tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pienen pojan välikautta


Kevät on jo hyvää vauhtia käynnissä ja välikausivaatteet on meilläkin ollut jo suunnilleen reilut 2vkoa käytössä. Olen luvannut esitellä kaikkien poikien välikausivaatteet, joten nyt tulee 3,5v Emilin varustus. No joo myönnän että olen hiukan vältellyt tätä kuvasarjaa, koska KYLLÄ niitä on monen mielestä liikaa.. Eli sovitaanko että sitä on turha päivitellä. Minulla ei ole selitystä tai on, mutta suurin syy on se että ulkovaatteet on heikkouteni. ;)

Jos saan kuitenkin hiukan selittää, niin sen verran voisin mainita että Emil on nyt juuri kahden koon välissä. Pituutta pojalla on n.105cm ja tuntuu että 110cm on toisesta iso ja 104cm taas toisesta nafti. Eli kevät mennään 104cm vastaavilla ja syksyllä siirrytään 110cm.
Samoin kengissä, koko 28 on nyt just sopiva ja syksyllä siirrytään jo varmasti kokoon 29.
NIIN ja kerrottakoon vielä että näistä ei ole ostettu normaalihintaan kuin vain vihreä Villervallan takki ja muutama asuste.



Tämä Ticket to heavenin viime kevään Uffo on ainut haalari mikä meiltä nyt löytyy. Kokona on 98cm, mutta vastaa 104cm. Tämä ei taatusti mene enää syksyllä. Ostin tämän eräältä blogini lukijalta käytettynä. Pipot Pikkujekku & Iloinen Kirahvi. Rukkaset Reimatec+ & vanhat Tähti Jonathanit. Kengät Crocs ja Vikingin goret (molemmat vastaa kokoa 28).



Kevään kevyemmäksi ja siistimmäksi setiksi on tämä Villervallan takki 110cm ja KappAhlin Proxtec housut 104cm. Takki on nyt just sopiva tai melkein voisi sanoa että toivottavasti menee kevään, naftia mitoitusta siis. Raidallinen pipo Villervallan, lapaset Maximo ja kengät Kavat (koko 28).



Koska tuo vihreä tähtitakki jää pieneksi, niin olen viime vuoden alesta hamstrannut saman merkin turkoosin takin 110cm. Tämä on reilumpi mitoitukseltaan. Housut on ne Lindexin ohuet ja kevyet ulkohousut 110cm. Musta tähtipipo KappAhl & valkoinen Lindex. Turkoosit lapaset Kivat. Kengät Kavat (koko 29).



Toisena vedenpitävänä settinä on KappAhlin Proxtec setti 110cm.
Pipot KappAhl, rukkaset samat kuin yllä Reimatec+ ja kengät jo vuosi sitten -50% alesta hamstratut Vikingin goret (koko 29).



City Jonathanin 110cm setti on myöskin viime vuoden -50% alesta ostettu. Raidallinen pipo tämän vuoden Jonathan ja vihreä veljien vanhaa Reimaa. Lapaset Kivat ja tennarit H&M:n kesämallistosta (koko 28).



Tätä Ticketin Plan rain pukua 110cm ei meille ensin pitänyt tulla, mutta kun sain 20e alea niin.. Meillä Plan rainit on aina olleet ykkösiä myös kesä käytössä, kun muut on tuntuneet liian paksuilta.
Turkoosi tähtipipo KappAhl ja valkoinen Reima. Rukkaset vanhaa Tähti Jonathania ja kumpparit joskus vuoden takaa Lindexin alesta napatut Tretorn merkkiset (koko 29).



Tässä vielä kaikki kengät. Eturivi kevääseen ja takarivi syksyyn.
Kaikki ostettu -15-50% alella.

Niin ja jos ihan hiljaa kuiskaan että meille jäi se Mini A Turen anorakki 110cm myös. Hys hys.. ;)
Eli ihan taatusti ja varmasti pärjättäisiin vähemmällä. Toisaalta taas tykkään että vaihdettavaa riittää, meillä tulee ulkoiluvaatteille ja siistimmille takeille käyttöä joka päivä kolmeenkin kertaan, joten kaikkia tulee pidettyä se on myöskin varma. Kolme settiä kevääseen ja kolme syksyyn, ihan sopivasti meille.



53 kommenttia:

  1. MEillä on kanssa samanikäisellä sama määrä vaatekertoja.. nyt kuuluu jo kahdeksalta aamulla että äiti saako mennä jo ulos :D
    mutta osuin harhaan koossa, ensimmäistä kertaa. varasin 104cm viimevuotisen bluestar-uffon, ja neiti hukkuu siihen kun pituutta oli joulukuussa se 98cm ja ei paljoa lisää ole tullut.

    VastaaPoista
  2. Kivoja settejä! Kaikki vois löytyä meiltäkin :)

    Ja tunnustan myös hieman nolona että meiltä löytyy ihan yhtä paljon näitä välikausikamppeita molemmilta isoilta! Eli kiva että jollain muullakin! Vauvalle en sentään ole hamstrannut kun syksyksi kaksi pukua ja nekin huutiksesta, vaikkakin molemmat uusia jonathaneja! Hieman mopo karkasi tältä mammalta tänä keväänä noiden varusteiden kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Ihania ihania settejä!! :) Varsinkin nuo kaksi ekaa kolahtaa, ja erityisesti se eka.. On jotenkin mun tämän hetken värimaailmaa, todellakin! (Vaikka meillä siis pieni tyttö, jolla tällä hetkellä jotain ihan muuta.. mutta seuraavasta setistä haaveillessa :D )

    VastaaPoista
  4. Ihania yhdistelmiä! City Jonathan-setti oli minusta kaunein. Ja olihan noissa monia samoja kuin meillä tytöllä...tosin eri väreissä. KappAhlin takki kyllä löytyy meiltäkin oranssina ja sopii tosi kivasti tytöllä vaaleanpunaisten housujen kanssa.

    Joskus niitä vaatteita on enemmän ja joskus vähemmän, mutta eiköhän se ole meidän jokaisen oma asia. ;-)

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Kivoja kokonaisuuksia =0)!
    Toi on haastavaa, kun lapsi "keikkuu" kahden koon välillä =0/ -varsinkin kenkien suhteen. Ei sais olla liian isot kun muuten kompastelee ja liian pienet ovat vielä huonompi vaihtoehto =0D!

    Aivan ihanat nuo kavatin kengät! Mistä olet ne hankkinut ?

    Kevätterkuin, HV76

    VastaaPoista
  6. Ihania. Nuo kavatin väripilkut on upeita, meillä on samat ruskeina. Hierotko kauppoja kevään jälkeen tuosta ticketin tähti uffosta?

    VastaaPoista
  7. Eka ja kaksi viimeisintä settiä on ihan mun suosikit :). Mutta aivan erityisesti tuo eka. Nuo Crocs kumpparit on niin hyvät, itselläni on ne :).
    Meidän lapset menee kahdella setillä, haalarit ja housut&takki, saappaat, varrelliset gore-tex kengät ja lenkkarit.

    VastaaPoista
  8. Hienoja kaikki! Kavatin kengät ja villervallat erityisesti.

    Anu

    VastaaPoista
  9. Keretäänkö teillä käyttää näitä kaikkia enemmän kuin kerran tai pari ?
    Olisi ihana kun olisi noin paljon valinnanvaraa, mutta meillä jäisi käyttämättä tyystin.
    Kaksi asua riittää, kolmas varalle, joka jää sekin jo käyttämättä. Yhdet kengät riittää kumppareiden lisäksi. Parit pipot ja hanskat.

    VastaaPoista
  10. Ihania settejä. Onnittelut onnistuneista valinnoista! Meillä myös siistimpänä takkina tuo Villervallan vihreä tähtitakki ja vähän hirvittää, mahtuuko edes koko kevään ajan, kun mitoitus oli naftimpaa kuin esim. Villervallan paidoissa ja housuissa. Ja mun mielestä on kyllä ihan jokaisen oma asia, monetko ulkoiluvaatteet lapselleen hankkii ja paljonko niistä maksaa, ei siihen ole muilla mitään sanomista! Blogiasi on tosi kiva seurata. Se ihan helpottaa työssä käyvän äidin elämää, kun ei ehdi joka kaupan vaatevalikoimia käydä läpi, niin blogistasi voi poimia parhaat vinkit. Toivoisin tässä kevään mittaan vinkkejä tarjolla olevista pienten poikien sandaaleista.

    VastaaPoista
  11. Oi, ompas värikästä ja hienoja kokonaisuuksia! Well done! Ja tuosta määrästä sen verran, että minä olen tänä keväänä koittanut pysyä kohtuudessa, eli 2 vedenpitävää settiä per lapsi (+siistimpää) ja täytyy sanoa että jo nyt parin viikon aikana on tullut tilanteita että on huomannut ettei ole yhtään liikaa. Kolmas vedenpitävä "työpuku" molemmille lapsille olisi aivan tarpeen; tykkään pitää päiväkotipuvun erikseen ja kyllä 2 asua kotikäyttöön iltaisin olisi ihan tarpeen, sen verran paljon ulkoillaan ja kuraa ja sotkua tulee! Niin ja meillä näiden lisäksi nyt käytössä satunnaisesti ohuempia toppatakkeja ja -housuja, parit kurahousut, kumipukuja jne.
    Tykkään että on vaihtelunvaraa ja että saa laittaa suurinpiirtein puhtaat vaatteet jokakerta. Mulla on ainakin arjessa niin paljon muutakin hässäkkää, että on ihanaa ettei tarvitse kokoajan huolehtia lasten ulkovaatteista; onko kuivana ja puhtaana jos illalla mennään vielä ulos... jne. Eli joo, viimeistään kesän aleista hankin kyllä vielä yhden asun molemmille lapsille syksyä varten.

    VastaaPoista
  12. ihania vaatteita. meillä on lähinnä ruskeaa tickettiä ja petroolit asusteet. kummparit popin viime vuoden mallia ja juuri tilasin kahdet bundgaardit. toiset päiväkotiin ja toiset vähän siistimmät.. ehkä ne molemmat on niin kivoja että ostan jotkut rymylenkkärit sitten lopulta sinne päiväkotiin :D

    mä en ymmärrä mitä ihmettä se muita kiusaa jos joku hankkii lapsilleen paljon vaatteita ja millä hinnalla. en ymmärrä tuota kateutta. jokainenhan itse voi päättää mihin rahansa hassaa. toiset ostaa vaatteita lapsilleen, yhdet kankaita ja yhdet vaikka alkoholia..

    VastaaPoista
  13. Tähän liittyen. Sähän muistaakseni kehuit KappAhlin välikausivaatteita. Oletko isommilla pojillasi pitänyt niitä? Itse nimittäin ostin 134 cm kokoiset housut, kun tulivat myyntiin... todeten nyt, kun piti ottaa housut käyttöön, että niiden vyötärö on järkyttävän iso!!! Mitään säätöjä ei ole ja meidän herralta housut tippuivat alas. Onneksi ottivat housut KappAhlissa vielä vaihdettavaksi muihin tuotteisiin.

    Rose

    VastaaPoista
  14. Oih ja aah... Ja kyllä, tuo on selvästi vakavaa laatua tuo sinun hurahduksesi.

    Itse kävin eilen kirpparilla. Tavoite oli löytää heti sopivan kokoinen, halpa ja oikean tyylinen välikausivaate.

    Ei löytynyt. Oho.

    VastaaPoista
  15. Ihan sopivastihan nuita on. Kyllä passaa ulkoilla, on erittäin hienosti natsattu yhteen.

    VastaaPoista
  16. Ihania jälleen! Mitä näitä määriä selittelemään, eihän se keneltäkään muulta ole pois vaikka Emilillä olisi 20 vk pukua :)
    Mä vähän kyttään tuota villervallan takkia alesta, oliko tämän vuoden malli siis reilumpaa vai naftimpaa mitoitusta? Vähän tökkii näköjään toi luetun ymmärtäminen, niin en tajunnut tuosta tekstistä ;)

    VastaaPoista
  17. Ihan mahtavia settejä!! :)
    Upeita värejä!

    VastaaPoista
  18. Aivan ihania settejä asusteineen, keltainen ja lime on suorastaan herkullisia :) Ja tosiaan kiva kun settejä voi vaihdella ja yhdistellä keskenään, tykkään myös itse siitä.

    M

    VastaaPoista
  19. Kivalta näyttää. =) Paljon laisestihan tuota on, mutta kyllä paljon kanssa aina paremmin pärjää.

    VastaaPoista
  20. Hmm... Voin kuvitella mitä kommentteja anonyymeiltä tulee vaatemäärästä :)

    Minunkin blogiini joku eksyi siunailemaan sairasta vaatemäärää, kun meidän välikauden esittelin. Meillä kaikki kevään vaatteet tuskin mahtuvat syksyllä ja viime syksyn ulkovaatteet taas kävivät jo pieniksi. En tykkää pukea lasta kahta numeroa liian isoon säkkiin, vaan uskon että sopivan kokoinen vaate on paras.

    Kivoja settejä. Villervallat rupeaa pikku hiljaa miellyttämään omaakin silmää. Ja nuo Crocs kumisaappaat kun saisi syksyksi turkooseina tms.

    VastaaPoista
  21. Pääsen ensimmäisenä kommentoimaan?Ihania vaatteita ja asukokonaisuuksia. Alkoi tehdä mieli kans Kavatin kenkiä, mistä kaupasta niitä saa vai onko vain nettikamaa?

    VastaaPoista
  22. Aivan ihana tuo eka setti!

    Kiva, kun teillä on kahdet goret! Meilläkin tarviis olla, mutta en taida raskia ostaa. Täällä on maa lähes kuiva ja lumet sulanut, mutta varjoisissa paikoissa on iiisoja lätäköitä, joissa on kiva käydä uittamassa kenkiä....

    Eihän noita settejä liikaa ole. Toiset pärjää yhdellä ja toiset tarvii useamman.;)

    Mä olen jo tässä vaiheessa todennut, että meillä on liian vähän kosteussuojattuja ulkovaatteita, sen verran sottaista porukkaa on.;) No Siwassa odottelee neidille ja esikoiselle Ellokselta syksyä varten tilatut takit, jospa niitäkin vois hätä tapauksessa käytää...

    VastaaPoista
  23. Mun oli myös pakko tehdä inventaario nuorimman pojan (1,5v) vk-varustuksesta.

    4 välikausihaalaria
    1 vk-takki
    1 sotfshell
    1 kauppatakki
    1 rubberhousut fleecellä
    1 vk-housut
    3 fleecetakkia
    10 trikoopipoa
    8 velourpipoa
    7 vk-hanskat
    8 sormikkaat
    1 kumisaappaat
    6 kengät

    Näin kun tämän kirjoittaa ylös niin näyttää aika paljolta. Haalareita ei ehkä tarvita noin montaa. Tai kenkiä, hatuista puhumattakaan. Mitään ei ainakaan enää osteta lisää ja pärjätään varmasti myös syksy näillä.

    Teidän seteistä iskee erityisesti uffo ja molemmat Villervallat. Tosi ihania on kyllä kaikki =)

    VastaaPoista
  24. Tosi kivoja, tuota tähtihaalaria himoitsen... Joku jo sitä yllä kyselikin mutta kyllä kelpais meillekin! ;D Tosin meillä kyllä on jo 98 koon Uffo varastossa... ;D
    Ja joku ano sanokin jo yllä tämän mutta minä myös: mitä niitä määriä selittelemään! Jos jotain ärsyttää niin sivu ylhäältä raksista pois vaan! :D

    VastaaPoista
  25. Aivan ihania settejä, kyllä kelpaa ulkoilla :-)

    Kokeneemmalta äidiltä haluaisin kysellä muutamia vinkkejä meidän tulevaan kevät/kesä/syksy ulkovaatetukseen. Eli kun poitsu on nyt 1v.5kk niin ensinnäkin minkälaisia kenkiä suosittelet ulkoleikkeihin? Paremmat sandaalit ja kaupunkikengät on jo ostettu, mutta mikä olisi hyvä malli hiekkikselle ym. Onko gore-ominaisuus hyvä olla olemassa? Tarvitaanko ehdottomasti kumpparit vai riittääkö gore pieneen lätäkköhyppelyyn?

    Entä millaisia/minkä merkin hanskoja suosittelet noin pienelle? Osa kevyemmistäkin hanskoista kun tuntuu olevan niin kovin jäykkiä että ei niillä käsillä sitten mitään tee kun ovat niin tönköt. Ja millä merkillä on hyviä lapasia?

    Ulkoiluun meillä on nyt POP:in ruutuhaalari, josta otetaan sitten se fleece pois ilmojen lämmittyä. Tarvitsisiko tuohon lisäksi jonkun kaksiosaisen setin vai toimivatko vielä näin pienellä?

    Tiedän että nämä on kaikki henkilökohtaisia ja lapsen liikkuvuudesta riippuvia mieltymyksiä, mutta olisi kiva kuulla kommentteja kokeneemmalta äidiltä.

    Kiitos etukäteen ja kiitos kivasta blogista :-)

    - mimmu

    VastaaPoista
  26. Hei

    Ihania settejä ja muutama tuttukin siellä vilahti(löytyy meiltä myös:))
    Noita kavatin kenkiä olen yrittänyt metsästää mutten ole löytänyt sopivan kokoisia meille.Harmittaa!!Juuri siniset olis meille passelit.noh,aina ei saa mitä haluaa;)

    VastaaPoista
  27. Ihania ! Meillä on Emilillä 2 takki-housut -yhdistelmää sekä 2 haalaria. Hmm, tasan yhtä haalaria ollaan käytetty tänä keväänä :/ Kenkiä on Vikingin matalat ja korkeevartiset goret sekä kumpparit. Ja crocsit pitää ostaa :)

    Riippuu ihan tarpeesta mitäkö tarvitsee. Meillä tarve rajoittuu ulkoiluun ja kurassa rypemiseen. Jos olisi auto ja käytäisiin "ihmisten ilmoilla" olisi tarve toinen.

    Ei minusta siis lainkaan liikaa :)

    VastaaPoista
  28. Hyvä määrä noita on. Meillä molemmat pojat keikkuu kahden koon välillä ulkovaatteissa, joten niitä löytyy ihan.. varmaan monen mielestä liikaa. Tykkään että löytyy varavaatetta, niin on aina olemassa puhdasta ja kuivaa päälle. Jokaisen oma asiahan se on, että minkä verran vaatetta on.

    Osaatko muuten sanoa että miten tähti Jonathan rukkasissa menee kokosuositukset? En löytänyt Jesper juniorin sivuilta kokotaulukkoa.. Meiltä löytyy noita rukkaisa, mutta haluaisin silti vielä tietää ne kokosuositukset.

    - Äiti ja pienet pojat

    VastaaPoista
  29. Kivoja settejä, ihanan reipasta ja värikästä! Meillä on kevääksi/syksyksi kolme kaksiosaista settiä ja yksi haalari, eikä yhtään ole liikaa, sanoisin:) Kun ulkoillaan parhaimmassa tapauksessa kaksi kertaa päivässä ja nukutaan siinä välissä vielä ulkona, on jokaiselle setille käyttöä. Tämä vaatepaljouskeskustelu on aina niin hankala, totta kai sitä pärjää vaikka kuinka vähällä jos on ihan pakko, mutta miksi olisi pakko? Ottaa ihan päähän, kun ilkeät anonyymit on saaneet aikaan sen, että omia valintoja joudutaan nyt niin kovasti selittelemään! Kauniita kevätpäiviä, Anni

    VastaaPoista
  30. Ihania asukokonaisuuksia! =)
    Itelläni poika ja kolme tyttöä. Tulee aina blogiasi kurkittua, jos jotain kivaa olisi lähinnä meidän tytöille. Ei aina tarvis sitä pinkkiä olla!

    Heidi

    VastaaPoista
  31. Kiitos kaikille että ette tulleet tänne pitämään saarnaa siitä miten liikaa meillä on välikautta. ;)
    Tuppaa tulemaan vaan välillä sellanen olo, että edes tänne omaan blogiin ei viitsi laittaa kaikkea, kun heti on anonyymit kauhistelemassa. Ei siis pahalla, mutta monesti niin on ja vaikka useinmiten en välitä niin joskus se vaan ärsyttää. ;)
    Siksi tuli nyt turhaankin seliteltyä..

    Mutta palaan kysymyksiin myöhemmin tänään, heti kun saan kiireet alta pois. :)

    VastaaPoista
  32. Jos Mia ei haittaa, niin vastaan puolestasi, mistä noita Kavatin kenkiä tällä hetkellä saa. Brandosilta ja Ellokselta esim. ovat lähes loppu eikä ainakaan meidän ympäristöstä löytynyt kauppaa, joka myisi niitä. Itse siis tilasin pinkit Kavatin Tyr-kengät suoraan Kavatin tehtaan verkkokaupasta, siellä on paljon värejä tarjolla. Kolmessa päivässä tulivat kotiovelle. Osoite verkkokauppaan löytyy kyllä googlella...tai oman blogini välikausi-jutusta.

    VastaaPoista
  33. Meillä on varmaan samanlainen määrä välikausitaminetta :)

    Emilin setit on ihania :) Ja pitäähän nyt yksi Mini A Turen anorakkikin joukkoon mhtua... Mä olen ihan samanlainen ulkovaatehamstraaja!

    VastaaPoista
  34. Pitkästä aikaa pääsin käymään, ja ilokseni löysin täältä ihania asukokonaisuuksia!

    Jos tuo meidän pikkumies osaa kävellä jo syksyllä niin Crocsin kumpparit on kyllä niin herkut. Tämä äiti ei millään malttaisi odottaa pojan kasvamista. ;) Ja kyllä, tykkään myös vaatteista.

    VastaaPoista
  35. Anonyyminä päivittelen että voi kun on kivoja settejä ;) Varsinkin noi Villervallat iskee!

    Erehdyin laskemaan viime talvena paljonko laitoin rahaa palamaan yhden lapsen talvivarustukseen ja meinasin lentää persaukselleni. Pidin itseäni hulluna. Tästä johtuen meidän 3vuotias yrittää pärjätä haalarilla ja takki+housut setillä.

    Anna

    VastaaPoista
  36. Nyt kysymyksiin..

    HV76; Vihreät Kavatit on tilattu Brandos nettikaupasta ja turkoosit Ellokselta. :) Tästä on jo kuukausi-pari aikaa, joten on kai jo myyty loppuun.

    Mari; Uffon tilanne on vielä auki, luulen että laitan huutikseen, kun niin moni on sitä kysellyt. Lähtöhinta tulee olemaan alhaalla, reilumpaa sitten niin. :)

    ninnu; Itseasiassa kaikkia kolmea keväälle tarkoitettua settiä on jo nyt ehditty pitää jokaista muutaman kerran. Uskon siis että käyttökertoja kyllä tulee. :)

    Anonyymi; Sandaalijuttua on jo vireillä. :)

    Rose; Meillä ei ole isommille pojille välikauteen KappAhlin Woxon ulkohousuja, pienille vaan ne Proxtec housut (alle 128cm).
    Katselin niitä isompien kyllä mutta totesin juuri tuon, että oli vyötärö kovin löysähkö.
    Talvihousuissa oli isoilla Woxot, mutta niissä oli hyvät kiristykset sivuilla ja henkselit. ;)

    Anonyymi; Tämän vuoden Villervallan takit on naftimpaa mitoitusta. Vastaa mielestäni melkeinpä kokoa pienempää.

    Anonyymi; Kuten Woops tuossa jo kertoikin, niin Kavateja saa Brandokselta ja Ellokselta ainakin. Tosin siellä tosiaan on jo pitkälti koot menneet.
    Kannattaa kurkkia se Kavatin oma nettikauppa. :)

    Vera; Hyvä määrä teilläkin välikautta, en siis ole yksin. ;D

    Äiti ja pienet pojat; Tässä Jonathanin rukkasten kokotaulukko;
    00 = 6kk
    0 = alle 1v.
    1 = 1-2v.
    2 = 2-3v.
    4 = 4-5v.
    6 = yli 6v.

    Anni; Aivan! Minähän ostan sen verran kun haluan, enkä pode siitä mitään morkkista. Mutta kuitenkin tuntuu ettei niitä sitten muka voi esitellä päivittelyjen "pelossa". :D

    Woops; Kiva kun infosit! :)

    VastaaPoista
  37. mimmu; Kiva jos pystyn auttamaan! :)
    Eli jos minulla olisi saman ikäinen poika kuin sinulla, niin nämä olisi minun valintoja kokemukseen vedoten;

    Ulkoleikkeihin ostaisin pienelle varrella olevat goret. Ne toimii märällä kelillä, kun taas kumpparit saattaa noin pienelle olla liian hankalat. Jos kuitenkin haluat antaa lapsen kunnolla leikkiä lätäköissä, niin goret ei sitten ehkä riitä. Kumppareiksi ostaisin silloin Crocsit, ehdottomasti toimisi pienellä hyvin kun ovat unelman kevyet. :)
    Mutta mielestäni jos pitäisi valita vain toiset, ostaisin goret.

    Käsiin ostaisin vedenpitäviksi rukkasiksi Reiman Minitecit tai/ja Jonathanin vauvamalliston tähti rukkaset.
    Molemmissa on vetoketju, joka helpottaa pukemista ja etenkin Reiman Minitecit ovat ihanan taipuisat sekä käteen istuvat.
    Jonathanit ovat jäykemmät.
    Noin pienellä kyllä taitaa aina olla sitä tarttumisongelmaa oli mitkä tahansa rukkaset kädessä, muistelen meilläkin olleen näin. ;)

    Parhaat lapaset väittäisin olevan Kivat merkkiset (kuvissakin nuo turkoosit ja vihreät). Niissä on tarpeeksi vartta, että kestää menossa mukana ja ovat mielestäni laadukkaat.

    Mielestäni noin pienelle ei vielä tarvitse välttämättä kaksiosaista settiä, mielummin vaikka kaksi haalaria. Jos sitten on sellanen kevyempi ja siistimpi kauppatakki+housut lisänä.
    Mutta tietty mieltymysten ja tarpeen mukaan. :)

    VastaaPoista
  38. Ihania settejä! Olen heikkona tähtiin.

    Kuten joku jo tuossa yllä kommentoikin, niin täältä on hyvä töissäkäyvän seurata näitä vaatemaailman kuulumsia, kun aika muuten on välillä kortilla eikö itse ehdi kaikkia nettisivuja ja kauppoja kierrellä. Kiitos siis blogista!

    -Heidi

    VastaaPoista
  39. Sivuhuomautuksena, oletteko muuten jo huomanneet, että Villervallaa saa nyt tilata netistä myös osoitteesta skidi.fi? Löytyi linkki Suomen Villervallan nettisivuilta....

    VastaaPoista
  40. Anonyymi; Minä en ainakaan ollut huomannut, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  41. Meillä on jokaisella pojalla kolme asua per muksu ja poikiahan oli se kolme meillä =) Että onhan nuita yhteensä meilläkin aika monta ;) Meille hyvä määrä tuo. Ihania vaatteita teillä =)

    VastaaPoista
  42. Ihania settejä! Meillä on aika samantyylistä :) Itse asiassa meiltä löytyy tuo tähtipuku, mutta kaksivetoketjuisena, KappAhlin vastaava setti ja myös viimevuotinen Villervallan turkoosi takki. Nuo Kavat -merkkiset kengät sopivat kyllä hyvin tuon takin kanssa. Ovatko mielestäsi ennemmin pientä kuin suurta kokoa? Ellokselta kun kurkein,niin vastaavista vauvakengistä oltiin kommentoitu, että ovat pientä kokoa.

    -Eeva-

    VastaaPoista
  43. Ai että kun on ihania settiä..Ja meillä on ainakin 3 ulkoilusettiä ja tänäänkin on saanu vaihtaa kun on ajettu pyörällä ojaan nii sielä on vetta ollu sen verran jotta on kastuttu. :) sulla on tosi hyvä väri silmä.

    VastaaPoista
  44. Eeva; Joo ei nuo ainakaan suurta kokoa ole, mutta vastaa aika hyvin kuitenkin kokoaan silti. Meillä talvi mentiin koossa 27 Tepsuissa sekä Eccoissa ja nyt näistä Kavateista kevääksi on 28 sopiva.

    VastaaPoista
  45. Aivan ihania vaatekertoja! Voisin hyvinkin ostaa koko kerraston meidän jannun käyttöön suoraan :) Meillä ei ole tarvetta yhtä monelle vaatekerralle, mutta minua ei haittaa yhtään, jos jolllain muulla on. Lähtevät sitten aikanaan varmasti kiertoon, ja pääsevät muidenkin iloksi ;) Ja ihanaa on katsoa, kun lapset (varsinkin pojat!) puetaan kauniisti myös ulkovarusteissa. Ja tosiaan, toistoa, täältä käyn kurkkimassa aina vinkkejä meidänkin "setteihin". :)

    VastaaPoista
  46. Kiitos avusta, siis gorekauppaan mars ;-)

    Hyvää pääsiäisen jatkoa,

    Mimmu

    VastaaPoista
  47. Voi että, miten ihania vaatteita. Meilläkin (tai äidillä) on noi ulkovaatteet heikkous! Vk-haalareita on kahdet enkä edes ole laskenut takkien määrää :))
    Toi oranssi Kappahlin takki on ihan mielettömän makea, pakko oli hakea se lauantaina ja sattuipa muuten sopivasti olemaan alennuksessa -25 %.
    Seuraavaksi himoitsen tuota Villervallan tähtikuvioista takkia, apua!

    Tää sun blogi on ihana! <3

    VastaaPoista
  48. Moi!
    Olisiko sinulla jossain vaiheessa mahdollisesti myynnissä tuo
    KappAhlin Proxtec setti 110cm kuvassa oleva KappAhlin metsäpipo?
    Minkä kokoinen se on? Olisin siitä kiinnostunut....
    Terv. Matikka

    VastaaPoista
  49. Hei! Et missään kohtaa nyt keväällä olisi myymässä noita vihreitä kavatin kenkiä? :D pistä vaikka sähköpostia mulle, jos olet aikeissa myydä, tigenkeittio@luukku.com.

    VastaaPoista
  50. Aivan ihania vaatteita!! -Anu

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)