torstai 9. huhtikuuta 2009

Froteehousut sovituksessa (ja muita ostoksia)

Tänään 5v synttäripojan toivomus oli, että pääsee Hesburgeriin syömään ja ostamaan lahjarahoilla uuden lelun. Suunnistimme lähimpään kaupunkiin siis. ;o)
Kun oli nämä tärkeimmät asiat hoidettu, kävimme Lindexiltä varaamani froteiset polvihousut. Toki tarttui muutakin matkaan, kun oli se osta 30e saat 10e alea tarjous.


Meille läks neljät froteepökät, molempia värejä 92cm ja 122cm.

Traktoribody oli tullut vihreänsävyssä, joten se tietty ja uusia kivoja sukkia.


9v sai turkoosin collegehupparin ja parit sukat kanssa.



Sitten testattiin uusia housuja, nämä 92cm menee siis pienelle täyspitkinä eka ja varmaan sitten vuoden päästä polvipituisina.
T-paita on kaivettu kesävaatelaatikosta, se on viime kesän KappAhlin alesta.



Ihan huvikseen sovitettiin 5v:lle (n.116cm) pojalle 92cm froteehousuja ja mahtui hyvin. Nämähän näyttää jo polvihousuilta! ;D
Ihan varmasti siis 104cm tai 110cm olis parhaat, jos haluaa tälläisen lyhyemmän mallin. Reilua mitoitusta siis.


Tässä näkee että 122cm on melkeimpä täyspitkät ja poika ei oikein tykännyt, että vedettiin ruttuun liikaa polven kohdalle. Eikä muuten synttärisankaria jaksanut äidin sovitukset kiinnostaa.. ;)

(T-paita Moonkids)



20 kommenttia:

  1. ONNITTELUT 5v pojulle!
    Ihan huippuja noi Lindexin froteehousut.
    Pakko saada myös meidän 2v ja 4v pojille.
    Mitä värejä niitä oli tarjolla?
    Tänään kyllä putkahti postista myös Niilo Ilosta tilaamani Moonkidsin oranssit froteehousut kuopukselle...muuutta mikäs siinä vaikka hommaisi kaveriksi Lindexinkin froteita :) Terv.Pisku

    VastaaPoista
  2. Onnittelut synttärisankarille! Upea tuo huppari! Sen voisi ostaa meidän kymmenen vuotiaalle. Froteehousuista ei ole kokemusta, mutta ilmeisesti ovat hyviä?

    VastaaPoista
  3. onnea 5-vuotiaalle! ääks, meillepäin ei ole noita froteita vieläkään tullut. viime viikonloppuna jo etsin niitä myyrmannista, ei ollut ja tuo meidän lindex on aina vaan rempassa, ettei sinnekään uutuuksia tule kuin vasta joskus viikkojen päästä. blääh!

    VastaaPoista
  4. Onko tuo tarjous vain kanta-asiakkaille? Ja vaikka ei olisikaan, ei taida olla enää ensi viikolla voimassa... Keskiviikkona pääsen kauan odottamalleni kaupunkireissulle ja Lindexille :). Sitä varten kyselen. Meidän tytöllä on tuo sama KappAhlin viime kesän t-paita. Ostin sen verran reilun koon, että menee varmaan vielä tänä kesänä. Tuo valko-vihreä traktoribody on hieno, jos sitä vaaleanpuna-ruskeaa ei löydy enää, traktorifanityttö voisi saada tuon :). Meidän tytöllekin saattaisi mennä nuo 92 cm froteehousut täyspitkinä vielä. Froteehousuista olen haaveillut, mutta ei vielä ole yksiäkään.

    VastaaPoista
  5. Voi hitsi, ihan unohtui onnitella sankaria :). Paljon onnea 5-vuotiaalle isolle pojalle :)!

    VastaaPoista
  6. Mä kans kattelin noita lindexin froteehousuja ja en sen kummemmin aatellut tai tutkaillut ja kuvittelin niiden olevan täyspitkät housut.
    Kivannäköiset.

    VastaaPoista
  7. OOh, elikkäs Lindexille PAKKO pitkästä aikaa päästä, froteehousuja hamstraamaan!!!Kiitos Mia vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Höh, eilen kävin lappeenrannan lindexillä mutta froteehousuja ei ollut siellä. Näinköhän edes tulee. Mistä Lindexiltä löysit Mia nuo housut?

    VastaaPoista
  9. Kiitos onnitteluista! =)

    Nuo on tosiaan sellaisiksi vajaamittaisiksi froteehousuiksi tarkoitettu, mutta kuten näkyy ottaa vaan tarpeeksi reilut niin menee täyspitkinä ja käyttöikä on sitten pitkä kun voi pitää polvihousuina. ;)

    Väreinä oli vihreän ja oranssin lisäksi pinkki. Hinta on 8,95e.

    Minä olen tykännyt (ja ainakin 5v) froteehousuista. Ne on niin pehmeät ja kuivuu pesun jälkeen nopeasti.
    Meiltäkin löytyy Moonkidsin, Tutan ja Me&I:n froteehousuja.

    Poikien äiti; meille myyjä haki nuo varastosta, kun eivät olleet vielä laittaneet esille. ;)

    Haituva; Minusta tuo tarjous oli kaikille, en kyllä ehtoja sen kummemmin lukenut. Itsellä on Lindexin club-kortti.
    Tosiaan on vain viikonlopputarjous eli voimassa vielä launatain.
    Mukavaa reissua ja toivottavasti teen hyviä löytöjä! :)

    Heidi; Nämä on ostettu Savonlinnan Lindexiltä. ;)

    VastaaPoista
  10. Haituvalle piti kirjoittaa että toivottavasti SINÄ teet hyviä löytöjä. ;D

    Jarna; äkkiä vaan hamstraamaan, ovat varmaan suosittuja. Tytöille oli muuten ihanat froteehupparit kanssa! (ne näkyy Lindexin sivulla). Pitkään pyörittelin vihreää, mutta jäi sitten kun oli kukkasia ja pinkit resorit. Silti edelleen mietin, että eikö menis pienelle.. Hih. ;)

    VastaaPoista
  11. Kivalta näyttää nuo housut tuon paidan kanssa. Meillä muuten poika on alkanut vetää velourhousujansa polvien yläpuolelle myttyyn. Mihin me shortseja enää erikseen tarvitaankaan?! ;)

    Sähän saat nuo kaikki housut teidän nelikolle käyttöön! :)

    -Jamina-

    VastaaPoista
  12. Pitäiskin ostaa pari numeroa pienemmät housut pojalle. Meillä kanssa poika vetää housut alas asti, eikä äidin 'nostetaan lahjetta ihan vähän' - juttu inspaa yhtään.

    Paljon onnea 5-vuotiaalle! Näyttää tuossa kuvassa yhtäkkiä tosi isolta pojalta!

    VastaaPoista
  13. Ihania housuja löysit!! pitää kyllä päästä ens viikolla käymään lindexillä!! Tänne kyl tulee paljon myöhemmin kauppoihin noi uutuudet, joten ei taida vielä olla kiirettä.

    Synttäri onnittelut täältäkin vielä teidän pojulle!!

    VastaaPoista
  14. Jamina; No ne on sitten velourisia polvihousuja, ette tosiaankaan tartte shortseja! ;D
    Tiedätkö tuo olisi ihan totta, mutta isot pojat (9v ja 8v) kieltäytyivät tästä ehdotuksesta. Nuo ei mukamas ole enää isojen poikien shortsit! :D
    Olisi muuten kullä menneet tosi hyvin vielä heillekin, kun sentään sovittivat.

    Kiitokset Shaoli ja Sifia! =)

    VastaaPoista
  15. Onnittelut 5-vuotiaalle.

    Meiltäkin löytyy tuollaiset vihreät. Olisin ostanut oranssitkin, mutta ne eivät kelvanneet lapselle. Viime kesänä hänellä oli 80-cm vauvojen veluurihousut sortseina.

    VastaaPoista
  16. Meillekin kotiutui keskiviikkona nuo frotee-housut koossa 86 ja 92.:) On aika hauskat.

    Onnittelut 5-vuotiaalle!!!

    VastaaPoista
  17. no niin, vihdoin sain meillekin näitä =D esikoiselle kokoa 98 ja 110, ei olla vielä sovitettu käykö kumpikaan, ei nimittäin ollut 104...kuopukselle ostin 86 ja 92, ja nuo 86 meni hänelle tosi kivasti niin, että resorit käänsin sisäpuolelle ja jäivät vielä pussittamaan polvien alapuolelle.

    VastaaPoista
  18. Kiitokset Hopsu ja Helmi! =)

    Joo nää on kivat nää froteepökät ja minä olen ihan innoissani, kun käyttöikä on niin pitkä. ;)

    Teille varmaan menee Poikien äiti nuo 110cm täyspitkinä ja toiset polvimallina. Sovititko?

    VastaaPoista
  19. juu, nyt on sovitettu ja näin menee. esikoinen ei vaan innostunut polvimallista :( kiskoi koko ajan lahkeita ja sanoi, että haluaa kunnon housut.

    VastaaPoista
  20. Mäkin käyn huomenna hakemassa meille froteehousuja. Varasin paria kokoa pienemmät kuin lasten housut muuten ovat, kun kerran ovat noin reiluja. Pojalle on tulossa oranssit ja vihreät, ja tytölle pinkit. Että kiitos vaan vinkistä täältäkin! :)

    Hassua muuten - soitin tänään ja kyselin noita housuja, mutta niitä ei kuulemma ollut tullut. Mies kävi kuitenkin käskystäni ;) iltapäivällä katsomassa, niin siellä niitä sitten olikin... Eli joko se puhelimessa ollut ihminen ei tajunnut yhtään mitä kyselin, tai sitten ne oli siinä puhelun ja miehen käynnin välillä laitettu esille. Huomenna tosiaan pääsen katsastamaan, että koot on ok ja hakemaan meillekin housuja kesäksi. :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)