lauantai 1. elokuuta 2009

Ihana paketti ja ostoksia


Emil sai ensimmäisen talvivaatehankinnan, kun ostin ystävältä vaatepaketin.
Molo Kidsin punainen talvihaalari on kokoa 92cm ja vaikuttaa juuri sopivan reilulta talvea ajatellen. On muuten ihan priimassa kunnossa yhden pojan jäljiltä!
Kaupan päälle saatiin hauska Fredriksonin korvahattu. :D


Ensin mietin pitkään onko tämä punainen meidän väri, mutta tosi kivaltahan tuo näyttää. Punaisia ulkovaatteita meillä ei ole ollutkaan kellään viimeseen 5v. ;)
Tähän ajattelin yhdistää ruskeat ja mustat asusteet.


Nuo isot tähtiheijastimet kyllä kruunaa haalarin ja näkyy ainakin poitsu pihalla hyvin.


"Synttärilahjaksi" ;) Saatiin turkoosi Ticketin rubber rain fleecellä syksyyn.


Paketista kuoriutui myös Nova Starin vuorelliset housut 92cm ja kaksi Småfolkin paitaa 98/104cm. Nämä paidat on jo olleet kahdella käytössä (joku saattaakin tunnistaa vanhoikseen ;)) ja silti tosi siistit, kiersivät siis meille todella edulliseen hintaan.
Ihana paketti, kiitos siis vielä ystävälle! :)



Pyörähdin tänään kaupoilla.
Mukaan tarttui Lindexiltä Emilille Emil paita 98cm. Eemelin ilme on vaan aika hassu tuossa, sellanen ilkikurinen. mennee siis hyvin meidän riiviölle!
Vuorelliset ruskeat vakosamettihousut ovat Kappahlista 98cm.
Nämä siis jää odottamaan kunnes pikkuinen kasvaa.


Alerekin viimenen valaspaita 122cm lähti Oliverille (tätä meillä ei vielä ollut ollenkaan, Emililläkään!) ja paketillinen uusia sukkia.


Vielä tarvittaisiin koissa 24, 31, 34 ja 37 värikkäitä yksivärisiä sukkia. Haussa ainakin turkoosit, vihreät, oranssit ja kasa ruskeita.
Havaintoja kellään??



12 kommenttia:

  1. Paljon maksoit tuosta haalarista vai onko salaisuus? :)

    VastaaPoista
  2. Just katsoin samoja housuja tänään, mutta en ehtinyt keskittyä sen enemmän, kun lapset katosivat vaaterekkien taakse hippasille. Kappahliin oli tullut myös velourhousuja, nekin pitäisi hakea.

    Meillä oli viime talvena just tuo sama Molo kidsin punainen haalari molemmilla, pojalla se meni pieneksi ja tytöllä Minymon punainen voitti tuon. Oli muuten just sama kokokin tytöllä ;) Se on kyllä ihana puku!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania vaateostoksia. Molon haalari on kyllä upea :)

    VastaaPoista
  4. Ihana haalari ja vielä ihanampi hattu!
    Voi kun meillekin kelpais pojille punainen.

    VastaaPoista
  5. hauska punainen haalari!

    meillä ei ole vielä ainuttakaan haalaria talveksi.olen se outolintu. :D

    tod näk soittelen sulle sitten hädissäni että voisko saada jelppiä. :D

    VastaaPoista
  6. Jostain syystä muakin viehättää noi Molon tuotteissa olevat tähdet. Meille tuli syksyyn välikausi/sadehousut ja jotenkin niin kuin sanoit niin toi tähti on ihan piste iin päälle:)! Tosi hyvin näkyvät heijastimet näissä vaatteissa!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi; Hmm, pitää kysyä ensin myyjältä sopiiko sanoa. ;)

    Shaoli; minä olisin ottanut nuo housut 92cm, mutta ei niitä ollut enää. Meillä oli nuo samanlaiset viime syksynä Oliverilla ja oli yhdet lempparit. ;)
    Ai ai, no velourhousuja täytyy sieltä sitten hakea kanssa!
    Mitä värejä oli?

    Hanna soittaa vaan! :D
    Mutta ajattele, tuo oli meilläkin Emilin eka haalari tälle talvelle.

    VastaaPoista
  8. Tosi pirteä haalari ja just "erilainen", kun on tottunut vihreää ,ruskeaa ja oranssia teillä näkemään=)

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunis tuo punainen haalari. Mä olen kanssa ihastunut Molon ulkovaatteissa noihin tähtiin, heijastavat todella hyvin.

    VastaaPoista
  10. Yksivärisiä sukkapaketteja saa ainakin H&M:ltä, tosin sukan reunassa saattaa olla joku pikkuinen kuva. Ihan kuvattomiakin siellä on, 5-7 eriväriset, yksiväriset sukat paketissaan.

    Niin ja Molon haalari on huippuihana!

    VastaaPoista
  11. Voi, että olenkin kateellinen tuosta haalarista!! Mullekin kelpais mainiosti! Huutiksesta olen niitä yrittänyt kurkkia, mutta ei ole vielä tärpännyt...

    Muutkin vaatteet tosi kivoja.:)

    VastaaPoista
  12. Maksoin haalarista 60e eli sopiva hinta todellakin hyväkuntoisesta haalarista! :)

    -J-; Täytyy H&M:n sukkalaarit ensikerralla tutkia, viimeksi ei ollut juuri noissa meidän lempiväreissä. ;)

    Helmi; Tosiaan huutiksessa ei ole juuri Molon haalareita näkynyt. Minä olisin sen tämän vuoden vihreän halunnut, mutta en tosiaan raaski maksaa niin paljon.
    Onhan tämä punainen vaihtelua! :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)