torstai 19. toukokuuta 2011

Kesää ja unia


Fiilis on ollut tämmönen;



Mutta todellisuudessa suunta on ollut tämä;


Eli kaikki pieninkin vapaahetki menee vaatekaapeilla ja huutiksessa. Karsintaa ja kesää tilalle. Naputtelua eli kesää huutikseen.. Siellä niitä jo on paljon koossa 98-104cm, ihan muutama 110-116cm kanssa. Vielä jatkan 98cm shortseilla ja kesähousuilla, niin ja 122cm tulossa myös. Kannattaa jälleen kurkkia, jos värikäs kesä kiinnostaa. ;)




Ekaan kuvaan viitaten, Emil nukkuu taas päiväunet.
Nehän jäi jo viime syksynä pois, mutta jo talvella poika aloitti ne uudelleen. Jos ei laita unille, niin viimeistään illalla lastenohjelmien aikaan se nuokkuu sohvalla. Sitten illat venyy mukavasti jopa klo.23 ennen kun nukahtaa yöunille. MUTTA jos yritän päiväunille laittaa jo ajoissa yhden-kahden aikaan, niin uni ei meinaa tulla ja tuntuu kurjalle väkisin nukuttaa jos ei toista edes väsytä yhtään. Entäs ne herättelyt päiväunilta sitten, yhtä kiukkua, kun ei yksinkertaisesti voi antaa nukkua paljoa puoltatuntia pidempään, mutten ei käy yöunille ennen puoltayötä.
Ärsyttävä vaihe, huoh..

Psssst! Myöhemmin tänään tulossa kaksi eri lukijatarjousta, pysykää kuulolla. :)


11 kommenttia:

  1. Meillä on täysin samat sävelet 3,5v ja 2v kanssa. Autolla ei voi lähteä liikenteeseen enää klo 16 jälkeen ja pikku kakkosen aikaan on kytisteltävä koko ajan vieressä ettei kumpikaan nukahda. JOs nukahtaa ja herättää niin ovat niin äkäisiä että hyvä kun "kepillä uskaltaa koittaa" :) Ja siten valvotaan tosi myöhään. JOs taas yrittää nukuttaa päiväuni aikaan niin vanhempi ei suostu keskustelemaankaan asiasta ja pienempi huutaa tunnin pinniksessä kunnes luovutan tai nukahtaa ja sitten aikaa on nukkua puolesta tunnista 45 min kun jo pitää lähteä liikenteeseen.

    VastaaPoista
  2. Voi kun meidän tyttö on niin saman kokoinen kuin Emil. Olis ollut jonkun verran huudettavaa, mutta väärää kokoa... No, huusin kyllä yhtä Oliverin vanhaa :)

    VastaaPoista
  3. Ostoksilla käyty :)) Olen tehnyt kauppoja varmaan ennenkin kanssasi, itsellä 04 ja 08 pojat, sulla on todella hyväkuntoisia ja ihania vaatteita, JUURI MUN MAKUUN :D

    VastaaPoista
  4. YHYY! Teidän koot on JUST meidän poitsulle pieniä=( Muuten olis näppis viuhunut!

    VastaaPoista
  5. Meillä on Fransilla samanlainen vaihe kuin Emilillä. Päiväunia ei huvittaisi nukkua ollenkaan, mutta sitten nukahtaa viimeistään lastenohjelmien aikaan. Ja herättäminen on ihan mahdotonta, tosi ärsyttävä vaihe..

    Ihania vaatteita Huutiksessa :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä, täytyypi lähteä heti kurkkimaan!
    Oulalla on pulaa juuri 98cm kesävaatteista. :)

    Mistä tuo ensimmäisen kuvan autopaita muuten on? :)

    VastaaPoista
  7. Ihana tämä sinun blogisi! Avaan tämän aina ensimmäisenä, josko jotain uusia kivoja juttuja olisi tullut. Minä myös tykkään erityisesti värikkäistä lastenvaatteista. Itse kahden pojan äitinä, (kohta kolmas lapsi) mietin, miten säilytät ihanuuksia veljeltä toiselle. Eli siis olisi kiva lukea joskus juttua vaatesäilytyksestäsi. :)

    VastaaPoista
  8. Mari; Ou, voimia! Ehkä tää menee pian ohi!? Toivotaan niin.

    Mindianna; Joo siellä on pitkälti kaikki unisex vaatetta, menee kivasti tytölle kanssa. :)
    Oliverin vanhaa on tulossa lisää.

    Heidi; Kiva kuulla! :)

    jarna; Emil ja teidän potsu taitaa olla nyt ihan samassa koossa? Emil on siis 110cm nyt. :)

    vauhtivekaroiden äiti; Voimia sinnekin!

    Emmi; Paita on Kameleont Design ja ostettu jo joskus viime syksynä Lasten Taikamaasta. :)

    Piipa; Kiitos juttuvinkistä!, otan sen ylös ja lupaan tehdä jutun. :)

    VastaaPoista
  9. En tiedä käytätkö facebookia... mut siellä on sellanen ku lasten pikku-kammari,jossa myydään lastenvaatteita ja tavaroita... nuo olisi kuumaa tavaraa siellä... ja menis varmasti kaupaksi... :)

    VastaaPoista
  10. Meilläkin on ollut havaittavissa päiväunen tarvetta esikoisella, illat on yhtä härdelliä jo n. klo 17 eteenpäin, huoh. Päiväunille ei kuitenkaan nukahda millään. Yöunia nukkuu onneksi yleensä 12-13h...

    Neiti taas nukkuu vielä päikkärit, mut valvoo iltaisin todella myöhään. Nyt onkin välillä tehty niin, että lähdetään illalla vielä kuuden jälkeen raksalle siivoamaan. Esikoinen nukahtaa autoon yöunille ja kuopus iltapäikkäreille, joten ehditään rauhassa tehdä vähän hommia siellä, kun neiti tykkää hommailla omiaan. :)

    Kivoja vaatteita huutiksessa.;) Harmittaa vähän kun myin juuri samoja vaatteita kirppiksellä 1-3€ hintaan. Huutiksessa ois näköjään saanut niistä hieman enemmän vaivanpalkkaa.:D

    VastaaPoista
  11. Täytyypä käydä huutonetissä kurkkimassa :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)