tiistai 30. huhtikuuta 2013

Ostoksia lapsimessuilta & nettikaupoista

 
 
Lapsimessuilla olisi ollut kyllä vaikka mitä ihanuuksia myynnissä, mutta olin maltillinen. ;) Muutama sellainen pakko saada juttu vain lähti matkaan. Se hyvä puoli tuntuu olevan lapsen kasvaessa, että ihan kaikkeen ei hurahda tai ainakin järki pysyy paremmin matkassa. Sitä miettii jo tarkempaa mitä me oikeasti tarvitaan ja mistä lapsi voisi itse tykätä. Luulen että esikoulun alkaessa syksyllä vaatemaku alkaa myös tuolla 5v:llä tulemaan voimakkaammin esille. Nyt hän on aikalailla kaikki "ruokainen" vaateiden suhteen, rakastaa värejä ja kuvioita edelleen. Mikäs sen mukavampaa äidistä. ;)
 
Tuossa vaatepinon päällä on Mehujehu.
Jos joku ei vielä tiedä mikä se on niin sen sisään saa siis pillimehun ja pillin tuohon kiekuraan kiinni. Näin ei mehut ole pitkin paitaa, kun lapset tuppaa yleensä aina puristamaan sitä mehua liian kovaa. Meillä vielä Emilkin onnistuu aina saamaan mehua päällensä, joten ostin messutarjouksesta meille mehujehun (mehujehu+pillimehu 5e).
 

 
Metsolan osastolla oli hurjasti kaikkea ihanuuksia ja koska se on minun yksi lempparimerkeistäni, niin pitihän niitä saada matkaan.
Yksiväriset froteehousut ja -paidat oli messutarjouksena 10e/kpl. Ostin Emilille oranssit ja turkoosit housut 128cm sekä keltaisen paidan 134cm. Autopaita (pitkähihainen) on kevään uutuus ja se oli ihan normaalihintainen, sen ostin 134cm.
 
 

 
Tässä päällä se keltainen Metsolan froteepaita ja kuten näkyy reilu on n.122cm Emilille. Ajatus olikin että nuo paidat tulee vasta syksyllä käyttöön, joten Emil ehtii varmasti sen muutaman sentin kasvaa siihen mennessä ja näissä kuvissa ei ole edes pesuja tehty eli hiukan varmaan kutistuukin pesussa.
 
Nuo collegehousut on ne Gugguun ihanuudet, kokona 134cm.



 
Mietin pitkään Gugguun osastolla ostanko keltaiset vai harmaat collegehousut ja päädyin lopulta noihin harmaisiin. Keltaiset olisi minusta kyllä olleet kauniimmat, mutta arvelin että harmaat sopii paremmin meidän paitoihin ja ovat muutenkin värinä käytännöllisemmät. Lisäksi haluaisin kovasti näiden kanssa jossain vaiheessa sen keltaisen collegetakin harmaalla vetoketjulla.
Kokoa puntaroin myös, pyörittelin käsissä 128cm ja noita 134cm. Ostin sitten 134cm, koska näidenkin toivon menevän ensi talven ja alkuun saavatkin olla reilun malliset.
 
 

 
Housut ovat aivan ihanat malliltaan ja laadultaan, mutta onhan ne tuolle meidän hoikkikselle vyötäröltä leveät. Ilman nauhojen kiristämistä eivät pysy mitenkään päällä. Voi olla että tuo kokoa suurempi koko vaikuttaa asiaan ja mikäli nämä menee kahden vaatekoon ajan, niin sitten ovatkin sopivat vyötäröltä kun lahkeetkaan ei ole enää rutussa. Nyt nauhoja saa kuroa ja mietinkin jos pujottaisin tuonne kuminauhan lisäksi.. Emil itse ihastui noihin taskuihin, ne on niin reilut ja saa mukavasti kädet sekä aarteet sinne mahtumaan. Gugguut oli messuilla -10%.
 


 
Tässä housut vielä Papun ihanan paidan kanssa. Paidan tilasin taannoin MiniQ nettikaupasta yhteistyöstä saamallani lahjakortilla. Kokona 122/128cm. Reilua mitoitusta kuten näkyy.
 
 

 
Nosh Organics messuosastolla oli joitain vaatteita 12e ja sieltä ostin tämän t-paidan 122/128cm.

 

 
 MiniQ:sta tilasin Papun paidan lisäksi Aarrekidin t-paidan 130cm. Noissa on nyt juuri sitä tyyliä, josta pidän kovasti tällähetkellä. Kuosit on minusta isommillekin sopivia ja silti niissä on sopivaa lapsellisuutta.
 
Yläkuvassa oikealla KappAhlin ja H&M:n ostoksia.
KappAhlin harmaat velourhousut 128cm, muut H&M. Ohuet harmaaraidalliset kesähousut -30% alesta ja kahdet trikooshortsit uutuuksista.
Alhaalla oikealla Pakkaspeikosta tilatut paita 128cm ja kierrätyskangaslippis, molemmat Pakkaspeikon omaa tuotantoa.
 
Keltainen on edelleen vaan se lemppari väri, kuten näkyy. ;)
 

 
 

38 kommenttia:

  1. Minkä hintaiset nuo Gugguun housut olivat ilman alennusta? Hintoja ei oikein vielä näy missään esille kun verkkokauppa ei ole auennut vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo housut tais jäädä maksaa 10% alen jälkeen n.40e eli normaalihinta on jotain 45e. Hupparit tais olla jotain 68e ja sit siellä oli ohuempia trikoohousuja tuolla samalla mallilla kun nuo collegehousut ja ne oli muutaman euron halvemmat kun nämä paksummat. Hinnakkaita siis, mutta vaikuttaa ainakin todella laadukkailta. ;)

      Poista
  2. Upeita ostoksia!

    Muistatko oliko tuota keltaista Metsolan autoa bodyna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli keltaista autoa bodyna, siinä oli vaan turkoosit kantit. :)

      Poista
  3. Ihania vaatteita! Hyviä ostoksia kyllä olet tehnyt. Keltainen on meilläkin lempiväri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on herkku! ;) Ihana kun pojillekin saa väriä.

      Poista
  4. Tosi kivoja ostoksia! Mulle on tullut kans vaihe, etten osaa ostaa oikein mitään. Metsolat on kivoja ja mietinkin noit housuja mut tuntui liikkeessä äkkiseltään aika ohuelle ja uudestaan en ole päässyt hypistelemään. Onko laadukkaan oloiset? Harmi etten päässyt messuilemaan, tosi hyvä tarjous :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on tosi jännä, että kun lapsi kasvaa niin ostokset vähenee tai sit itsestä tulee vaan krantumpi. ;)
      Nuo Metsolan froteehousut on tosiaan sellaista ohuempaa froteeta kun esim. nuo kuviopaidat. Meillä on nyt puolisen vuotta ollut 122cm keltaiset ja ne on ainakin edelleen kuin uudet, eli minusta on ohuudesta huolimatta laadukkaat.

      Poista
    2. Niinpä! Tai se voi olla just se, et tulee krantumpi. Oon nimittäin vähitellen silmäillyt vauvanvaatevalikoimaa ja sielläkään ei oo mitään kivaa :D Siis pojan vauva-aikana olisin voinut ostaa kaikki Ruotsalaiset ketjuliikkeet tyhjäksi! Tai sit silloin oli vaan kivempia vaatteita ;)
      Kiva kuulla, että noi housut on matskusta huolimatta säilyneet hyvänä. Ehkä meillekin syksyyn kotiutan jossain vaiheessa jos alennuksia tulee :)

      Poista
  5. Ihania keltaisen ja harmaan yhdistelmiä=) ja tuo kuumailmapallokuvioinen paita on myös ihana! Kitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo oli tosi herkku, kivasti nuo turkoosit kantit tuo ilmettä. :)

      Poista
  6. kivoja vaatteita. Olen myös ajatellut Aarrekidiä, ehkä mekkona tai shortseina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, kuosit on vielä kauniimpia livenä. :)

      Poista
  7. Kivoja ostoksia! Minäkin katselin noita Metsolan yksivärisiä froteita, mutta ei tietysti ollut kokoja jäljellä... Gugguun housutkin jäivät ostamatta juuri tuon takia, että ovat leveät vyötäröstä, ja meilläkin on hoikat pojat. Mutta Gugguulla oli todella hyvä palvelu! :) Ja tarttui heiltä yksi t-paita mukaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi! Minä kun kävin lauantaina, niin noita oli laatikot joka koossa ja minusta näytti että olisi reilusti joka kokoa. Tai itse en edes joutunut kovin etsimään meidän kokoa.
      Gugguulla oli tosiaan erinomainen palvelu! Itsekin pähkäilin myyjän kanssa pitkän tovin väriä ja kokoa, ihanasti oli myyjä mietteissä mukana. :)
      Vähän epäilin minäkin että nuo housut on löysät, mutta ostin sitten kuitenkin, täytyy koittaa laittaa sinne kuminauha nyt ainakin alkuun..

      Poista
  8. Maailma on täynnä tavaraa ja nyt näköjään myös Mehujehuja. No, tuonlaisesta turhaakin turhemmasta muovikapistuksesta saa olla oma mielipiteensä :)

    Upeita ostoksia vaatepuolella. Gugguun housut sopivat täydellisesti Papun Nappikaupunkiin. Ihanat! Tuo keltainen leijonapaita on lyös superhieno. Onko se PaaPiin kuosia?

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saa olla ja pitääkin olla! ;D
      Meillä tuo toimii autossa mukana, kun minua aina nyppii ne pillimehun mehut puserolla ja en jaksa aina kytätä sitä juomista. Hih.

      Se taitaa olla juurikin PaaPiin leijonakuosi, tosi kaunis keltainen ja niin pehmoinen tuo kangas. :)

      Poista
  9. Hei! Voi ihanuuksia :) Ja niin edullisia vielä. Onko nuo Metsolan housut siis eri mallia mitä nämä kaaritaskuhousut?

    http://www.metsola.co/metsola-collection/housut-shortsit-ja-haalarit

    Mulla menee jo kaikki heidän, Moonkidsin, Småfolkin jne. froteehousut sekaisin, enkä oikein enää muista millaisia mitkäkin oli..

    Meidän juuri 6v täyttänyt poika on mitoiltaan noin 123cm ja 25kg. Hoikka, muttei varsinaisesti laiha. Muistelen, että pienempänä (ja pulleampana) jotkut Metsolan housut olivat aivan mahdottoman kapeat vyötäröltä ja lantion kohdilta, eikä vyötärö juurikaan joustanut. Taisivat olla juuri sellaiset yksiväriset ja ohuehkot. Nuo kaaritaskulliset vaan olisivat niiin herkullisen värisiä!

    Vieläköhän kehtaisi eskariin menevälle pojalle tuollaisen autopaidan ostaa...? Varmaan joka vuosi tullut tälle kuopukselle sellainen hankittua; bodyna, t-paitana tai pitkähihaisena; vihreänä, keltaisena, turkoosina.. Tuo keltainen ei näyttäisi niin levottomalta ja räikeältä väreiltään kuin esim. turkoosi, joka meillä on jäänyt lähes käyttämättä koossa 128. Metsolan housuissa ottaisin varmaan jo koon 134, vaikka muutoin 128 onkin sopivan reilu/passeli.

    mami75

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa tykkäsinkö kympin housuista. ;) Nuo ei ole niitä kaaritaskuhousuja, vaan juurikin niitä kokonaan yksivärisiä. Meillä nuo on parhaat Emilille, kun kestää jalassa todella hyvin ja on juurikin kapeaa mallia. Muistan kanssa että joskus oli Metsolan froteehousuissa todella napakka malli ja ei joustanut, mutta minusta näissä on joustoa paremmin kuin ennen. Meillä on myös parit kaaritaskulliset, voisin laittaa joskus juttua Metsolan housuista..

      Emil taitaa olla aika saman mittainen, kun sinun 6v. Painoa ehkä muutama kilo vähemmän vain.
      Oi se turkoosi autopaita oli upea, meillä sitä pidettiin 116 koossa todella paljon. ;)
      Minä ostin nyt Emilille juurikin eskariin syksyksi tuon keltaisen autopaidan, luotan siihen että kelpaa vielä siellä, onhan siinä autoja. Heh.
      Täytyy vaan toivoa ettei ole hurjan iso syksyllä vielä..

      Poista
    2. Ihania ostoksia, herkullisia värejä !

      Esikoispoikani on nyt eskarissa ja hän on todella tykännyt pitää kuosipaitoja, varsinkin Småfolkit on suuressa suosiossa. Poika on nyt n. 134 cm pitkä joten on ollut melko haasteellista löytää mitään kivoja kuoseja tms. pitkälle, mutta kuitenkin niin "pienelle" pojalle :)
      Onneksi eksyin tänne sinun blogiin, olen saanut täältä monia hyviä vinkkejä !

      -tepa-

      Poista
    3. Kiva Tepa että eksyit! :) Meilläkin tuo 134cm tulee olemaan varmaan ensi talven koko, kun poika on eskarissa. Nyt vielä hetki mennään 122/128cm vielä. Isommille on tosiaan hankalampi löytää kivoja kuosillisia vaatteita ja värejä. Minäkin toivon että Emil vielä tykkää ainakin vuoden verran niistä ihanuuksista, eikä ala krantuksi. ;)

      Poista
  10. Samat fiilikset, jotenkin harkintaa on tullut enemmän peliin, ja osaan jo miettiä, että mitä oikeasti tarvitaan. Niinpä pojille ei tarttunut mitään vaatteita mukaan messuilta ;) Metsolasta olin jo aiemmin tilannut noita froteepaitoja, meillä esikoisella on keltainen ja se on tosi kaunis. Koot on mun mielestä vähintäänkin kokoaan vastaavia, ehkä jopa vähän reiluja, kun meillä 116 cm on vielä vähän iso, ja senttejä pojalla noin 112. Pikkuneidille tarttuikin sitten Metsolasta housut ja paita ja sukkahousut, tietysti pinkkiä ja housut turkoosina ;) Gugguu vaikutti tosi kivalta merkiltä, varmaan ainakin pipoja tilaan, ja se keltainen collegetakki oli kyllä tosi ihana! Harmi vaan, kun takkejakin on tullut hamstrattua seuraavassa koossa jo useampi :D Gugguusta vielä, että melko hintavilta kyllä vaikuttivat, huppari ehkä ylihinnoiteltu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, minustakin huppari oli hinnakas ja siksi mietinkin että en varmaan normihintaan raaski. No, täytyy nuo housut eka testata ja katsoa ovatko todellakin hintansa arvoiset laadultaan. ;)
      Jäin miettimään kanssa tuossa sovitellessa, että ois pitänyt varmaan ostaa paidoista se 128cm, mutta ei voi mitään. Meilläkin jäi vasta 122cm pieneksi, joten ois pitänyt muistaa!
      Voin kuvitella että pienelle neidille löytyy vaikka mitä ihanuuksia. ;)

      Poista
  11. Ihania löytöjä olet tehnyt. Tuo autopaita on kyllä niiiiiiin ihana. Sama värimaailma miellyttää täälläkin - keltainen on tosiaan tämän kevään piristys! :)

    VastaaPoista
  12. Kivat ostokset. Kelta-harmaa ja kelta-valko-harmaa näyttävät kauniilta yhdistelmiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne on todella kauniit värit yhdessä. :)

      Poista
  13. Hei! Kiva kun jaksat laittaa noin paljon hyviä sovituskuvia! Ihania vaatteita taas! Oli kyllä hyvä tarjous nuo Metsoloiden froteehousut. Meillä tarvittais juuri nyt kesäksi college tai froteehousuja ja kivoissa väreissä tietty. Tilasin juuri Maxomorralta parit colleget muttei ole vielä tulleet? Onko kokemusta niistä? Kiva nähdä että tuo Papun paita on noin reilu, uskallan siis tilata sen meillekin. Entä jos vertaat tuohon Aarrekidin paitaan niin onko Aarrekid yhtä reilu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut Maxomorralta vain velourhousuja, ne on kyllä olleet hyviä. :)
      Papun paita on todella ihana ja kiva että on reilu tosiaan, uskon menevän Emilille vielä syksyllä hyvin. Aarrekidin paita 130cm on pienempi kauttaaltaan. Siinä on hihat n.3-4cm lyhyemmät ja on kapeampi, pituus on suunnilleen sama. Meille tuo Aarrekid menee just ja just, saa nähdä mahtuuko syksyllä enää.

      Poista
  14. Kivoja löytöjä. Vähän jo harmittaa kun en itse mennyt messuille. Nuo Papun vaatteet ovat aivan ihania! Kaunis kuosi ja täydelliset väriyhdistelmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna sitten. ;) Papun vaatteet on tosi kauniita minustakin, tekisi mieli tilata lisää!

      Poista
  15. Olen ja tykästynyt noihin yksivärisiin Metsolan froteepaitoihin. Frotee on ihanaa...Ennen ne paidat oli minusta melko pientä kokoa, siis pienempää kuin numerot edellyttää ,sama oli myös aikuisten paidoissa. Nyt minäkin tilasin talvella tuon koon 134cm...ja hups! kyllä on hihat tosi pitkät 121cm pojalle, mutta edellistä kokoa en uskaltanut ottaa. Tosin slimminä näyttää minun silmään kivemmalta :) Meillä ei enää vaan nuo kuviopaidat mene. Se stoppi tuli jo eskariin mennessä.Harmi sinänsä, mutta onneksi ei kuitenkaan niiden sijaan edelleenkään ole innostunut mistään hahmopaidoista.(sitten en tiedä mitä tekisin...heh)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan että ennen oli niukempaa mitoitusta, hyvä tietenkin että nyt on reilumpaa. :)
      Kuitenkin meilläkin 122cm jäi jo pieneksi ja ajattelin että kesää vasten 128cm on turhan sopiva, halusin että menee ensi talven. Siksi itsekin päädyin tuohon 134cm.
      Tuota vähän pelkään minäkin, että kuviopaidat ei enää eskarissa kelpaa, mutta toivottavasti niin ei kävisi. ;D

      Poista
  16. Ihania... Mitä kokoa nuo H&M:n shortsit ovat? Tässä mietin mahtaiskohan tuo 128 vielä meille mahtua. Paidoissa 122/128 on just eikä melkein. Harmitus.

    Aurinkoista vkonloppua!

    -Jamina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin shortsit 128cm, se oli suurin noissa. En ole kyllä testannut tippuuko nuo jalasta, mutta toisaalta en viitsinyt pienempiäkään enää, kun 122cm on jäänyt lähes kaikissa jo pieneksi. Taitaa Emil olla kohta saman kokoinen kun sinun poitsu. ;)

      Poista
    2. No pistin tilaukseen, saa ne sitten takasin. Housuista kun yleensä menee pienempi koko. Just toissapäivänä oli virallinen mittaus, himpun päälle 129.

      -Jamina-

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)