torstai 3. joulukuuta 2009

Tonttuilua


Niin siinä sitten kävi, ettei isot pojat enää halunneet joulukorttikuvaan. Kaksi pienintä sai siis tonttuilla ihan kaksistaan.
Mietin ensin kuviin kaikkea rekvisiittaa ja toimintaa, mutta parin testin jälkeen totesin ettei siitä mitään tullut!
Parempi oli siis nakata pojat istumaan ja yrittää ilmeillä ja pelleillä samalla kun nappaa kuvia. Onneksi 8v isoveikka tuli tässä asiassa apuun.
Silti Emil yritti karata kuvasta muutaman sekunnin välein tai ainakin repiä tonttuhatun pois ja jos nekään ei auttanut niin ainakin myrtsiä ilmettä oli hyvä näyttää joka väliin.
Lopuksi tajusin nostaa pojat istumaan lipaston päälle ja siinä sain kohtuu hyvin kuvailla, koska Emil ei uskaltanut liikkua tippumisen pelossa (julma äiti), heh.
Tälläisiä otoksia mm. sain aikaan ja ehkä pari onnistui ok, siis niistä kaikista 200 kuvasta. ;)


Tässä tyypillisimpiä otoksia...
Yleensä kun toinen onnistui, niin toinen haukotteli tai kurtisteli kulmiaan. Huoh.


Yritin saada pojat myös halimaan, mutta ne oli niin nopeita etten ehtinyt kuvaamaan. :D


Saunatonttuilua.
Salamalla otetut kuvat oli vaan niin "kylmiä" ja ilman salamaa ei valo riittänyt millään. Pöh.


Tämä oli ehkä paras otos.. tai en tiedä, jaksaako sitä koittaa ottaa uusinnan huomenna? ;)


Pojilla päällä Lindexiä.



27 kommenttia:

  1. Tosi kivat vaatteet olet keksinyt päälle :) Mun mielestä nuo halimiskuvat on just ihanimpia <3

    -Jamina-

    VastaaPoista
  2. Minusta se eka kuva oli todella ihana!!

    VastaaPoista
  3. Viimeinen kuva kelpaa vallanmainiosti joulukortiin <3

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Hienosti onnistui, vaikka kyllä ihan tuttuja juttuja oli luettavissa tekstistä :-D Kiitos tuosta lipastovinkistä!! Pitänee meidänk ipanat nostaa johonki istumaan, jos kestäisivät paikallaan. Tai tuo nuorin :-D

    VastaaPoista
  5. Tuo ekakin "mä ihailen mun isoa veljeä!" -kuva on aikas kiva!

    VastaaPoista
  6. Hyviä kuvia, musta aivan loistavia korttikuviksi nuokin. Lapset ovat aitoja ja iloisia, eikä teennäisesti istu rivissä. Esim toi toka-alin hali-yritys kuva on aikasta symppis:)

    VastaaPoista
  7. Tää vipa on kyllä ihanin!!

    VastaaPoista
  8. Kivoja minusta =) Eka ja vimppa oikein kivat korttiin. Ja paidat sopii hienosti.. Saispa noita vielä!!

    -Eerika

    VastaaPoista
  9. Hih, toi on just tota. Tänä vuonna meidän poitsu innostui heti kun sanoin että nyt kuvataan joulukuvia. Innostusta riitti jopa siihen asti että otin muutaman "koekuvan" valoisuutta testatessani. Sitten kun aloin ottamaan niitä 'oikeita' kuvia niin ensimmäisen kuvan jälkeen tonttupipa nakattiin meneen ja poitsu lähti leikkimään....MUTTA siitä ainokaisesta kuvasta tuli niin hyvä että tämä mamma kelpuutti sen hetimiten! Loppu hyvin, kaikki hyvin! :D Kävikin erihyvä tsäkä!

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia! Suloiset tontut :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia! Mä en ole edes viitsinyt yrittää ottaa korttikuvia, kun 2v ei pysy paikallaan yhtään. Koomista sinänsä, että 7kk jaksaa kyllä hyvin olla kuvattavana :)

    VastaaPoista
  12. Hienoja kuvia, noistahan saisi ihanan joulukollaasin!
    Harmi, etteivät isot veikat enää tahtoneet kuvaan; teidän tonttu-katras oli niin ihanaa katsottavaa. Voisithän sä vaikka tuunailla yksittäiskuvista isot veikat mukaan?

    VastaaPoista
  13. Ihania tonttuja! Ykköskuva ehdottomasti paras! Itse tein kuvakollaasin mustavalkoisena joulukortiksi kun ei ollut yhtään "kymppikuvaa". Ja kiva tuli!

    VastaaPoista
  14. Minusta kaikki kelpaisivat korttiin. =)

    VastaaPoista
  15. Ihanat tonttuset! Alin kuva on minusta varsin kelvollinen joulukorttikuva.;)

    VastaaPoista
  16. Eka kuva on aivan nappi joulukorttiin!!! :)
    Syötävänsuloiset sällit!

    VastaaPoista
  17. Kaikki on tosi kivoja kuvia!
    Mulla on ollut sama ohjelmassa tänään. Nuorimmaisen (11kk.) kanssa on hiki valunut. Poikaa on niin vaikea saada olemaan mitenkään kuvassa. Muutama onnistunut otos kuitenkin tuli!

    VastaaPoista
  18. oikein hauskoja tonttuja :o) minusta tuo eka saunakuvakin on vallan mainio kortiksi, vaikkei pienempi katsokaan kameraan.

    VastaaPoista
  19. Ihania kuvia ja ihanat vaatteet. Eniten tykkään toisiksi alimmasta kuvasta :)

    Meilläkään ei tullut kuvasta sitä mitä olin suunnitellut. Kuva ei meillä ole edes mitenkään jouluinen, kiva kuitenkin (ja suunnilleen ainoa mikä onnistui vaikka kahden kameran voimin niitä otettiin..).

    - Äiti ja pienet pojat

    VastaaPoista
  20. Kivoja kuvia :) Mie en tykkää kans yhtään käyttää salamaa ja jos on ihan pakko niin muokkaan kuvan mustavalkeaksi tai seepiaksi, sopii hyvin joulukorttikuvaankin :) Mie taian luovuttaa noitten kuvien suhteen ja laittaa sukulaisille lapsista keväällä otetun kuvan.

    VastaaPoista
  21. Eka kuva on ihanan luonnollinen ja siksi hyvä (itse en tykkää sen tyyppisistä että katsotaan suoraan kameraan ja hymyillään).
    Ja onpas muuten kivat vaatteet pojilla! T : Elly

    VastaaPoista
  22. Kiitän kivoista kommenteista! :o)
    Kyllä se niin vain on että näistä yksi valitaan, luulen että ylin tai alin. Nyt täytyisi vaan löytää kiva pohja, kun mikään ei oikein täysillä näytä just siltä minkä haluaisin (6 eri valokuvafirmalta olen katsellut). Vaativa asiakas siis! ;D
    Itse en ehdi askarrella kuitenkaan, että joku se on vaan valittava..

    Nuo paidat on tosiaan kivat, nämä on taas sitä Lindexin kautta kun siellä oli jotain kivaakin.

    VastaaPoista
  23. Voi pojat että ootte sitten makeita tonttuja!!!
    Tulee hienot kortit :)

    VastaaPoista
  24. Eka on musta kivin ja sitte eka saunakuva...ja musta tuo 1 kuvan korttipohjakin just nappi....

    VastaaPoista
  25. Eka kuva tosi nappi otos! :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)