keskiviikko 5. elokuuta 2009

Pojat tänään


Shaoli tuossa aiemmin ilmoitti kaipaavansa meidän poikien päivän vaatekuvia useammin, tässä niitä nyt tulee ja lupaan laittaa jatkossa useammin. ;)

Itse muistan kun aloitin bloggaamisen tuolla vauvalehden puolella, niin juuri ne päivän vaatekuvat oli aina laitettava ja niitä oli ihaninta seurata toistenkin blogeista.
Edelleen tykkään katsella muidenkin päivän pirpanoita, vaikka kaikkea muutakin kivaa ja vaateaiheista on kiva lukea.

Tänään siis Emilillä on Lindexin traktoribody ja Me&I froteehousut.
Innolla muuten täällä jo odottelen Me&I:n syksyn mallistoa, voi kun siellä olisi kaikkea kivaa ja värikästä tuttuun tapaan kuten ennenkin!
(Minny; yritän täällä edelleen järjestää niin että pääsen tiistaina paikalle ;))


Emil on ollut tänään taas vauhti päällä, yksi äiti siis täällä jo odottaa että se simahtaa yöunille! ;D


Meillä on ovenkarmiin viritetty koukut, joissa kiikku/renkaat. Oliver tykkää roikkua renkaissa ja kiikkua aina kun vaan saa. On nimittäin kiikku usein karanteenissa, koska Emil meinaa jäädä menossa alle tai sitten muuten vaan riitelee kun ei pääse mukaan.

Oliverilla tänään Me&I t-paita ja Lindexin froteiset polvihousut (taas!).


8 kommenttia:

  1. Kiitän! Olette sitten luopuneet sävysävyyn sukista ;)

    Tämä äiti ei enää odottele, vaan sai molemmat lapset nukkumaan. Ja vetää sekunnin ajan henkeä...

    VastaaPoista
  2. Ihanat pojat.:)

    Meillä on poika sisällä melkein aina pelkkä body päällä (riisuu itse housunsa pois), joten en viitsi paljon päivän kuvia laittaa.;)

    Meillä ei ole muuten vieläkään vihreitä pitkiä housuja pojalla, välillä olen kyllä niitä kaivannut kovastikin...

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia taas kerran =)

    Mäkin odottelen jo malttamattomana me&i:n uutta kautta, vaikka kaapit pursuaa vaatetta ja mitään ei ihan oikeasti tarvittais tällä hetkellä =)

    VastaaPoista
  4. Shaoli; JUU, ei sentään kesällä tartte. ;D

    Helmi; Meillä on Emilillä ollut kanssa lähes joka päivä pelkästään body tai t-paita pelkästään vaipan kanssa, koko kesän. Mutta nyt eilen ja tänään on täällä ollut viileämpää, ulkona vaan +14.

    Heidi; Ei tartte tarvita, kun haluaa! Aina sinne kaappiin jotain mahtuu. ;D

    VastaaPoista
  5. tuo vihreä traktoribody on ihana! sopii tosin hyvin noihin housuihin.

    VastaaPoista
  6. Mia, sun pitää tulla mun me&i kutsuille maanantaina ;)

    VastaaPoista
  7. Maksaako Tuusis emäntä bensakustannukset? ;D Ei vaan, olis kiva jos olisi sattunut silleen kun olen teillä kyläilemässä. Ensi kuussa voisin tulla? ;)

    VastaaPoista
  8. Kiva homma jos vaan pääset tulemaan! Laita sitten vaan tekstaria ensin niin infoan sinulle osoitteen ;)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)