maanantai 22. helmikuuta 2016

Ajatuksia blogista ja sen tulevaisuudesta..



Nyt on ihan pakko myöntää, että olen tämän blogin kanssa vähän jumissa..
Olen jo neidin syntymästä saakka miettinyt ja pyöritellyt ajatuksia niin suuntaan kun toiseen blogin tulevaisuudesta. Toisaalta rakastan bloggaamista edelleen, mutta toisaalta ajatus kokonaan lopettamisesta kiehtoo. Välillä nimittäin tulee tunne, että miten helppoo olisi vaan olla bloggaamatta. Se stressi mitä välillä (tai ihan joka viikko) tulee siitä, että pitäisi tehdä juttua blogiin, pitäisi kuvata sitä ja tätä, pitäisi olla parempi kuvaamaan, pitäisi osata kirjoittaa niitä soljuvia tekstejä, pitäisi kai kertoa koko elämästä, pitäisi yksinkertaisesti olla ahkerampi bloggaaja, on yksinkertaisesti ihan suoraan sanottuna välillä ahdistavaa..
Haluaisin kyllä osata ja jaksaa, mutta suurperhe ja etenkin taapero imee mehut välillä täysin. Aika on kortilla ja välillä on ihan pakko muistuttaa itseään, että hei, enhän minä voi asettaa itseäni samalle viivalle, kuin esim. bloggaava kahden lapsen äiti. Kyllähän minun pitäisi se tietää mitä on olla kahden lapsen äiti ja mitä on olla viiden lapsen äiti. Voin kertoa; ihan eri asia! ;)


Omaa aikaa eli aikaa tehdä niitä omia juttuja on päivässä tällä hetkellä noin 2h. Toinen tunti Olivian päiväunien aikaan ja toinen tunti illalla neidin käytyä yöunille. Vähintään tunti on annettava tv-sarjoille, ne on minun yksihenkireikä. Jää siis tunti. Siinä ajassa ei oikein ehdi yhtä juttua tekemään, en ainakaan minä. Riippuu tietysti jutusta, mutta yleensä kuvien käsittely, lataaminen, juttujen kirjoittaminen (puhumattakaan kuvaamisesta) vie minulta kaikkinensa vähintään kaksi tuntia ja monesti jopa kolme. Sitten kun uhraat elämästä kallisarvoisia tunteja jutun tekoon, joka kyllä on ihan kivaa en sitä sano, mutta kun sitä aikaa on muutenkin vähän ja sitten tuntuu ettei kukaan oikein jaksa kommentoida niin väkisinkin miettii onko kaikki sen arvoista. Nyt tähän väliin on pakko sanoa, että arvostan tosi paljon jokaista kommenttia jonka saan ja olen todella kiitollinen teille, jotka käytte harvasta bloggaustahdistani huolimatta jättämässä mukavan kommentin. Kiitos teille!



Mutta sitten ne jotka taas ei nää mitään muuta syytä vierailla blogissa kun narisemassa siitä mistä kirjoitan, niin väkisinkin välillä jurppii. Olisiko helpompi kuitenkin lopettaa vaan blogin lukeminen jos ei kiinnosta? 
Tottakai olen kiitollinen jokaisesta lukijastani, mutta en myöskään menetä yöuniani poistuvista lukijoista tai ala kirjoittamaan niistä asioista joita en koe omaan blogiini kuuluviksi, ihan vaan sen takia että miellytän lukijoita. Minusta blogin pitää olla lähtökohtaisesti itselle mieluisa ja rentouttava paikka. Se että joku muukin tykkää ja liittyy lukijaksi tulee tietenkin isona plussana. Ja ne kommentit, ne on bloggaamisen suola. Aina jaksan ilahtua jokaisesta kommentista ja kaikki aina luen, vastaaminen tulee välillä viiveellä, mutta jokaiseen kommentiin pyrin myös vastaamaan.

Sanon sen nyt ääneen. Ei minusta ei tule bloggaajaa joka jakaa asioita paljoakaan meidän elämästä ja arkipäivästä. Ne ei kiinnosta itseä muissakaan blogeissa ja ne ei kuulu oman blogin henkeen, enkä jaksa tai edes halua käydä arkea kovinkaan paljoa täällä blogissa läpi. Toki jonkin verran niitä arkisia asioita blogiin eksyy, mutta vain sen verran, kun itsestä tuntuu hyvälle.


Olen jo vuosia halunnut pitää blogin lastenvaatteisiin painottuvana. Esitellä uusimpia mallistoja, jakaa ajatuksia teidän lukijoiden kanssa niistä. Kertoa meidän lemppareita ja tehdä sovituskuvauksia. Pohtia ulkovaateostoksia tulevaan kauteen ja välillä esitellä hiukan niitä ostoksia. Isona bonuksena olen saanut mukavia yhteistyökuvioita ja testiin vaatteita. Yhteistyökuvioista valitsen aina ne, jotka itseä kiinnostaa ja sellaisia jotka sopii meidän tyyliin ja blogin henkeen. Kaikkea ei pystyisi ostamaan itse, varsinkaan nyt kun elellään vaan yhden ihmisen palkalla ja minun kodinhoidontuella. Koen olevani tosi onnekas, että olen saanut yhteistyökumppaneita. Mielelläni jaan kokemuksia ja laitan sovituskuvia saaduista vaatteista. On ihanaa että tästä aikaa vievästä harrastuksesta saa välillä myös jotain kiitokseksi itselle tai paremminkin lapsille. :)


Olen pitänyt blogia kohta jo 8 vuotta! Se on pitkä aika. Aloitin kun kaksi nuorinta poikaa oli 4v ja n.8kk. Vuosien myötä pojat on kasvaneet ja isompi jäikin blogista pois aloitellessaan koulun. Nyt se pienempikin eli Emil käy jo kakkosluokkaa ja alkaa olla siinä iässä, etten hänestäkään haluaisi laittaa kasvokuvia blogiin. Emil toisaalta on ihan innokas välillä malliksi sovituskuviin, mutta sanoo myös, ettei enää halua olla paljon kuvattavana. Kunnioitan lapsen omaa päätöstä.

Poikien äitinä ja poikien tyyliin-blogina aloittamani taival on jo kokenut muutoksen pienen yllätys tytön synnyttyä. Poikien äidistä tuli myös tytön äiti. Ymmärrän kyllä että moni odottaa minulta edelleen niitä poikien juttuja, mutta minkäs teet, kun vuodet vierii ja elämä muuttuu. Pojille tulee hankittua melko vähän vaatteita, kun monet kiertää veljeltä toiselle. Vaatteet on niitä ihan perusmerkkejä. Muut poikien asiat ei enää blogin puolelle kuulu. Nyt tytön ollessa pieni ja muutenkin tytön myötä minulle on auennut uusi maailma tyttöjen vaatteisiin ja tyttöjen juttuihin. Ne on aiheita jotka on nyt itselle niitä joita haluisin blogissa jakaa ja pohtia.

Nyt siis mietin, että voiko blogin nimi olla enää entinen. Olisiko järkevämpää muuttaa blogin nimi tai jopa koko blogi uuteen osoitteeseen. Ehkä se into bloggaamiseen syttyisi taas täyteen paloon, kun minulta ei odotettaisi poikien juttuja. On kuitenkin aika harhaan johtavaa olla poikien tyyliin- bloggaaja, jos poikien tyyliä blogissa on enää noin 10% ja loput 90% tyttöjen vaatejuttuja. ;)
Halu pitää blogia on kuitenkin edelleen suurempi, kuin se että lopettaisin kokonaan.
Jotain on kuitenkin tehtävä, koska nyt näin ei tunnu hyvälle tai omalle..

Sanokaa ihmeessä mitä te olette mieltä?
Poikien juttuja on turha toivoa lisää joka tapauksessa, ne ei tule ainakaan lisääntymään. Yhteistyökuviot jatkuu siinä määrin missä itsestä tuntuu hyvälle, jos joku kokee ne mainostamisena (mitä ne ei kyllä itselle ole, sanon selvän mielipiteeni tuotteista oli se itse ostettu tai saatu), niin kannattaa hyppiä ne yli tai siirtyä mielesempään blogiin. :)
Kiitos ihan jokaiselle joka on ollut lukijana jo vuosia, kiitos myös kaikille uusille lukijoille. Olen saanut niiden töykeiden kommenttien lisäksi paljon positiivista palautetta.




76 kommenttia:

  1. En oo mäkään taas ehtinyt kommentoimaan oikein kenellekään. Väsyttää pitkät sairastelut ym niin on se aikakin kortilla. Jos vaihdat blogin nimen niin jätä jotenkin toi vanha nimi näköisälle, joskus tulee selattua niitä vanhojakin postauksia :)

    Mun tekis mieli kans vaihtaa blogin nimi, tehny jo monta vuotta mut ei vaan jotenki silti tunnu siltä täysin :D vaikee selittää.

    Juu ja en mäkään omasta elämästä tuu koskaan mitään syvällisempää kertomaan. Tuntuu välillä et mun huumorintaju on muutenki nii outo että moni ymmärtää väärin ne huumorillakin kirjoitetut elämän pilkahdukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne sairastelut on syöneet aika pahasti minullakin aikaa ja kaikki tuntuu jotenkin tavallista työlläämmältä. Olen itse ollut todella paljon kipeänä alku syksystä alkaen. :(

      Minä olen taas tästä poikien tyyliin nimestä tykännyt, mutta nyt tytön synnyttyä se ei vaan tunnu oikealta, ei edes vaikka lisäsin tuon prinsessan sinne. ;)
      Vaihda ihmeessä blogin nimi sinäkin jos siltä tuntuu, se on kuitenkin vaan pikkuseikka, eikä vaikuta lukijoihin varmaan millään tavalla. Sitten jos vaihtaa koko blogipohjaa, niin tuntuu että muistaako kaikki lukijat seurata mukana. Ei varmaan ja osa jää pois, mutta luulisi että kaikki ne ainakin jotka oikeesti on blogin tiiviitä lukijoita. Itsestä vaan tiedän, että kun jotkut blogit on muuttaneet, niin seuraan niitä edelleen, mutta lukijaksi on laiskuutta jäänyt liittymättä. Kävisikö sitten monelle muullekin niin. ;)

      Se yksityisyyden raja on kyllä hyvä pitää, joskus vaan tuntuu että lukijat odottaa ja pyytää enemmän. Ymmärrän kyllä että monet haluaisi lukea enemmän elämästä, mutta itse en ainakaan pysty niin paljoa jakamaan blogissa, kun välillä toivotaan. Olen joskus aina yrittänyt ja aloittanut postauksen ja sitten en ole pystynyt julkaisemaan, kun on tuntunut liian henkilökohtaiselta.

      Ehdottomasti jätän tämän bloogin ainakin tähän tai vanhat postaukset näkyviin, jos pysyn tässä. :)

      Poista
  2. Nyt on pakko tulla kommentoimaan vaikka laiska tässä hommassa olenkin, oon kuitenkin vakkarilukijana ollut jo parisen vuotta :) Oon pitänyt tyylistäsi koko ajan, joka postaus ei toki samalla tavalla kolahda mut itselläni vain hitusen teidän neitiä vanhempi tyttö niin oman pojan jälkeen nuo tyttöjutut kiinnostavatkin enemmän (kiva on ollut mm mittoja ja kehitystä verrata keskenään)...

    mutta mutta... lähinnä siis kai toivoisin et jatkat aikalailla tähän samaan/omaan tyyliisi, vaikka sitten postauksia tulisikin harvakseltaan, itsellä vain kaksi lasta ja todellakin ymmärrän ettei postauksia tule joka päivä eikä välttämättä viikkokaan kun tuntuu ettei itselläkään aika riitä oikein mihinkään ns ylimääräiseen :)

    - Tiina H -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla että lukijoita löytyy, vaikka kommentointi jääkin. Tiedän itsekin sen, että aina ei vaan ehdi ja olen itse myös huono kommentoimaan blogeihin. Luen kyllä monien blogeja, mutta pitäisi oikeasti jättää aina edes välillä se kommenttikin niihin. :)

      Olen niin iloinen, kun moni on nyt näissä kommenteissa kertonut seuraavansa mielellään niitä tyttöjen juttuja. Kiva että sinä ja moni muu pienen tytön äiti on blogissani lukijana myös. :)

      Poista
  3. Minä olen seurannut blogiasi alusta asti, jo silloin kun se oli jonkun vauvalehden puolella, olikos kaksplus? Olen itsekin hissukseen blogannut saman aikaa kuin sinäkin ja viime aikoina miettinyt paljon lopettamista. Minua on blogaamisessa kiinni pitänyt se, että rakastan kuvaamista enkä keksi kuvilleni muuta kivaa paikkaa laittaa esille kuin blogi. Mutta yksityisyyskysymykset tulee lasten kohdalla hiljalleen ajankohtaisiksi, kun meillä on syksyllä jo kaksi koululaista ja niitäkin paljon mietin.

    Blogimaailma on muuttunut ja siitä on tullut tiiviimpää, osa kun tekee työkseen ja muutenkin tuntuu, että blogaamisesta on monelle tullut vain keino saada huomiota. En tykkää uusista muutoksista enkä niistä uusista keikistely-mainostus -blogeista, joita on joka paikka täynnä. Sinun blogistasi olen aina tykännyt ja oli niin kiva nähdä, että saitte vielä yhden prinsessan <3

    Tee just niinku oma sydän sanoo. Jos tämä homma väsyttää, lopeta. Aloita vaikka uusi jos tuntuu, että on liian kova ikävä blogaamista. Mutta muistathan, että tän tulee olla hauskaa ja rentouttavaa, ei velvollisuus! Kaikkea hyvää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marjuli, sinä olet tosiaan kulkenut kaikki nämä vuodet mukana. Kiitos! ♥
      Vauva-lehden puolella aloittelin silloin 8vuotta sitten ja nyt täällä bloggerissa olen ollut jo suurimman osan vuosista.

      Tuo on kanssa itsellä osa syy tähän muutoksen haluun, kun blogimaailma on tänä päivänä ihan erilainen kuin ennen. Jotenkin kaiken pitää olla niin täydellistä, liiankin kiiltokuvamaista. En vaan itsekään tykkää sellaisesta ja moni blogi jää siitä syystä seuraamatta.
      Minusta kun pientä rosoisuutta pitää olla, se tuo persoonallisuuttakin enemmän blogiin. ;)

      Sepä se, bloggaamisen kuuluu olla hauskaa ja rentouttavaa! Se on vähän itsellä kärsinyt tässä hommassa viimeisinä parina vuotena. Muutoksen myötä voisi olla taas uusi into koko hommaan, mutta pitää nyt miettiä vielä millainen se muutos olisi..

      Kiitos sinulle kommentista ja kaikkea hyvää myös sinulle sekä perheellesi! ♥

      Poista
  4. Heippa!

    Minä myönnän harvoin jättäväni kommentteja, tykkään lueskella toisten blogeja mutta itselläni ei sellaista ole.
    Olen tykännyt blogistasi, juuri tällaisenaan. Olen pari vuotta seurannut blogiasi säännöllisesti.

    Aivan ihana tuo asu teidän neitokaisella. Täytyypä katsella löytäisinkö samanlaisen meidän pienimmälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amy! ♥
      Olivian asu kuvissa on Lindexiltä. :)

      Poista
  5. Luen blogiasi lukijan kautta, enkä siis näy käviätilastoissa. Nyt kuitenkin oli pakko tulla kommentoimaan paikan päälle. Löysin tänne odottaessani esikoista ja tyttömme ovatkin lähes saman ikäiset (ja kokoiset). Näin äitinoviisina kirjoituksistasi on ollut minulle ainakin iso ilo lastenvaateviidakossa, kokemusta se on poikienkin vaatteista kerätty tietotaito ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla E, että olet saanut hyviä vinkkejä. :)
      Tyttöjen jutuilla varmasti jatkan tiiviimmin jatkossa, siihen suuntaan tuntuu että olisi nyt mentävä.

      Poista
  6. Vuosia blogiasi seuranneena, kommentoin nyt ensi kertaa :) Aikanaan seurasin poikien vaatejuttuja, mutta nykyään käyn täällä juurikin kurkkimassa tyttöjen vaatejuttuja. Jatka ihmeessä teille ajankohtaisella aiheella! Täältä vanhasta tutusta paikasta sinut varmasti parhaiten löytää, blogin nimi ehkä vaatii vain pientä uudistusta :) -Kahden isomman pojan ja yhden taaperotytön äiti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nimi saa ainakin kyytiä tai muutosta. :D Blogin ulkoasuakin voisi vähän hioa..
      Kiva kun kävit nyt kommentoimassa! On ilo tietää että lukijoita löytyy ja niitä pienen tytön äitejäkin. :)

      Poista
  7. Harmi jos päätät lopettaa. Olen lueskellut blogiasi jo monta vuotta ja aiheet kiinnostavat kun meillä on samanikäisiä lapsiakin. 😊 Teet hyviä postauksia uusista mallistoista ja niitä tulee katsottua joskus monestikin vaikka olenkin laiska kommentoimaan. Tämä on ollut niitä harvoja blogeja joita tulee luettua, ne mainoksia täynnä olevat eivät jaksa kiinnostaa. Ymmärrän silti ajanpuutteen kun on useita lapsia. 😊 Harvempi julkaisutahti ei haittaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ainakaan ei haittaa nimi poikien tyyliin kun se juontaa historiaan mistä aloitit. Nostan hattua uhrata aikaasi bloggaukselle! Itsellä poika 4v, tyttö 2.5v ja tyttö 8kk niin oma aika erittäin kortilla. Jatka ihmeessä bloggaamista omaan tahtiin ja omin ajatuksin ilman liikoja paineita.

      Poista
    2. Kiitos teille molemmille kommenteista ja mukavista sanoista! ♥
      Nyt tässä ajatukset on enemmän siihen suuntaan, että muutan blogin nimeä ja panostan enemmän tyttöjen juttuihin. En lopeta nyt näillä näkymin ainakaan vielä, katson miten nuo muutokset vaikuttaa sekä itseen että lukijoihin. :)

      Poista
  8. Olen lukenut jo vuosia blogiasi ja saanyt täältä mahtavia vaatevinkkejä pojille! Itsellä vähän sama tilanne kuin sinulla lasten kanssa (tosin näitä vain kolme :D ) että isommat pojat ovat jo koululaisia ja iltatähti tyttönen nyt vuoden. Joten pikkutytön vaatteet kiinnostavat. Pojat pukevat jo pitkälti sitä mitä itse tahtovat.
    Eikä täysin uuden blogin avaaminen olisi yhtään hullumpi ajatus! Saisit aloittaa ihan puhtaalta pöydältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä kiehtoisi, että alottaisi "puhtaalta pöydältä". ;) Mietin vaan jaksaako lukijat seurata mukana vai tyrehtyykö koko homma.. Toisaalta mitä sitten jos kaikki ei seuraa mukana, ne varmasti kuitenkin jotka oikeasti haluaa seurata. :)
      Tyttöjen jutuilla jatketaan jatkossa enemmän, pojat tosiaan pukee jo niin omaan tyyliin ja aika tavan vaatteita, joista ei ihan hirmuisesti löydy kirjoitettavaa.
      Hyvä kokoonpano sinullakin siellä kotona! :)
      Kiitos sinulle että jaksat pysyä mukana lukijana ja kiitos kommentistasi. ♥

      Poista
  9. Täällä myös yksi blogisi vakio seuraaja, mutta laiskan pulskea kommentoija :) Blogia olen seurannut n. 2 vuotta.
    Meillä prinsessa 1,5v, joten blogisi kirjoitukset ovat todellakin itselle kolahtaneet. Eivätkä ole yhtään mainostuksen makuisia! Harmi on jos blogisi loppuu, mutta ymmärrän aivan täysin että perhe vie aikaa, ja sitä aikaa haluaa niin lapsilleen kuin itselleenkin suoda. Itsekin koetin bloggaamista hetken, mutta töiden astuttua takaisin kuvioihin mammaloman jlk ei aika vaan yksinkertaisesti riitänyt siihen kaikkeen. Elämässä on niin paljon muutakin :) Oikein ihanaa kevättä teidän perheelle! :)
    -Ninni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Ninni, että käyt lukemassa blogiani. Ihan mahtavaa kuulla miten moni pienen tytön äiti on mukana. :)
      Luulen että yritän jatkaa vielä ja teen vaan hiukan muutoksia, kuten blogin nimi ja hiukan ulkoasua uudistan. Katsotaan nyt mihin tämä vie, täytyy tuumailla hiukan. ;)

      Poista
  10. Olen seurannut blogiasi vuosia ja juurikin poikien vaatteiden takia. Pieniä tyttöjä ja niille tarkoitettuja söpöjä vaatteita on blogit pullollaan mutta poikien vaatteista bloggaavia on aina ollut vähemmän. Ymmärrän hyvin tilanteen - pojat kasvaa, vaatemaku ei enää olekaan vanhemman sanelemaa ja monesti kompromissina turvaudutaan samoihin tuttuihin merkkeihin eli blogin aiheeksi pelkästään niistä ei enää ole. Itselläkin on blogien seuraaminen vähentynyt huomattavasti poikien kasvaessa (osin siksi ettei mielenkiintoisia blogeja oikein ole löytynyt) - toinen suuri syy siihen on myös se, että elämässä on tullut vastaan paljon sellaista, jonka jälkeen ei enää vaatemallistot tai -merkit tunnu enää kovin merkityksellisiltä... Olen kuitenkin aina pitänyt blogisi tyylistä ja sen toivon säilyvän vaikka sisältö hieman uusille urille suuntaisikin. Joka tapauksessa kaikkea hyvää teidän perheelle! :)

    t. Neljän pojan äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ajatellut, että aika moni poikien äiti on blogiani seurannut ja sen vuosi mietinkin että uudistus saattaa monia harmittaa. Mutta kuten sanottu, pojat on jo niin isoja että heillä on oma ja aika perus maku. Niistä ei vaan ole juurikaan kirjoittamista ja kun kuvia ei voi ottaa, niin tylsäksi kävisi. ;) Niin se vaan elämä kulkee eteenpäin.
      Itse taas koen että poikien blogeja on hurjan paljon ja pienien tyttöjen blogeja taas ei oikein ollenkaan. Hih. En kai vaan ole osannut etsiä sellaisia. Mutta ne poikien vaateblogit taitaa olla suurimmaksi osaksi niitä pienien poikien äitien blogeja, siinäkin näkee, että harva teinien äiti enää blogeja kirjoittaa. :D
      Mutta joo, tyyli pysyy aika samana vaikka jatkossa tyttömäsemmällä nimellä ja tyttöjen jutuilla enemmän jatkaisinkin. Samat aiheet pysyy kuitenkin kuvioissa.
      Kiitos sinullekin kommentista ja kuin myös kaikkea hyvää koko perheellesi! :)

      Poista
  11. Olen lukenut blogiasi jo monta vuotta ja saanut paljon vinkkejä ja ideoita. Ensin oli kiva seurata poikien juttuja kun meidän esikoinen on juuri teidän nuorinta poikaa vuodeverran nuorempi . Nyt taas Oliviaa koskevat postaukset tulevat juuri sopivasti kun meidän 4. lapsi pikku neiti on alle kuukauden nuorempi. Tykkään blogista paljon kun se on juuri tällainen. Mutta varmasti jatkossakin tulee luettua vaikka se jollain tapaa muuttuisikin. T. Poika ja 3 tyttöä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäät! :) Jotenkin mahtavaa kuulla, että pieniä tyttöjä löytyy monelta blogiani seuraavalta äidiltä, vaikka luulin ettei heitä juurikaan ole.
      Kyllä minä poikien jutuistakin jatkossa jonkin verran kirjoitan, mutta vähemmän kuitenkin kuin ennen.

      Poista
  12. Olen seurannut blogiasi n. 5 vuotta. Nimenomaan poikien vaatteet ovat kiinnostaneet eniten. :) On ihan järkeenkäypää ettei niistä ole enää sanottavaa tässä vaiheessa, kun pojat ovat jo isoja.
    Nimen vaihto voisi olla ihan hyvä vaihtoehto, uudet lukijatkin ehkä löytäisivät paremmin perille vähemmän harhaanjohtavalla nimellä. ;)
    Toivoisin kuitenkin, että vanhat postaukset jäisivät yhä luettaviksi! Tarkastan usein vuosienkin takaa kokoasiaoita, ja mikä vaate oli mistäkin mallistosta. Eli aika kattavan poikien vaatedatabasen olet luonut. :)
    Onnea valitsemallesi suunnalle blogin suhteen, mikä se sitte tulee olemaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, hienosti olet pysynyt blogin matkassa! :) Luulen että vaikka muuttaisin blogia enemmän tyttöjen juttujen suuntaan, niin jonkin verran myös poikien vaatejuttuja tulee mukana olemaan.
      Varmasti vanhat jutut pidän täällä, itsekin niihin on aina kiva välillä palata. :)
      Kiitos sinullekin mukana matkaamisesta ja kommentistasi!

      Poista
  13. Olen seurannut blogiasi monta vuotta ja minulla itselläni on myös monta poikaa ja nyt uusin tulokas tyttö ja juu tyttöjen jutut kiinnostaa kovasti. Olisi toisaalta mielenkiintoista jos alottaisit uuden kauden jossa puhutaan tyttöjen vaatteista ja jutuista. Tee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu, tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Nyt vaan uudistusta miettimään tarkemmin, ehkä se on vaan nimi ja ulkoasu, mutta katsotaan mihin suuntaan mennään. :)
      Kiitos sinulle!

      Poista
  14. Monta vuotta olen käynyt lukemassa blogiasi, itseasiassa se on ollut jo kauan oman blogini listalla :)
    Kovin huono vain olen kommentoimaan, nyt päätin ihan ajan kanssa ottaa ja lukaista ja kommentoida. En oikein tiedä miksi se kommentointi muka vaatii niin paljon enemmän aikaa kuin julkaisun lukeminen.
    Olet ollut ihan yksi suosikeistani, esikoispoikani syntyi 2009 syksyllä ja lähinnä niitä poikajuttuja olenkin sinulta seurannut, mutta ihan takuulla tyttöjututkin tulee luettua. Jatka ihmeessä, mutta toki vain jos sinusta itsestäsi siltä tuntuu, ei muiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! :) Kiva että olet käynyt lukemassa juttuja.
      Kommentointi on minullakin vähän huonoa muiden blogeissa, vaikka luenkin ahkerasti blogeja. Ehkä se just on tää aika, kun ei meinaa edes omaa ehtiä päivittämään.
      Kyllä minä yritän vielä jatkaa, täytyy vaan tehdä pieniä uudistuksia. ;)

      Poista
  15. Ihana blogi... tykkään juuri tuollaisena kuin se on. Ihanaa, kun nyt on tullut tyttöjen juttuja. Itellä poika vanhempi ja silloin kun aloin seurailla blogiasi, niin ne jutut kolahti ja nyt kun mullakin on tyttö, niin luen mielenkiinnolla noita tyttöjen juttuja. Aivan ihana tuo Olivian mekko. Minkä merkin se on? Toivottavasti löydät ratkaisun kirjoittamisen jatkamiseen, vaikka sitten uudella nimellä, mutta toivottavasti et lopeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! ♥ Kyllä minä yritän nyt ensin ainakin uudistusten kautta jatkaa bloggaamista. Tyttöjen juttuja tulee näkymään enemmän ja poikien hiukan vähemmän.
      Olivian mekko on Lindexin uutuuksia. :)

      Poista
  16. Olen seurannut tätä blogia alusta asti. Omat lapset ovat jo yli 10v, mutta silti luen joka ikisen postauksen. Uuden vaatemallistot jaksavat kiinnostaa aina, hiljainen tahtikaan ei haittaa. Vieläkö myyt Jonathan vaatteita? T. Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Piia, että olet pysynyt mukana kaikki nämä vuodet! ♥
      Jonathanin myynnin olen jättänyt pois, kysyntä on täällä aika huonoa ollut siitä saakka kun Jonathan laittoi nettikaupan pystyyn.

      Poista
  17. Mooonta vuotta olen lukenut ja varsinkin nyt kun sait tytön kiinnostaa miten häntä puet :) Luulen että ehkä kokonaan uusi blogi olisi hyvä. Minua kiinnostaa nimenomaan vaatteet. Lastenvaatehulluna on kiva lukea vaatteista, vaikka ei pikkutaaperoa enää itsellä olekaan puettavana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatejutuilla jatkan ainakin, vaikka hiukan uudistaisinkin blogia. :)

      Poista
  18. Olen lukenut blogiasi noin 5 vuotta ja aloitin, kun minulla oli kaksi poikaa. Saimme myös tytön, joten saman tyyppinen elämäntilanne piti minut yhä lukijana, vaikka välillä vähemmän ahkerasti. Ajoittain luen useinkin blogeja, välillä taas ei aika riitä kuukausiin edes lukemiseen, joten ymmärrän hyvin, ettei bloggaamiseen meinaa riittää aika. Tyttöjen vaatteet kiinnostavat myös, vaikka aluksi tulin lukijaksi juuri poikien kautta:) Jatka jos siltä tuntuu, mielellään näitä luen, vaikkei aika riitä usein kommentointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :) Uskon että jatkan nyt ainakin vielä ja katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

      Poista
  19. Aikaansa kutakin, varmasti on pakko jotenkin uudistua, että pysyy mukana. Bloggaaminen taitaa olla nykyään ihan jotain muuta kuin mitä se oli silloin "ennen vanhaan". Näin ollen näen, että blogin, minkä tahansa, pitäisi uudistua sen mukaisesti, jos toivoo uusia lukijoita ja yhteistyökuvioita (se toki portaalissa on muutenkin helpompaa). Nimittäin, ne jotka nyt lukevat blogiasi, ovat todennäköisesti aivan eri ihmisiä kuin ne, jotka lukivat silloin kahdeksan vuotta sitten.

    Tsemppiä päätökseesi, mitä sitten ikinä päätätkin ja hyvää jatkoa teille :)

    T. yks vanha fossiili :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen fossiili vastaa. ;)
      Siis joo, blogimaailma on nyt ihan eri kuin vuosia sitten ja pakko sanoa etten tykkää uudesta suunnasta ollenkaan. Yritän pysyä mukana, mutta ihan kaikkeen ei aika ja taitokaan riitä. Sitä kun on vähän liian vanha näihin uusiin juttuihin, eikä aika riitä opetteluun. Hih.
      Instagram sivut blogille tulee heti, kun saan kännykän vaihdettua uudempaan ja Facebook sivut jo löytyykin. Että jossain määrin olen tässä päivässä mukana.
      Kaikesta huolimatta haluan pitää omasta tyylistä kiinni, uskon että lukijoita löytyy vaikka ei ihan just niitä kiiltokuvakuvia ja kaikista tyylikkäintä blogipohjaa löydykään.
      Varmasti lukijakunta on vaihtunut pitkälti vuosien varrella, mutta upeaa että myös paljon samoja on pysynyt matkassa.
      Kiitos sinulle kommentistasi ja kuin myös ihanaa jatkoa! :)

      Poista
  20. Mulla vähän samat fiilikset blogin suhteen. Haluaisin kirjoittaa, mutta aikaa ei vain ole. Päivisin on työt ja iltaisin lähes joka illalle jotain menoa. Usein olen yksin laittamassa lapsia nukkumaan ja sen jälkeen pitää vielä saada koti kuntoon aamua varten. Sen jälkeen en todellakaan jaksa enää konetta avata. Jos puhelimella pystyisi paremmin blogia päivittää, niin tulis varmasti useammin kirjoitettua. Toinen on tuo kun kommentteja ei enää juurikaan tule, kun harvoin päivitän blogia, niin sekään ei oikein motivoi blogia pitämään.

    Ymmärrän myös, ettet halua poikien jutuista enää kirjoittaa. Itsellänikin on esikoinen jäänyt blogista pois ja neitikin menee jo syksyllä ekalle, hänenkään jutuista en aio sen jälkeen enää kirjoittaa...

    Mutta sun blogi on niitä harvoja mitä käyn lukemassa, toivottavasti jaksat jatkaa vielä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi! Yritän vielä jatkaa ja saada uutta intoa hommaan. :)
      Aika on varmasti kortilla monella ja suurperheessä se vielä korostuu. Uskon että jos olisin töissä, niin sitten ei olisi mitään mahiksia bloggaamiseen. Nyt kotona ollessa vielä jää vähän enemmän aikaa.

      Poista
  21. Täällä kans yks vakkarilukija joka harvoin kommentoi.saman ikäisiä ja kokoisia poikia löytyy iteltäkin.myös tyttöjen jutut kiinnostaa,tyttöjäkin löytyy.
    Lukijana siis pysytään olipa kyse tyttöjen tai poikien vaatteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tyttöjen juttuja tulee jatkossa olemaan kyllä. :)

      Poista
  22. Olen lukenut blogiasi jo useiden vuosien ajan, ja edelleen odotan uutta postaustasi harva se päivä ;) Juuri poikien vaatteet kiinnostavat minua, koska itselläni on 3 poikaa. Tuntuu, että kaupat ja blogit ovat täynnä tyttöjen ihanuuksia. Siksi sinun blogiasi on ollut kiva seurata. Toki olen huomannut, että viime aikoina sinunkin blogisi täyttyy tyttöjen unelmista. Mutta ymmärrän toki, kun neljän pojan jälkeen saa tytön, on ihana tutustua ja ostella tyttöjen juttuja. Mutta jos päätät jatkaa vielä kirjoittamista, kuuluun varmasti vakioseuraajiin, vaikkei jutut poikia koskekaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, se että odotetaan postauksia on ihan huippua kuulla. :)
      Uskon että vaikka jatkossa tyttöjen juttuja on enemmän, niin kyllä niitä poikien juttujakin väliin mahtuu joskus.

      Poista
  23. Olen lukenut blogiasi alusta asti ja tykännyt tyylistäsi kovasti. Kiva on pienen tytönkin vinkkelistä vaatejuttuja lukea vaikka omat muksut onkin jo teidän nuorempien poikien ikäluokkia. Kiitokset kivasta blogista! Terv. Tulppaanisipuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Kiva kuulla että olet lukenut blogia pitkään. :)

      Poista
  24. Löysin blogiisi monta vuotta sitten kun kahden pojan äitinä etsin juttuja poikien vaatetuksista yms. Olen pitänyt erittäin paljon kirjoitustyylistäsi ja jutuistasi. Ja edelleen mielenkiinnolla seurannut blogiasi vaikka jutut on painottunut 'prinsessan tyyliin' :)
    Aion lukea edelleenkin jos vain bloggausta jatkat, pidän niin tyylistäsi :)

    Mukavaa kevään odotusta koko perheelle !

    *2 pojan äiti*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla ja kiitos kommentistasi! :)
      Päätin että jatkan vielä ja vähän viilaan blogin ulkoasua lähiaikoina.
      Mukavaa kevään odottelua sinulle ja perheellesi myös!

      Poista
  25. Seuraan vain muutamaa blogia ja tämä on ihan ehdoton seurattava. Ei haittaa, vaikka postauksia tulee harvakseltaan :) Kaikkein parasta on hienot kuvasi ja käyttökokemukset esim. talvivaatteista. Ne jotka haluaa seurata sinun blogia seuraavat varmasti, vaikka aloittaisit uuden blogin. Tai uudella nimellä.

    Selaisin vanhoja postauksia ja kylläpäs Oliver ja Olivia on saman näköisiä saman ikäisinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, samaa näköä heissä on kyllä paljon. :)
      Ihana kuulla että seuraat blogia ja harvempi postaus tahti ei haittaa. Yritän kuitenkin jatkossa olla aktiivisempi, nyt kun päätin vielä jatkaa. :)

      Poista
  26. Juuri nytkin tulin kurkkaamaan blogiisi, josko olisi vinkkejä kevään ulkovaatteista. Tämä on ollut itselleni ihan "vakipaikka" käydä katsomassa&lukemassa uusien ulkovaatemallistojen esittelyt (ja toki paljon muitakin lastenvaatejuttuja). Olen oppinut "tuntemaan" sinut ja "luottamaan sanoihisi", jos ymmärrät mitä tarkoitan ;) Silloin kun meille syntyi neljäs poika, olin ihan varma, ettei "kenelläkään muulla ole neljää poikaa" ja itse asiassa mieheni löysi tämän blogisi "todistusaineistoksi" ja tästä on ollut minulle suurta iloa vuosiksi. Arvostan sitä, että olet jaksanut perehtyä aina uusiin mallistoihin, esitellä niitä ja kertoa kommenttejasi ja vertailla kokoja. Erityisen iloinen olen siitä, että olet aina myös jaksanut/ehtinyt kommentoida lukijoiden viesteihin. Siitähän se tunteminen, vuorovaikutus ja ajatustenvaihto näihin asioihin liittyen parhaimmillaan syntyy. Itse olen kyllä ollut aktiivinen kommentoija. Meidän perheeseen syntyi myös viides lapsi, viides poika. Olen yhä käynyt lukemassa postauksiasi, mutta koska ne (luonnollisesti ja tietenkin) ovat nykyään enemmän tyttövaatepainotteisia, en ole enää osannut niihin niin kommentoida. Tämä ei tietenkään ole sinun syysi, koska tottakai nyt toimit tämänhetkisen tilanteesi mukaan, sehän on aivan selvää :) Jos jatkat blogin kirjoittamista vielä jossakin muodossa, niin varmasti käyn jatkossakin kurkkimassa, vaikken enää niin kommentoisikaan ;) Kaikkea hyvää teille! Ps. Viiden lapsen äitinä ymmärrän todella hyvin tuon ajankäytön tärkeysjärjestyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut pitkään blogia lukeneet ja kommentoineet tulee "tutuksi" ja sinä olet yksi heistä. Kiitos että olet ollut pitkään mukana ja kiva kuulla että käyt lukemassa blogia. :)
      Minäkin luulin, että meille syntyy viides poika ja tyttöyllätys oli aikamoinen. Kätilöllekin väitin pariin kertaan ettei voi olla totta, kun hän sanoi että tyttö tuli. Heh.
      Tytön myötä toki blogikin muuttui, se on selvä ja poikien kasvaessa he jää luonnollisesti blogista pois. Ja tosiaan, nyt on kiva paneutua tyttöjen juttuhin monien poikamaisten vuosien jälkeen. ;)
      Kiitos sinulle kommentoinnistasi ja kuin myös kaikkea hyvää teillekin! :)

      Poista
  27. 3,5 vuotiaan pojan äitinä aloitin blogisi seuraamisen pojan ollessa puolivuotias. Nimenomaan niiden lastenvaatteiden takia! Niin paljon oon saanut apuja mm. kokojen valintaan ja ne yhteistyökumppaneiden kanssa järjestetyt sovitusjutut on ihan huippuja! Esim. Villervallalla on paljon samoja malleja tytöille ja pojille, joten kokovinkit saa vaikkei värit olisikaan pojalle suunnatut! Toivottavasti löydät vaatepainotteisen blogin jatkumiselle mieleisen tavan. Mielestäni liian moni blogi, jota aloitin seuraamaan kolmisen vuotta sitten lastenvaatteiden takia, on muuttunut muuksi ja itse juuri kaipaisin niitä vaatejuttuja kokovinkkeineen ja uusien mallistojen esittelemisineen. Kiitos kivasta blogista siis! T. Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti jatkossakin tee kokovinkkipostauksia ja mallistoesittelyjä. :)
      Ne on tykättyjä ja yleensäkin kaikki vaatejutut on luetuimpia postauksia.
      Kiitos sinulle kommentistasi ja siitä että luet blogiani. :)

      Poista
  28. Kiitos blogistasi. Ikinä en ole kommentoinut, ei ole omaa blogia enkä näistä hommista paljoa ymmärräkään. Mutta vuosia olen lukenut joka ikisen juttusi ja tehnyt lukemattomat lastenvaatehankinnat ideoidesi siivittämänä. Että jos ei muille, niin esittelemillesi merkeille ja liikkeille on ollut hyötyä. Ja sitä kautta minulle ja lapsilleni, kun olemme saaneet nauttia laadukkaista ja hauskoista lastenvaatteista ja kokohommatkin ovat menneet tilaillessa kohdilleen. Mutta lopeta ihmeessä, jos tuntuu yhtään sitkaalta. Elämässä on oltava tilaa uudelle ja varmasti on paljon tärkeämpiäkin asioita, joihin panostaa. Koitamme selvitä jotenkin ilman sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis kommentistasi! Päätin että yritän nyt jatkaa vielä ja yritän myös olla aktiivisempi jatkossa. Pientä muokkausta blogi tarvitsee, joten pitää nyt siihen panostaa. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo sitten tullessaan. :)

      Poista
  29. Minusta on kerrassaan mainiota, että blogi ylipäänsä olisi vielä auki. Jo kaikki tähän mennessä muille äideille annettu vinkkimaailma on mittaamattoman arvokas. Vaikka ei tulisi enää yhtään postausta.

    Eli lepo vaan, ja tyttöjen maailmaan ihan vapaasti!

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, ihan varmasti yritän postailla jatkossakin vähintään kerran viikkoon. :)
      Sukellan rohkeasti tyttöjen juttuihin ja väliin heitän joskus jotain poikamaista. ;)

      Poista
  30. Jätänpä minäkin kommenttia.Olen jo useamman vuoden tätä lukenut ja tykännyt.Näin neljän pojan äitinä poikien jutut ja vaatteet kiinnostaa.Ja täytyykin myöntää että nykyään niitä on harmittavan vähän.Ymmärrän että tyttömaailma varmasti vie ja pojatkin ovat jo isompia.Silti toivon ettei pojat unohdu täältä :)
    Ja itse tykkään siitä että tämä on ihan tavallinen blogi,niitä "mietinjokaisensananjakuvantarkalleenja yritänollaparas"blogit ei itseäni jaksa kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä. Juuri sellainen tavisblogi tahdon ollakin, johon on helppo samaistua. :)
      Ei pojat unohdu jatkossakaan, välillä laitan aina mallistoja ja esittelen poikien ostoksia. :)

      Poista
  31. Kiitos kun jaat nämä ajatukset meidän lukijoiden kanssa! Monta vuotta olen lueskellut blogiasi, joskus tiheämmin, nykyään harvemmin. Alun perin blogisi kiinnosti juuri poikien vaatteiden vuoksi, koska itsekin olen poikien äiti. Nyt vauva- ja tyttöjutut ovat tuntuneet oman elämäntilanteen kannalta niin vierailta, ettei enää tule käytyä kuin satunnaisesti. Blogin uudistaminen on varmasti jollakin tavalla tarpeen, ehkä sen nimen ja tyylin vaihdoksen kautta?

    Toivottavasti löydät ratkaisun asiaan ja pystyt vielä jatkamaan bloggaamista! Kiitos hyvästä blogistasi ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kivasta kommentista! Uudistusta ainakin tosiaan kaivataan, joten nyt vaan niitä miettimään. :)
      Kiitos sinulle että olet käynyt blogia ahkerasti lukemassa ja kaikkea hyvää myös sinulle ja perheellesi!

      Poista
  32. Täällä yksi vakkari lukija, joka kyllä jää kaupaamaan kovasti ihanaa blogiasi ja ihanaa perhettäsi jos lopetat. Ymmärrän kyllä täysin jos lopetat...meillä vähän sama tilanne, että sitä omaa aikaa ei vain ole, kun vasta ihan illalla ja sen haluan viettää usein blogeja lukien tai telkkua katsoen, kun vihdoin ja viimein saan vain istua!! Kommentointi on minulla jäänyt todella vähäksi juuri sen takia kun illalla ei enään tahdo ajatus kulkea tai ei vain jaksa enään kirjoittaa mitään. Ja mielestäni ei kannata tuntea huonoa omaa tuntoa jos ei postauksia tule kovin usein... jos päätät pitää blogin vielä, niin voithan tehdä postauksia aina silloin, kun itsellesi sopii...ei pakottamalla, vaan silloin kun tulee sellainen olo, että oikeasti haluat jotain kirjoittaa muistiin. :)

    Kiitän sinua vielä loistavasti toteutetuista vaatteiden koko/malli esittelyistä!! Usein olen saanut apua täältä kokojen pohintaa ja löytänyt uusia kivoja vaatteita myös pojille <3

    VastaaPoista
  33. Hei Mia, olen seurannut blogiasi vuosia, toivottavasti jatkat jossain muodossa! Blogisi kuvat ovat kauniita ja kirjoitat kivasti. Yksityisyyden rajat määrittelet itse, mutta mielestäni olet osannut kirjoittaa ihanasti Olivian kasvusta asukuvien lomassa :) aurinkoista kevättä sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  34. Täälläkin yksi vanha lukia huutelee! Minusta sinun blogiasi on mukava käydä kurkkimassa, sillä sinun tyyli ei ole hirveästi muuttunut vuosien saatossa :) Jos aloitat puhtaalta pöydältä jätä tämä vanha kuitenkin näkyviin ja vaikka vika postaukseen linkki uuteen blogiin.

    Terv. AnuH

    VastaaPoista
  35. Löysin blogisi äskettäin ja minusta blogisi on aivan ihana. itse aloitin vasta bloggailun juurikin tyttöjen vaatteista. Olisi sääli jos lopettaisit. Ymmärrän kantasi pitää yksityisyys, vaikka jotkut toivoisivatkin henkilökohtaisempia asioita. Olen kanssasi samoilla linjoilla :) Jaksamisia arkeen.

    VastaaPoista
  36. Hei! Kyllähän tällaisella postauksella saa kalasteltua kommentteja, mutta onko niin, ettei aikasi enää riitä niihin vastaamaan? Ehkä tosiaan on hyvä pysähtyä miettimään, mitä blogiltasi haluat ja miten lukijasi siihen sitoutat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä kommentteja tällä kalastellut, en harrasta sellaista. Tietenkin kiva että moni on halunnut tähän kommentoida, mutta tarkoitus oli vaan purkaa tunteita ja pohtia jatkoa.
      Jokaiseen kommenttiin olen aina pyrkinyt vastaamaan ja jatkossakin pyrin. Vaikka välillä vastaukset tulee viiveellä, mutta tulee kuitenkin.
      Aina on hyvä miettiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin suuntaan blogi kasvaa.

      Poista
    2. Miten viiveellä tämän postauksen loppuihin kommentteihin on odotettavissa vastauksia?

      Poista
  37. Hei!Minäkin olen vuosia lukenut blogiasi ja vieläkin kurkistan silloin tällöin,onko uusia postauksia tullut:)Minua eivät yksityiset asiasi kiinnosta,mutta tykkäsin aiemmasta tyylistäsi heittää jotain perhe-elämän sattumuksia kevyesti tekstin lomaan.Se toi sitä elämänmakuisuutta kirjoittamiseen ilman yksityisten asioiden liiallista esille tuomista.Suurperheellisenä itse kaipaisin huippujen vaatepostausten lisäksi väliin vaikka hyväksi havaitun vinkin pyykkihuoltoon,takuuvarman kiireisen päivän pelastusruuan reseptin,äidin väsyneen päivän pelastuskikan jne.:)Aikanaan selkäongelmista kertominen toi sinut jotenkin lähemmäs lukijoita,kertoi jotain ihmisestä blogin takana.Minulle ei oikeastaan ole väliä,painottuvatko jutut poikiin vai tyttöön,jos niissä on persoonallisuutta mukana ja mallistot yms.on esitelty edelleen monipuolisesti.Nimi olisi ehkä syytä vaihtaa;nykyinen nimi antaa olettaa jotain muuta kuin mitä sisältö on;ehkäpä se on juuri se syy,miksi joitakin lukijoita ärsyttää!Blogin alussa olit hirvittävän innoissasi blogin pitämisestä ja jos et enää saavuta pientäkään osaa tuosta tunteesta,ehkä sitten on hyvä aika lopettaa!Kaikkea hyvää Sinulle olipa päätöksesi mikä tahansa!

    VastaaPoista
  38. Laiska kommentoija täällä. Jatka bloggaamista vaikka harvakseltaan. Keskity siihen, mikä bloggaamisessa on kivaa. Mikä siinä ihan alussa oli mukavinta (käy vaikka lukemassa niitä ihan ensimmäisiä postauksia). Ennen kaikkea tee niin kuin itsestä tuntuu parhaalta, älä ajattele vain blogin lukijoita. Blogi on myös itselle eräänlainen päiväkirja. Jos nyt tuntuu, että haluat vaihtaa blogia, tee se. Lukijat kyllä löytävät sinne. Vaihda vaikka nimeksi lasten tyyliin tms. Tai sitten aloita ihan puhtaalta pöydältä. Pidä taukoa, mieti rauhassa. Älä tee bloggaamisesta pakkopullaa. Tän pitää olla täytekakkua! Pus!

    VastaaPoista
  39. Täälläkin ihan alkupostauksesta Vauvalla saakka roikkunut lukija :) Minä olen lukijasi varmaan maailman tappiin, vaikka harvemmin kommentoin.

    VastaaPoista
  40. olen lukenut blogiasi aika kauan. lähinnä "poikien perässä" tänne aikanaan eksyin. kotivuosinani blogien lukeminen oli minulle sitä omaa aikaa ja kun tuo "kakkonen" (toukokuussa 9v) oli vauva, niin oli ihanaa lukea pojille suunnattua blogia. luulen että olen ollut mukana siis aika alkuajoista lähtien. voitin sun blogista sen ainoan palkinnon mitä mistään blogista koskaan(reimatec haalari. olet antanut iloa arkeen kauan ja kommentoimaan olen vain älyttömän huono... milloin bloggerin salasana hukassa tai huonot nettiyhteydet, usein myös jo väsymyksestä hyytynyt pää mutta "käyn vaan äkkii lukee sen jutun". jokaiselle on aikansa ja olen huomannut blogin vaate postauksien muuttuneen mutta niin kävisi varmasti monelle poikien äidille jos saisi tytön. tyttöjen vaatemaailma on niin paljon moninaisempi. päätökset on tehtävä itse olivat ne helppoja tai vaikeita. voimia ratkaisun tekoon. nyt pitää kyl sanoo et nimi ei oikein enää kuvasta blogia :-9 T: kolmen klopin äiti

    VastaaPoista
  41. Hei! On ollut ihanaa lukea vaate-postauksia blogistasi. Kauniita kuvia ja ytimekäs teksti. Jos aiot lopettaa, jään kaipaamaan <3
    T:Satu

    VastaaPoista
  42. Hei, monta vuotta olen blogiasi seurannut ja pidan siita sellaisena kuin se on. Tietysti ulkosuomalaisena 2 pojan aitina kiinnostaa "poikien elama" suomessa muutenkin kuin vain vaatteiden kautta mutta itse tietysti bloggaat siita mika tuntuu olevan sun juttu.
    Vauva/pienten lasten ja prinsessan jutut kiinnostaa ja sen takia taalla edelleen olen lukijana.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)