torstai 17. joulukuuta 2009

Koppakikki


Sanokaapas osaisitteko näin äkkiseltään suomentaa tuon otsikkoni?
Juu siis ihan Suomea se on tai ainakin Emilin Suomea.
No koppakikki on tietenkin tämä punapukuinen pulleamasuinen joulun ukko eli joulupukki!
Todellakin Emil vahvasti uskoo sanovansa sen oikein ja laulelee päivät iloisesti "koppakikkii koppakkii, vaakopaata ukkii"
Isoveljien kertoessa mitä toivoo joulupukilta, toteaa Emil vain "koppakikki tullee".
Arvatenkin tämä koppainen toteamus saa lieviä naurunpurskahduksia aikaan.. :D

Piirrustukset Oliverin taidetta, yllä joulupukki lahjasäkin kanssa ja alakuvassa poro.


Koppakikkiä odotellaankin tässä perheessä jo kovasti, lasketaan öitä ja jännätään mitä se pukki tuo.
Pojat toivoo että joulupukki kävisi taas tuomassa paketit mummolan oven taakse ja vilkuttelisi ikkunan takaa, aivan kuten parina edellisenäkin jouluna.
Pukki on aina kovin kiireinen ja aina myöhässä. Isi parka on parina jouluna missannut koko pukin, kun on ollut sitä juuri samaan aikaan etsimässä. ;)
Aina niitä paketteja on löytynyt sitten myös kotoa kuusen alta, sinne on siis osa tuotu mummola reissun aikana.

Tuleeko teille koppakikki?
Vai millaisin perintein perheessänne lahjat jaetaan?


Minä sain eilen etukäteen yhden ihanan jouluntoivotuksen, tämä Pentikin punainen lasilintu on todella kaunis. Ripustin sen keittiön lamppuun tuomaan jouluniloa.


Aamulla oli joku käynyt piparipurkilla varkaissa..
Arvatenkin hajutestin perusteella asialla oli ollut Emil, kuinka monta lie syönyt.


Ja meillä siivous jatkuu, en sitten osannut jättää niitä kaappeja rauhaan!
Tänään olen puunannut koko keittiön ja pessyt jääkaapin sekä uunin.
Oli kieltämättä tarpeenkin.
Jääkaapin siivousapulainen löysi sillävälin oman paikkansa, kun pesin hyllylevyjä ja laatikoita.


15 kommenttia:

  1. Meille ei tule koppakikki, vaan jaamme lahjat ihna muuten aattoillan suussa.

    Ihana tuo koppakikki-sana ja suloisia taideteoksia!

    VastaaPoista
  2. Ihana siivooja <3

    Meillä tuli ihan pienenä aina mummulaan pukki ja usein joku puuttui porukasta, vanhemmiten sen ymmärsin :)

    Sittemmin kun kotona alettiin viettää joulua mummun kuoltua, oli pukki aina joulusaunan aikana tuonut lahjat kuusen alle. :)

    Ja nyt omien lasten aikaan missä onkaan oltu, on pukki käynyt lahjat tuomassa. Toivottavasti se koppakikki osais tuonne Karkkilaankin tulla kun mennään sinne toiseen mummulaan joulua viettämään.

    VastaaPoista
  3. Jos intoa riittää niin tervetuloa myös meille siivoamaan ;oD Itse siivoilen jos siivoilen. Tai jos ylipäätään aikaa jää....

    Koppakikki xD Meillä Emil sanoo Oolukukki. Ja tuohan on toivoton oolukukkifani :o/ Jos missä pukkiin törmää niin roikkuu takinliepeessä kynsin hampain.

    Meille tulee pukki :o) Ilmeisesti esikko on pukki. Ainakin näin ilmoitti. Hoitaa "virkansa" täydellisesti.

    Eiköhän siinä iltapäivästä saunota, syödään, syödään ja syödään. Sitten jossain välissä aletaan kurkkia näkyykö ulkona pukkia. Sitten lauletaan pukille ja pukki tulee lahjojen kera : todellisuudessa mukana on vain osa lahjoista. Lasten tuijotellessa pukkia aikuiset nappaisee lahjat tuosta takkahuoneesta salaa olohuoneeseen ;o)

    Sitten pukki jututtaa lapsia ja jaetaan lahjat. Varsin perinteinen joulu siis.

    VastaaPoista
  4. Ei tullut kyllä joulupukki ensimmäisenä mieleen =) Olisin tarjonnut koppakuoriaista.

    Joulupukki perinne ei jatkunut enää omien lasten kanssa. Muistan itse lapsena ja isompanakin,mikä pettymys oli kun pukki oli joka vuosi erinäköinen ja kokoinen. Nykyään pukki käy tuomassa lahjat salaa,kun ollaan käymässä haudoilla. Pari vuotta sitten tämä meni läpi meidän silloiselle ekaluokkalaiselle,joka oli kovasti muistanut mainostaa ettei usko pukkiin eikä sitä ole olemassa.
    Luulisin että näin lapsen usko pukkiin säilyy pidempään,kun sitä ei ole horjuttamassa huonossa maskissa oleva setä,joka kaiken lisäksi on hiukan maistellut.

    Pysyi varmaan mukavasti tuo siivousapulainen poissa tieltä,kun nökötti kaapissa =)

    VastaaPoista
  5. Vai että koppakikki :) en olisi kyllä heti tajunnut että se on Emilin suomeksi joulupukki :) Ihana! Meillä kanssa täytyy välillä mummuille ja papoille suomentaa Aaron kieltä :)
    Me menemme mammalan Jouluksi, jonne tulee sitten illalla se paljon kaivattu joulupukki. Laulamme laulun hänelle ja sitten pojat saavat istua sylissä, jos uskaltavat ja kuvia otetaan :) sitten aloitetaan lahjojen jakaminen..pukki aloittaa lahjojen jakamisen ja jättää meidät sitten niitä jakamaan kun hänellä on niin kiire jo seuraavaan paikkaan :)
    Ihanaa torstai-päivää sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihana Emil.:) Ja ihania piirroksia Oliverilla. Minäkin siivosin eilen jääkaapin, muuhun siivoiluun ei oikein ole inpistä.

    Meille tulee mummilaan joulupukki. Veljeni esiintyy yleensä joulupukkina, hän todella hyvä näyttelemään. Kotonani on aina käynyt joulupukki, vaikka kukaan ei ois joulupukkiin uskonutkaan. Siinä sitten vitsiä heitetään pukin kanssa vähän aikaa, ei joulua olis ilman pukkia.;)

    VastaaPoista
  7. hauska sana :o)

    meillä on käynyt tähän asti Joulupukki, joka on ollut veljeni. Tänä jouluna hän ei vietä aattoa kanssamme, joten täytyy keksiä muuta. Ei ehkä muutenkaan olisi enää läpi mennyt. Todennäköinen vaihtoehto on se, että ulkona kolisee ja oven takaa löytyy säkki.

    VastaaPoista
  8. Voi Mia, sä olet uskomattoman ahkera!
    Mun on pakko pestä myös jääkaappi,tuli pieni omantunnon kolkutus;-) mutta nythän on hyvä pestä kun saa suoraan kantaa ruuat muovipussissa tai korissa vaan terassille;-).

    Ihana Emil, säikähtääköhän kun sitten näkeekin oikean joulupukin;-)?
    Meidän esikoisen ryhmässä päiväkodissa oli tänään käynyt joulupukki yllätysvierailulla ja tuonut kaikille pienet herkkupussit. Tosi kiva yllätys henkilökunnalta, ei ollut mitään etukäteistietoa, niin kyllä oli ollut riemuisa yllätys lapsille.

    Meillä kotona aina lahjat ilmestyvät kätköistään tiettyyn aikaan. Tänä vuonna sinne kuusen alle;-)

    Noi Pentikn lasilinnut ovat ihania! Mä näin ne Marikan blogissa ja ihastuin täysin; hain meillekin niitä värittömiä. Ja teidän keittiöön sopii tuo punainen täydellisesti!!

    VastaaPoista
  9. Hih, pikkumies on mennyt jääkaappiin :D. Aivan ihana paita pikkumiehellä päällään.
    Mahtavat Pentikin purkit :).
    Ja ihana KOPPAKIIKKI ja PORO!

    En todellakaan olisi arvannut että koppakiikki on joulupukki :D, kaikkea ihanaa lapset keksiikin.
    Meillä tänään katsottiin Pipsa Possua ja neidin (3v) mielestä se oli Pitsa Tossu :D.

    Meille tulee jouluaattona koppakiikki (=lasten pappa) piipahtamaan tai sitten me menemme vanhemmilleni ja siellä pappa menee mukamas vessaan, pukee koppakiikin vaatteet päälleen ja ei ehdi näkemään koppakiikkiä kun vessareissu kestää niin kauan :D.
    Samalla juonella ollaan menty viisi tai kuusi vuotta :D ja taitaa toimia vieläkin - ainakin näille kolmevuotiaille.

    VastaaPoista
  10. Hei Mia

    hauska tuo "koppakippi".=0D
    Meillä joulua vietetään perinteisesti isovanhempien luona Salon suunnassa ja saunotaan ihka oikeassa savusaunassa!!Se on paras sauna missä koskaan olen kylpenyt!Paitsi jos nyt lyö kovat pakkaset,joutuu tyytymään tavalliseen ulkosaunaan.=0)Savusaunan lämmitys kestää kesälläkin koko päivän..
    On heillä vielä kolmaskin sauna,talon sisäsauna.=0)
    Joulupukki tulee aattona ilalla ja sitäkös meilläkin jo lasketaan,siis päiviä ja öitä.
    Kylä minäkin olen puunannut taloa vaikkei kotona ollakaan jouluna,kun ei voi lähteä mihinkään jos koti jää epäsiistiksi.;-)

    Rauhallista ja ihanaa Joulua sinun perheellesi!=0)

    VastaaPoista
  11. Hantta; Kyllä se koppakikki löytää tiensä ihan minne vaan! ;D

    Äiti kuudelle; =D Oolukukki. Voi elämä, aattele kun meidän Emilit haastelis yhdessä joulupukkiasioita. Koppakikki ja Oolukukki. =D
    Voi miten ihanaa että teillä esikoinen on ihan vapaaehtoisena pukin virassa!

    Minttu; Minunkin piti ihan kahteen kertaan kysyä Emililtä että mikä, ennen kun tajusin. Hassu!
    Meilläkin isot pojat jo 2v sitten tajusi, ettei se joulupukki ole oikea. Mokoma nosti partaansa, kun ukki tarjosi juotavaa. ;/
    Nyt on sitten todettu parhaaksi tuo että vilkutellaan vaan kauempaa, illan pimeidessä, ei niitä pieniä juttuja huomaa. ;)

    Mannapuuro; Hauskoja nää pienten jutut, saa tosiaan olla Suomentamassa moneen otteeseen. ;)
    Mukavaa pian alkaa perjantaita sinulle!

    Helmi; Kyllä se pukki täytyy tavalla tai toisella nähdä, lapset niin jännittää koska se tulee tai koputtelee ovella. :)
    Sinulla on sitten mahtis veli!

    Poikien äiti; Pienille onneksi riittää sekin että lahjasäkki löytyy oven takaa. :)

    Aamunkukka; Heh. ;)
    Niin ajattelin minäkin, mutta Emil haki jo kerhon joulujuhlassa reippaasti pukilta lahjan yhtään vierastamatta. :D
    Kiva ylläripukki teidän päiväkodissa!
    Minäkin innostuin nyt noista linnuista, jos hakisi pari lisää.. Näitä on vissiin erikokoisia?

    Hipsu; Tosi hauska tuo Pitsa Tossu kanssa! :D

    3xmami; Oi oi, kuullostaa ihanalta!
    Samahan se minulla, ei sitä vaan voi lähteä mihinkään jos ei ole siistiä.
    Kaunista joulua sinullekin! :o)

    VastaaPoista
  12. voi ihana ihana Emil... =)
    ja voi kuinka hieno punanen lasilintu!!
    Mä just meijen jouluperinteestä blogiini jutun laitoin. ja oot kyllä ahkera!!!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Jarna & Pikkuriikki! :)

    VastaaPoista
  14. Lapsilla on kyllä ihania sanoja :)

    Max ilmoitti, että Joulupukki voi jättää lahjat eteiseen. Ei tarvitse kuulemma tulla käymään..varmaan noudatamme Maxin tahtoa ;)

    VastaaPoista
  15. Hei! Tiedustelit mistä se puna-valkoinen pallopaperi on ostettu, se on Etolasta :). En tiedä onko niitä vielä valikoimissa kun hankin sen jo kesällä joulua silmällä pitäen, mutta kannattaa käydä katsomassa :).

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)