tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kesän kenkä ajatukset

 
 Kuvat www.ellos.fi
 
Jatkan sitkeästi kesäisillä aiheilla, eikö kukaan muu ole jo kesäfiiliksissä?? ;D
En tiedä mistä tämä johtuu, kun olen normaalisti tosi kevät ihminen ja nyt en jaksa ollenkaan. Tuolla ulkona on auringosta huolimatta niin rumaa, inhottaa oikein sanoa, mutta kun vihreyttä ei vielä ole ja lumien alta paljastuva maa näyttää jotenkin tänä vuonna kamalalta..
 
Kesää odotellen mietiskelin tänään taas sitä joka vuotista kesäkenkä aihetta. Meillä ne on aina olleet sandaalit, en voisi ajatella umpikenkiä kesään, ne hiostaa. Lenkkareissakin kesällä urheillessa pojilla tuntuu aina olevan liian kuuma varpaille, saati sitten jos olisi jotkut umpinaiset kangas/nahkakengät. Avonaiset sandaalit meidän porukalle siis kiitos.
 
Olen kengissäkin varsin turhamainen ja haluan että ne sopii kivasti suurinpiirtein kaikkien vaatteiden kanssa pidettäväksi, siksi aika monesti sandaaleissa tulee päädyttyä mustiin, beigen sävyisiin tai ruskeisiin. Suosikki merkkeinä meillä on tähän asti useamman vuoden ajan olleet Viking, Superfit ja Kavat. Niistä on löytynyt pienimmälle kivoja ja isommille mukavan sporttisia malleja.
 
Eksyinkin äskettäin Elloksen sivulle ja huomasin että siellä on nyt kaikki kengät tämän viikon ota 3 maksa 2. Tarjous koskee myös merkkikenkiä! Aika kivasti löytyi myös noita sandaalimalleja  pojille (ja varmasti tytöillekin, mutta en nyt niitä kuvakollaasiin kerännyt) ja niitä hyviä merkkejä vielä. Siispä laitoin meille kolmelle pojista sandaalit tilaukseen, ihan kivasti tuli alea kun sain kolmet n.60e sandaalit kaksien hinnalla. :)
 
Nyt kun sandaalien hankinnassa pääsi noinkin helpolla, niin seuraavaksi pitäisi alkaa miettiä Crocseja.
Nekin kun on joka kesä oltava..
 
Millaisilla kengillä teillä mennään ensi kesä?
 


23 kommenttia:

  1. Viimekesäisillä sandaaleilla ja kengillä! Jalan kasvu tytöllä hidastunut sen verran, ettei mitään uutta tarvita :). Ja viimekesän tyttö kulki toissakesän sandaaleilla pääosin, ni viimekesäksi hankitut sandaalit on kuin uudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä juttu kun menee kaksi kesää samat. :) Meillä ei ole vielä kertaakaan mennyt kellään pojista, eli aina saa ostaa uudet tai jos on tosi hyvässä kunnossa, niin sitten on kierrätetty veljeltä seuraavalle.

      Poista
  2. Kun nyt pojista puhutaan, niin meillä on joka kesä eniten pidetyt olleet crocsit :) Ihan ne perusmallit, jotka on nopea ja helppo sujauttaa jalkaan ja niillä mennään melkein tilanteessa kuin tilanteessa (ei nyt tietenkään juhlissa tai siistimmissä tilanteissa). Toki on myös siistimmät sandaalit, mutta kyllä ne vaan jää aina vähälle käytölle, lähinnä kaupunkikäyttöön. Ja viileämmille keleille kangaskengät, tänä kesänä nekin crocsilta.

    Ja tytön kengät menee itse asiassa aika lailla samaan kategoriaan eli crocsit, kangaskengät (ballerinamalliset) ja parit siistimmät sandaalit, joita pidetään mekkojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crocsit on tosiaan sellainen vakio juttu, jotka kuuluu joka kesään. :) Meilläkin niitä pidetään paljon, mutta ihan yhtä paljon tulee pidettyä sandaaleja. Crocsit taitaa enemmän meillä olla takapihalla ja rannalla, muissa menoissa sitten sandaalit. Pojat pyöräilee paljon paikasta toiseen ja silloin ei oikein Crocsit toimi, tai ovat hiukan hankalat ja jopa vaaralliset.
      Pitääkin taas Crocsin kangaskengät kurkkia, ne voisi olla yhdet meilläkin pojille. Kiitos siis muistutuksesta! ;)

      Poista
  3. Meillä on muutamana vuonna ollut sandaaleita, jotka ovat jääneet oikeastaan vallan käyttämättä. Siksipä tänä vuonna hankin vain lenkkarit, peruscrocsit ja kolmansina tennarit; joilla voi sitten mennä siistimpiin menoihin. Meillä on myös aikamoisia kuumakoipia; mutta viihtyvät hyvin noissa crocseissa ja onhan ne siitäkin kätevät kun ne voi putsata helposti kraanan alla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tennarit on meilläkin aina ollut kesällä varalle, mutta lähinnä niiden käyttö jää kevääseen/alkukesään. Pitää katsastaa kangaskenkiä, jos sellaiset vielä hankkisi kanssa. :)
      Lenkkarit on meilläkin vakio, koska pojat viettää aikaa urheilukentällä ja pienet metsäpoluilla isin kanssa. Crocsit on tosiaan kätevät puhtaana pidon kannalta. ;)

      Poista
  4. Kiitos vinkistä!!! Pitääkin käydä katsomassa, josko löytyis lapsille sandaalit tuolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Itsekin ihan sattumalta huomasin ja sattui hyvään saumaan.

      Poista
  5. Piti ihan paniikinomaisesti rynnätä Elloksen sivuille, jos sattuisi olemaan pojan koossa jäljellä sandaaleja ja saappaita. Nyt on tilaus lähetetty ja itsellekin tulossa piristystä kenkärintamalle. :)
    Pojalla on nyt Goretex-lenkkarit lyhyellä varrella ja adidaksen tennarit kevään/kesän/syksyn ajaksi. Toivottavasti koon puolesta menevät kesän loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! :D Siellä oli nyt vielä hyvin kokoja minusta jäljellä. Pitäisi minunkin katsoa oisko itselle jotain, toisaalta tarjous taisi olla vain kerran käytettävissä..

      Poista
  6. Mäkään en tykkää tästä "rumasta" keväästä. Kesästä tykkään paljon ja sitten myös yllättäen syksystä marraskuuhun asti.

    Kiitos Ellos-vinkistä! Täytyy käydä kurkkaamassa, josko sieltä löytyisi ainakin meidän pienille sandaalit.

    Ollaan muutaman viikon sisällä ostettu ties kuinka monta kenkäparia. Eurot vaan vilisee silmissä, vaikka hyviä tarjouksiakin olen päässyt hyödyntämään.

    Sinä kesänä kun isot pojat (pieniä ei silloin vielä ollut) sai ensimmäiset Crocsinsa, huomasin, että sandaalit jäivät lähes täysin käyttämättä enkä sen jälkeen ole isoille ostanut varsinaisesti sandaaleja. Crocsien lisäksi he käyttävät kesällä tennareita (täksi kesäksi on valkoiset Adidaksen tennarit ja ruskeat Crocsin tennarit) ja toki sitten säästä riippuen (viime kesä kun ainakin oli niin kolea) myös lenkkareita ja kävelykenkiä. Kesän juhlissa käytetään samoja mustia (nahka)juhlakenkiä kuin talvellakin.

    Pienet kuitenkin tarvitsee sandaalit ja mulla on toiveena Kavatin ruskeat. Eli neutraali väri, joka ainakin meillä sopii lähes kaikkien vaatteiden kanssa.

    Crocsit ostettiin jo talvella, kun verkkokaupassa oli niitä superaleja. Kaikilla pojilla on samanlaiset "merihenkiset" Crocsit tulevaksi kesäksi eli tummansiniset, joissa on alaosassa punavalkoinen raidoitus. Samalla alekeikalla tilasin kolmelle vanhimmalle ruskeat tennarit ja kahdelle nuorimmalle Cars-tennarit.Jälkimmäiset oli vähän "ylimääräiset" kengät, mutta kun halvalla sai niin otin ja tiesin poikien tykkäävän. Niitä on käytetty jo paljon sisätiloissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on kaunista aikaa! Minunkin lempparivuodenaika. ;)
      Meillä on ainakin nyt tosi ruma tuo piha ja etenkin metsä joka on takapihan takana, oikein odottaa että se alkaa vihertää ja maa peittyy. Sitten kun noita likaisia lumikasoja on vielä paikoin, niin hyi hyi.

      Poista
    2. Crocsit on kyllä ihan joka kesän pakkohankinta meilläkin, täytyisi vaan käydä läpi mitkä mahtuu ja kelle. Meillä pojat pitää Crocseja vielä koulussa sisäkenkinä, joten käyttöä tulee paljon. ;)
      Minulta jäi ihan nuo superalet hyödyntämättä, miten menikin ohi korvien! Onneksi sinä sentään tajusit, iso säästö sekin.

      Elloksella oli minusta juurikin Kavatin ruskeat sandaalit. :)

      Poista
  7. Kiva kenkäpostaus, kiitos siitä! Olen jo monta viikkoa ollut aikeissa tilata ellokselta nuo ruskeat Kavatin nahkasandaalit, mutta nyt sain vihdoin aikaiseksi tehdä tilauksen. Ehdin jo pelätä, että koot menevät. Meinasin jo jollain alekoodilla ne tilata aiemmin, mutta nuopa eivät olleetkaan "alekelpoisia". Crocsit on omalla tavallaan söpöjä, mutta ehkä en vielä täksi kesäksi niitä hommaa, koska poika täyttää vasta 2 vuotta kesäkuussa, ja noin pienen jalka ehkä kaipaa parempaa tukea kuin mitä crocsit tarjoavat. Vai mitä luulisit, toimisiko peruscrocsit noin pienellä? Toisina kesäkenkinä meillä on Camperin nahkakengät, sitten on hulluilta päiviltä Niken lenkkarit ja vielä superfitin gorelenkkarit (no ne on nyt kevääksi lähinnä). Viime kesänä meillä oli Camperin nahkaiset sandaalit, jotka olivat aivan huiput. Kokeillaan nyt Kavattia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Hyvä jos oli hyötyä. :) Ne Kavatin ruskeat sandaalit on aikas söpöt.
      Kyllä Crocsit varmasti tuon ikäisellä menisi rantakenkinä, mutta toisaalta varmasti kunnon sandaalit on paremmat. Crocsillahan on myös kangaskenkiä ja ne on ihanan kevyitä, että ne varmaan olisi paremmat kun ne perus Crocsit noin pienelle. ;)

      Poista
  8. Lapsella on kesään conversen varrelliset tennarit. Varrettomat tennarit ja ehkä jotkut edulliset varsitennarit pitää vielä hankkia. Ajattelin jättää sandaalit ostamatta, koska viime kesänä käytti niitä vain pakosta.
    Crocseja ei huoli. Tai ehkä ne tennarit kelpaisivat. Kangaskenkien lisäksi on lenkkareita ja skeittikenkiä, joilla keväänkin kulkee. Lisäksi on vielä hulluilta päiviltä hätätilanteessa (talvikengät koirankakassa) ostetut superfitin nahkaiset kävelykengät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hikoileeko teillä lapsella noissa jalat? Minusta kun tuntuu että meillä on aina tosi nihkeet jalat pojilla, jos on yhtään umpinaisempi kesäkenkä. Converseja olen monesti miettinyt, kun meillä ei ole niitä koskaan ollut, mutta sitten on jäänyt kun on ollut niin arvokkaat. Olen jäänyt aina miettimään että onko ne tosiaan hintansa arvoiset ja paremmat kuin jotkut edullisemmat kangastennarit. ;)

      Poista
    2. Ei hikoile lapsen jalat, mutta on aina ollut tosi "kylmäjalkainen".
      Conversen tossut on kapeat enkä ole muita yhtä hyvin jalkaan istuvia tennareita lapselle löytänyt. Mutta jos jalan malli ei ole ongelma niin ihan saman asian varmasti ajavat edullisemmat tennarit. Converset tossut ovat kyllä järkyttävän hintaisia. Normaalihintaa en maksaisi; ovat kalliit alennettuinakin.
      Niin ja ostan lapselle slip in-mallia. Nauhojen kanssa nysvääminen vie liikaa aikaa ulos lähtiessä. Converseista puuttuvat sivuvetoketjut.

      Poista
  9. Kiitos muistutuksesta, pitää kokeilla Crocsien koot läpi ja täydentää. Meillä ei oikein muut sandaalimalliset kengät päädy enää ollenkaan jalkaan, niitä on turha ostaa. Pyöräillessäkin käyttävät crocseja, ei ole ollut ongelmia.

    Sitten on yhdet gore-lenkkarit ja yhdet tennarit/pestävät lenkkarit/varsitossut per poika. Varsinaisia siistejä kenkiä ostan vasta, jos tulee sellaisia vaativia kutsuja ;).
    - Laura

    VastaaPoista
  10. Meidän viisveellä on Kavatin gorelenkkarit, Adidaksen (juoksemiseen sopivat) lenkkarit, Adidaksen nahkaiset tennarit, jo viime kesäksi hankitut Bundgaardin nahkasandaalit (vasta nyt sopivat) ja hankintalistalla vielä kangastennarit (viime kesänä Superfitin) sekä Crocsit tai jotkut muut "pihasandaalit". Viime kesänä ei ollut juoksulenkkareita, mutta muutoin oli suurin piirtein samanlainen kenkäkokoelma, tosin vähän eri merkeissä. Kavatin goret on olleet nyt käytössä viikon-pari ja vaikuttavat tosi hyviltä.

    VastaaPoista
  11. KIITOS vinkistä, kolmet kavat tilattu : )Toivottavasti vaan tulevat pian, kumpparikausi alkaa olla kohta ohi (onneksi).
    -Sini-

    VastaaPoista
  12. Meillä on myös sandaalit ihan nounou, en jotenki osaa lapsilla käyttää kun tuntuu että ne remmit hiertää. Crocsit on pihalla/rannalla käytössä suurimman osan kesää, toisina kenkinä sitten tennarit. Meillä on yleensä luotettu Adidaksiin, niin varmaan tänäkin kesänä. Esikoiselle ostin Kavatin Torit vähän paremmiksi kengiksi. Tänään ekan kerran jalassa, ja nehän on pienet pohjallisen kanssa :/ menevät nyt sen aikaa kuin menevät, jäävät varmaan ihan siisteiksi ja sitten seuraavalle pojalle. Cientoja aion myös kokeilla tänä kesänä lapsille. Converset oli ainakin mun omaan jalkaan ihan hirveän jäykät. Elloksen kenkä-tarjous kannattais käyttää, mutta en nyt löytäny oikeen mitään...

    VastaaPoista
  13. Meillä nelivuotias esikko juoksee kesäpoluilla punaisilla Salama-"crocseilla" ja Reiman mustilla konepestävillä lenkkareilla, jotka oli ilokseni lisätty tämän kevään mallistoon :) Kaupunkikäyttöön on niinikään Reiman hennonvihreät Candy-tennarit. Viime kesäiset paloauto-vilkkuvälkky-sandaalit mahtunee edelleen, lisäksi on jemmassa kokoa suuremmat, neutraalinväriset kirppisandaalit mallia "urheilu".

    Kesällä 2 vee täyttävä pikkis kipittää perintöTepsuilla (perinteinen ruskea nahkasandaali), joiden mahtuminen pitää vielä tarkistaa, kun jalka venyy silmissä! Voipi olla, että tarvitaan uudet sandaalit. Kirpparilta pongatuilla mustilla Reimatec-lenkkareilla viiletetään viileämpinä päivinä ja myös hänelle lankesin hankkimaan nuo Candyt söpöstelykengiksi...

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)