tiistai 8. tammikuuta 2013

Ei pöllönpää


 
Arki koitti tähänkin tupaan, kun lomailut loppui. Toisaalta ihan kiva päästä taas rytmiin kiinni. Helpottaa kummasti kun kotona on iltapäivään asti vain yksi lapsi neljän sijaan ja ihan oikeesti kovin pitkään ei se yhteiselo neljän pojan kesken suju hyvässä hengessä. Siis pojilla, äiti kyllä jaksaa ja venyy ja paukkuu vaikka mihin suuntaan. ;)
 
En ole sortunut ollenkaan aleihin, jipii!
Tunnetusti en kyllä sorrukaan ennen kunnon aleprosentteja (väh.-40%) ja toisekseen nyt olen ollut sillä linjalla, että mitä ei ihan vältämättä tarvita ei osteta. Kevätuutuuksia ei sitten lasketa tähän kategoriaan,
ainakaan niitä pakkosaadanytheti juttuja.
Ennen joulua minulla kävi tuuri Roihula-blogin arvonnassa. Voitin yllätystuotteen ja sain vain esittää hiukan toiveita tulevasta. Juuri joulun alla postilaatikkoon tipahti kirje Emilille, jossa oli tuo upea Roihulan pöllöpaita 128cm. Siitä tuli pojan suosikki, kaivaa sen nykyisin suoraan narulta päälle. Malliltaankin on juuri mukava hoikalle pojalle. Kiitos siis Roihulaan!
 

 
Kevätuutta tuli myös ihan vasta H&M:n paketin verran. Paketti tuli muuten tosi nopsaan, kun normisti on saanut odotella ainakin sen pari viikkoa.
Keltaiset tennarit oli suosikkini kevään mallistosta. Tilasin ne koossa 32. Vähän jännitin että tekeeköhän noilla mitään, eli ovatko raskaat ja jäykät. Ei ollut, vaan mukavan keveät ja pohjakin taipuu hiukan. Menee siis kivasti kevään parempina kenkinä (kaupungilla ja kylillä).
 


 
Angry birds hupparin tilasin jo ennen joulua, mutta se tuli nyt samalla. Hennesin koko 122/128cm on Emilille just sopiva, joten uskalsin tilata tuon hupparin jo isojen poikien osastolta 134/140cm jemmaan. Keltaiset housut 128cm ja robottipyjama 122/128cm. Nuo H&M:n pyjamat on ihan parhaan mallisia hoikalle lapselle, ovat Tutan pyjamien kanssa ainoita, joiden housut kestää Emilin päällä.
 


 
Kotiin vähän tyynynpäällisiä.
 
 

 
 8v:lle (eli Oliverille) paketissa tuli harmaat tennarit koossa 36 ja Angry birds college 146/152cm.

Tästä se taas lähtee kevättä kohti, eikös juu! Ei välitetä siitä että vasta on tammikuu, vaan siitä että päivä päivältä on valoisampaa. :)

 

17 kommenttia:

  1. Ihana pöllö!! :) Joitain samoja juttuja katselin H&Mltä mutta en ole vielä tilannut, kun ei meillä oikein ole tarvetta millekään (paitsi ehkä tyynynpäällisille). Mulle on muuten H&M paketit tulleet tosi nopeasti ainakin viimeset puoli vuotta, ihan olen asiaa bloginkin puolella ihmetellyt moneen otteeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tosi söpö! ;D
      Ai, minulle on tosiaan aina tullut vähintään 2vkon toimituksella. Johtuskohan siitä että tilaan aina aika reilusti kerralla? ;)

      Poista
  2. Onpas hienot nuo tennarit! :) Mulla on kanssa jo heti mieli keväässä joulun jälkeen. Tekee mieli alkaa kartottamaan jo kevätkamppeita, mut ehkä odotan vielä hetken..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihan samaa olen tässä pari päivää miettinyt! ;D Toisaalta teksis niin mieli iskee kevätkamppeisiin kiinni, mutta toisaalta olisi parempi odotella vielä hetki, ihan senkin takia että ehtis nuo lapset vähän kasvaa ja sit olisi varmempi olo kokojen suhteen.

      Poista
  3. ihana on tuo paita!

    meidän H&M:n paketti odottaa postissa, sielläkin taitaa olla nuo keltaiset tennarit :) kiva kuulla, että ovat hyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että nuo on aika suositut monen paketissa. ;) On tosiaan paremmat kun ainakin välillä on ollut, kun minusta ne on aina ollut ihan hullun jäykkiä ja raskaita. Keston saa nähdä, mutta paremmassa menossa ainakin pätevät. :)

      Poista
  4. Ihania, valoisia. Meillä kanssa 5-vuotiaalle on tullut ostettua H&M nuo keltaiset housut sekä samat limen vihreänä. Harmi kun nopeat söivät hitaat noissa Angry Birds huppareissa. Sellanen olisi pitänyt saada x2!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, keltaiseen en taida kyllästyä ikinä! :)
      Itsekin kun huomasin tuon Angry birds hupparin, niin kokoja ei ollut enää muita kun tuo 134/140cm, olivat varmasti menneet parissa päivässä!

      Poista
  5. Minunkin tekisi mieli ostaa enemmän keltaisia vaatteita, mutta kohdeyleisö ei oikein pidä keltaisesta. Sama on Angry Birdsien kanssa. Minusta ne ovat ihania, mutta lapset eivät ole halunneet AB-vaatteita. Kirjoitin kommenttia siksi, että olen usein katsellut vaatekuvissasi teidän lattiaa. Näyttää kivalle! Meillä on samanlainen lattia koko talossa, mutta luonnonvärisenä. En pidä lattian ulkonäöstä, ja lattian kunnostus tai uudistaminen olisi edessä. Oletko ollut tyytyväinen vaaleaksi lakattuun lattiaan, vai olisitko mieluummin vaihtanut koko materiaalin? Olen miettinyt lattia-sisustusta niin paljon puoleen ja toiseen. Jos vain hioisi ja lakkaisi vaaleaksi, jäisi enemmän rahaa vaikka lastenvaatteisiin :). Toisaalta on niin paljon muitakin vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa vaikka kovasti pidän tuosta meidän lattian sävystä, niin nyt jos saisin valita uudelleen päätyisin laminaattiin. ;)
      Meidän lattia on mäntylautaa ja kyllä vaan tuo mänty sen verran pehmoista puuta on, että kaikki painavemmat kädestä tipahtelevat jutut jättää siihen jälkiä. :/
      Laminaatti olisi varmasti kestävämpi vaihtoehto. Lisäksi olisin jo alunperin halunnut harmahtavamman sävyn kun tämä nyt on, mutta olikin todella vaikea saada maaleista oikea sävy lattiaan. Lisäksi oli edullisempi vaihtoehto tuo hionta+maalaus, kun laminaatti koko taloon. Kiva tuo nytkin on, ei sillä.

      Meillä tuo vanha puunvärinen lattia hiottiin ja maalattiin kahteen kertaa valkoisella vedellä puolet ohennetulla Betolux lattia maalilla. Lopuksi päälle tuli vielä lakka.
      Otettiin ihan ammattifirma hommiin, kun itse ei uskallettu lähteä tekemään.

      Eli vastauksena kysymykseesi; jos rahaa mietit, on hionta/maalaus/lakkaus parempi vaihtoehto. Jos haluat juuri jonkun tietyn sävyn, paremman kestävyyden ja olet valmis vähän suurempaan investointiin niin kannattaa laittaa uusi lattia kokonaan. :)

      Poista
    2. Kiitos tästä!

      Poista
  6. Ihania vaatteita!nyt alkaa jo ajatukset suuntaa kevääseen. Hirveesti kaipaisin iloisia värejä lasten (ja muiden myös omiini) vaatteisiin. Tykkään niin näistä sun vaatepostauksista! Ihana tuo pöllöpaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä kohti varsinkin sitä väriä tosiaan oikein kaipaa. :)

      Poista
  7. Sama juttu, kevät jo mielessä. :) Tiedätkö muuten koska Villervallan kevätmallisto julkaistaan?

    Keltaista olen miettinyt omallekin pojalleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on muutama kuva Villervallan keväästä, laitan blogiini tällä viikolla varmaan. :)
      Keltainen on kaunis väri, ihana juuri pojille, joille väriä kaipaa kaikkien sinisten sekaan.

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)