä saan menemään alas.

    Helmi: Meillä pieni vaatii vielä äidin viereen yöunille nukahtamisessa, olis hyvä päästä siitä kanssa jossain vaiheessa pois..
    Pieni nukahtaa kyllä niin nopeasti n.10min, että en ole vielä hennonnut. ;)
    Teillä tosiaan vauvan tulon takia on hyvä ajoissa totuttautua asioihin.

    Minnin äiti: Se kuva hävisi tämän uuden taustan myötä, ehkä joskus laitan takas kun taustaa taas vaihdan. ;)
    Käyn äänestämässä!

    VastaaPoista
  7. Meillä poika 1v8kk herää aamuisin n. klo 7, päikkäreille menee puolenpäivän aikoihin ja nukkuu ulkona vaunuissa kolmisen tuntia, joskus enemmänkin. Annan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Yöunille menee viimeistään klo 20.

    VastaaPoista
  8. Meillä tyttö 1v 1kk herää aamuisin klo 7-8, päikkäreille mennään noin puolen päivän aikaan. Tyttö nukkuu joka ikinen päivä aika tarkalleen tasan 1,5tuntia, joskus harvoin jopa 2 tuntia ;) Yöunille meillä mennään 20.30-21 aikoihin.

    Ihana tuo teidän pienen ruskea makuupussi!! Minkä merkkinen se on?

    t. vakkarilukijasi Johanna nyt uudella nimimerkillä... :)

    VastaaPoista
  9. meillä mimo nukkuu aamupäivällä sen 2h suunnilleen ja yleensä jos nukkuu vielä illalla venyy nukkumaanmeno niinkuin tänäänkin.neiti koisi 16.00-18.15 jota ei saisi tapahtua. :P

    VastaaPoista
  10. Minni 20kk herää klo 7, nukkuu 12:30-13:30 alkaen 2-3h (yleensä 2) ja menee illalla nukkumaan klo 8 . Nyt kuitenkin Minni on sen verran isompi, että tarkka rytmi ei ole niin tärkeää. Voidaa joustaa hieman nukkumaan menossa myöhäsemmäksi, jos ollaan jossain menossa.

    VastaaPoista
  11. Unohdin mainita, että Minni saa nukkua niin kauan kuin haluaa, emmekä koskaan ole nukuttanut ulkona. Olen aivan liian paranoidinen siihen, minun pitäisi istua ikkunassa koko ajan vahtimassa.

    VastaaPoista
  12. Meillä on Olivian kanssa sama rytmi.

    VastaaPoista
  13. Uusi lukija ilmoittautuu! Miten olen onnistunut missaamaan blogin, jossa on ihania POIKIEN vaatteita. =)

    Päikkäreiltä ei meillä ole kumpaakaan tarvinnut herätellä, päin vastoin, kun joskus nukkuisivat pidempään kuin tunnin.

    VastaaPoista
  14. Meillä kohta 5-v täyttävä poju nukkuu vieläkin päikkärit (sisällä) samaan aikaan kuin pikkuveljensäkkin 2-v (ulkona vaunuissa). Päikkärit nukutaan yleensä 13-15 välillä. Kumpaakaan en yleensä herättele. Aamulla heräämme n.8.00 ja illalla pojat menevät nukkumaan 20-20.30. Päivään kuuluu yleensä paljon ulkoilua joten 5-v on ihan rättipoikkiväsynyt kun on päikkäreiden aika, poju itse siis haluaa lepohetken.

    Olen kyllä yrittänyt pikkuhiljaa opettaa isompaa olemaan ilman päikkäreitä, esim. ettei nuku kuin 4 päivänä viikossa ja sekin kyllä toisinaan onnistuu. :)

    Sitten vielä kysymys...vieläköhän jostain lindexistä saisi sitä maatilakuisista t-paitaa kokoa 122 tai 116?? Vai onkohan sitä tehtykkään noin isoille?? Meillä esikko sitä kovasti toivoisi ja olisin super kiitollinen jos joku sen meille löytäisi ja voisi postittaa. :) sähköpostiosoitteenkin voin jotakin kautta antaa sitten jos joku sen tarvitsee :) Täältä tuppukylästä kun ei saa yhtää mitään!!! :( Ainoa lastenvaateliikekin oli UNOHTANUT tilata reimatecin rukkasia...oisin halunnut limenväriset sellaiset ja niitä ei nyt sitten täältä saakkaan!! Että tällaisia liikkeitä täällä...

    VastaaPoista
  15. Meilläkin saisi tuo yöunille käynti aikaistua hiukan, että ei sitten se äidin oma aika venyisi yöhön. ;)
    Tosiaan pakko herätellä päiväunilta viimeistään klo.16 että saa klo.21.30 edes yöunille. Olen joskus antanut nukkua yli neljään ja silloin oli yhtä taistelua yöunille käynti.

    Meillähän on pieni nukkuu olohuoneessa olevan takaoven takana ja näen vaunut siitä kokoajan, lisäksi käytössä on itkuhälytin.

    Tervetuloa lukijaksi Katri! =)

    VastaaPoista
  16. Wunde: Kiva tietää että en ihmettele mihin Johanna katosi! ;D
    Lämpöpussi on Heitmann-Fellen Eisbärchen -lämpöpussi. Olen tykkännyt tosi paljon ja hinta ei ollut ollenkaan paha (36e). :)

    VastaaPoista
  17. Meillä kuopus 1v6kk nukkuu päiväunet ulkona, arkisin 12.30 alkaen (haemme silloin eskarilaisen joten helppo laittaa samalla nukkumaan), viikonloppuisin menee vähän myöhemmin, joskus vasta kahdelta. Nukkuu niin kauan kuin nukuttaa, mitä enemmän sen parempi! Yleensä kuitenkin 2-3 tuntia.

    Yöunille menee noin klo 9 kuten muutkin lapset, nukahtaa nopeasti. Aamu alkaa joskus 7-8 aikaan.

    Tsemppiä sairastupaan, meilläkin 3,5v oksensi aamulla. :(

    VastaaPoista
  18. Sifia: Minä voin katsoa meidän Lindexiltä ensi lauantaina, jos et sitä ennen jostain saa. :)
    Kokoja niissä oli 116cm, muistan koska olisin itse ostanut jo 4v:lle sen 122cm, mutta ei ollut koot sinne saakka.
    Itsekin tuppukylässä asuvana tuo on tuttu tunne! ;)

    VastaaPoista
  19. Katselin meidän marketissa noita hippoja tänään, mutta oli vaan pienille. Joskos Cittariin pääsisi viikonloppuna käymään, siellä jopa voisi onnistaa. Näyttivät luonnossa vielä kivemmilta :)

    Mites teillä voidaan...? Meillä on tuo syöminen vieläkin tosi huonoa, ruokaa yökätään heti. Hedelmäsosetta ja jätskiä vähäsen on suostunut ottamaan. Tosi reppana vielä on, huilailee vaan ja leikkiminenkin ottaa voimille.

    Meillä jää tuo maatila-paita kyllä pieneksi ennen kesää, tänään on päällä ollut ja on tosi sopiva. Mutta onneksi on muita ihanuuksia odottamassa ;)

    VastaaPoista
  20. Paranemisia teille ! Tuota oksua on liikenteessä ja kauhulla pelätään sen tännekin rantautuvan : viime keväänä 2 nuorinta oli sairaalassa rotan takia...

    Meidän kuopus nukkuu vaunuissa ulkona ja meil on tuo sama Eisbärchenin pussukka kuin teillä ja samanvärisenä :o) Pikkuinen herää yöuniltaan n. 7:30 (pakko kun tulee hoitolapset), päikyille mennään 11:30 ja sitten unta riittää se 5 tuntia. Yöunille käydään 22:30.

    Muutakin rytmiä koiteltiin, mutta sepä ei käynytkään. Poika herätettiin päiväunilta kolmen tunnin jälkeen ja eihän hän jaksanut valvoa illalla vaan otti pienet torkut illansuussa ja kukkui yöt.... Tätä jatkui liki 2 kk:tta ja päätin et nukkukoot päivällä :o)

    Nyt sit nukkuu se 5 tuntia ja PITÄÄ herättää. Yhtenä päivänä kun ei oltu itse kotosalla vaan isot siskot niin nukkui 5tuntia45min ja herätin kun tulin kotiin. Silti unta riitti yöksi.

    Hyvä vaan et nukkuu paljon ja hyvin ! Nimittäin valveilla menoa ja meininkiä riittää vaikka useemman edestä ;o) Tuo on sellanen hulivili että nukkukoot vain.

    Ulkona siis nukutaan ja itkari on tavarakorissa. Isommatkin ovat nukuskelleet ulkona sen minkä ovat päiväuniaan nukkuneet eli 2.5v asti. Helppoa kuin mikä : sen kun pukee lapsen ja tönäsee vaunut ulos :oD Ei tarttee nukuttaa ja siitä alkaa 5 tuntia "rauhaa" ;o)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)