maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lapsimessuilla

 
Lauantai aamuna kello herätti 5.00, hyvä ystävä kyytiin ja nokka kohti Helsinkiä.
Ajelua n.4h ja oltiin kohteessa, eli Lapsimessuilla. :)
Tässä teillekin messufiiliksiä..
 

 
Skidin värikäs osasto oli tietenkin se lemppari, niin näytti olevan monen muunkin, sillä osasto suorastaan kuhisi ihmisiä. Villervallan vaattesta oli kivoja messutarjouksia ja teki oikein pahaa jättää ne hyödyntymättä. Olin kuitenkin tiukkana, koska olen viime aikona shoppaillut niin paljon Skidiltä kyseistä merkkiä. ;)
Raita teeppari jäi kuitenkin sen verran kaihertamaan, että se on vielä laitettava tilaukseen ja näin jälkeenpäin tietysti vähän harmittaa etten jo messuilla hyödyntänytkään tarjouksia muutamaan ihanuuteen. Harmittaa myös kovasti etten päässyt perjantaina jo kurkkimaan Skidin tulevaa, johon sain kutsun, mutta toivottavasti joskus toisen kerran pääsen niihen spesiaalijuttuihinkin mukaan.
Kiitokset vielä Skidin tytöille messulipuista!
 

 
 Gugguu oli sellainen uutuus lastenvaatemerkki, jonka näkemistä odottelin kovasti. Odotukset täyttyi, ihania ne olikin. Värit oli upeita ja vaatteissa jujua. Juuri sellaisia, jotka menee kivasti niin pienille taaperoille kuin koululaisillekin. Hinta oli toki aika korkea, mutta ainakin minusta vaatteet tuntui tosi laadukkaille ja ne menee pitkien resoreiden sekä slimmin mallin takia kahden vaatekoon ajan. Mallistosta sai messuilla 10% alea. Suosio tuntui olevan aika hurja, lähes kaikki collegetakit oli jo myyty ja myyjä kertoi niitä tulevan lisää seuraavassa erässä sitten nettikauppaan.
 

 
 Kaikista suurin ryysis oli Meandin osastolla. Sinne ei meinannut mahtua millään vaatteita katselemaan, vaikka kävimme siellä kahteen eri kertaan messujen aikana. Aina vaan tuntui porukkaa riittävän. Saimme kuitenkin hypisteltyä nämäkin ihanuudet. Hyvät tarjoukset ja vanhojen mallistojen tuotteet sai näissä varmasti monen innostumaan. Myyjät oli ihanan aurinkoisia, joten kovasti terkkuja kaikille Miikkaritytöille! :)
 

 
MiniQ:n osastolla tuli vastaan myöskin kiva uutuus merkki; RAIDA. Tosi kivoja ideoita ja tykästyin tuohon salmiakkikuviointiin sekä tupsupipoihin.
 

 
 Metsolat oli upeita tietenkin. Näitä olisin voinut kantaa meille kassitolkulla, mutta yksi sai kuitenkin tällä kertaa riittää. ;) Raidat oli niin raikkaita, että niitä täytyy alesta viimestään kytätä. Yksivärisiä froteehousuja ja paitoja sai kympillä.
 

 
Noshin vaatteet ovat vakuuttaneet minut pehmoisella materiaalillaan ja laadullaan, näissäkin oli kivoja messutarjouksia.
 

 
 Silverjunglella on ihania kevätuutuuksia, etenkin keltainen pipo ja tähtineulehuppari oli ihastuttavia.
 

 
 Höö:n vaatteissa on kiva värimaailma, tuo keltainen onkin aika monen malliston hittisävy tänä keväänä. Höön mallistossa erityisesti ihastutti eriväri resorit ja eriväristen raitojen yhdistely vaatteissa. Trikoiset haaremihousut oli aika vinkeet ja varmasti vilpoisat kesälläkin. Höön osastolla sai ihastella myös PaaPiin  tuotteita, voi miten suloisia ne olikaan!
 

 
 Papun vaatteet on minun uusin ihastus, näissäkin nuo kuosit ja pikkujujut ihastuttaa. Minusta nämä sopii myöskin vallanmainiosti isommillekin lapsille.
 

 
 Crocsin osastolla ihastelin kattoon nostettua Crocs "sadetta", hauska idea.
 

 
 Ostoksia tarttui mukaan varsin maltillisesti, mutta näistä teen kuitenkin oman postauksen huomenna. ;)
Paljon oli näiden kuvien lisäksi lastenvaate osastoja, joissa käytiin hypistelemässä ihanuuksia. Erityisesti mieleen jäi Reiman ihanat Angry birds vaatteet, joihin iski himo ja uskoisin että olisivat pienen fanin mieleen myös.
 
Näin yhteenvetona sanoisin että oli kannattava reissu. Messuilla oli hurjasti osastoja ja kivasti ohjelmaa, lähes kaikkialle emme meidän aikataululla ehtineet. Keskityimme vain lastenvaate/tarvike juttuihin. Tuolla saisi helposti kulumaan päivän tai jopa pari. Itse en lähtisi lasten kanssa vaate yms. osastoja kiertämään, koska tungosta on hurjasti ja itse pelkäisin että lapsi onnistuisi siellä katoamaan (kuten kuulutuksesta päätellen ainakin jollekin kävi). Lisäksi rattailla tungoksessa on taatusti hankala päästä mitään katselemaan, tosin en tiedä oliko perjantaina rauhallisempaa? Itse suosittelisin käymään lasten kanssa vain ne jutut jotka on suunnattu toimintaan ja katsoisin esitykset, sitten erikseen kiertelisin ilman lapsia muut jutut. Mutta kukin itselle toimivalla tavallaan. :)
 
Säästöä meille tuskin hyvistä messutarjouksista huolimatta tuli, koska bensa imi oman osuutensa kun näin kaukaa ajeltiin, mutta silti ihana reissu. Messuilla pyörimme reilut 3h ja sen jälkeen ehdimme vielä Ikeaan ja Jumboon shoppailemaan. Illalla ajelimme vielä samat 4h kotiinpäin, joten autossa istumista riitti (arvatkaa oliko lonkka tulessa loppumatkasta ja selkää juili). Silti sanoisin että matkat oli myöskin ihania, koska mikäs olisi mukavampaa kun höpötellä hyvän ystävän kanssa koko pitkä ajomatka. Kiitos siis ihanalle ystävälle vielä reissusta!
 
Käsi ylös kuka muu kävi nauttimassa messufiiliksistä?
(p.s. teksti sisältää linkkejä)



27 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :)

    Asiasta kukkaruukkuun ;) Oletko tai tiedätkö voiko crocseja pestä pesukoneessa?

    Hyvää kevättä!
    Suffeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Jaahas en ole kyllä koskaan itse pessyt, olen vain juoksevan veden alla harjalla harjannut.. En siis yhtään osaa sanoa onko se haitallista.
      Hyvää kevättä sinullekin!

      Poista
    2. hei, meillä on pesty ja hyvin ovat puhdistuneet ja kestäneet pesua, huonon pyyhkeen olen laittanut hienopesuun mukaan niin ei ole niin kovaa ääntä pitänyt koneessa.

      Poista
    3. Voin vastata kysymykseen, crocsit vaan koneeseen ja puhdasta tulee... :D eikä kulu senkään enempää ku käytössäkään... :D

      Poista
    4. Kiitos! :)

      Suffeli

      Poista
  2. Oih...olisi pitänyt sittenkin lähteä puikkelehtimaan tungokseen. Ihana postaus herkkukuvineen, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan sai puikkelehtia! ;D Kiva jos kuvista saat herkuteltua! :)

      Poista
  3. Messuilla jäi käymättä, mutta mielellään katselen, mitä nuo kassit sisältävät... eli sitä odotellen Kitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan tänään myöhään (tai yöllä) kuvia. ;)

      Poista
  4. Me käydään joka vuosi, ystäväporukalla ja kaikilla lapset mukana :). Tällä kertaa oli kolme äitiä ja vaan neljä lasta. Lapset mukana kierrettiin myös vaatekojut, välillä aina paussi leikkimään/puuhaamaan lasten juttuja, ja kaikki pysyy tyytyävisenä ;). Me messuiltiin sunnuntaina. Oli muuten pakko ostaa papun rusettipipo, kun päästiin sovittamaan. Ja illalla laitoin kotoota babyshoppiin (-20%) tilaukseen angry birdsejä, kun niistäkin päästiin oikeat koot sovittelemaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se varmasti toimiikin parhaiten, että tehdään vuorotellen lasten ja aikuisten juttuja. :) Minua olisi varmaan vaan eniten pelottanut se, että lapsi onnistuu katoamaan väkijoukkoon ja en olisi siksi osannut ottaa rennosti. ;)

      Voi arvaa vaan miten kovasti harmitti, kun en muistanut eilen tehdä babyshopiin angry birdeistä tilausta!! Olin siinä luulossa, että se tarjous oli päivän pidempää, mutta eihän se ollutkaan. :(

      Poista
  5. Kävin ja tykkäsin. Itse olin perjantaina iltapäivällä ja oli jo väljempää. Mulla oli isompi lapsi mukana mummon kanssa, sain siis itse katsella rauhassa mutta lapsikin sai elämyksiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin vähän ajattelinkin, että perjantaina olisi ollut väljempää. Täytyy siis ensi vuonna yrittää päästä perjantaina messuilemaan. ;)
      Tuo on hyvä idea ottaa mummo lasten kanssa puuhaamaan ja itse saa sitten rauhassa kierrellä ne omat jutut.

      Poista
  6. Kiitos vain matkaseurasta siulekin. Kivaa oli! <3

    VastaaPoista
  7. Kyllä messuilin ja kaksi poikani kanssa (kesällä 5v.). Sain sopivasti katseltua lastenvaateosastot, ostin hyviä tarjousjuttuja ja lisäksi katsoimme teatteria, kengurumeininkiä, temppurataa jne. Meillä oli tosi kiva päivä molemmilla ja onnistunut reissu. Että kyllä pystyy yhdistämään äidin ja lapsen toiveet. Molemmat joutuu tekemään vähän kompromisseja, mutta minusta kohtuullisesti.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin on varmasti paras, että molemmat vähän joustaa ja mennään silloin lapsen ehdolla kun lapsi väsyy. Meillä ei olisi oikein onnistunut, koska aika oli rajallinen ja näin kaukaa tultiin. Oli vaan pakko ehtiä ne omat jutut kiertää. ;)

      Poista
  8. Mä kävin. Näinkin sut todennäköisimmin siellä, mutta kun ei heti raksuttanut, niin en tullut juttelemaan. Oltiin koko porukalla, mies kiersi poikien kans ja mä kiersin siskoni ja känkkäilevän neiti 4v:n kans, joka olisi kyllä kannattanut jättää kotiin.;) En kylläkään pystynyt kaikkea katsoa ja puolet messuista jäi kiertämättä, mut neiti ei vain jaksanut yhtään olla, ois pitänyt olla sillekin rattaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisit vaan tullut nykimään hihasta! :)
      Tuo on hyvä idea, että porukka jakaantuu ja kaikki ehtii jotain katsella. Meillä vaan ajomatka oli jo niin pitkä, että lapset ei olisi varmaan jaksanut olla siellä ollenkaan.

      Poista
  9. Oli kyllä kivat messut, ja innolla odottelen minäkinmitä sinun kasseistasi paljastuukaan. :) Gugguun vaatteisiin ihastuin minäkin. En kuitenkaan päässyt ihan selvyyteen siis, että onko heillä jo nettikauppa toiminnassa vai avataanko se myöhemmin keväällä? Tiedätkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ai, pitää käydä siis ostosjuttua nyt tekemään. ;D
      Gugguun nettikaupan pitäisi aueta nyt messujen jälkeen, jos muistan oikein niin myyjä puhui että 10.5. Toivotaan näin.

      Poista
  10. Perjantaina kävimme, ja ei ollut edes paha ruuhka, vaikka heti aamusta mentiinkin ja 6 tuntia kulutettiin ystävän ja vauvojen kanssa. Ei siellä nyt mitään niin ihmeellistä ollut, noita uusia mallistoja tietty. Lastentarvikkeet oli jotenkin poistuneet ja tilalle tullut nettikaupat mallistoineen. Luentoja tms. ei ollut paljoa. Enemmän sellaiset ostosmessut ja lapsilel vähän jotain toimintaa, että ädiit voi shoppailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina siis ensi vuonna, itsekin viihtyisin paremmin väljemmässä meiningissä. ;)
      Minusta messut oli nyt paremmat kuin viime vuonna, siis näin lastenvaatteiden intoilijan näkökulmasta. ;)

      Poista
  11. Olin ensimmäistä kertaa lapsimessuilla, perjantaina. Ruuhkaa ei ollut, vaunujen kanssa pystyi kiertämään ihan mukavasti. Mutta tarjoukset eivät olleet yhtä hyviä. :( Ainakaan Metsolan osastolla. Yksiväriset housut ja paidat nimittäin maksoivat 15 euroa. Skidin osastolla näytti olevan samanhintaista villervallaa perjantaina kuin lauantainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, en tiennytkään että hinnat voi päivien mukaan vaihdella. :O Tai no voihan ne, mutta vähän harmi asiakkaiden kannalta.. Ovatko sitten katsoneet ekan päivän menekkiä ja sitten alentaneet, että saavat tuotteet myydyksi.
      Perjantai olisi minusta paras messuilupäivä ja just tuokin etu että porukkaa on varmasti vähemmän. No ensi vuonna sitten. ;)

      Poista
  12. Minä kävin perjantaina myös messuilla ekaa kertaa :)

    Hyvin mahtu liikkumaan ja ihmiset olivat mukavia ja ystävällisiä.. Miellyttävä kokemus!

    Kovat odotukset oli juuri metsolan osastolta, mutta mitään en ostanut sitten.. Froteehousuja olisin 10eurolla todellakin ostanut.. 15 eurolla oli myös vihreä-valkoinen helistin body ja oranssi dots body.. Jälkeenpäin harmitti, kun en niitä sitten ostanut..

    Ekana suuntasin me&i osastolle ja siellä oli kyllä kaikkea aivan ihanaa tarjolla :) Eniten löytyi ihanuuksia ihan pienille vauvoille ja sit koosta 122 ylöspäin.. Tarjoukset ei kyllä olleet ihan niin hyviä, kuin mitä aiempina vuosina on kuulemma ollut (esim osa vaatteista ei ihan edes puoleen hintaan) Olen kauan etsinyt joka paikasta sitä vaaleansinistä autumn paitaa ja nytpä sen löysin 15 eurolla.. Lisäksi mukaan tarttui viime syksyn omppuhaaremit 15 eurolla, vaaleansininen pilvi t-paita 10 eurolla ja siili velourtakki 20 eurolla :) Myyjät oli kyllä ihanan reippaita ja aurinkoisia!

    Olis kiva päästä vuoden päästä uudelleen! Harmi vaan, kun asumme 700km päässä messuista :D
    Tällä kertaa satuimme olemaan reissussa Helsingissä juuri messujen aikaan..

    -Pikku-tassun äiti


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me&I:n kojulle eksyin minäkin ekana ystäväni kanssa, mutta harmiksi meidän 122/128cm kokoa oli todella vähän ja ne muutama mitä oli ei ollut mieleen. Katselin kanssa että vauvoille oli ihanuuksia vaikka kuinka. Hyviä löytöjä teit! :)
      Ne Metsolan dotsit oli ihania, itse etsin keltaista t-paitaa sillä kuosilla, mutta ei ollut.
      Sinulla oli siis lähes tuplamatka messuille verrattuna minuun ja silti tuntuu että matkaa on minullakin. ;)

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)