Kaipaus

 

Emil 1v4kk

 

Tänään se iski, niin kun nykyisin aina silloin tällöin tuppaa käymään. Haikeus.

Haikeus siitä ettei minulla ole enää ihan pientä ja kaipaus siihen mitä elämä joskus oli. Huoletonta, kotiäidin rikasta elämää. Sai keskittyä siihen mikä oli elämässä oleellisinta, perhe. Ei sillä etteikö nuo isotkin olisi aivan ihania ja elämäni tässä ja nyt on kotona edelleen, mutta hiukan eri syystä..

 

Elämä on aikalailla muuttunut. Tässä ja nyt elämässä on liikaa raskaita asioita. Ei onneksi mitään kuoleman vakavaa, mutta lievästi raskasta. Se yksi suurin on oma terveys, josta kerroinkin taannoin. Välillä on niitä päiviä, että yes kyllä tämä tästä ja toiseen väliin niitä kun tekis mieli vaan maata peiton alla koko päivä. Tänään taas tupsahdin elämän raakaan todellisuuteen, ihan kun se ei olisi riittänyt että kipujen kanssa saa elää päivittäin..

 

Postilaatikkoon kolahti kirje rakkaalta Kelalta, jossa todettiin minun olevan työkykyinen ja sairaspäivärahahakemukseni olevan hylätty. Ai? En muista kyllä käyneeni kelalla näyttäytymässä ja kertomassa mikä terveydentilani nyt on, mutta eihän siinä mitään kyllähän ne kelalla tietää näkemättäkin! Mitä siitä vaikka lääkäri on minut tutkinut moneen otteeseen viimeisten kuukausien aikana ja todennut minun olevan työkyvytön sairaslomatodistuksessa. Kela on kuitenkin sitä mieltä että sairastelu loppuu just nyt ja kesken lääkärin määräämän sairasloman olen täysin työkykyinen. No joo, eihän siinä mitä.

 

Pikkusen vaan hämmästytti perustelut päätökselle tai ylipäätänsä se että kuinka lääkärinlausunnot on voitukaan tulkita niin väärin, tai tässä tapauksessa huomasin jopa lääkärin kirjoittaneen lausuntoihin täysin perättömiä asioita joiden pohjalta nämä tulkinnat oli tehty!

Eräästä lausunnosta kela on tulkinnut näin; "aiemmasta lausunnosta ilmenee, että te ette aio palata enää nykyiseen työhönne". Siis täh, en ole koskaan kuunaan sanonut noin! Kyllä, mietin lääkärille viime marraskuussa kipujen ollessa pahimmillaan, että kannattaisiko minun irtisanoutua työstäni ja etsiä sellaista työtä jota pystyisin tekemään kipeälläkin selällä (mikä nyt ei tietenkään ollut edes mahdollista tuolloin, koska tuon käynnin jälkeen minulta löydettiin se välilevynpullistuma). Lääkäri oli sitten kirjoittanut lausuntoon, että aikoo irtisanoutua työstään. :D En tuota tuolloin ajatellut muuna kun lääkärin virheenä ja ettei se nyt mihinkään vaikuttaisi, olihan se samainen lääkäri kirjoittanut lausuntoon mieheni ammatiksi täysin jotain muuta kun se on (arvatkaa naurettiinko tuolle). Toinen kummallinen lause kelan lausunnossa oli "kliiniset löydökset ovat niukat" HÄH? Ilmeisesti skolioosi, madaltumat ja päälle kookas välilevynpullistuma, joka painaa hermojuurta ei ole mitään kovin suurta. Hyi minä, kehtaankin olla saikulla!

 

Pistää vaan miettimään että todellakin kaikissa kivuissa, pari yötä viikossa niiden takia valvoessa, minun siis kelan mielestä täytyisi parin tunnin yöunien jälkeen ottaa vastaan hoitolapsia klo.5.30. Siis ottaa vastuu vieraista pienistä ihmisistä yksin, vähillä yöunilla, kivuissa ja niin etten pystyisi heitä edes nostelemaan. Mitäs sitten kun selkä/hermosärky kesken päivän äityisi niin pahaksi, että minun olisi pakko levätä? Sanonko lapsille että täti lepää nyt, menkääs leikkimään itsekseen ja heittäytyisin päiväunille.

Aika hurjaa sanon minä.

 

Uskokaa tai älkää, en ihan hyväksynyt tätä näin. Yksi ärtynyt ja vihainen potilas soitteli pariin suuntaan tänään ja odottaa nyt yhteydenottoja.

Tästä tuli vähän tälläinen enemmän kun piti postaus, ei ollut tarkoitus, mutta toisaalta halusin vain kertoa että näinkin voi käydä. Olkaahan tarkkoina mitä sanotte ja missä sanotte ja lukekaa kaikki lausunnot tarkkaan vaatien niihin heti oikaisua, jos jokin ei mene oikein. Tämän postauksen otsikko ois paremminkin voinut olla p**ka päivä, mutta jotenkin tuo kaipaus kuullosti paremmalta. Kun tämä kaikki mitä elämä on tuonut tullessaan, on todellakin saanut kaipaamaan aikaa jolloin kaikki oli hyvin..