perjantai 13. syyskuuta 2013

Syksyn ihana Villervalla

 
 
Mahtavaa sanon minä! Ai mikäkö? No tietenkin se että saimme Emilin kanssa paketillisen Villervallaa sovituskuvia varten Skidistä. Minusta ainakin kaikista parasta on blogeissa olevat sovituskuvat, joista näkee todella kuinka vaate istuu lapsen päälle ja tietää sitten vähän tuumailla kokoakin sen perusteella. Nämäkin lähes kaikki vaatteet tuli meille siis kääntymään ja lähetin ne jo takasin kuvausten jälkeen. Yhteistyömerkeissä saimme pitää kolme vaatetta, mutta kerron teille vasta lopuksi mitkä ne on. ;)
Kaikki vaatteet on 128cm ja Emil on n.124cm (tänään otettu mitta), malliltaan todella hoikka.
 
Yllä olevassa kuvassa Emilillä on Stockholm multiraitapaita ja Relaxed-farkut. Noilla paidoilla on muuten eriväreissä hauskasti kaupunkien nimet, tämän vihreän lisäksi löytyy sininen Amsterdam, pinkki Paris ja musta Berlin.
 

 
Relaxed-farkut on samanmalliset kuin kevään malliston canvashousut. Näissä vaan on painettujen tähtien sijasta takataskuissa ommellut tähdet. Vyötäröllä ei ole näissä sitä säädettävää kuminauhaa, mutta resori ja leveä kiinni ommeltu kuminauha on kuitenkin. Sekä lisänä nauhat. Farkut istuu tosi kivasti Emilille, vyötärökään ei hoikkikselle ole liian iso ja nauhoja tarvitsee kiristää vain vähän.
Oikealla kuvassa raidallinen collegetakki, ihanan pehmoista ekopuuvillaa.
 
 

 
Tässä vielä tuo vihreä collegetakki ja sama sinisävyisenä sivulta kuvattuna. Takin resorikaulus suojaa kivasti kaulaa ulkotakin alla pidettäessäkin. Hihassa on tähtikuvio. Villervallan paidat ja takit on minusta ihan mielettömän kivasti istuvia, ei liian leveitä.
 
 

 
Ihanan tumma ja samalla värikäs tähtipaita on minun ehdoton suosikki. Tähän käy monen väriset housut kaveriksi.
 
 

 
Velourtakki on todella laadukkaan oloinen ja velour on paksuhkoa.
Meillä on aiemmista mallistoista ollut näitä velourvaatteita ja ovat kyllä olleet todella hyviä. Raidallisissa collegetakeissa ja näissä velourtakeissa on täysin sama malli ja ovat samaa mitoitusta. Tuo 128cm on juuri sopiva koko Emilille. Sävynä takissa on petrooli, mutta minusta tässä sävy kuitenkin hiukan poikkeaa noista housuista ja on enemmän vahva turkoosi.
 
 

 
Petroolin värisissä relaxed twillihousuissa on myös sama malli kun kevään canvashousuissa, lantion kohdalta twillit on hiukan leveämmät kuin kevään canvakset. Näissä myöskin ero on sama kuin farkuissa eli takataskuissa on ommellut tähden reunat ja vyötäröllä ei ole nappi säädettävää kuminauhaa. Vyötärön kiinni ommeltu kuminauha on kuitenkin jo valmiiksi hiukan napakampi ja nauhoilla saa kiristettyä loput. Twillihousut on hiukan paksumpaa kangasta kuin canvashousut. Vasemmalla kuvissa vertailun vuoksi mukana kevään malliston turkoosit canvashousut, sävy ero on selvä. Twillihousut ei ole livenä ehkä ihan noin siniset mitä kuva väittää, vaan selvästi petroolit.
 
 

 
Vihreä pörröfleecetakki on todella pehmoinen, Emil ei olisi halunnut riisua tätä pois, vaan väitti menevänsä takilla nukkumaan. ;)
 
 

 
Pörröfleeceä on saatavilla Skidissä tämän vihreän lisäksi punaisena, sinisenä ja mustana. Takki on taatusti lämpöinen myöhemmin syksyllä vaikka välikausitakin alla. Malli on takaa hiukan pidempi ja hihoissa on peukkureiät.
Kannattaa muuten käydä osallistumassa Skidin blogissa pörröfleecen arvontaan. ;)
 
Takin kaverina kuvissa puuvillainen musta/harmaa raitapipo koossa 52/54 (Emilin py n.52,5cm).
 
 

 
Sama raitapipo vihreänä ja sama koko.
Villervallan pipot on nyt hiukan reilumpaa mitoitusta kuin aiemmissa mallistoissa. Tämä 52/54 koko on Emilille juuri sopiva ja on jopa hiukan kasvuvaraakin. Pipoissa on muuten isoin koko 54/56.
 
 

 
Minun yksi suosikeista on lisäksi tämä raidallinen jumppis. Haalari on 100% ekopuuvillaa. Tässä on koossa 128cm selvästi reiluutta Emilille ja menisi varmasti hyvin vielä 128cm pitkälle lapsellekin. Toisaalta tässä saakin jäädä tuollaista väljyyttä, sopii hyvin olemukseen.
 
 

 

 
Erittäin postiivinen yllätys oli minulle Villervallan pyjama, kuvissa 2-osainen checkstar pyjama. Meillä on Emilin hoikkuuden takia ollut moneen kertaan vaikea löytää päällä pysyviä pyjamia tai siis erityisesti ongelma on ollut pyjamien housut. Nämä todellakin kestää jalassa ja istuu kivasti. Pyjaman koko kuvissa on 122/128cm.
 
 

 
 Villervallan vaatteissa minua erityisesti viehättää värikkyys ja kuosit jotka sopii vauvasta koululaiseen.
Hinta on kohtuullinen verrattuna moneen muuhun vaatemerkkiin ja laatu on minusta hyvää. Kokoja löytyy sinne 140cm asti ja vaatteita saa kivasti yhdisteltyä toisiinsa. Voiko siis enempää toivoa? Varmaan tuli selväksi että kyseessä on minun yksi lempparimerkeistä. ;)
Mitä meille sitten näistä jäi? No, eniten ihastuin mustaan tähtipaitaan, farkkuihin ja petrooliin velourtakkiin.
 
Mikä on teidän lemppari?
Pysykäähän kuulolla, ensi viikolla on luvassa teille jotain kivaa Villervallalta. :)



36 kommenttia:

  1. En osaa kyllä vain yhtä suosikkia sanoa...msuta tähti paita, raidallinen takki ihan missä värissä vaan ja tuo jumpsuitti!!! ihania kaikki!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo vain! Itsekin juuri tässä lisätilausta mietin. ;D

      Poista
  2. Farkut on ihan parhaat :) Meidän pikkumiehen suosikit, rennot,mukavat ja hyvännäköiset. Pidämme muutenkin Villervallasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei oo farkkuja hetkeen Villervallalta ollutkaan, sen kesämallin kyllä ostin, mutta oli kesällä liian pitkät vielä. Nyt siis innolla testataan nää eka. :)
      Uskon että pienet miehen alut tykkää noista, on niin mukavan oloiset.

      Poista
  3. Ostin tuon vihreäraidallisen collegetakin pojalle, eli se on ainakin yksi suuri suosikki. :) Noista farkuista haaveilen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jospa ensi viikolla menis ostoskoriin asti. ;D

      Poista
  4. Ihan pakko nyt kertoa oma mielipide Villervallasta. Mä olen viimeiset 2v ollut todella pettynyt uusiin mallistoihin. Jotenkin suunta on mennyt tosi paljon retrompaan ja se ei mun makuun sovi hirveän hyvin. Monethan tykkää villervallasta, ja mäkin pidin ennen, mutta ei, tämä mallisto ei yhtään iske. Odottelen taas kevättä astetta skeptisempänä, koska tosiaan nämä edelliset olleet suuri pettymys.
    Sama kaava toistuu mielestäni. Villervalla voisi uudistaa ja keksiä jotain uutta. Mutta tässä vain yhden äitin mielipide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta että Villervallassa toistuu samat jutut, suurimmaksi osaksi ne tähdet. Itse tykkään retrohtavista vaatteista ja tähdistä joten siksi lemppareita aina vaan. ;)
      Mutta ymmärrän sinuakin ja mielipiteensä saa sanoa aina! :)
      Suosittelen sinulle niitä yksivärisiä sitten, etenkin velourhousuja kannattaa testata ja noita takkeja.

      Poista
    2. Joo mulla on Miolle yhdet villervallan velour housut punaisena. Ne on tosi ihanat ja mielestäni laadukkaat.

      Sitten meillä on vanhojen mallistojen pipoja jossa oli yksinkertaista raitaa. Myös yksi Villervallan takki löytyy, joten en boikotoi en :)

      Poista
  5. Tuo jumpsuit menee kylla harkintaan, mietityttaa vaan suostuisko poika sita pitamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Emil ei pidä, vaikka aina niin väittääkin kun kysyn ostetaanko. :D Sitten ne seisoo kaapissa ja aina kun ehdotan ei halua päällensä laittaa. Kokeilee kyllä..

      Poista
  6. Tähdet jaksaa ihastuttaa... Tuo pyjama on iiiiiihana ja se musta tähtipaita... Jään odotteleen!

    VastaaPoista
  7. Villervallan paitoja ei ole meillä pariin vuoteen ollut. Silloin ne vähän lyhenivät ja levenivät pesussa, mutta ehkä ne nyt pitävät kuosinsa? Villevallan canvashousut on parhaat, kuten myös farkut ja on meillä joskus collegetakkikin ollut. Jumpsuitia ei ole tullut koskaan pojalle ostettua, pidän vähän kapeammista vaatteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ole meillä ainakaan paidat venyneet viimeseen reiluun vuoteen, joskus männävuosina muistan yhdelle paidalle meillä käyneen niin. Canvashousut on minunkin suosikit ja velourvaatteet, ne on todella hyvänlaatuisia. :)

      Poista
  8. Must noi tähtipaidat oli hurjan suurta mitoitusta! Mäkin tykkään tosta mustasta tähtipaidasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, ei minusta. Vastaavat minun mielestä hyvin kokoaan, meillä nuo paidat on menny aina siihen saakka kun lapsi on kokolapun koon kanssa samanmittainen. Tosin lapsen mittasuhteet varsin usein vaikuttaa siihen miten mitoituksen kokee. :)

      Poista
  9. Musta tähtipaita on suosikkini! :)

    Tykkään Villervallasta muutenkin. Ovat upean värikkäitä, iättömiä ja ajattomia. Laadusta ei itsellä ole kokemusta toistaiseksi muista kuin lierihatuista ja olivat tosi hyvät :) Näistähän voisi löytyä joku kiva paita meidän hahmopaitojen tilalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen näitä teille, ei tartte koko kaappia hahmopaidoilla täyttää. ;)

      Poista
  10. Vaatteet näyttää tosi kivoilta. Ihmettelen vain Skidin haluttomuutta vastata kokotiedusteluihin.

    Kerran soitin ja tiedustelin housujen tarkempia mittoja. Ehdotti että laittaisin s-postilla saman tiedustelun, koska itse oli jossain muualla. Kertoi että vastaavat heti. No..en arvannut että heidän heti tarkoitti EI KOSKAAN. Vieläkään vastausta ei ole kuulunut ja n. 3kk mennyt.
    Heitäkin se hyödyttäisi, ettei tule tilattua hutikokoa, mutta silloin jätin koko tilauksen tekemättä. Eipä tietty mene huti näinkään..

    Joka tapauksessa tähtipaidat näyttää kivoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista että noin on käynyt. :( Laitoitko toiseen kertaan s-postia? Joskus itsellä ainakin tuppaa s-postilaatikko viskaamaan joistain osoitteista tulleet sähköpostit suoraan roskikseen, joskus on jonkun nettikaupan kanssa myös käynyt noin ettei sitten s-posti ole mennyt koskaan perille ja kun toiseen kertaan kyselin niin se selvisi.

      Tähtipaidat on tosi kivat kyllä. :)

      Poista
    2. EI KOSKAAN voi myös tarkoittaa esim että vastaanottajan inboxi on täynnä, maili on hukkunut matkalla tai että maili on joutunut roskapostiin...

      Skidin henkilökunta on varmaan tosi pahoillaan tapahtuneesta, ja toivoo tietenkin että otetaan yhteyttä uudelleen jos vastausta ei kuulu. Eihän se ole kenenkään tarkoitus olla vastaamatta kyselyyn...

      T; Katja / Skidi.fi.

      Ps. Mia, ihana postaus!

      Poista
    3. Kiitos Katja! :)
      Näin tosiaan voi käydä ja se on ihan inhimillistä. Siksi itse ainakin laitan viestiä toiseenkin kertaan nettikaupalle, jos mitään ei ekan jälkeen kuulu. Maileista kun ei koskaan satavarmana tiedä meneekö perille saakka..

      Poista
    4. Juuri viestittämisen epävarmuuden vuoksi soitin, jotta olisin saanut tiedot varmemmin, mutta ei onnistunut silloin niinkään.
      Ja odoteltuani meilivastausta halutuista housuista meidän koko oli jo loppunut, joten en viitsinyt enään vaivautua muutakaan tilailemaan.
      Tällaisten kommellusten jälkeen into nettikauppoihin valitettavasti laantuu ja suuntaan helpommille vesille....

      Poista
  11. Oi voi voi. Onpas paljon ihanuuksia, farkut, twillit, collegetakki, velourtakki, ja tuo tumma tähtipaitakin on nyt mun mieleen..., nyt säästämään.. Kivasti Emil mallina meidän melkeinpä tismalleen samankokoiselle hoikkikselle. Nuo molemmat housut näyttävät istuvan siis tosi hyvin.
    -päpätti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että on sitten kokomalli kohdillaan. ;D
      Housut istuu kivasti, mutta hiukan joutuu tuollaiselle hoikkikselle naruja kiristämään ja lantion kohdalla on väljyyttä. Silti sanoisin että housut näyttää hyvältä jalassa. :)
      Ihania nämä on tosiaan!

      Poista
  12. Tuo tumma tähtipaita on kyllä silkkaa rakkautta. ;-) J

    VastaaPoista
  13. Kiitos tästä! Sovittelukuvia on aina kiva katsella ja lisätieto sekä näppituntuma vaatteesta kertoo aina enemmän kuin pelkät mainoskuvat.

    Meillä on himotuksessa punainen pörröfleece, pinkki Paris paita ja mahdollisesti twillihousut. MEillä on tällä hetkellä käytössä Canvasit kolmessa eri värissä ja hitsi, että ne ovatkin loistavat. Muita housuja ei ole juuri käytettykään :D Ei varmaan tarvitse siis erikseen mainita, että Villervalla kuuluu meidänkin suosikkimerkkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. :)
      Pörröfleecet on uskomattoman pehmoisia, itsekin jätin sen hankintalistalle myöhemmäksi.

      Poista
  14. Oon ihan koukussa Villervallaan, meiltä löytyy syksyn mallistosta jo Stockholm, Berlin ja Amsterdan -paidat, musta tähtipaita, musta collegetakki.. Vielä olis vaikka kuinka monta juttua mitä haluaisin... mm. twillihousut/farkut, velourtakki, pipoja, pyjama jne jne...
    Villervallan tyyli on just meikäläisen makuun :)

    -2 poikaa-

    VastaaPoista
  15. Olen niiiiin Villervallan fani että!!!

    VastaaPoista
  16. Housut on kivoja, mutta valitettavasti eivät yhtään meidän laiheliineille sopivat :/
    Paidat ovat oikein hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu, eikö siis ne canvaksetkaan joissa on vyötäröllä säätö?
      Meillä Emil on todella laiheliini ja hänelle nuo minusta kuitenkin istuu kivasti. Toki housuissa saa silti vyötäröä aina kiristää.

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)