keskiviikko 25. syyskuuta 2013

KappAhl Woxo talvi 13/14

 



 Kuvat KappAhl
 
Tykkäättekö?
Minun on pakko myöntää että olin hiukan pettynyt, sininen on jo niin nähty poikien vaatteissa. Olisin itse kaivannut jotain värikkäämpää (taas) ja kivoja leikkauksia. Onhan nämä simppelit kivat perustakit, mutta jotenkin vähän tylsät..
 
Näitähän taas kerran odotin kuin kuuta nousevaa ja tuskailin et näkis jo, että tietää mistä lähteä isojen poikien talvikaappia täyttämään. Meillä Woxot on luotto ulkovaatteita jo muutaman vuoden ajalta, ne vaan toimii ja kestää. Etenkin toppahousut on ihan ykköset. Takeissa taas on ollut tosi hyvä malli hoikille ainakin tähän saakka. Toppahanskat testattiin viime talvena ja tykättiin niistäkin. Takeista osa on vedenpitäviä, saumat teipauttu ja vesipilari 3000mm (nuo tikatut ei). Housut on myöskin vedenpitävät. Woxossa on minusta hinta-laatusuhde huippu.
 
Nyt sitten hain kahdelle vanhimmalle jo nuo mustat toppahousut, kun ilokseni muistin että ovat reilua mitoitusta ja meidän 14v:lle 171,2cm teinille menee hyvin 170cm vielä. Musta takki on ainut joka noista vielä voisi olla vaihtoehto, mutta sovittaja täytyisi olla kaupoilla mukana ja miten se voikaan olla niin nihkeetä noille pojille lähteä kaupoille? ;)
 
Hinnat näissä takeissa on 59,95e-64,95e, housuissa 59,95e ja rukkaset 17,95e.
 
 
P.s. Huutis syö nyt vähän tällä viikolla aikaani, sieltä kun sulkeutuu joka päivä kasa kohteita. ;)
Tulossa on nyt teille viikon sisällä kivoja alekoodeja esim. Reimalle!
Skidin Villervallan vaatteisiin lupasin myös jotain kivaa jo viime viikolle, mutta se siirtyi tuonne 6.10., pysykää siis kuulolla! :)
 
 

20 kommenttia:

  1. No nyt oli minun mieleen nämä vaatteet :) Tikkitakeista en tykännyt, mutta nuo muut. KappAhliin siis suunnistamme talvivarustehankintoihin

    VastaaPoista
  2. Joo ei kovin ihmeelliset takit, mustaa takkia vois harkita, mutta joka merkiltä tuntuu löytyvän vastaava... Mustat toppahousut taidetaan kyllä ostaa ja hanskoja muutamat. Valkoiset toppahousut on kyllä myös hienot, mutta ei niitä taida uskaltaa ottaa arkikäyttöön...lasketteluun olisivat varmaan hyvät, ainakin siinä pysyisivät valkoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt on paljon parkatakkeja ja samantyyppisiä pojille etenkin. Minäkin noita valkoisia vähän kauhulla katselin, että mitenköhän kestäisi meillä puhtaana, mutta sinähän sen sanoit, varmaan laskettelurinteessä. Tosin sitä varten vain ei viittis omia housuja ostaa, kun me ei juuri laskettelemassa käydä. ;)

      Poista
  3. No vähän hailukoitahan nuo on minunkin makuun. Väriä olla pitää! Isompien vaatteissa voi toki olla, ettei riemunkirjavuus menee enää läpikään.

    Kiitos vinkistä, jään odottelemaan kumpaakin alekoodia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Meillä isot kyllä tykkää että takissa on vähän väriä, eli ei liian kirjava eikä liian yksivärinen tumma vaan silleen sopivasti. :) Oispa kivalla leikkauksella vaikka paria väriä, niin heti ois ilme takeissa toinen. Ja ei sinistä, ei ei. Meillä ei kukaan pojista äidin lisäksi tykkää perus sinisestä eikä tummansinisestä. ;D

      Poista
  4. Valkoinen takki! Taidan haukkana vahtia sitä aleja odotellen ensivuoteen :p

    VastaaPoista
  5. Takit ovat tosiaan vähän tylsän värisiä, mutta housut mustana voisivat kotiutua meillekin. Näitä ei meillä ole koskaan ollut, pitäisiköhän kokeilla... Sopivatko housut hyvin hoikkikselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sopii, meillä on tosi hoikkia poikia ja nuo silti istuu kivasti. Ei voi sanoa että olisivat täydellisiä hoikkiksille, mutta tarpeeksi hyvin istuvat. ;) Vyötäröllä on sivuilla tarrat, joilla saa vyötäröä kiristettyä, henkselit on irroitettavat.

      Poista
  6. Masennuin totaalisesti kun kävin kappikselta tiedustelemassa tulevan talven toppavaatteista, hyllyssä ei ollut kuin valkoinen ja toivoin kovasti edellisten talvien väriloistoa, mutta myyjä kertoi ettei niitä tänä vuonna saada.. Harmi! / mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin petyin. Ei sillä etteikö nämä olisi ihan tyylikkäitä, mutta ois vaikka yksi malli ollut värikkäämpi edes. Tai niin että yksi ois ollut tälläinen simppeli tumma unisex takki ja sitten ois ollut sekä pojille, että työille pari värikkäämpää takki vaihtoehtoa myös.

      Poista
  7. noi palmikkopipot ois kivoja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin palmikkopipot on kivat, mutta miellän ne enemmän tytöille. ;) Pojille ei ole yhtään kivaa pipoa. :(

      Poista
  8. Pitääpä lähteä housukaupoille. Nuo takit ovat ankeita, mutta onneksi meillä on jo muut, aleista hankitut jemmassa tälle talvelle. Hanskat näyttävät liian kapeilta meidän lapiokäsille ja pipot ovat ihan nounou, kartan isolla präntättyjä brändinimiä.

    -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housuja kannattaakin ostaa. :) Paitsi nyt oli muuten hiukan materiaali muuttunut, niin saa nähdä onko yhtä hyvä kun aiempina vuosina. Toivotaan niin!

      Poista
  9. Onko teillä ollut noita Woxon rukkasia? Jos on, niin kannattaako niihin sijoittaa? Vanhemmalle pojalle siis mietin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli viime talvena kaikilla kolmella vanhimmalla ja tykkäsivät kyllä. Pysyi ehjänä, joten siitä plussaa. Tosin meillä oli kolmet hanskamalliset rukkaset per poika käytössä, joten en sitten tiedä jo ois vaan ainoina olleet. Sanoisin silti, että kyllä niissä hinta-laatu on kohdillaan. :)

      Poista
  10. Burtonilla näytti olevan stadiumissa kivoja,värikkäitä takkeja pojille.

    Näistä ai ainoastaan palmikkopipot sytyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko niitä nettikaupassa? Pitää käydä varmaan kurkkii. :)

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)