maanantai 28. tammikuuta 2013

Viis veen talven topat


Tämän talven toppakokemuksia olen lueskellut parista blogista ja ajattelin minäkin osallistua laittamalla meidän 5v:n tämän talven talvivaatteista kokemukset. Mikäli kiinnostusta löytyy, voin myöhemmin kertoa myös isompien toppavaatteista kokemuksia?
 
Emilillä on ollut käytössä tänä talvena kaksi vedenpitävää haalaria, kaksi vedenpitävää takki+housut settiä ja yksi kauppa/kyläily setti. Määrästä sen verran, että siinä on ollut yksi takki+housut setti liikaa.. Yhtä ei siis olla tarvittu, mutta kaikki muut on olleet käytössä.

 

 
Ehdoton suosikki ja eniten pidetty haalari on ollut KappAhlin Kaxs värikäs haalari.
Tämä oli käytössä jo alkutalven, heti kun mittari putosi nollan pintaan. Itse olen aivan ihastunut kuosiin ja pihalla lumen seassa tuo näyttää vieläkin herkullisemmalta. ;)
Haalari on myös Emilin suosikki. Se on mukavan istuva ja näyttääkin kivalta hoikan pojan päällä. Tahroja ei tuossa näy, vaikka saattaa niitä jo ollakin. Kulutuksen kestävyys on ollut hyvä, mitään jälkiä ei ole tullut.
Mutta, sain tuohon KappAhlin kevään esittelyyn kommentteja monilta joilla tämä haalari myös on ja he kertoi että lahkeiden sisäsauman teippaukset on kuluttaneet kankaasen vaaleita viiruja.
Joillakin on jopa reikiä teippausten reunassa.
Syynäsin sitten tuon meidänkin haalarin läpi ja löysin myöskin kahdesta eri teipin reunan kohtaa vaalean viirun. Ne ei olleet onneksi reikiä ja muutenkin hyvin lyhyitä viiruja, mutta kummallista kulumaa kuitenkin. Harmi että hyvässä haalarissa on tälläinen "valmistusvirhe".
Mielenkiinnolla kuulisin lisää  kokemuksia, oletteko reklamoineet ja miten on Kappahl asian käsitellyt?
 
Asusteista sen verran, että haalarin kanssa suosikki on ollut vihreä Jonathanin vanhaa mallistoa oleva villakypärämyssy ja Reimatecin mustat rukkaset. On vaan tuo villamyssy niin kätevä ja lämmin.
Suosikki kengät on ehdottomasti olleet Kavatin saappaat.
Kuvassa olevat Vikingin goret on olleet jalassa vain pikkupakkasilla.
 
 

 
Toinen haalari on Molo Kidsin keltainen ihanuus.
Tämä on yllättäin ollutkin hiukan vähemmän päällä, mutta pidetty kuitenkin. Tämä otettiin käyttöön vasta kun oli ihan kunnolla lunta ja on pidetty kunnon pakkasilla. Todella kaunis ja hyvin päälle istuva tämäkin. Emil sanoo tätä sheriffin haalariksi, varmaan tähtien takia. ;D Oikein hyvänä pysynyt, kulumaa ei ole, eikä tahroja (kun se lumi on aikas puhdasta täällä maalla kotipihassa). Tämän kanssa on pidetty eniten Reiman Kast rukkasia, jotka on toimineet hyvin ja suosikki hattu on Helmin neuloma raidallinen villamyssy, aivan ihana ja lämmin! ♥
 
 

 
Tämä Cupcaken setti on se joka on jäänyt käyttämättä.
Osasyynä varmaan se että on minusta hiukan reilu Emilille (tai oli alkutalvesta), koska on 128cm. Mutta suurin syy on varmasti se, ettei tarvetta vaan ole ollut. Haalarit on toimineet paljon paremmin 5v:llä. Tämän olin ostanut jemmaan viime talven alesta, joten sinänsä ei harmita niin hirveesti ja opinpahan taas ettei minun kannata jemmata juuri mitään..
 
 

 
Molo Kidsin sateenkaaritakin olin ostanut myös jo viime talvena alesta ja sitä pidettiinkin jo viime vuonna lopputalvi. On mahtunut hyvin vielä tämänkin talven, vaikka onkin kokoa 122cm ja Emil n.120cm. Takki on ollut suosikkini siistimpänä takkina. Todella kiva malli ja jotenkin sopivan paksu. Housut Lindexin Fix, joita on pidetty melko vähän. Pipolemppari tähän takkiin on Meandin pöllöpipo.
 
 

 
 Sitten se ykkös siistimpi takki on ollut ystävältä käytettynä saatu Nova Starin takki. On muuten reilua kokoa, kun 116cm menee vieläkin Emilille. Tuo on ollut kiva etenkin farkkujen kanssa.
Mustat ohuet toppahousut H&M:n valikoimaa ja ne on olleet käytetyimmät juurikin kaupoilla jne. Tämän kanssa on pidetty Oliverin vanhaa Maximon lippapipoa. Kenkinä Tretornin teddyvuorelliset tennarit, jotka on myös siistimmän menon suosikit.
 
Näillä on siis menty ja olen ollut tyytyväinen valintoihin. Pikkusen vaan harmittaa tuo Kappiksen haalari, jos se menee reikäseksi ennen talven loppua.. Cupcaken setti taitaa jäädä pitämättä, joten pitää muistaa ensi talvena että kolme settiä+kauppatakki riittää.
Kolmet kengät on ollut sopiva määrä. Goret loskaan, teddyvuoritennarit kaupoille/kyläilyyn ja Kavatin villavuorisaappaat kunnon pakkaseen. Rukkasia ja pipoja on ollut liikaa, vaikka niitä tykkäänkin vaihdella. Kahdet rukkaset + yhdet lapaset riitäisi aivan hyvin ja kolme pipoa. ;)
 
Kertokaas teidän kokemuksia?
Onko lapsilla ollut toppaa sopivasti vai liikaa? Entä oletteko ollut tyytyväisiä valintoihinne?
 
P.s. Naputtelin huutikseen meidän viime vuoden välikautta 116-122cm (pari 140-146cm). Kannattaa käydä kurkkimassa, siellä on mm.Po.p:n harmaa välikausihaalari, Po.p windfleece, Reimatec setti, Ticketin lime takki, Jonathania, pipoja, rukkasia yms. ;)
Klikkaa kohteisiini tästä.
 
 

81 kommenttia:

  1. Meillä oli alkutalvi (ennen lumen tuloa) käytössä Ticketin viimetalvinen haalari, joka mahtui vielä juuri alkutalven. Pakkasten ja lumen tullessa otettiin käyttöön Molon Polaris ja yhdellä haalarilla ollaan menty koko talvi. Takki ja housut setti meillä oli myös, mutta melko vähällä käytöllä. Takki on Mini a Turen semmoinen Ombre Blue värinen, joka käy kauppatakista ja on kyllä tosi lämmin myös pihalle. Huomasin, että hyvin pärjäisin yhdelläkin talvisetillä, mutta toisaalta jos haalari joutuu pesuun niin on pakko olla varalla toinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tämä määrä on ehkä enemmänkin sitä, etten halua pärjätä vähemmällä. ;) En millään siis jaksa katsella yhtä samaa haalaria koko talvea ja yhtä takkia. ;D
      Tykkään vaihdella ja tykkään siitäkin että eri tilanteisiin/keliin on eri setit. On meillä joskus ollut vain kaksi settiä talveksi jollekin pojalle ja sen totesin ihan käytännön syistä (ei vaan silmien) liian vähäiseksi. Mutta tosiasiahan on se että kyllä varmasti vaikka yhdellä haalarilla pärjää pelkästään koko talven, jos haluaa pärjätä. ;)

      Poista
  2. Meillä on ollut tänä(kin) talvena 4-vuotiaalla käytössä yksi haalari ja yksi takki-housut setti ja siinäkin on melkein yksi liikaa ;) No ei ihan, mutta päivittäin käytössä on ollut molo kidsin space värinen haalari ja se on ollut aivan loistava kelillä kuin kelillä. Lämmin paukkupakkasilla ja ilman välikerroksia leudoimmilla keleillä. Toppatakkia ja housuja on tosiaan pidetty lähinnä kaupungilla ja joskus luistelemassa. Tuo haalari on vaan niin paljon parempi ulkoleikeissä ja nopea lapsen itse pukea. Ja Molon laatuun olen ollut todella tyytyväinen, ei siinä ole vielä juurikaan käytön jälkiä vaikka on ollut todella kovassa käytössä! Ehkä heijastimet enniten kuluneet. Mutta tosiaan nuo kaksiosaiset on kyllä olleet meillä aina niin vähällä käytöllä, että niihin ei hirveästi kyllä kannata rahallisesti panostaa. Meillä siis ollut nyt viime talvena hankittu kappahlin setti joka mahtuu yhä ja kaapissa odottamassa myöskin viime talven alesta ostettu ticketin setti, joka alkais olla nyt sopiva. Pitääkin yrittää nyt lopputalvena enemmän sitäkin pitää, niin ei ihan käyttämättä jää, jos vaikka on jo ensi talvena pieni :)

    Kengistä parhaat ja eniten käytetyt on reiman huopikkaat, jotka on ylittäneet kaikki odotukset! On todella lämpimät ja helppo sujauttaa jalkaan, ja niin ihanat! Kosteilla keleillä taas vikingin goret on meidän luottokengät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuossa ekaan kommenttiin vastasinkin että varmasti pärjäisi melkein vaikka yhdellä setillä, jos siis haluaa pärjätä. Minä en halua. ;)
      Molon toppavaatteet on olleet aivan huippuja, vaikka maksaa, mutta tosiaan laatu on hyvä.
      Meillä ei ole Emilillä tuota yhtä Molon takkia lukuunottamatta koskaan vielä menneet edellis talven topat seuraavana talvena, tuo poika on tähän asti kasvanut n.8-10cm vuoteen. ;D
      Hyvä kuulla noista Reiman huopikkaista kokemuksia, kiitos niistä. :)

      Poista
  3. Meillä on ollut kolmella pienimmällä yksi haalari, yhdet kengät, yksi pipo ja kahdet rukkaset/lapsi.Jokaisella on erikseen kauppatakki jolle on ollut käyttöä n. kerran viikossa. Koululaisella on yksi 2-osainen puku, yksi pipo ja parit hanskat ja yhdet kengät ja samalla takilla ollaan pärjätty muutkin menot. Pienimmät lapset ovat päiväkodissa. Keväälle on sitten pakko olla enemmän vaatetta kun pitää olla erikseen kuravaatteet ja kumisaappaat mutta yksillä vk puvuilla mennään jälleen:)
    -mari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellä määrällä on teillä pärjätty. :) Minä tosiaan en edes haluaisi pärjätä, kun tykkään että on vaihtosettejä. Mutta varmasti hyvin vähällä pärjää kyllä jos haluaa.
      Meillä on aina sama määrä kevääseen n.3-4 settiä per poika, mutta meillä ei ole kuravaatteita ollenkaan, en tykkää niistä. ;)

      Poista
  4. meillä on pojilla kaks haalaria ja 2 osaiset. pienemmillä on jääny takkisetit vallan käyttämättä. isoin on käyttäny harrastusmenoissa mut kouluunkin pukee mielummin haalarin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme settiä per lapsi olisi minusta juurikin se paras määrä ja sopivin. Takkisetit tuppaa kyllä pienillä jäämään käyttämättä, muistan saman. ;)

      Poista
  5. Meillä on leikki-ikäisillä kahdet haalarit, joita on käytetty reippaasti. Kaksiosaiset on jääneet melkein kokonaan ilman käyttöä... mehän käydään kaupassa pulkalla, joten tulee käytettyä haalareita silloinkin.

    Koululaisilla on 2-3 takkia ja parit toppahousut, joista enimmäkseen käyttävät niitä yksiä ja samoja...

    Että voisi näistäkin karsia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisi meilläkin karsia, muttei oo pakko eihän? ;D
      Toisaalta jokainen sitä itse päättä mikä on sopiva ja omiin menoihin sopiva määrä.
      Meilläkin isoilla on kolme takkia ja kahdet housut per poika. Kaikkia on he käyttäneet ja toisaalta menee jo kaksi talvea samat ainakin osittain, niin säästöä tulee siinä.

      Poista
  6. Meillä on ollut liikaa.2 haalaria(racoon&minymo),käyttämättä jäivät lähes kokonaan, kun ekaluokkalainen ei haalaria kouluun enää suostu pukemaan.
    Warp takki Stadiumista(suosikki, pitäisi aina).mayoral takki kyläilytakkina,Reima untuvatakki(aivan liian lämmin:) ),stuf toppatakki(ei mieleinen),joku vihreä toppis Jesper juniorista(ei mieleinen).Neljät toppahousut.
    Hyvän löydön tein Top sportin aletangolta, Skifi merkkiset toppahousut,hyvät lumilukot,sopivan ohuet ja kapeat hoikalle lapselle.
    Takkeihin&housuihin on sitten omat asusteensa.
    Ongelma tässä vaan alkaa olemaan se,että tuo oma mieltymys alkaa olemaan niin voimakas, että ei onnistu enää äidin selitykset "vaihtelusta". Ja tosi nopeaan tuntuu tuon ikäisellä mieli muuttuvan.Mikä tänään on ihan MUST, saattaa huomenna olla ihan lapsellinen ja OUT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, isoilla tulee ne vahvat mieltymykset ja lempparit. Meillä kaikki 8v:n, 12v:n ja 13v:n vaatteet hankitaan yhdessä, aika vähän uskallan ostaa itse mielipidettä kysymättä. ;)
      Teillä on ollut mukavan reilusti toppavalikoimaa, mutta nyt sitten tietää mitä ensi talveksi kannattaa hankkia tai jättää jemmaan. :)

      Poista
  7. Kivalta ja värikkäältä näyttää Emilin talvi! Minun 5v, joka on myös kotihoidossa, on pärjännyt 1 vedenpitävällä talvihaalarilla ja yhdellä vedenpitävällä takki-housut yhdistelmällä. Noita sitten on pidetty vuorotellen. Lähinnä kuitenkin ulkoillessa haalaria. Takkia on sitten pidetty myös farkkujen kanssa siistimmässä menossa. Kenkinä on ollut yhdet goret ja siistimpään menoon nahkakengät. Näin vähällä ollaan tultu toimeen...Välikaudessa onkin sitten enemmän settejä kun tuolloin vaatteet likaantuu helpommin. Olisin kysellyt tuosta Cupcaken takista. Ekaluokkalaisellni on se ollut paljon käytössä ja hyvin on kestänyt mutta tuon hupun kanssa ongelmia. Se ei vaan tahdo pysyä kiinni noilla neppareilla. Harva se päivä laitan aamulla hupun kiinni takkiin ja aina poika tulee koulusta ilman huppua kun se oli irronnut. Oletko huomannut omassa takissasi tuollaista vähäisestä käytöstäsi huolimatta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallan mainiosti tuolla määrällä tulisi toimeen, en epäile yhtään. Minä taas vaan itse tykkään että settejä on vähintään se kolme. ;) Monesti on käynyt nimittäin niinkin, ettei joku seteistä olekaan osottautunut hyväksi ja se on jäänyt sitten pitämättä. Ompahan siis muita varalla ja toisaalta meillä vaihdellaan settejä, niin ei pääse kyllästymään. :D
      Tuota Cupcaken settiä ei olla pidetty ollenkaan, joten en osaa sanoa kokemuksia. Muistan kuitenkin vuosi sitten lukeneeni blogeista valituksia tuosta hupun irtoilemisesta, eli on varmaankin valmistusvirhe. :/

      Poista
    2. Tuollaista muistan minäkin lukeneeni viime talvella. Mutta se koski muistaakseni siis viime talvea edeltävää mallistoa. Ajattelin että asia korjattu, siksi uskalsin ostaa kun todella halvalla sain. Vähän harmittaa, takki ei ole yhtä kaunis ilman huppua. Aion sen kuitenkin säästää pikkuveljelle, menkööt vaikka siistimmästä kauppatakista...Niin mä kanssa täällä odottelen isompien poikiesi talvea myös, jos ehdit laittamaan.

      Poista
    3. Harmillinen vika tosiaan, kun onhan se huppu kauniimpi takissa ja toisekseen irtoileva huppu katoaa helpommin. :/
      Laitan isompien topat kanssa, kun ehdin. :)

      Poista
  8. Hei!

    ” lahkeiden sisäsauman teippaukset on kuluttaneet kankaasen vaaleita viiruja.”
    -> Eikös tuo nyt ole ihan normaalia kulumaa? Ei tulisi mieleenikään alkaa tuollaisesta reklamoimaan, noinhan käy tosi usein teippausten kanssa. Enemmän ihmettelen, jos pukuun ei tulisi mitään käytön jälkiä.

    Mun mielestä teillä on tosi paljon talvivaatetta. Meillä on kaksi koululaista, joilla molemmilla on käytössään kaksi settiä: kaksi takkia ja kahdet housut. Lisäksi yhdet ns. kauppatakit. Talvikenkiä molemmilla kahdet, ovat riittäneet tosi hyvin.

    Pipoja on ihan liikaa, molemmilla varmasti ainakin seitsemän pipoa. Talvirukkasia on ollut molemmilla kahdet ja tämän lisäksi erikseen lasketteluhanskat, ovat riittäneet. Sitten taas mun makuuni yhdillä lapasilla ei kyllä talvea selviä, niitä pitää olla enemmän..

    Merkkeinä meillä on käytössä Ticketin housut ja 8848 altituden takit, olen molempiin erittäin tyytyväinen! Pojalla on ollut toisina toppahousuina Cirafin housut ja en voi suositella, hajosivat heti, ei minkäänlaista kulutuskestävyyttä!

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuo on uutta että teippausten reunasta alkaa kangas ohentumaan, jotenkin käsittäisin normaaliksi kulumaksi itse kankaan kulumisen polvista-pepusta ja esim. hihansuun alaosista. Teippausten reunan kohdalta kuluminen viittaisi enemmänkin liian paksuihin ja teräväreunaisiin teippeihin, jotka saumoihin on laitettu. Eli vääränlaiseen teippaus valintaan valmistajan puolelta?

      Meilläkin on isoille kolme takkia ja kahdet housut. Emilille on enemmän päässyt kertymään ja toisekseen tykkään että vaihdettavaa, sekä eri vaatteita vähän eri säähän-tarkoitukseen.
      Mutta kyllä, liikaa on. :)

      Meillä lapaset on vain kauppa-kyläilyreissut käytössä, eli tarvitaan todella vähän.
      Asusteita tuppaa kertymään, kun monesti edellis vuoden pipot mahtuu seuraavanakin ja mistään ei muka oikein raaski luopua. ;)

      Poista
  9. Ihania vaatteita sun pojalla. Näitä blogeja kun lukee, niin en koskaan ymmärrä mihin tarvitaan niin monta asukokonaisuutta. Meidän 5-veellä on ollut tänä talvena yksi Ticketin haalari, yhdet Reimatecin rukkaset ja Reiman villakypärämyssy. Kovilla pakkasilla on lisätty villahaalari ja Ruskovillan silkkimyssy ja lapaset. Kenkinä Superfitin goret. Lisäksi kaupunkitakkina Ticketin ruskea tähtitoppis. Sen kanssa on ollut kauluri+pipo. Mitään muuta ei ole, eikä oo tullut mieleen, että ois tarvittukaan. Samat saattaa mennä ens talvenakin, joten edes jemmoja en oo ostellut. :) Taidan kuulua johonkin vähemmistöön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai enemmistöön. ;D
      Mutta eihän näitä välttämättä tarvita. Uskon että kuka tahansa pärjäisi vaikka yhdellä setillä, jos vaan haluaa pärjätä. Kyse on enemmänkin valinnoista ja mieltymyksistä.
      Itse tykkään että on vaihdeltavaa, en yksinkertaisesti jaksa katsella samaa settiä koko pitkää suomen talvea. Toisekseen tykkään että eri säähän (pakkupakkaset-nollakelit) ja tilanteisiin on omat setit. Kolmanneksi en tykkää siitä että haalari tai takki+housut on loppuunkulutetun näköinen lopputalvesta. Usemmalla setillä ulkovaatteet pysyy siistimpänä koko talven ja niistä jää vielä seuraavalle veljelle tai jällenmyytäväksi. Nämä nyt näitä minun syitä. ;)
      Jemmojen ostelun jätän minäkin nyt, tykkään kuitenkin ostaa mielummin uusia mallistoja.
      Meillä Emil on kasvanut tähän mennessä n.8-10cm vuosi, joten ei toivoakaan että olisi samat menneet kahta talvea. Sama isommillakin pojilla, että vasta n.10v. iässä alkaa mennä kaksi talvea samat topat. Pitkiä poikia. ;)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Pakko vielä kommentoida tuohon vaatteiden kulumiseen, että ei se yksi koko talven pidetty haalari oo välttämättä mitään roskiskamaa. Reimatecin 92 cm toppahaalari meni meillä kaks talvea ja senkin jälkeen siitä maksettiin huutiksessa 30 euroa ja kiiteltiin hyvästä haalarista. :)
      Nyt oon vähän livennyt periaatteistani ja ostanut 1-vuotiaalle ens talveksi kaksi haalaria alesta. Laput on niissä vielä tiukasti kiinni, että pääsen niistä helposti eroon, jos tää huono omatunto moisesta "tuhlailusta" ei muuten helpota! :) Odottelen innolla välikausipostausta, jos vaikka innostuisin ostamaan pojalle toisen setin. Kiva blogi!

      Poista
    3. Oot ihan oikeessa, tuo oli liian kärjistetysti sanottu. ;) Laatuhaalari varmasti kestää hyvänä koko talven vaikka olisi se ainut. :)
      Eniten taitaa olla tämä vaan tottumis ja mieltymys kysymys, tykkään että vaihtosettejä on.

      Poista
  10. Meillä on pärjätty yhdellä haalarilla ja yhdellä takki+housut yhdistelmällä. Parit hanskat ja pipoja kolmet. Yhdet jalkineet.

    Enemmän tuli hankittua, mutta ei vaan olla tarvittu. Hyvä laittaa käyttämättöminä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vähällä tosiaan pärjää, jos haluaa pärjätä tai ei todella tarvitse. :)

      Poista
  11. Meillä on ollut tytöllä kaksi Ticketin haalaria. Toinen on ruskea babybaggie -malli (uutena ostettu) ja toinen Ticketin Othello -mallinen haalari amaranth -print (ostettu käytettynä). babybaggie on ollut enemmän käytössä, kun on kuitenkin ollut aika kylmä talvi.. Ja pysynyt vielä ainakin TOSI hyvänä, minkäänlaista kulumaa ei näy! Helppo myös pukea, joten olen ollut tosi tyytyvainen!

    Toinen haalari onkin selkeästi ohuempi ja vähän hankalampi pukea. Mutta kuosi on ihana. Eli ihan ok-hankinta sekin on ollut!

    Sitten kauppakäytöösä on ollut Cirafin käytetyt vaaleanpunaiset toppahousut (ihan ok, ei valittamista) ja kaksi käytettynä ostettua takkia: Ticketin sydän takki ja Name it:n pallotakki. name it:n takia istuu jotenkin paremmin kuin Ticketin ja se onkin ollut enemmän käytössä..

    Asusteina on ollut kolme lakkia ja parit kintaat. Merkkeinä mm. Lassie, MaT, Fredrikson ja Reima. Sekalaisia siis mutta kaikki ólleet ihan hyviä käytössä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun korvaan teillä on hyvä määrä, juuri sellainen mikä minusta on tarpeellinen määrä. Makuja on monia ja jokainen pärjää sillä millä haluaa. :)

      Poista
  12. Meillä 2v pojalla, joka hoidossa on ollut reimatecin haalari ja sitten kauppatakki" reimatecin takki plus toppahousut.Kenkinä kuomat ja eccon goret.hanskoja ja pipoja sävy sävyyn", hyvin ollaan pärjätty.Olen vieläkin vähän"pihalla näissä vaatevalinnoissa,jotenkin meidän vaatemäärä tuntuu vähäiselle kun lueskelee näitä blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että nämä on niin mieltymys asioita, mikä määrä on kellekin sopiva. :) Välttämättähän tarvetta ei ole, mutta monet lastenvaateblogistit (minä mukaan lukien) tykkää että on vaihtosettejä.

      Poista
  13. Ihanat talvivaatteet teidän viisi vuotiaalla, myös koululaisten talvivaatteet kiinnostaisivat. Kiitos mukavasta blogista, sinulta saa aina kivoja vinkkejä :)
    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! :) Laitan koululaisten talvivaatteista myös juttua kun vaan ennätän.

      Poista
  14. Meidän 4-vuotiaalla on ollut käytössä 3 settiä, ja ovat riittäneet mainiosti :)

    Pikkupakkasille ja loskaan on Reimatecin kaksiosainen puku, Reiman pipo ja Reimatec+ hanskat. Ja Viikkarin Goret.

    Kylmempään keliin Rodinin salamahaalari, Lindexin Jacques Cousteau-tyylinen pipo sekä Fredrikssonin Ransu, sekä toiset Reimatec+ hanskat. Kenkinä kanadansaappaat Pikkujaloista.

    Kauppasettinä meillä on ollut vuorilliset farkut, kirpparilta löydetty H&M:n maihari ja mummon kutomat somat asusteet, kenkinä Pippin karvavuoriset mokkanahkakengät.

    Reimatec meillä onkin tuttu merkki, aina on ollut jotain vk- tai toppavaatetta merkiltä n. 1-vuotiaasta asti ja hinta-laatusuhde on mielestäni oikein hyvä. Rodinia kokeillaan ulkovaatteissa nyt ekaa kertaa, mutta haalari on nyt parin kuukauden käytön jälkeen ollut kyllä todella toimiva ja käytön jälkiä ei näy laisinkaan. Onhan se sikamaisen kallis (179e) mutta on se kyllä aika coolikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme settiä on minusta se ihanne ja tavoite minullakin. ;)
      Silti tuppaa aina sen yhden yli menemään pienimmän kanssa, koululaisten topat on nyt aika hyvin siinä kolmessa setissä.

      Minäkin tykkään Reimasta, laatu on hyvä. Tuota Mini rodinin salamakuosista takkia haaveilin meille, mutta tälle talvelle ei tarvittu. Mietin ensi talveen alesta, mutta sitten päätin etten jemmaa sattuneesta syystä. ;D Tosi kähee kuosi se onkin!

      Poista
  15. Hei!

    Meillä ollut samanlaista saumaongelmaa 8848 puvussa sekä ticketin puvussa. Teikkauksen reunasta siis kulunut ja meni lopulta jopa puhki.
    Ei siis pelkästää Kappahlin puvun ongelma.
    En reklamoinut mihinkään, olisi ehkä kannattanut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota varmaan on ajoittain ja yksittäisiä tapauksia monilla merkeillä. Itselle uusi vika sinänsä, että meillä ei ole koskaan ollut missään ulkovaatteessa aiemmin.
      Itse koen tuon muuna kun tavan kulumisena, ei kai teipin pidä läpi kankaasta tulla. Sanoisin siis että reklamoinnin paikka..

      Poista
    2. Mikä sitten on normaalia kulumaa? Mulla vastaavaa ihan omissa pitkään pidetyissä lasketteluhousuissakin ja miellän sen ihan hankauksesta syntyväksi kulumaksi. Yllä jo kommentoinkin, että mielestäni tuo on normaalia :)

      Rose

      Poista
    3. Vastasin sinulle tuohon omaan kommenttisi mikä minusta on normaalia kulumaa, mutta ymmärrän pointtisi, kyllä hankauskin voi varmasti ne teipin kohdat kuluttaa. ;)
      Silti minusta kuukauden käytöllä (kuten joillakin on nämä olleet) teipin reunojen pitäisi kestää kankaan sisällä, eli aika herkästi nuo menneet.. Luulisi tuollaisen kuluman aiheutuneet monen kuukauden käytöllä.

      Poista
    4. No, se on totta, että kuukauden käytöllä ei toki pitäisi tuollaista tulla :) Tosin niinpä meni Ticketitkin puhki, kun niillä jäämäestä on laskettu koulussa :D En tiedä mistä aineesta isompien lasten housut pitäisi oikeasti valmistaa...

      Omissa pöksyissäni tuo kuluma on tosiaan tullut pidemmän ajan kuluessa.

      Rose

      Poista
  16. Tuosta linkistä menee ainoastaan huutonetin etusivulle eikä kohteisiin.
    Teillä on ollut monta settiä talveksi.
    Meillä on pärjätty yhdellä haalarilla ja takkeja 1 tai 2 per lapsi ja yhdet toppahousut.
    Ei oo tullut reklattua tuota kappiksen haalaria...
    Ja olis tosi kiva nähdä isompienkin vaatteet ja mahdollisesti jo keväänkin vaatetusta jos on kasassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, minulla se menee minun kohteisiin. :O Toimiikohan muilla?
      Isompien toppajuttua tulossa ainakin kahden postauksen verran ja kevään vaatetusta kasaillaan parhaillaan ja siitä laitan juttua heti kun ekat saapuu. :)

      Poista
    2. Ei toimi mullakaan. Yritin jo aiemmin kommentoida muttei toiminut sekään silloin :)

      Poista
    3. Hei, vieläkin tuo linkki menee vain huutonetin etusivulle. Hassu juttu... Joskus aiemmin linkit on menneet kyllä suoraan kohteisiin, mutta jostain syystä nyt ei.

      Poista
    4. Korjasin sitä, toimiiko nyt? Jos ei, niin koittakaa tuosta sivubannerista, siinä on myös linkki kohteisiini. :) (tunnukseni on sara04)

      Poista
  17. meillä on riittänyt 5-vuotiaalle ja 3-vuotiaalle päiväkotilaiselle vallan mainiosti yksi haalari ja yksi takki+housut-setti per naama. Nyt esikoiselle vaan jäi pieneksi Po.Pin haalari ja vaihdettiin alesta ostettuun Polarikseen (on muuten tummansininen, jota oon aina vihannut, ja se passaa tosi hienosti meidän esikoiselle ;) että viha-suhde on nyt päättynyt). Asusteita meillä on kans melko paljon, käytetyimmät on Reiman Kiddo-hanskat esikoisella ja Molon hanskat 3-vuotiaalla. Ja Po.Pin poro-pipo on ihan ykkönen!

    Esikoinen on menny koko talven samoilla gore-kengillä, kun en oo vaan saanut hankittua toisia. Ihan niillä 25 asteen pakkasilla ei olla ulkoiltu. 3-vuotiaalla on Kuomat ja Eccon goret.

    Me ollaan pärjätty aika vähällä joka talvi, yks haalari per naama on riittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin varmasti pärjää vähemmälläkin, kun vaan haluaa pärjätä. :)
      Ai sinä olet päässyt tummansinisen vihasta eroon, minulla se istuu vaan tiukassa edelleen. ;D

      Poista
  18. laitoinkin blogiini kuvia meidän haalarista.

    eka siis palautettiin ihan hetken käytön jälkeen, ja olin kuulemma eka sinne myymälään palauttanut tuosta syystä.
    sain valita joko rahat takaisin, tai uuden haalarin ja otin uuden koska sai kivan värin johon esikoinen ihastui heti :)

    me on pärjätty tänävuonna supervähällä, 5vllä oli 2 haalaria, 2x takki ja housut joiset pidä niin paljoa vettä.
    6vllä oli haalari, takki ja housut. ja usein kyseli että äiti on pakko aina pitää samoja vaatteita, etkö voisi ostaa uutta takkia :D
    taaperolla on pari haalaria+takki, ja housut joita on kerran pidetty..
    maalla on niin erilaiset tarpeet kuin ennen kaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää käydä lukemassa. ;)
      Heh, meilläkin pojat tykkää että on vaihtosettejä. Ei tartte aina sitä samaa pitää.
      Ihan taatusti jokaisella on eri tarpeet riippuen missä asuu ja millä määrällä haluaa pärjätä. :)

      Poista
    2. Esim kohta loskan alettua meidän pidetyimmät vaatteet on kuravaatteet, ja jatkuu kunnes piha kuivaa keväällä. Ollut kuraa ja lätäkät mun lapsuudesta saakka-vkkamat.on käytössä sitten päiväkodissa vain.
      Oli eka kevät vähän äidillä opettelua kun muutettiin ;) en jaksa pilata kuorivaatteita jatkuvalla pesulla, huuhtelu ei vie keväällä mudan hajua pois valitettavasti

      Poista
  19. Heippa,

    Meilläkin oli alkutalven tuo sama KappAhlin toppahaalari ja tykättiin pojan kanssa haalarista todella paljon. Mutta, mutta... Luin jostain blogista tuosta ongelmasta ja kävin heti tarkistamassa pojan puvun. Meillä oli kaikista saumoista teipien reunoilta (siis myös hihojen) puvun kangas ohentunut ja vaalentunut, lahkeista jo reikiäkin. =( Menin puvun kanssa KappAhliin ja tein reklamaation, sain puvusta rahat takaisin ja ei muuta kuin haalarikaupoille. Nyt kokeilussa Villervallan "ruutulippu"-haalari, tykkään!! Hienosti KappAhl hoiti asian, vähän harmittaa vaan kun poika niin tykkäsi puvustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kauan ehdit käyttää pojalla haalaria, ennen kun reklamoit? Mietin vaan että missä vaiheessa on enää kohtuullista valittaa ja ilkeis viedä takas, jos meilläkin haalariin reiät ilmestyy. ;)
      Hienosti hoidettu reklamaatio!

      Poista
    2. Poika rupes käyttämään ensimmäisten pakkasten aikaan, joskus marraskuussa ja tammikuun alussa kävin palauttamassa puvun. Puku oli niin tykätty että käytti sitä melkeinpä joka päivä, että oli kyllä kovassa kulutuksessa =)

      Poista
    3. Kiitos tiedosta! Meillä on niin vähän viiruja (2), ettei kuitenkaan ehkä ole aihetta palauttaa (paitsi jos tulee reiät), mutta pitää infota siskon tyttöä. Hänellä on kahdelle pojalle tämä ja viiruja ihan reippaasti jo.

      Poista
  20. Meillä on 4v. kaksospojilla yhdet haalarit mieheen (POP ja Molo) ja kaksiosaiset setit molemmille. Näin lumisena talvena pelkillä haalareilla olisi varmaan pärjätty. Kaksiosaisia settejä käytetään max kerran viikossa. Toki vaihtosetti on hyvä olla olemassa suojakelejä varten, ettei märissä vaatteissa tarvitse kulkea. Harkitsin noita Kappiksen haalareita, mutta malli oli meille huono ja palautteen perusteella oli hyvä, etten ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kolme settiä on varsin kohtuullinen määrä, mutta tosiaan varmaan vähemälläkin pärjäisi. Minulla on nyt tälle talvelle vähän liikaa settejä Emilille, vaikka tykkäänkin että on vaihtosettejä. ;)

      Poista
  21. Meillä on talvivaatteet vähentyneet, kun tämä harrastus on ollut vähemmällä kiinnostuksella...

    5-vuotiaalla tytöllä oli alun perin kaksi haalaria, molemmat viime talvelta perittyjä Minymon haalareita. Toinen repesi ennen lumentuloa persauksesta, eli käytännössä tyttö on mennyt yhdellä haalarilla koko talven: Minymo, joka on isoveljen vanha puku. Toinen asu on ollut Jonathan-haalarihousut + viime talvesta Everestin toppatakki. Sitä on käytetty meillä ns. urheiluvaatteena eli lähinnä luistellessa, samoin kuin kauppa-asuna.

    Isoveljellä (7) on ollut käytössä Jonskun-haalarihousut + viime kevättalven aleista hankittu Ticketin kirkkaankeltainen toppatakki. Kotona ulkoillessa on käyttänyt myös haalaria (molo kids), jonka hankin jo viime talvena (mutta oli silloin liian iso).

    Kun nuo Jonskun housutkin on hankittu viime kevään aleista, niin en ole tänä vuonna ostanut lapsille kuin talvikengät ja hanskoja. Aika vähällä hankinnalla pääsee varmasti ensi talvenakin, kun pojalle menee vielä samat kuin tänä vuonna ja tytölle mennee pojan haalari.

    Musta kaikkein paras asu talveksi on molo kidsin haalarit, olleet aina. Tykkään sen mallista ja yksinkertaisista (mutta tehokkaista) väreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipailen aina väliin sinun blogia ja lapsosten kuvia. ;)
      Mitä isommaksi lapset tulee sen vähemmäksi tarve ja se halu ostaa myöskin tulee. Meillä isommat menee kolmella takilla ja kaksilla housuilla per poika. Kahdelle vanhimmalle menee samat nykysin kaksi talvea, mutta Emilille ja Oliverille ei ole vielä mennyt tähän saakka.
      Molo kidsin haalarit on huiput, meillähän on ollut Emilillä joka talvi sellanen alkaen 2v. :)

      Poista
  22. Todella kauniita settejä teillä! :)

    Me ollaan pärjätty aika vähällä, pojat 1,5 ja 3 v. Molemmilla on Molon haalarit ns. ykköshaalareina ja Reiman haalarit (käytetyt) loska-/rapakeleillä ja varahaalareina. Yhdet takit on molemmilla kauppatakkeina (toisella KappAhl, toisella Ticket). Talvihattuja on molemmilla pari, hanskoja kahdet ja kenkiä kahdet. Toppahousuja ei olla tarvittu ollenkaan, kun ulkona ollaan haalareissa ja autolla liikkuessa on riittänyt pelkät farkut alaosana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Teillä on sellainen ihanne määrä, johon pyrin aina itsekin. Jotenkin sitten se halu onkin toinen asia ja nuorimman kanssa höllään säännöstä. ;)

      Poista
  23. OMG mikä määrä vaatteita :D Meillä 2-vuotiaalla päiväkodissa olevalla tytöllä on yksi vedenpitävä haalari,2 vedenpitävät hanskat, vedenpitävät talvikengät, villakypärämyssy, villahaalari, villalapaset, 2 villasukat, villapaita, villahousut, toppatakki, toppahousut, toppahanskat, kauluri, myssy ja saappaat. Kertaakaan ei olla kaivattu mitään lisää. Miten ihmeessä tuommoista vaatemäärää edes säilytetään, jos on vielä monta lasta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa kyllä on 150 neliön verran, toisalta oli silloinkin kun oli vain 80 neliötä. ;D
      Olen järjestelmällinen ja siisti, kierrätän aina kaikki edellis vuoden ja pieneksi jääneet kamppeet pois.
      Tämä on varmasti niin yksilöllistä minkä verran jokainen kokee tarpeelliseksi tai toimivaksi. Meillä kolme settiä olisi se ihanne ja sopiva määrä, mutta tässä on nyt pari liikaa. Toisaalta kuten aiemmissa vastauksissa jo kerroin, pidän siitä että on vaihdeltavaa. En tosiaankaan jaksaisi katsella samaa settiä koko pitkää talvea ja jos ei ole pakko, niin miksi katselisin. ;) Toisekseen en halua että haalari tai takki+housut on loppu talvesta sen näköinen, että sen saa kiikuttaa roskiin suoraan. Useampi setti, niin pysyy siistimpänä kaikki. :)

      Poista
  24. Meidän 4v. tytöllä on ollut kaksi haalaria, molo kids ja mini rodini sekä jo viime talveksi ostettu cupcake takki kauppatakkina. 5v. pojalla myös kaksi haalaria ja takki, haalarit minymo ja molo kids, takki myös molon. Koululaisille parit takit ja housut, tickettiä. Pipoja ja rukkasia/hanskoja useammat parit sekä kenkinä, goret ja pakkaskengät.
    Näille kaikille on ollut hyvin käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut hyvä määrä, sama johon minäkin aina pyrin. :)

      Poista
  25. Olipas jännä, menin heti myös tarkastamaan ja semmoiset 4cm viiruthan siellä molemmissa lahkeissa oli juurikin niissä kohdissa!! Ei läpi, mutta voi olla, että menee vielä ennen talven loppua! Voihan Höh. Aivan ihana haalari nimittäin muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen juttu, että teilläkin viiruja löytyi. :/
      Ihana haalari tosiaan.

      Poista
  26. Meillä on myös KappAhlin haalari ja sama ongelma. Reikä on tullut nimenomaan siihen teippauksen reunaan. Meillä on kolmatta vuotta jo saman firman haalari ja ensimmäistä kertaa tuo ongelma. Harmittaa! Menin jos laittamaan paikat noiden reikien paikalle, niin en voi oikein mennä kauppaan valittamaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on ollut Kappahlin haalari muutama vuosi sitten ja siinä ei samaa ongelmaa ollut. Kyllä minusta tämä on valmistusvirhe tämän talven haalareissa. Harmillista. :(

      Poista
  27. Meillä on myös toi kapphalin haalari pohjalla ja ihan samalla tavalla on tullut valkoisia viiruja ja taisi pienen pieni reiän alkukin jo olla kun viimeks katsoin :( harmi! mutta on kyllä väritykseltään todella herkullinen :)

    VastaaPoista
  28. kivoja settejä teillä on :)

    mä olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään, mutta sittenkin meillä oli liikaa, kuten blogiini taannoin kirjoittelinkin. viisveelle ei olisi tarvittu (juuri) mitään, kun isoveljeltä on ollut jemmassa sen verran paljon. toisaalta niistä isoveljen vanhoista on pidetty vain kaksiosaisia ja haalarikäytössä on ollut tuo hänelle itselleen ostettu, hänen valitsemansa. kuopus ei ole tykännyt ticketin haalareiden "tiukoista" hihansuista (ja ne kaksi esikoiselta säästettyä haalaria ovat olleet siis ticketin). ekaluokkalainen olisi pärjännyt yhdellä haalarilla... mutta tosiaan, tuo haalari joka on ollut ihan lemppari oli se viimeinen ostos, "no ostan varalle". vähän kyllä harmittaa, että kallis täyteen hintaan ostettu ticketin takki ja housut on jääneet lähes käyttämättömäksi. no menee pikkuveljelle sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aina päätän, että nyt kolme on ehdoton maksimi ja isoilla se on toiminutkin. Pienimmän kanssa luistan. ;) Ehkä sitten pysyn tavoitteessani, kun Emil ei käytä haalaria enää, nuo haalarit tuppaa kasvattamaan toppavarastoa.
      Teillä on hyvä kun voi säästää pikkuveljelle. :) Meilläkin muilta voi, mutta Emilin jää sitten vaan myytäväksi eteenpäin.

      Poista
  29. Hei,
    blogisi on yksi suosikeistani ja käyn lukemassa sitä viikoittain.

    Haluaisin kuitenkin tähän lisätä, että meillä yritetään pärjätä aina yhdellä setillä per lapsi, jolloin myös kulutus on ihan eri luokkaa kuin jos on monta settiä. Yritän myös kierrättää lapselta toiselle tämän yhden ainokaisen setin. Ainoastaan Popin talvivaatteet ovat kestäneet näin kovaa kulutusta (kaksi poikaa), nekin juuri ja juuri. Kolmas lapsi meillä on tyttö ja hänen synnyttyään olen yrittänyt ostaa unisex-värejä. Myös Reimatec plus on loistava, vaikka ne saattavat pesuissa kyllä ohentua. Molo kidsin haalarin kovasta käytöstä ei ole kokemuksia, yksi haalari on kyllä, mutta kumpikaan pojista ei sitä ole halunnut pitää. Rasavilin 'superkestävissä' toppahouisissa oli viilto jo viikon kuluttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että käyt lukemassa. :)
      Se on ihan totta että yhdelle setille kulutus on paljon kovempi ja siinä vaaditaan vaatteelta hyvä kestävyys. Laatumerkin kun ostaa, niin varmaan on tällöin hyvä satsaus. Tuossa näkee mikä todella kestää. Meillä monen setin kanssa ei sitä kulutusta yhdelle niin hurjasti tule ja helpommin pysyvätkin ehjänä/hyvänä.
      Minusta on hienoa että moni ostaa vain juuri tarpeellisen määrän ja on järkevä. Itse en ehkä osaa olla, mutta sallittakoon yksi pahe kullekin. ;)

      Poista
  30. Kirjoitin jo eilen kommentin, mutta häipyikin sitten jonnekin juuri kun olin sitä lähettämässä. Oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen postaus, että päätin rustata uuden kommentin ;) Mukava siis nähdä teidän talvisettejä. Ja ehdottomasti toivon, että kuvailet vielä isompienkin settejä ja toki myös tulevaa kevättä.

    Meillä pikkupojat (1v ja 3v) ovat menneet talven Ticketin ruskeilla toppahaalareilla (mun suosikit). Kakkoshaalareina on ollu isoveljien vanhat ReimaTecin haalarit. Lämpimäthän ne eivät enää ole, mutta käyvät leudommilla säillä ja/tai villahaalarin kanssa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kun olivat yhä täysin vedenpitävät! Juuri se ominaisuus, jota loskakeleillä tarvitaan. Tarkoitukseni oli ostaa pienille myös Popin fleecevuorilliset haalarit, mutta jäi ostamatta, koska en tykännyt väreistä. Tai tykkäsin väreistä, mutta taaperon haalarin väri ei sopinut yhteen isompien haalareiden kanssa ja se harmitti, siksi jäi ostamatta. Itse olen turhamainen noiden yhteensopivuuksien kanssa. Haluan, että veljesten asut sopivat yhteen myös toistensa kanssa etenkin kun yhdessä aina ulkoillaan. ;) Vanhat Reimat ovat siis "korvanneet" Popit ;)

    3v:lla on ollut lisäksi Ticketin takki ja SuperRemun cordura-housut (mielestäni parhaat housut). On käytetty settinä, takkia myös yksikseen ns.kaupunkitakkina. 1v:lla on vastaava setti Jonathanilta 3v:n peruja.

    Jokaisella pojalla on myös duffelitakki, jota käytetään mennessä juhliin, kirkkoon, kylään, konserttiin, teatteriin, kaupungillekin. Eivät ole siis mitään kerran vuodessa "hienostelutakkeja", vaan oikeasti käyttöön ostettuja. Sit kun kiertävät pojalta toiselle, käyttökertoja kertyy lukuisia ;) Isommalle pojalle alkaa nuo duffelit vaan olla aika kiven alla.

    Pikkupojilla on Kavatin talvikengät. Nuoremmalla tarralliset nilkkurit ja 3v:lla saapasmalli (mielestäni aivan paras talvikenkä, käy hyvin myös kaupunkikengästä). 3v:lta löytyy myös Vikingin Goret ja 1v:lta ruskeat nahkakengät (kaupunkikengät, esikoisen peruja, vähän käytetyt, ihanat). Isoilla pojilla (12v ja 9v) on Vikingin Goret ja lisäksi "kaupunkikenkinä" vanhemmalla Crocsin nilkkurit ja nuoremmalla sellaiset lämpövuorilliset (irrotettavat) nauhalliset "varsikengät", uusi tuttavuus meille kummatkin.

    Isoilla pojilla on selvästi ollut vajausta talven vaatetuksessa. Se johtuu siitä, että ennakkoon varaamani Ticketin toppa-asut eivät koskaan tulleet jälleenmyyjälle asti ja ne jäi siis kokonaan saamatta! Jouduin tekemään pikavalintoja (sillä silloin alkoi jo kaikkialla olla ei oota tarjolla ja ekat pakkaset iskivät päälle) ja siksi meillä on ollut vähän epämääräiset setit isoilla. Esikoiselle kaivoin alejemmasta Ticketin takin (joka ei ollut yhtään hänen värisensä) ja 9v:lle hain Popista hieman parkamallisen takin (ajattelin, että kävisi myös kaupunkitakista, jos Ticketit olisivat vielä tulleet) ja housuiksi SuperRemun cordurat. Noilla sit mentiinkin koko talvi, lisänä edellisen talven asut. En oo siis ollut ollenkaan noihin tyytyväinen, paitsi teknisiltä ominaisuuksiltaan. Väreiltään aivan liian tummat yhdistelmät. Siitäkin syystä odotan jo hirveästi kevätasujen ilmestymistä, että päästään noista "eroon".

    Asusteina meillä on ollut pääsääntöisesti jo aiemmilta talvilta säästyneitä pipoja, kaulureita, huiveja ja hanskoja. Koska värimaailmat ovat käyneet yksiin eikä varsinkaan isompien poikien päät ole kasvaneet ja villapipot joustavat, ollaan hyvin pärjätty niillä. Pikku pojille tilasin muutaman uuden Kivatin kypärälakin ja kuopukselle Ruskovillan silkkikypärälakin. Isot pojat ovat tykänneet käyttää kunnon nahkakintaita, ovat kuulemma kaikkein lämpimimmät. Lisänä mm. ReimaTec+:n hanskoja. Koska uusia pipoja ei tänä vuonna tarvittu (paitsi pienten kypäräpipot), ostin jokaiselle Ticketin tähtipipot (menevät useamman vuoden) ja CTH Minin "talvilätsät" kaupunkilakeiksi.

    Nyt ajatukset siintävät jo aika tavalla keväässä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti sitä pitkän talven jälkeen alkaa jo odottaa niitä kevätkamppeita. ;) Ja varsinkin jos hankinnat ei ole olleet oikein onnistuneet. Harmillista tuommoinen, että on varannut jotain ja sitten ei tulekaan ja jää saamatta.
      Kivalta kuitenkin kuullostaa nuo teidän setit ja sopivalta määrältä. Meillä on monesti kaipailtu juurikin jotain siistimpiä takkeja isoille, mutta niitä tosiaan on harmillisen vähän. Toisaalta meillä tarve olisi todella vähäistä, ehkä muutaman kerran talveen.

      Hienoa että Reimatecit on kestäneet teillä noin hyvin, meilläkin on vain hyviä kokemuksia ja minusta tuntuu että vähän vanhemmat mallit oli vielä kestävämpiä kun nykyiset. ;)
      Tuo turhamaisuus on tuttu piirre minullekin, tosin meillä ei veljesten setit käy yhteen, mutta aina yhden pojan setti on oltava yhteen sopiva.

      Kiitokset pitkästä kommentista, oli mukavaa lukea! :)

      Poista
    2. :-) Tulee pitkiä kommentteja,kun on monta lasta ja jokaisella monta vaatetta ;-)

      Se piti vielä kysyä,että mistä nuo kivat tähtilapaset on? Tein samalla väriyhdistelmällä ja samankaltaisella tähtimallilla pojille kaulahuivit niihin Ticketin pipoihin (joita ilman myös jäin siinä ennakkotilauksessa,mutta jotka onnistuin lopulta haalimaan "ympäri maailman"). Tiedätkö mistä tuo lapasten tähtimalli on peräisin? Mun malli on liian leveä lapasiin.

      Poista
    3. Nuo tähtilapaset on parin vuoden takaista Lindexin mallistoa. ;D
      Nyt siis pari talvea pidetty.

      Poista
  31. Meillä on joka talvi pärjätty yhdellä haalarilla ja yhdellä takki+housut setillä per lapsi. Lapset ovat kotihoidossa. Ostan aina sellaiset ulkovaatteet, joita jaksan katella koko talven, juuri semmoiset mitä haluan, joten en kyllästy:) Pojalla 4v. on uusi Molon haalari värinä viime talven autumn check, ostin silloin jemmaan tätä talvea varten. Se on ollut tosi hyvä. Takkina on tän talven Molon malliston denim-kuosinen takki ja mustat Molon toppahousut. Ei mitään valittamista niissäkään.
    Tytöllä 2v11kk on Molon tän talven malliston panther-värinen (erittäin kirkas pinkki) haalari ja takkina aiemman kauden Cupcaken kullanvärinen toppatakki & pojan viime talven Cupcaken toppahousut (samanlaiset kuin nuo teidän). Luultavasti tuo takki ja ehkä housutkin menevät vielä enskin talven, kun otin reilun koon.
    Kenkiä molemmilla on kolmet, joista yhdet on kyllä liikaa. Kuomat, Reiman saappaat ja Emut. Emut ovat olleet ihanat ja niitä suosittelen, ei palele varpaat. Toiset noista muista ovat olleet ylimääräiset, kaksilla kengillä pärjäisi.
    Hanskoja molemmilla on useita, lyhyt-ja pitkävartisia mutta enimmäkseen on parit niistä käytössä per lapsi. Pipoja on parit per lapsi myös ja sen lisäksi paksut kypärämyssyt.

    VastaaPoista
  32. Juu, paheet sallittakoon :-)

    Olen siis se anonyymi, joka äsken vannoi laatumerkkien nimeen. Meillä vain on niin moni halpamerkki hajonnut lyhyen käytön jälkeen, että olen siirtynyt sen vuoksi laatumerkkeihin ja yhteen settiin per lapsi. Esim. Luhdan toppahousut olivat riekaleina kuukauden käytön jälkeen ja Fixin toppatakin heijastin palasina yhden jäämäkireissun jälkeen, vetskarikin siitä hajosi. Popin takissa takapuolen kohdalla oleva heijastin sen sijaan on edelleen täysin ehjä, vaikka takkia on käytetty jo kaksi talvea.

    VastaaPoista
  33. Meillä on ollut 3-vuotiaalla tänä talvena vain yksi haalari (Molo Kids) ja sitten yksi kaksiosainen asu. Yksivuotiaalla tytöllä on ollut myös yksi haalari (Mini a ture), kaksi takkia ja yhdet toppahousut. Tytölle tuo on ollut riittävä määrä, mutta 3-vuotias poika olisi kyllä tarvinnut toiset haalarit. Tai ei olisi tarvinnut, menee tämä näinkin ja Molo Kids on kestänyt upeasti noinkin kovan kulutuksen - kulutus ei näy siinä juuri ollenkaan. Toinen haalari olisikin tarvittu enemmän äidin hermojen takia, välillä kurjilla keleillä on jännittänyt, että nyt se ainokainen menee pilalle. :D

    VastaaPoista
  34. Hih, mun pitää vielä kommentoida, että meidän pojilla (1,5 v ja 5 v) on just nuo Emilin haalarit, pienemmällä keltainen ja isommalla tuo värikäs. Sopivat hyvin yhteen mun silmään ja ovat erottuva kaksikko lumisella pihalla!

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)