keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Poikien huone


 
Meille kotiutui viimeinkin viime viikolla Elloksen värikkäämpi kolmiomatto tai matot, tilasin noita nimittäin pienempien poikien huoneeseen kaksi. Yhden maton suurin saatavilla oleva koko kun oli 140x200cm ja tuohon reilun kokoiseen huoneeseen kaipailen hiukan isompaa "lattian suojaa". Mäntylauta kun tuppaa olemaan aika pehmoinen ja ottaa osumaa pahasti kun oikeassa kulmassa kolahtaa.
 
Lykkäsin sitten molemmat vierekkäin lattialle tuumailtavaksi ja samalla huomasin että toisen laatu on suorastaan surkea verrattuna toiseen. Valkoisten kolmioiden seasta puski pakoin tummaa lankaa ja yhden kolmion kohdalla oli veritahraa? Siltä se ainakin näytti, olisiko pakkaaja satuttanut sormensa töissään. Hyi yök.
Sen lisäksi mies ilmoitti saavansa matoista migreenin, silmissä kuulemma vilistää. Aha. Rullasin suosiolla toisen pois ja johan kelpas. Kaksi oli kuulemma liikaa kolmioita. :D
 
Nyt en vaan osaa päättää, onko tuo sittenkään poikien huoneen tyylinen. Onhan se kaunis, siitä ei pääse mihinkään. Nuo robottiverhot ei istu millään tuon maton kanssa, vaan matto kaipaisi ainakin yksiväriset verhot kaverikseen ja sängylle muutakin kun keltaista.
 
 
 
Entinen matto on tämä harmaa. Kiva sekin, mutta minusta hiukan liian synkkä kesää kohti.
Tämän kanssa nuo robottiverhot onkin olleet tosi kivat.
 
 
 
Olen nyt siis kahden vaiheilla, jätänkö kesämatoksi vai en.
Mitä olette mieltä?
Jos ne verhot vaihtaisi ja muutenkin huonetta pitää hiukan muokkailla vielä. Kuvissa ei nyt näy kokonaisuus, mutta muut huonekalut on valkoiset. Seinät on muuten tyhjät, mutta yhdellä seinällä komeilee tuo lasten (ei äidin sisustus silmää hivelevä) ihanuus juliste.
 
 
 
Niitä ajatuksia uudistukseen vielä.
Jos tuon kolmiomaton kaveriksi ostaisi vaaleansiniturkoosi sävyiset verhot ja vaikka kivan kattolampun sopivassa sävyssä myöskin. Oliverin sängylle tyynyjä maton sävyissä. Ois aika hillityn kaunista, oishan?
 
 
Ajatuskuvien kaikki tuotteet Ellos
 
TAI jos se harmaa matto (elloksen sivulta nappasin samantyylisen maton kuvan) jäisikin ja lykkäisin kolmiomaton jonnekin muualle kotiin. Harmaan maton kanssa voisin hankkia tähtiverhot, värikkäitä tyynyjä ja värikkään kattolampun. Aika kiva näinkin ja luulen että kuitenkin enemmän meidän tyylistä..
 
Kumpi teitä miellyttää enemmän?
 

54 kommenttia:

  1. Uusi matto on pirteä ja moderni, sen kanssa sopisi hyvin turkoosit verhot. Jos jätät harmaan maton, vaihtaisin päiväpeiton. Yhdessä niissä on mielestäni liikaa isoa harmaata pintaa. En tiedä kuinka tykkäät olla sisustuksessa ajassa kiinni, mutta ehkä tähtikuviot on jo vähän out ja graafisuus kolmioineen jatkaa vielä. Hyvä maku sulla kyllä on, kivat kollaasit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaanko näin että tykkään olla osittain sisustuksessa ajassa kiinni. ;) Ihan just en kuitenkaan, koska jotkut tietyt jutut ei vaan ole meidän tyylisiä ja toiset taas on, vaikkei ne oliskaan enää in. Esimerkkinä juurikin nuo tähdet, ne vaan on minun lemppareita ja siksi meillä niitä näkyy edelleen. Sanon miehelle aina että minulla on sisustuksessa osittainen silmä, eli melkein mut ei aina ihan. :D
      Tuo on muuten ihan totta että harmaan maton kanssa tuo harmaa päiväpeite on vähän liikaa harmaata, samaa olen itse miettinyt.

      Poista
  2. Minun mieleen harmaa matto :) mutta jokainen omalla tavallaan ja kiva se on kolmoimatollakain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo harmaa matto on kiva, kun on sellainen hillitty. :)

      Poista
  3. mä tykkään kyllä tuosta huoneen ilmeestä elloksen matto+robottiverhot! :) tai sitten alimman kuvan suunnitelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nuo yhdessä pahat ois, mutta kuitenkin liian levoton minun makuun robotit ja kolmiot. Vaikka pirtee tuo ainakin ois. ;)

      Poista
  4. Tuo alempi vaihtoehto ehdottomasti, on enemmän lastenuoneen tyylinen :)

    Teillä näkyy olevan runkopatjasänky. Onko sulla jotain hyviä kikkoja miten saa parhaiten kestämään lakanan ja petarin paikallaan? Me ostettiin just nelivuotiaalle sellainen (toimii tarvittaessa myös vierassänkynä tai toinen vanhemmista voi mennä siihen silloin kun lapset tulee yöllä meidän viereen), mutta eihän ne meinaa kestää sängyssä. Mietin toimisko joku kuminauhalakana tms. hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on runkopatjasänky, jossa on n.5cm paksu petauspatja. Minä olen virittänyt petarin alle sellaisen muovitetun froteesuojuksen (vahinkojen varalle esim. vatsatautia tai juomia ajatellen), joten se pitää varmaan petaria paremmn paikoillaan ja samoin lakana nappaa siihen kiinni paremmin kun frotee on sellainen hiukan karhea.
      Varmasti kuminauhalakan toimisi kanssa hyvin.

      Poista
  5. Tai sit jos pitää robotit verhoina ja laittaa turkoosin maton, joka olis samaa sävyä kun roboteissa? Näin keväällä mä ainakin alan kaipaamaan turkoosia ja limeä, keltaisen ja oranssin lisäks. En osaa siis sanoo noista kahdesta versioista mieluisampaa, kun hirveesti olisin änkemässä raikkaita värejä omaan kotiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! ;) Pitääpä katsoa jos tilaisin turkoosin maton jostain, sais vähän testailla.. Keväällä värejä kaipaa, meilläkin niitä tulee talven jäkeen sisustukseen enemmän. :)

      Poista
  6. mä kyllä tykkään huoneesta noinkin :) mutta jos haluat verhoja vaihtaa niin tuo ajatus 1 sopis kivasti kesään ja toinen ajatus enempi syksyyn. On muuten ihanat tähtiverhot <3 ja kivan värisiä lamppuja tuolla elloksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on yks pointti jota minäkin mietin, kevätlook ja syksylook. :D
      Pakko varmaan ainakin nuo tähtiverhot tilata, kun oli niin edullisetkin.

      Poista
  7. Tykkään tuosta kolmimatosta, joten sanon, että pidä se kesämattona :)
    Sopii hyvin huoneen värien kanssa, robottiverhot vaihtaisin yksivärisiin. Näin tulisi selkeämmän oloinen, ei liikaa kirjavaa kuosia :)
    eli ajatus nro1 saa multa äänet.
    Tuo ajatus nro2 on myös kiva, mutta nyt kevääksi ja kesäksi tuo ykkönen näyttää kivemmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tuohon suuntaan menen, että kevääksi värikkäämpää ja syksyksi voi sitten vähän laittaa tummempia sävyjä. :)

      Poista
  8. Lastenhuonetta ajatellen ehdottomasti nro 2! :)

    VastaaPoista
  9. Minusta vaihtoehto 2 on aivan ihana, joten äänestän sitä. :)

    VastaaPoista
  10. Alempi kivempi. Väriä ja kuvioo saa laitettua tosiaan pienemmissä määrin ja piristää kokonaisuutta kummasti. Tähtiverhot kivat ja nuo värit sopii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi varmasti pidemmän päälle helpompi, kun tosiaan ilmettä saisi vaihdettua tyynyillä ja pienillä sisustusjuttujen vaihdolla. :)

      Poista
  11. Minä tykkään ehdottomasti enemmän kolmiomatosta, olen itsekkin miettinyt sen tilaamista..

    Voisiko robotti-ikkunaan laittaa vaikkapa harmaan rullaverhon, siten että se olisi aina vähän auki. Rauhoittaisi kahden voimakkaan kuvion tunnelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea. :) Täytyy nyt miettiä ihan tosissaan mihin muutoksiin alan..

      Poista
  12. Harmaa matto on ehdottomasti enemmän mun mieleen! Hei mistä tuo kuvassa näkyvä harmaa päiväpeitto on hankittu? Etsinnässä on pojan sänkyyn päiväpeitto eikä valikoima vaikuta olevan kovin suuri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväpeitto on Ellokselta vuosi sitten tilattu, oli edullinen ja lisäksi käännettävä malli. Toinen puoli on musta. ;)

      Poista
  13. Hei,
    minä pitäytyisin harmaassa matossa ja sitten piristystä kevääseen tyynyillä ja mahdollisesti verhoilla.
    Olipa hyvä, että katoin nyt postauksesi. Olin itse aikeissa tänään tilata nuo kolmiomatot(eteiseen), mutta aloinkin epäröidä kun mainitsit tuon migreenijutun..minähän juurikin saatan otollisissa olosuhteissa saada migreenin päälle valoista, kuvioista jne...enpä tiedä uskallanko tilata...
    Miten tuo materiaali sinusta, pysyykö hyvin paikoillaan vai onko sellaista lörppöä.?Erittäin vastenmieleistä tuollaiset eritteet ja varsinkin uudessa tuotteessa.Huutonetistä olen saanut kerran "uudenveroisen" ulkopuvun joka oli kyllästetty jollain punertavan-ruskealla, luulin sen olevan ja verta, mutta eihän se ollutkaan "kuin" ketsuppia.Ja tämän lisäksi housujen pepussa roikkui kiinni puoliksi syöty tikkari.
    Että tällasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi kamala! Myyjä ei ole tainnut olla kovin tarkka kohteissaan. :D Vaikka ei varmaan naurattanut kun paketin oot avannut..
      Minusta tuo matto on yllättävän napakka, ei mikään luiru. Uskon että pysyy ihan hyvin paikoillaan, eikä tule ruttuja leikeissä kovin helposti. Itse ajattelin laittaa alle vielä liukuestematon, koska muuten saattaa lasten juostessa liukua paikoiltaan.
      Isona alana ainakin saattaa aiheuttaa oikeesti migreenin nuo kolmiot.

      Poista
  14. Makuasioita, mutta tykkään paljon enemmän harmaasta matosta. Miten olisi joku yksivärinen raikkaampi kesämatto ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raikkaampi kesämatto on hyvä idea, sitä mietin kanssa. :)

      Poista
  15. mun mielestä tuo matto on IHANA ja sopii tuonne hyvin, mut ehkä tosiaan kaipaa jotku yksiväriset verhot seurakseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kaipaa, pitää varmaan tehdä sellainen reilu tilaus Ellokselta ja päättää sitten mihin päädyn. ;)

      Poista
  16. Minun makuun 1. sopii paremmin mutta hyvaksyyko pojat nainkin hempeat verhot? Ehka jotain tuhdimpaa kangasta/tyylia verhoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pojat hyväksyi nuo verhot, kun ovat turkoosit. ;) En tiedä olisiko paksummat liian "tukkoiset", hmm..

      Poista
  17. Tykkäisin varmaankin tuosta kolmimatosta ja yksivärisisitä verhoista enemmän. =) En ole itse tähtifani ja jotenkin tuo matto on tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva se onkin, en voinut palauttaa, mutta nyt pitää päättää laitainko lastenhuoneeseen. ;)

      Poista
  18. Numero 1. Lastenhuoneessa saa olla väriä! Kakkosvaihtoehto on ok, mutta jotenkin iso harmaa matto särähti silmääni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa minustakin. :) en muuten ehkä olisi tuota harmaata mattoa vuosi sitten ostanut, mutta poika sen itse ehdottomasti tuolloin halusi.

      Poista
  19. Nro 2 näyttää hyvltä ja "kasvaa" lasten mukana, ei tarvitse vaihtaa kun lapset ovat isompia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta että tuo 1 vaihtoehto ei välttämättä miellytä enää vuoden päästä meidän 8v. Oliveria. ;)

      Poista
  20. Ensin ajattelin että kolmiomatto ilman muuta! Mutta hetken katseltuani tulin siihen tulokseen että kumpikin on tosi kiva - enpä haluaisi olla tekemässä päätöstä;)
    Mihinköhän meille sopisi tuollainen kolmiomatto...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei oo heleppoo! ;D
      Nyt tilaa äkkiä kolmiomatto, kyllä se johonkin uppoo!

      Poista
  21. Eli nyt on noin 9 ääntä 1 vaihtoehdolle ja noin 11 ääntä 2 vaihtoehdolle. ;)

    VastaaPoista
  22. Mistä noita tähtiverhoja saa ja mitä maksaa? Ne on ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtiverho (tai tuo on sellainen rullakappa) on Ellokselta, hinta alkaen muistaakseni 11,95e. Kolmea leveyttä niissä oli, meille joutuisi ostamaan kaksi vierekkäin että riittäisi ikkunaan. ;)

      Poista
  23. Hmm, kyllä tuo kolmio matto on tosi kiva mutta kokonaisuus tuossa vaihtoehto nro2 on kivempi loppujenlopuksi. Mutta jätä ihmeessä jemmaan tai muualle tuo toinen matto myös! -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa hulluna tuosta komiomatosta, mutta en tiedä onko se poikien tyylinen.. Jätin sen kuitenkin meille, pitää sovitella kävisikö se jonnekkin muualle kotiin. ;)

      Poista
  24. Oi, nuo tähtiverhot on niin teidän oloiset!! Nuo robotitkin ovat kivat mutta tosiaan eivät sovi oikein tuon kolmiomaton kanssa. Matoista taas tuo kolmiomatto on kivempi kuin harmaa.. eli musta ei ollut mitään apua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin, en saa niitä mielestä, joten pakko varmaan tilata. ;)
      Täytyy ehkä miettiä, jos ostaisi vaihtomatoksi esim. yksivärisen keltaisen tai vaalean turkoosin. Saisi raikkautta, mutta kävisi sitten tähtiverhoihin.

      Poista
  25. Jos vielä lasket ääniä, niin ehdottomasti tuo ykkönen! ;)
    Tuo kolmiomatto on aivan upea, ja yksiväristen verhojen kanssa olisi todella kiva. Tosin en ole aivan varma juuri noista verhoista, joita kuvassa näkyy, kun näyttävät vähän pliisuilta ja harmaammilta kuin nuo turkoosit kolmiot matossa, mutta muuten... Ja minustakin nuo robottiverhotkin kyllä käyvät sen maton kanssa, mutta yksivärinen olisi vielä parempi.

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai lasken. ;)
      Minäkin tuota katsoin että juuri nuo verhot ei varmaan sopisi, koska sävyksi on merkattu taivaansininen ja tuossa matossa on selvästi turkoosit kolmiot.

      Poista
  26. Tuo ykköinen ja katselinkin noita sinun valaisimia niin tulikin heti mieleen meillä oli bocepseptin petrol värikoodilal oleva valaisin(niinkuin tuo yksi sinun valaisin ideoistakin tahtoopi olla). Ja se olisi meillä ylimääräisenä. Jos kiinnostaa laitahan tähän joku vastaus. --t11na--

    VastaaPoista
  27. Minä haluaisin ostaa tuon teidän kesämaton! =D

    VastaaPoista
  28. Mistä tuo pöytä on?

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)