sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Liikuntasynttärit

Kun synttäreille kutsutaan kasa 10v poikia, onkin "teema" mietittävä tarkkaan.
Voin kertoa ettei ajatus 14 pojanviikarista 80 neliöisessä rivitaloasunnossa ollut kovin huokuttava. ;D

Mitä pojat tekee? No tietty liikkuu!
Juoksee, riehuu, pelaa palloa, pelejä jne.
Teema oli selvä; urheilulliset liikuntasynttärit ja muuten olikin oikein mieluisa teema meidän pian (vajaan 3vkon päästä) virallisesti 10v synttärisankarin mielestä.
Synttärit kavereille pidettiin hiukan aiemmin, koska sitten viralliseen aikaan on hiukan huonompi ajankohta saada porukka kasaan. Moni on jo lomilla vanhempien kanssa ympäri Suomea.

Koska isi on oikeesti liikunta-alalla ja liikkuttaa työkseen eri ikäisiä ihmisiä (myös koululaisia), niin ohjelmaa tuli tuosta vaan. :)
Synttäreillä siis tänään isin ohjastuksella mm. juostiin urheilukenttää ympäri, pelattiin jalkapalloa, purkkista ja lipunryöstöä.
Paikkana oli meidän kylän koulun urheilukenttä, jossa on järven ranta ihan kupeessa. Tosi kaunis paikka!

Vaikka ulkoilman lämpötila oli noin +10 astetta, niin jotkut hurjapäisimmät uskalsivat lopuksi uimaan saakka.
Itseä paleli jo pelkkä katseleminen, hrr...
Kolmetuntinen hujahti nopsaan ja kaikilla oli hauskaa, tästä täytyy tehdä perinne! :)



Meidän nuorin kaksikko.



Janojuomat saivat viilentyä rantakivikossa. Limppareiden lisäksi tarjolla oli mummon kotitekoista lämmintä mehua.



Pöytää koreaksi laittoi äiti. ;)
Urheilukentän kupeessa olevassa rannassa on muutama pöytä tuoleineen, jossa koko poppoo mahtui hyvin herkuttelemaan.
Pöydässä tyypillisiä poikien herkkuja, kuvasta on jäänyt pois pannukakut ja piirakat.




Meidän pikkumies jolla on aina nälkä ja kokoajan jano, ihan oikeesti! Jos syömään huudetaan, niin on varmasti ekana pöydässä ja lähtee vikana pois. :D



Uimarit jäi kuvasta, kun kameran akut hyytyi.
Mutta näissä maisemissa siis uitiin.
Oi voi jos ois vielä aurinko mollottanut, olis ollut täydellinen päivä!
Mutta en valita, pääasia oli ettei satanut kuten muutaman päivän on jo tehnyt.


19 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloiset syntymäpäiväjuhlat. Aika hyisen näköinen ranta tosiaan.

    VastaaPoista
  2. Varmasti mukavat synttärit! Onnea sankarille.

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva synttäriteema vilkkaille pojille. Sitä uimista mä täällä ihmettelin, on ne lapset vaan rohkeita, hurrr

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä idea synttärijuhliin ja tuon ikäisillä pojilla sitä energiaa riittää. Hienoa kun pääsivät riehumaan urheilukentälle, säästyi teidän kotikin juhlinnalta!
    Oivat ja varmasti herkulliset tarjoilut teille ja varmasti maistui touhuamisen jälkeen.

    Aika viileän näköistä tuo vesi! Hurjia ovat olleet, jos sinne ovat uskaltaneet uimaan.

    Onnea jo näin etukäteen synttärisankarille!

    VastaaPoista
  5. Mahtava rantamaisema ja kivat synttärit! Ei varmasti vähän viileä ilmakaan haitannut mitään :)

    VastaaPoista
  6. Kivat ulkosynttärit ja aivan varmasti juhlihoille mieleenpainuvat! Itekin ajattelin ulkoistaa meidän tulevat 4-v synttärit vaikka lettukesteiksi tai hotdog-pippaloiksi takapihalle. Kesäsynttärit on siitä kivoja, että sään salliessa voi olla ulkosalla!

    VastaaPoista
  7. Meillä oli pojan 12v synttärit uimahallissa.

    VastaaPoista
  8. Ihanalta kuulosti kekkerit! Kivan reipas idea.. :)
    Noi jätskitötteröt ovat kiva idea ihan tuollaisenaan. Täytyy laittaa idea korvan taakse!!
    Hyvää synttäriä poitsulle!

    VastaaPoista
  9. Wau! Näistä synttäreistä olis varmaan meillä puhuttu vielä pitkään ;)

    -turnipsi-

    VastaaPoista
  10. Ihanat synttärijuhlat olleet teillä! :) Ja tässä taas näkee, että lasten juhlien ei tarvitse olla mitään isolla rahalla tehtyjä. Onnea Synttärisankarille! Meilläkin tuleva kymppivuotias on syntynyt kesällä (heinäkuun alussa), jolloin kaikki kaverit lomailevat ties missä.

    VastaaPoista
  11. Onnea sinne nyt vaan ja todella kiva synttäri teema! =)
    Täytyy muistaa tääkin idea ;)

    VastaaPoista
  12. Kiitos! :)
    Tosi helppoa, käytiin kaupassa just ennen juhlia ja mummo oli niin innoissaan leiponut pannarit ja piirakat. Nuo jätskit toimi minusta tosi hyvin just tälläisissä juhlissa, kakku ei oikein ollut mielestäni sopiva juttu.
    Kaikista ihaninta oli juhlien jälkeen viedä vaan roskat roskiin ja tulla siistiin kotiin. :)

    Joo nuo uimarit oli hurjia, olivat ottaneet uikkarit mukaan eli vanhemmat oli antaneet luvan uida.
    Meidän pojilla ei ollut tuolla säällä järveen menemistä. ;)

    VastaaPoista
  13. unelmasynttärit niin sankarille kuin vieraillekkin :-)

    VastaaPoista
  14. Tosi kivankuuloiset synttärit, ja houkuttelevan näköinen juhlapöytä. Meillä on ollut vasta yhdet kaverisynttärit pojalla (nyt 7v), ja jo viisi 5-6-vuotiasta saa sisätiloissa aikaan melkoisen metelin. Ei mitään verrattuna kymmeneen 10-vuotiaaseen tyttöön. :) Ulkoistamista varmaan suositaan täälläkin jatkossa.

    VastaaPoista
  15. Kiitos tästä bloggauksesta.
    Olen monesti tätä miettinyt mutta mieheni on empinyt.. nyt voin näyttää ja todeta hänelle että tuo voi todella toimia.

    VastaaPoista
  16. Ihana aina katsoa teidän kuvia näistä juhlista ja muistakin teidän kuvista, tulee niiiin kotoisa olo :)(olen siis ex-paikkakuntalaisia ja tunnen miehesi ja tiedän muun perheen kasvoilta, hih) (miehesi pikkuveljen kanssa saman ikäinen)
    Meillä oli pojalla jokunen vuosi sitten kesällä harjulla 8-vuotis synttärit vallihaudoilla, juosten aarteen etsinnässä ;) ..ja lopulta aarre löytyi järvestä :D

    VastaaPoista
  17. Tosi kivat synttärit ollut teillä! ja tarjoilutkin on hoituneet vaivattomasti.

    Onnittelut synttärisankarille! :)

    VastaaPoista
  18. Kiitokset! :)

    Kyllä se Marika niin on että monesti sitä ohjelmaa ja muuta erityistä miettii liikaakin synttäreille. Tässä tuli todettua että tämmöiset simppelit juhlat toimi todella hyvin, suosittelen! :)

    Anonyymi; Ai, nyt kävi vaivaamaan kuka oot! ;D
    Tosi hauska synttäri idea teillä ollut, täytyy napata se meille seuraavaksi vuodeksi!. Kyllä ulkona saa vaikka millaisia pippaloita aikaiseksi.
    Mukava kuulla että käyt lueskelemassa! :)

    VastaaPoista
  19. Unelmasynttärit pojalla ollut. Ja äidinkin mieleen.;)

    Ehkäpä meilläkin joskus tulevaisuudessa.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)