keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Vielä kerran toppaa


 
 
Onko teillä jo pesty kaikki toppavaatteet pois?
(tämä nyt varmasti riippuu aika paljon missä päin Suomea asuu..)
Minä sain just ihan vikan takin pestyä, vaikka takapihalle kurkkiessa näyttääkin edelleen enemmän talvelta kuin keväältä. Meillä on piha varjoinen ja sulaa tosi hitaasti, etupihallakin on edelleen isot lumikinokset ja tuo lian määrä on uskomaton. Hyi! Vaikea uskoa, että ollaan jo reilusti huhtikuun puolessa välissä..
Mittari onneksi näyttää kuitenkin jo plussaa niin kivasti, että päätin talven loppuneen just nyt. On me kyllä jo reilu viikko ulkoiltu välikausikamppeissa, on vaan laitettu alle tarpeen mukaan fleeceä.
 
Toppaa on siis pesty ja pesty.
Piti ihan tehdä vielä viimeinen toppakatsaus. Ihana keltainen Molo Kids talvihaalari oli kaikkea muuta kun kauniin keltainen talven jäljiltä. Siinä oli tummaa tahraa joka puolella ja näytti jopa paikoin enemmän harmaalta kuin keltaiselta. Yllä todistusaineistoa. Pelkäsin todella lähteekö nuo ollenkaan pesussa pois.
 
 
 
Lähti ne. Haalari on täysin puhdas pesun jälkeen!
Minun ulkovaate pyykkäyksen esikäsittelyyn kuuluu aina sappisaippua ja pieni pehmoinen harja. Laitan siis ennen pesua hiukan vettä ja sappisaippuaa tahroille, sitten harjaan niitä kevyesti harjalla. Annan vaikuttaa n.10min. ja sitten heitän ulkovaatteen (toppavaatteen) oikein päin koneeseen 40 asteeseen. Pesuaineena hajustamatonta nestemäistä Erisania ja tarpeen mukaan hiukan Vanish jauhetta, ei huuhteluainetta. Ohjelman loputtua käännän vielä ulkovaatteen nurinpäin ja linkoan (en täydellä teholla). Minulla ei ainakaan tahraiset ulkovaatteet lähde kunnolla puhtaaksi, jos pesen ne nurinpäin käännettynä, mutta vedenpitävä ulkovaate on pakko lingota nurinpäin että vanun imemä vesi saa kyytiä.
 
Molo Kidsin haalari on muuten kestänyt aika hyvin talven käytön. Meillä oli lähinnä kaksi haalaria joita pidettiin koko talvi vuorotellen. Yllä olevasta kuvasta näkyy, että polviin on kuitenkin tullut vähän tuota "karheumaa". Ei siis pysynyt niin hyvänä kuin vuosi sitten Molo Kidsin talvihaalari vielä, mutta onhan tuo 5v. kovempi kuluttamaankin jo.
 
 

 
 Se Emilin toinen talvihaalari oli tämä KappAhlin Kaxs Proxtec, josta olikin jo puhetta aiemmassa toppakoosteessa.
Tykkäsin ja Emilkin tykkäsi tuosta haalarista todella paljon. Se istui kivasti päälle ja oli ihanan värikäs valkoisilla hangilla. Kulutusta kesti myös todella hyvin, koska polvet ja peppu oli käytön päätyttyä kuin uudet edelleen. Ei siis kulumaa, eikä karheumaa löytynyt. Mutta. Se mikä tuossa taisi olla aika monella muullakin vikana, oli nuo lahkeiden sisäsaumojen teippausten kulumat. Meillä niihin ilmestyi heti vaaleita viiruja, mutta rikki ne meni nyt vasta lopputalvesta. Olin kuullut muilta blogeissa ja myös oman Kappahlin myyjältä tavella, että kyseessä oli ihan yleinen vika. Kiikutin sitten eilen haalarin liikkeeseen ja sain siitä hyvityksenä lahjakortin, uuden haalarin arvoisen. Täytyy siis sanoa, että aivan mahtavaa asiakaspalvelua!
Myyjä vielä itse kertoi, että noissa haalareissa oli joissain erissä todellakin ollut ne teippaukset vialliset ja siksi ne rikkoi kankaan pinnan helposti. Kiitteli vielä että toin haalarin heille, koska haluavat kartoittaa että kuinka paljon niitä viallisia kaikkiaan on.
 
Miltäs teidän haalarit talven jälkeen näyttää?
Lähtikö puhtaaksi ja tuliko puhkikulumisvammoja matkalla? ;)
 


51 kommenttia:

  1. Meilläkin on jo suuri osa pestynä, tänään nakkaan tytön toppahaalarin pesuun, mutta 10 kk ikäisen Onnin toppahaalari jää vielä hetkeksi pyöräily käyttöön.
    Tahrat lähti ja ilman kulumia päästiin, mutta niin voi olettaakin, jos talven aikana oli käytössä molemmilla 2 haalarit, ja 2-osainen setti ja ulkoilut melko rauhallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienillä varmasti toppahaalari saakin olla kauemmin käytössä, etenkin rattaissa ja pyörän kyydissä. :)

      Poista
  2. Meillä kuopuksen keltainen haalari näytti ihan samanlaiselta ennen pesua ja hieman jännitti kuinka käy... Pesin ohjeen mukaan nurinpäin käännettynä 30 asteessa ja puhdasta tuli, kaikki tahrat lähtivät! En olisi uskonut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, aika hyvä että nurinpäinkin lähti puhtaaksi. :)

      Poista
  3. Emil piti käytännössä koko talven REMUn haalaria. Siihen ei tullut juurikaan mitään käytönjälkeä eikä tahroja. Väri kun on armollinen musta, jossa vain vähän valkoista :)

    Amalialla oli käytössä Ticketin kukkahaalari ja vaikka sen väri on vaalemapi niin siltikään ei juuri tummentumia tai edes karheumia ole. Tarkistin ihan äsken kun kuivumaan puvun ripustin ;) Toinen Amalian puku oli Jonathanin 2-osainen setti. Tähtihousuihin tuli polviin pehmeymää vaikkei niitä paljoa käytetty. Takki sensijaan säilyi uudenveroisena.

    VastaaPoista
  4. Noniin ja eikös tuo äskönen kommentti tullut tyttösen nimellä.... :/ mites sen nyt onnistuu vaihtamaan miun nimelle vai pittääkö kirjottaa koko kommentti uusiks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ylempi siis tytön nimellä? ;) Haluatko että poistan sen vai haittaako?
      Aikas hyvin on teillä sitten setit tahroitta ja käytönjäljittä säilynyt. Musta on kyllä siitä kiva, ettei tahroja tartte pelätä tai siis lähinnä yrittää poistaa.

      Poista
    2. Juu, tuo ylempi tuli tytön nimellä ;) Ei kuulema haittaa, joten se on miun kirjoittama.

      Poista
  5. Mä vein myös nuo Kappiksen haalarit takaisin muistaakseni tammikuussa jo. Loput isomman topat laitan uffin laatikkoon. Kaulusta syöty ja jossain pientä reikää jne..
    Pienemmän topat pysyivät niin hyvinä että syksyllä myyn pienet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tapana myydä hyvänä säilyneet vasta syksyllä pois, niin saa hyväkuntoisesta sopivan hinnan kun moni toppaa jo mietiskelee sekä ostaa. :)
      Minä mietin että kehtaako enää viedä tuota haalaria liikkeeseen, mutta ajattelin että käympä kysymässä. Hyvä siis kun vein. ;)

      Poista
  6. Meillä oli pyxis esikoisella (1,5v). Puvussa ei kulumia, karheumia eikä likaa, käytettiin lähinnä parempana haalarina. Nyt ens talveksi siirtyisi pikkusiskolle, tarviiko sitä pestä jos ei ole mitään likoja? En pesisi sitä kun ei ole tarve, mutta tiedä mikä pääkopan lohko on toista mieltä toisaalta olisi kiva pukia ens vuonna puhdas puku kuopukselle ja säilyiskö paremmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta liikoja pesuja kannattaa aina välttää, koska kyllä nuo vedenpitävät ulkovaatteet siitä ajan kanssa kärsii. Tosin ei nyt kerran talvessa pesu eli säilytystä varten varmasti ole ollenkaan pahaksi. Eli sanoisin että tuo on vähän miten tykkää, jos siirtyy kuitenkin oman perheen sisällä seuraavalle, niin ei kai se pesu niin tärkeää ole. :)

      Poista
  7. Mä kans pesin Ticketin haalarin ensimmäisenä pois nyt viikonloppuna. Sit toissapäivänä päätin pestä Molon haalarin. Se oli kans tosi pahassa siivossa ja olin varma, ettei se puhdistu (viimeks kun se oli pahassa kunnossa niin pesin heti). Mut siitä matskusta lähtee se lika tosi hyvin! Mä kans hieroin sappisaippuaa, mutten anna sen kummemmin vaikuttaa vaan laitan koneeseen. Pesin 30 asteen hienopesulla ja puhdasta :)

    Reimatecin talvisetti on vielä pesemättä, kun täällä on aika viileää ja jäistä vielä ollut. Pesen varmaan parin viikon päästä vasta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyy sanoa että tosiaan hyvä tuo materiaali, kun tahrat ja pahatkin sellaiset irtoaa noin hyvin. :)
      Sappisaippua on kyllä ihan huippu tuote, uskaltaa käyttää vaikka mihin. Koskaan en ole sillä saanut mitään vaatetta pilattua, eli varsin hellävarainen kangastakin ajatellen.

      Poista
  8. Pitääpä kokeilla myös tuota oikein päin pesemistä. Sappisaippua meilläkin on käytössä. Po.Pin turkoosista haalarista ei lähtenyt edes sappisaippualla läheskään kaikki, mutta siinä taitaakin olla ihan oikeasti jotain ikitahroja (ehkä öljyä tms.)Haalarit siis vielä odottaa pesua, mutta tuskin niitä enää päälle laitetaan, kun on jo niin paljon soraa näkyvissä.

    Meillä Polarikset on kestäneet hyvin talven ajan, esikoisella otettiin vasta joulun jälkeen kylläkin käyttöön. 3-vuotiaalla käytettynä ostettu musta Polaris on polvista kulunut ja kauluksen fleece on nyppääntynyt, mutta muuten on ihan siisti ja jää pikkusiskolle jemmaan. Isomman tummansininen haalari ei ole kulunut juuri yhtään, mutta meillä 5-vuotias onkin paljon varovaisempi leikkijä kuin tuo pikkuveljensä.

    Olipa hyvää palvelua KappAhlissa! Meillä ei KappAhlista ole ollut mitään ulkovaatteita, ajattelin että josko kokeiltaisiin kuorihousuja tälle keväälle tai viimeistään syksylle, kun nyt käytössä olevat taitaa jäädä ennen aikojaan pieneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. :) Tosiaan itse olen huomannut että lähtee paremmin tahrat oikien päin pois. Mutta tosiaan pakko sitten melkein lingota nurin käännettynä, koska vuori imee niin paljon vettä oikein päin pestynä ja linkous ei auta.

      Meilläkin tuo keltainen otettiin vasta kunnon lumelle käyttöön ja sitten pidettiinkin paljon enenmmän kun tuota Kappiksen haalaria, joten käyttöä tuli kuitenkin reilusti. Nyt lopputalven likalumet (ja auto) tekikin nuo tahrat.

      Kappahlin asiakaspalvelu on ainakin täällä todella hyvä. Olen vienyt pari paitaakin takas, kun yhdestä lähti kuvio ekassa pesussa ja toisesta löytyi reikä pesun jälkeen saumasta. Molemmissa tapauksissa sain uudet tilalle. :)
      Kannattaa kokeilla niitä kuorihousuja, moni niitä kehuu, mutta jotkut taas ei ole tykännyt. Eli varmasti itse näkee käytössä toimiiko kenelläkin.

      Poista
  9. Aika monissa noissa kalvovaatteissa suositellaan, ettei käytettäisi nestemäisiä pesuaineita?! Oletteko kuulleet moisesta? Kuulemma kosteuden keston ominaisuudet kärsii...

    Tulipa vaan mieleen. Meillä oli aika tummia vaatteita talvivaatteissa, kaikki on oikein puhtaita, mutta Legon tummavioletti haalari lähtee kirpparille koska on ihan kauheen näköisessä kunnossa jo yhden lapsen jälkeen ja tarrat repsottaa jne.. Meille ei taida enää Legon haalareita tullakaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai? Tuo onkin ihan uutta minulle, en ole koskaan kuullut ettei nestemäistä pesuainetta suositella. Huuhteluaine on tuttu juuri tuosta eli ominaisuudet kärsii, mutta että pesuainekin?
      Itse olen jotekin ajatellut että jauhemainen pesuaine olisi "kovempaa" kankaalle ja toisekseen se jättää helposti pesuainejälkiä kankaan pintaan, jos laittaa yhtään liikaa.
      Mutta kiitos tiedosta, täytyypä tutustua tarkemmin aiheeseen. :)

      Höh, mites se Lego nyt noin huonosti pärjäs talven teillä. Meillä ei olekaan Legoa koskaan ollut toppavaatteissa.

      Poista
    2. Tosia erilaiset kokemukset Legon ulkovaatteista. Meillä on ollut kahdet Legotec-toppahousut ja ne ovat olleet ihan parhaat.

      Vaikka päälikangas on ohuen tuntuista, ovat kestäneet ehjinä 2 pojalla 2 talvea ja ovat edelleen odottamassa kolmatta poikaa, mihin hyvin harva merkki meillä yltää. Reimatec+ ja Jonathanin cordura-versiot ovat meillä olleista ainoat muut kestävät. Harmittelin oikein, kun koot loppuu 140 cm ja ovat hieman niukkaa kokoa minusta eli tuo on lähempänä 134 cm minusta.

      -Laura

      Poista
  10. Mä just pesin meidän Rainbow:n ja kirjottelin siitä blogiin. Pitääkin varmaan ensi kerralla pestä oikein päin (harkitsin jo nyt, mutta ajattelin kuitenkin noudattaa pesuohjetta :), vaikka kyllä se melkein kokonaan puhdistui nytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomasin joskus aikoinaan, että kyllä ne oikeinpäin paremmin puhdistuu ja siitä asti oon pessyt oikeinpäin. ;) Ei ole mitään ainakaan tapahtunut sen takia kankaalle. Kannattaa vaan muistaa se linkous sitten nurin käännettynä, että kuivaa nopeampaa.
      Pitää käydä kurkkimassa sinun pesutulokset. :)

      Poista
  11. Minä käytän myös sappisaippuaa kaikkiin vaatetahroihin ja sen jyrympää ainetta en ole kyllä enää tarvinnut. Pyykki meillä pestään Method pesuaineella ja siihen olen tosi tykästynyt myös.
    Meillä on jo menty jokunen viikko välikausivaatteissa, eniten varmaan softshelleissä, myös muissa.Meillä on niin lämminverinen lapsi, että on pärjännyt jo hyvin.
    Yhden toppatakin jätin varmuudeksi komeroon..ehkä senkin jo juhannuksena voisi pestä säilöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vilukissoja etenkin kaksi nuorinta, niin yleensä aika pitkään pidetään toppaa. ;) Noille lämminverisille meneekin hyvin jo aiemmin ohuempaa.
      Saippisaippua on ihan huippu, minulla ollut jo monta vuotta käytössä ja varsinkin se palasaippua tosi riittoisa. Method pesuaine on minulle ihan uusi merkki, löytyykö ihan markettien hyllystä?

      Poista
    2. No ei oikein saa..Prismassa on sarjan muita tuotteita, vaan ei pesuaineita.

      Poista
  12. Heh. Alkoi ihan naurattamaan kun näin tuon teidän keltaisen haalarin. Meillä oli vajaa 4v:llä melkein koko talven käytössä myös tuo keltainen haalari. Ja se näytti juurikin tuolta miltä teidän haalari ennen pesua. Jotain aivan pientä haaleaa tahraa jäi vielä pesun jäljiltä, mutta ajattelin vielä käsitellä haalarin uudelleen ja taidan kokeilla noita sinun vinkkejä toisella kertaa. Ekalla kerralla harjasin vain mäntysuovalla haalarin tahroja. Muuten haalariin olen kyllä ollut todella tyytyväinen. Eikä ole reikiäkään tullut eikä oikeastaan kulumaakaan. Meillä on nyt kaikilla kolmella muksulla ollut Molo Kidsin haalarit. Pojalla oli ruskea käytössä kaksi talvea ja se alkaa olemaan kyllä aikalailla sen näköinenkin että sillä on kaksi talvea kuljettu. :D Mutta tyttöjen keltainen ja lila ovat vieläkin todella hyväkuntoisia. :) Meille taitaa ensi talvenakin tulla Molo Kidsiä jos vaan värit miellyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molo Kids on laatumerkki, meilläkin on ollut jo neljä talvea Emilillä Molo Kidsin haalari ja aina olen ollut todella tyytyväinen. Ensi talveksi odottaa jo musta jemmassa. ;)
      Hyvä että teidänkin haalari puhdistui, kokeileppa viimeisiin haaleisiin tahroihin sappisaippuaa.

      Poista
  13. Kiitos hyvistä haalarinpesuvinkeistä! :)

    Ja hienoa palvelua KappAhlissa!

    VastaaPoista
  14. Täytyisi ottaa viikonloppuna asiaksi pestä toppavaatteet pois... Meillä oli tummansininen Molo Kidsin talvihaalari, joten värinsä puolesta ei ainakaan tahroja näy ;)
    Tosi hyvää palvelua sait KappAhlissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummat haalarit on kyllä tuosta huippuja, kun tahrat ei näy. ;D Meilläkin on ensi talveksi jemmassa musta Molo Kids, toivottavasti esikoululaiselle sitten vielä kelpaa.

      Tosiaan hyvä palvelu Kappahlissa. :)

      Poista
  15. Oho, minä sain Kappahlissa hyvitystä vain 50 e muutama viikko sitten, vaikka täsmälleen sama vika:( Ajattelin että hyvä kun jotain saatiin vaikka enemmän se toki uutena maksoi.
    S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aika jännä että eri käytännöllä toimittiin. :/ Meillä kyllä myyjä sanoi, että kun ei tiedä jos joku on käyttänyt alelapun haalariin niin se on siksi hankalaa miettiä mitä korvataan ja ovat antaneet kaikille saman. Itsekin sain siis sen eli mielestäni uuden hinnan. Tai siis 70e sain, olikohan se kuitenkin sitten n.75e uutena?..

      Poista
  16. Meilläkin on kulumaa ja pienet reiät molemmissa poikien haalareissa. Kehtaako ne viedä sinne, ettei ne ala nauramaan mulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vie vie, ei ala kun minullekin sanoivat että ihan tiedossa oleva ongelma on ollut kyseessä. :)

      Poista
  17. Meillä isommalla on talviset setit vielä käytössä. Hän on vain vain aamupäivän eskarissa, piha on siellä kovin varjoinen ja luminen edelleen. Pienempi kulkee jo välikausikamppeissa, mutta niiden alla on villahaalari. Vilpoisat kädet tuntuivat tänäänkin olevan. Sen verran kylmä maa vielä on. Päivällä mittari toki nousee plussan puolelle, mutta maksimissaan vain sen 6astetta(hki).

    Kunhan nr kevään lämpöiset säät tulevat, niin kyllä se on pyykille lähdettävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on nyt ollut tosi lämmin koko viikon (itä-suomi), joko sinnekin tuli? :)
      Aamusta oli tosiaan välillä tosi kylmä ja pitkään pakkasen puolella, että meilläkin oli aamulla toppavaatteet koulaisilla pitkään ja nyt alkuun pitivät fleeceä välikauistakkien alla.

      Poista
  18. Meillä pesty myös kaikki lasten topat pois. Remu vs. Reima-kamppailussa (2 pojista Remua ja toisilla 2 Reimaa) Remu vei kyllä voiton. 11v sai puhki Reima-housunsa polvistakin (oli kyllä viime talvenakin käytössä jo!) ja takissa saumoissa reikiä ja kulumajälkiä. Muiden haalareissa pientä kulumaa lähinnä polvien kohdilla, mutta menevät silti kaappiin seuraavia talvia odottamaan... =) Kitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä siis Remu! :) Meillä ei olekaan ollut Remua aikoihin, pitäisi varmaan testata.

      Poista
  19. Hyviä pesuvinkkejä, olisinpa lukenut nämä ennen kuin pesin meidän kovanonnen oranssin Polariksen pois. Siihen jäi pesuohjeen mukaisesti nurinpestynä ja 30 asteessa ihan hirmuiset tahrat, tarvitsee varmaan pestä uudestaan vielä. No, vastapainoksi se on sitten kuitenkin käytönaikaiseista parista pesusta ja lukuisista kastumisista haalistunut huomattavasti, ei sitä parhaalla tahdollakaan voi enää sanoa loistavakuntoiseksi :(
    Tuo yksi haalari vei kyllä minun luottoni Molo kidsiin aika paljolti, ennen pidin sitä hyvinkin pomminvarmana merkkinä kankaiden keston, likaahylkivyyden, teknisten ominaisuuksien ja ulkonäön suhteen, mutta nyt en oikein arvaa enää seuraavaa ostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi itku, jopas teidän haalari on sitten kärsinyt. Harmillista kun noin käy, onkohan kyse viallisesta tuotteesta vai ihan vaan kulumisesta liian nopsaan. Kyllä tosiaan sitä kestoa toivoo noin kalliilta merkiltä.
      Meillä on tähän asti onneksi ollut vain hyviä kokemuksia. Kannattaa koittaa vielä pestä oikein päin ja käyttää vaikka tuota sappisaippuaa. :)

      Poista
  20. Vanishiss on optisia kirkasteita, ainakin siinä toisessa, ei suositella. Molon maahantuoja tai kuka se nyt oli on jossain sanonut että 30 asteen pesu on oikea, ja nurinpäin. Että jos peset ohjeiden vastaisesti, niin vaik. on puhdasta, niin mun miälest se pitää kertoo myydessä, onko toi pinta pehmentyny kun siltä näyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos tiedosta! Tämän keltaisen haalarin pesuun en sitä Vanishia laittanutkaan, kun sappisaippua riitti. Mutta olen sitä aina joskus ulkovaatepyykkiin laittanut hiukan (vähemmän kun ohjeessa lukee).
      Pesen aina kaikki ulkovaatteet 40 asteessa ja ominaisuudet ei siitä ole mielestäni kärsineet, vettä ovat pitäneet kaikki silti, kun on niitä pidetty pesujenkin jälkeen. Mielummin pesen tahrat pois eli oikeinpäin, luki ohjeessa mitä tahansa. En halua tahraiseksikaan jättää ja käännän linkoukseen nurin. Pinta on polvista pehmentynyt/karhentunut hiukan, kuten tuossa tekstissä kirjoitinkin. :)

      Poista
  21. Tämä oli hyvä ja kovin ajankohtainen postaus! Meillä valtasi myös neljän pojan vaate-, asuste- ja kenkäröykkiöt viikonloppuna kuistin, eteisen ja kodinhoitohuoneen. Vieläkin riittää pestävää ja säilöön menevät vaatteet ja kengät odottavat yläkerran aulassa, että joku veisi ne vintille ja vaatehuoneisiin/kaappeihin. Samassa rytäkässä kävin läpi myös esikoisen vaatekaappia, josta lähti isot pinot pieniä vaatteita (erityisesti paitoja) odottamaan pikkuveljeä. Nekin pitäisi vielä lajitella tarkemmin. Samalla iski pulma, mistä ihmeestä löydän isommalle lapselle sisävaatteita? Juuri kun selvittiin ulkovaatehankinnoista (tilasin 164cm vaatteita suoraan Ticketiltä Tanskasta).

    Nyt taitaa saada loputkin lumet kyytiä vesisateen myötä. Alkuviikosta olen käyttänyt pienillä vielä talvihaalareita ja nyt keväthaalareita, joiden alla on ollut villahaalarit ja päällä rapaisuuden vuoksi kurahousut (joita käytän vain rapakeleillä, kaikki ulkovaatteet kun kestävät sadetta). Koululaiset ovat käyttäneet Ticketin fleecevuorillisia takkeja. Samanlaisia käyttivät pienet eilen neuvola&kauppareissulla.

    Mäkin totesin jokunen vuosi sitten, että ulkovaatteet peseytyvät selkeästi paremmin, kun ne pesee oikein päin (vaikka yleensä noudatankin tarkasti pesuohjeita ;) ). Tuo sappisaippua- ja harjausvinkki oli hyvä. Sitä pitää kokeilla. Sellainen pinttynyt lika on ärsyttävää. Samoin tuo linkous nurinpäin oli hyvä vinkki. Sitä en ollut tullut ajatelleeksi.

    Lauantaina olimme tehokkaita myös kenkähankinnoissa. Viimeisellekin pojalle löytyi gorenilkkurit, kolmelle tennarit ja kolmelle kävelykengät. Vieläpä hyvin tarjouksin. Edelleen tosin puuttuu isoilta pojilta lenkkarit ja esikoiselta lisäksi kävely- ja juhlakengät. Jälkimmäisille tulee paljon käyttöä kevään konserttiesiintymisissä ja juhlissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, mahatavaa että olet löytänyt kenkiä tarpeeseen ja vielä alesta. :)
      Tuollainen vintti ois kyllä hyvä mihin kiikuttaa kaikki säilöttävät vaatteet/kengät, meillä osa menee varastoon ja osa kaappeihin. Kamala homma noissa pesemisissä tosiaan on, meilläkin toppaa sekä kenkiä pyöri aikansa vähän joka nurkassa ja nyt viimein on kaikki laitettu pois.

      Kyllä minä vaan sanon, että taharat lähtee paremmin oikein päin, sano ohje mitä sanoi. Itsekin olen yleensä tarkka pesuohjeissa, mutta hiukan joustan noissa, koska mielummin haluan ne tahrat pois ja koska en ole huomannut ominaisuuksien huononemista niin jatkan samalla tavalla. ;)
      Pinttyneisiin tahroihin tuo sappisaippua ja harjaus on tosi hyvä niksi, kun vaan muistaa ettei liian kovasti harjaa.

      Isoille onkin oma hommansa löytää kivoja vaatteita, varsinkin jos lapsi on nirso. :D
      Meillä pidetään ihan perus ruotsalaisketjujen vaatteita ja urheilumerkkejä, ne on ne mitkä iskee poikien makuun. Kiva kun teillä vielä Ticketin sisävaatteet kelpaa kanssa. :)

      Poista
  22. Minä myös sain Kappahlin haalarista 50€ takaisin ja haalari jäi heille. Toisaalta ihan ok, kun koko talvi kuitenkin pukua pidetty ja sinänsä hyvin palveli sen ajan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä tosiaan miten vaihtelee tuo korvaus.. Mutta kyllä minäkin olisin vähempäänkin tyytynyt, koska haalaria oli kuitenkin pidetty talvi. Pääasia että asiakaspalvelu toimi loistavasti ja haalari otettiin takaisin. :)

      Poista
  23. Mahtavaa asiakaspalvelua Kappahlilta!
    Meidän 12v. käyttää toppahousunsa kyllä niin loppuun talven aikana että ei tartte edes pestä vaan roskiin menee! Tänä talvena ei edes yhdet riittäneet vaan ostettiin uudet kesken kauden:( Ensi talveksi on ostettu ekaa kertaa myös koulukäyttöön lasketteluhousut...hui...kuinkahan ne kestää?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Kappahlin Woxon kesti ehjänä joka pojalla (kolmella vanhimmalla) koko talven. :)
      Kyllä nuo pojat osaa silti kuluttaa, pitää tarkkaan tosiaan valita mikä kestää ja silti ei voi olla varma.

      Poista
  24. Meilläkin 5-veen haalariin tuli reikiä ja palautin sen juuri tänään kauppaan, mutta sain "vain" 50% ostohinnasta lahjakorttina. Olin toki jo siihenkin tosi tyytyväinen (pojan ainut haalari, jota käytettiin koko talvi), mutta kauppojen erilaiset käytännöt hieman ihmetyttävät. Mutta kiitos vinkistä, että kannattaa tosiaan vielä tässäkin vaiheessa palauttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aika jännä miten erilailla on sitten nuo korvaussysteemit, varmasti ei ole mitään yhtenäistä linjaa vaan katsoovat liike/tapauskohtaisesti. Minullekin olisi toki vähempikin korvaus riittänyt käytetystä haalarista, mutta kiva juttu kun korvasivat noin hyvin. Ihan totta että kannattaa aina tuollaisissa kummallisissa reikiintymisissä reklamoida vaikka käyttöajan jälkeenkin. :)

      Poista
  25. Kaikki talvivaatteet on nyt pestynä ja laitettu jemmaan/myyty eteenpäin.
    Koululaisen ticketin toppahousut eivät kestäneet, joutavat roskiin. Niitä on käytetty tammikuusta maaliskuun loppuun, mutta kuluivat niin pahoin että polvista tulee kosteudet läpi. Onneksi en ole ostanut näitä täyteen hintaan, mutta pitäisi vedenkestävien mielestäni "hieman" paremmin kestää kulutustakin. Asiakaspalautusta olen laittanut, muttei siihen ole vastattu. Asiakaspalvelun takia ticket on pettymys :(
    Alkutalven oli käytössä remun-housut (jo toista talvea käytössä), eikä kulumaa juuri ollenkaan ja ominaisuudet tallellaan :)
    -Elina

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)