sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Keltainen kevät




Terkkuja täältä tautipesästä! Meillä ollaan siis viimeiset kolme viikkoa sairastettu vuoronperään flunssakuume. Itse paranin ihan juuri. Kolme on vasta käyty läpi, joten kolmea seuraavaa odotellessa..

Ajattelin että kurkitaan Emilin kevättä.
Se on kasassa tai ainakin niin vahvasti itselleni koitan puhua. ;)
Nyt ulkovaatteita olisi sopivasti tai sanotaanko riittävästi. Neljä settiä mukaan luettuna siis ihan kaikki. Yhtään takkia ei näiden lisäksi ole, ei edes "kauppatakkeja", kun vain kuvistakin löytyvät Villervalla ja Po.p:n windfleece. Niin ja syksyksi on yksi setti, joka on nyt keväällä liian iso.

Värimaailmana on tietenkin ne minun tämän hetken lemppari värit; keltainen, harmaa, musta ja lime. Keltainen on kyllä Emilinkin lempiväri, eli ihan yksin ei äiti ole väreistä päättänyt. Turkoosia olen jotenkin niin täysi (kun sitä tuntuu olevan pojille ylitarjontana), että sitä en halunnut nyt keväälle yhtään.

Ikää on mallilla siis 4v4kk ja pituutta n.112cm.



Ainoa kevätmallistojen "pakko saada" setti oli tämä Reimatec raitatakki ja harmaat housut.
Setti on kokoa 116cm.
(Pakko muuten mainita, että kun ostin nämä ovh:lla Reiman liikkeestä, niin ei mennyt kun viikko ja olisin saanut kanta-asiakkaana -20% alella. Huoh, eipä kirpaissut yhtään. ;))

Ihana tähtipipo on MiniJutun tähtiruttu ja ihastuttavat nahkaiset tähtikengät Pikkujaloista tilatut Bisgaardit.




Setissä on sopivasti kasvuvaraa, menee syksynkin. Reimatec rukkaset myös tämän kevään mallistoa koossa 4 ja valkoinen Reiman pipo viime keväältä.
Tähtipipo on hiukan reilu, mutta täytyy pestä se ja katsoa olisiko hiukan kutistunut. Bisgaardin nahkakengät ovat kokoa 30 ja toisiksi kengiksi ostin Vikigin goret samassa koossa.



Haalarikin meiltä vielä löytyy, koska itse koen sen tarpeelliseksi vielä.
Haalari on viime kesän alesta ostettu Po.P 116cm.
Sama tähtipipo sopii ihanasti tähänkin ja vieressä oleva raidallinen KappAhlin mallistosta. Vasemmalla oleva hiippamallinen pipo Reimalta, koko 52. Tämä on muuten venyvää mallia ja menee hyvin Emilin n.52cm päähän.
Rukkaset uutta Molo Kidsiä, lapaset vanhat Kivatit. Tretornin kumpparit ostettu jo joskus vuosi sitten Lindexiltä alesta (koko reilu 29).



Siistimpään menoon Villervallan keltainen canvastakki 122cm.
Fixin vedenpitävät housut 116cm, myöskin alesta. Sateenkaaripipo Villervallan viime kevättä ja valkoinen tähtipipo Lindex.
Reimatec rukkaset alejemmasta koko 3 ja lapaset Kivat.



Syksyyn pojan kasvua odottelemaan Ticketin viime kevään alesta jemmattu lime takki 116cm (mutta vastaa 122cm) ja KappAhlin Proxtec housut 122cm. Villervallan pipo uutta ja tähtipipo KappAhlin viimevuotinen. Rukkaset samat aiemmassa kuvassakin olleet Molo Kidsit. Sormikkaat vanhaa H&M.
Syksyksi puuttuu kengät, koska silloin ollaan varmasti jo koossa 31.




Lisäksi löytyy Po.p:n vime keväinen windfleece 116cm, johon sopii kivasti myös nuo Reimatecin välikausihousut. Pipot samoja kuin yllä ja lapaset Kivat.
Tennarit Jonathanin kevätuutta koko 29.




Bisgaardin keltaiset kengät ei sitten sattunutkaan prikulleen olemaan samaa sävyä ulkovaatteiden kanssa, mutta ehkä minä kestän vaikka sävyttäjä olenkin..
Jonathanin oranssit tennarit löytyy myös ja nekin istuu kivasti tuohon Reimatecin takkiin. Nuo alesta ostetut Vikingin goret on tismalleen samaa sävyä Villervallan takin kanssa.



Pieni lisäys.
Reiman pipo kokoa 56, Cirafin sormikkaat Prismasta ja H&M:ltä sattumalta löytyneet viime vuoden malliston harmaat tennarit.

Näillä olisi siis tarkoitus mennä ainakin syksyyn saakka, kesän alenotkahduksia ei sitten vielä lasketa. ;)

 

56 kommenttia:

  1. Just olin konetta napsauttamassa kiinni (jos vaikka menisi "ajoissa" nukkumaan) , mutta vielä piti tulla keltaista kevättä kurkkaamaan;) Hyvältä näyttää:) Meilläkin on keltainen kovasti suosiossa nyt. Välikauteen keltaista on ripoteltu asusteisiin, mutta ensi talveksi haaveilen Molo Kidsin keltaista haalaria, jos on sellainen kiva keltainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on nyt taatusti hitti monen kaapissa. :)
      Se keltainen Molo kids ensi talvelle on minullakin mielessä, jos vaan Emil enää silloin sitä haluaa ja tosiaan olisi kaunis keltainen. ;)

      Poista
  2. Meillä on Ticketpainotteista. Turkoosi haalari tulee poitsulle, mulla taas just turkoosi ja keltainen tuntuu ihanille nyt. Nöpölle tietty pinkkiä ♥

    Lisäksi on poitsulle tummansininen tähtikuosinen plain rainpuku ja tähtitakki sellaista paksumpaa canvastyyppistä kangasta sekä Molon vk-housut.

    Nöpölle on violetti yksivärinen plain rain ja mitä lie kaiken näköistä takkia ja housua viime syksy/keväältä, katsotaan mitä mahtuu.
    Vain uudet puvut olen ostanut pikkasille, kaikki muu on vanhaa jemmavarsota, että mielissäni olen, kun näin vähällä olen päässyt. Kenkiä tietenkin on ollut pakko ostaa, keltaisia kumppareita ja hopeisia tähtitennareita ja sen sellaista. Niistä ehkäs jossain vaiheessa enemmänkin omassa blogissani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ticketillä onkin tosi herkkuja kevääksi, ajattelin yrittää alesta sitten hamstrata meille joitain. ;)
      Olisi kivaa nähdä kuvin teidän kevätvaatetus, jään siis odottamaan. :)

      Poista
  3. Ihanan raikkaita vaatteita! :)

    VastaaPoista
  4. Oi, mikä väripläjäys! Nyt kyllä kelpaa lähteä ulos!

    VastaaPoista
  5. Näyttää kivalta :) meiltä löytyy jo toista vuotta sitä turkoosia, se on vaan niin ihana väri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On turkoosi minustakin tosi kiva ja sitä löytyy meiltä paljon sisävaatteista. :)
      Nyt vaan on taas alkanut käydä niin, että kun sitä pusketaan pojille liikaa, niin vähän tökkii. Ärsyttää sellanen tiettyyn värikategoriaan jaottelu! ;D

      Poista
  6. Näitä sinun kokoamia mahtavia asukokonaisuuksia on kyllä aina niin ilo katsella :)

    VastaaPoista
  7. Voisin ottaa noista kaikki Villervallat ja keltaiset ja noi tähtitennarit oi, ja windfleecen jajaja... :D Yritin muuten huutaa samanlaista huutiksesta, mutta hinta kipusi yli uuden hinnan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. ;) Tuo windfleece on kyllä tosi kaunis ja meidän suosikki jo viime keväänä. Kiva kun mahtuu edelleen. Toivottavasti teillekin löytyy kohtuuhintaisena oma kipale. :)

      Poista
  8. Vitsit, aivan ihania settejä ovat, kerrassaan. Tuo reiman raitatakki-setti näyttää etenkin sellaiselta suosikki-setiltä. Minäkin olen tykästynyt Reimaan, tuntuu että lukuisten eri merkkien kokeilujen jälkeen on myönnettävä, että Reimalla etenkin takit on hyviä, notkeita, vedenpitäviä ja niissä on paljon käyttömukavuutta lisääviä yksityiskohtia, mm. huppujen kiinnitys edestä on aivan mahtava, ei enää irrallisia lipareita. Ja mitoitus on hyvä, olipa lapsi sitten minkä mallinen hyvänsä ruumiinrakenteltaan, niin yleensä sopii. Housut samoin, ainoa miinus on se että usein kestävyys kulutuskohdissa tuppaa olemaan heikko. Vaikka viimevuosina tämäkään ei meidän housujen kohtalla ole aivan pieleen mennyt, selvästi tämäkin on niissä kehittynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään myös Reimasta, meillä ne kestää. Ja juuri tuo mitä sanoit, niissä on hyvä mitoitus. :)

      Poista
  9. Ihania vaatteita kaikki! Hauska tuo johonkin väriin "kyllääntyminen". Meille ostettiin turkoosia tänä keväänä, koska olin itse tullut kurkkua myöten täyteen limeä, jota meillä oli aikaisemmin.:D Mutta tykkään edelleen limestä, vaikka piti saada vaihtelua ostamalla turkoosia. Perusmustaa ja harmaata on meillä myös. Kenkiä pitäisi käydä ostamassa vielä ainakin kunnon nahkaiset kävelykengät ja jotkut kivat tennarit ja sandaalit.

    Tuo oranssi näyttää kuvissa pirteältä. Se sopii hyvin harmaan kanssa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se voi olla että meillä on taas seuraavalla kaudella turkoosia, sitten kun sitä ei niin kovasti taas pojille tyrkytetä. ;D Eli ihana väri se edelleen on minustakin.
      Oranssi on taas vaihteeksi tosissaan ihana!

      Poista
  10. Kiitos kivasta blogista :) Millaiset koot noissa Villervallan vaatteissa ovat esim. verrattuna Reimaan? Ajattelin tilata tytölle canvastakin ja joitakin sisävaaatteita kun ovat niin herkullisia väreiltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :)
      Villervallan ulkotakit on ollut minusta hiukan nafteja, jos vertaa Reimaan tai esim. Jonathaniin. Emil on tosiaan n.112cm ja tuo 122cm on juuri hyvä koko. Tosin olisi 116cm varmaan mennyt kevään, mutta ei syksyllä enää. Sisävaatteet vastaa kokoaan hyvin.

      Poista
  11. ihanan raikkaita settejä! niin keväisiä värejä.

    meillä ei ole ostettu mitään... en ole ehtinyt, en edes tarkistaa, puuttuuko jotain. toivotaan, että vanhat mahtuu ja haetaan sitten tarvittaessa maaliskuun lopulla aukeavasta kauppakeskuksesta ruokakauppareissulla. näillä mennään nyt :D

    paljon jaksamista ja pikaista paranemista teille!

    poikien äiti Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)
      Minustakin tuntui alkuun, että en ehdi hommaamaan mitään. Mutta ehdimpäs. Isoille onkin vielä vaiheessa hankinnat.
      Mihin sinne aukeaa kauppakeskus nyt?

      Poista
  12. Tätä olenkin odotellut:)Täällä kun painiskellaan pojan välikauden kanssa..
    Itselle tuo keltainen ei ole aiemmin iskenyt, mutta nyt kun sitä on monessa katsellut- se alkaakin houkutella. Pelottavaa:D
    Onko teillä muuten lisäksi kuravaatteet; ja jos on niin pelkät housut vai kokopuku/haalari?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, älä suotta pelkää! ;D
      Meillä on Reiman kuravaatteet 116cm (takki ja housut), mutta luulen että ne jää tosi vähälle käytölle. Ollaan tosi huonoja käyttämään kuravaatteita.

      Poista
  13. Kiitos kivoista vinkeistä, kauniita raikkaita juttuja pojille :)
    Jospa meidänkin pojalle löytyisi jotain näistä !
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivottavasti oli vinkkiä. :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  14. Kivoja settejä! Meillä on kengät kovassa mietinnässä, viime kesä mentiin Adidaksen Super stareilla, Kavatin Toreilla ja Crocseilla sekä kumppareilla. Kavatit mahtui vielä ainakin hetki sitten esikoiselle, saas nähdä vieläkö mahtuvat, kun tulee oikein se käyttöaika. Super stareista poika tykkäsi kovasti, varmaan semmoset ostetaan taas, ja Crocsit on jo ostettu jemmaan. Meillä ei ole ollut gore-kenkiä keväisin, ollaan menty kumppareilla siihen saakka, että on ollu tennarikelit. Jos ostaisin goret, niin ne pitäis ehdottomasti olla varrelliset.

    Po.Pin windfleece on kyllä niin monikäyttöinen, että meillä oli varmasti viime vuoden käytetyin takki. Mua kiinnostaisi, miltä tuo Villervallan canvas-takki näyttää päällä, kun jotenkin mua hämää nuo helman kiristysnauhat. Tulee semmonen 80-90-lukuinen tuulitakkifiilis ;) En oo edelleenkään saanut niitä canvashousuja hankittua, varmaan kohta loppu joka paikasta...

    Muistatko, mihin kokoon asti noissa KappAhlin housuissa on henkselit? Meillä 2,5-vuotias tarvitsisi vk-housut. Varmaan koossa 92 tai 98 vielä on kovastikin henkselit? Millainen niiden kestävyys on esim. Po.Piin verrattuna? Pattitilanne kuopuksen kanssa, kun syksyn haalari jää just pieneksi, ja esikoisen jäljiltä ois yks odottamassa, joka on vielä vähän iso. Ei viitis pelkäksi kevääksi ostaa just oikeankokoista... Ongelmansa kullaki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kavatit on ihania, harmi kun värit ei käy meille nyt kevääksi. ;)
      Adidaksia olen minäkin miettinyt Oliverille, täytyy katsoa nuo Super starit vai onko ne pienempien malli?
      Meillä tahtoo taas kumpparien käyttö jäädä tosi vähälle ja goreja pidetään paljon. Nykyisin vaan saa niin ihania kumppareita, että pakkohan niitä on ostaa ja käyttää. ;D

      Olen kanssasi samaa mieltä Po.pin windfleecestä. Uusi täytyy taas alesta hamstrata.
      Minulla oli sovituskuvia Villervallan takista täällä;
      http://poikientyyliin.blogspot.com/2012/02/villervallaa-ja-valikausijemmaa.html
      Heh, ihana mielleyhtymä sinulla!

      KappAhlin housuissa? Niitä on henkselimallina ihan sinne 122cm saakka, ainakin meidän yhdessä lähikaupungissa. Minusta KappAhlin housut on kestäneet hyvin, ainakin meillä. Po.pin housuja meillä ei ole koskaan ollutkaan..

      Poista
    2. Super Starit on ihan ne perusmallit, mulla on itelläkin sellaiset. Niitähän on aina vähintään mustina ja valkoisina, meillä mustat on todettu paremmiksi sekä aikuisilla että lapsilla ;) Kumikärjet on kyllä tosi hyvät! Äh, en muistanu, että tuosta takista oli tosiaan sovituskuvia, täytyypä kurkata kun ehtii.

      Onhan nuo siis KappAhlin housut joissa on tuo örkki lahkeissa? Noissa teidän housuissa ei näy henkseleitä, siksi kysyin :) pitääpä käydä kokeilemassa, miltä tuntuvat käteen, jos niitä sattuisi vielä olemaan (ehkä turha toivo...)

      Poista
  15. Meilläkin on tuota Reimatec raitaa tosin haalarina :) Ihana väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana väri tosiaan. Kurkinkin blogistasi haalarikuvia. :)

      Poista
  16. Ihanan pirteät setit!
    Minkä koon otit villervallan tähtipiposta?
    Mietin, venyykö se isoin koko 6-8v näille nelivuotiaille. Muistelen, että ovat olleet niin kamalan pientä mitoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtipipo on se isoin (6-8v.), venyy ainakin Emilin 52cm päähän hyvin. Tuo viime vuotinen raidallinen on kokoa pienempi ja sekin vielä mahtuu. Ihan just ja just.
      On minustakin kokoluokituksessaan pientä mitoitusta, mutta kyllä teillekin varmasti tuo isoin mahtuu. :)

      Poista
  17. Todella hyvältä näyttää! Ihania värejä!

    VastaaPoista
  18. Kivalta näyttää! Nuo keltaiset Bisgaardin kengät ovat jotenkin hieman eri keltaiset mitä ajattelin - ihan kivat silti, sellaiset hiukan mangon keltaisemmat olisivat ihan napakympit, nuo on 9 + :) Meillä turkoosia tänä keväänä, mutta onkin meidän eka kunnon ulkoilukesä - keltaista tarkoitus syksyksi sitten harmaan pariksi laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotin että nuo Bisgaardit olisi olleet hiukan eri keltaiset. Ei siis täydelliset, mutta kivat silti. ;)

      Poista
  19. Ihanat värit!
    Pitääkö/hylkiikö jonathanin tennarit tai lenkkarit vettä?
    -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne pidä vettä, hylkimisestäkään en tiedä. Itse ajattelin sumutella sillä suoja-aineella, jolla tulisi vettähylkivä pinta. ;)

      Poista
  20. aina yhtä kivoja teillä:)
    postaatko isompien välikaudesta?

    VastaaPoista
  21. Kauniita vaatteita teillä kevääksi ja syksyksi. Minäkin ihastuin noihin Reiman raitoihin; nelivuotiaamme halusi mieluummin ruskea-lime-turkoosin, joten sellainen meille tuli haalarina. Oli tänään ensimmäistä kertaa käytössä ja valitettavasti kahden tunnin käytön jälkeen on asiaa paikkakunnan Reimashoppiin reklamaatioasialla. Haalarin polvet näyttävät kuin olisi takana jo pari sataa ulkoilutuntia. Harmi juttu! Se onni matkassa, että onnistuin ostamaan haalarin -40 %:n hinnalla Citymarketin Mammuttimarkkinoiden Facebook-tarjouksella. Nyt sitten testataan Jonathania...katsotaan miltä se näyttää kahden tunnin käytön jälkeen. Koko talven käytössä ollut Ticket-haalari näyttää monisatakertaisella käyttömäärällä Reimaakin kuluneemmalta, mutta on sitä kyllä käytettykin. Meillä alkaa näköjään kulutus olla sitä luokkaa, että pitää kohta testata jotain halpismerkkejä ja toisaalta pitää pitäytyä niissä merkeissä mitkä ovat osoittautuneet kestäviksi. Missäköhän merkissä olisi paras hinta-laatusuhde?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! :O Uskon että harmitti. Toivottavasti Jonathanin kanssa on parempi onni!
      Meillä ainakin ennen on Reimat kestäneet ja Jonathanit, toivon että nytkin..
      Kyllä varmasti pitää miettiä tarkkaan mitä ostaa, jos kalliimmat merkit ei enää kestä teillä kulutusta. Minä sanoisin että paras hinta-laatu on Jonathaneissa. Omalla kokemuksella.

      Poista
  22. Tosi kivoja settejä! Onko nuo bisgaardit livenä noin "likaisen" keltaiset kuin kuvissa näyttää (puhelimen näyttö saattaa kyllä vääristää...)? Olen noita meinannut meillekin tilata, mut ajattelin niiden olevan kirkkaan keltaiset.:)

    Meillä on ihan vaiheessa vielä kaikki poikien kevätvaatteet.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä suht kirkkaan keltaiset, mutta ovat hiukan paikoin sellaiset kulutetut "likaiset". Ei noin paljon kun kuvat väittää, mutta kuitenkin. En saanut mihinkään kuvaan täysin sitä oikeaa sävyä vangittua. ;)

      Poista
  23. Herkullisia settejä.
    Harmaa näyttää kyllä niin kivalta vihreän ja keltaisen kanssa.

    Meillä ekaluokkalaisella on samanlaiset mustat fixin housut. (Samassa koossakin vielä...)
    Pitääkin prismasta katsella cirafin sormikkaita. Muistelin, että olisivat puuvillaisempia kuin monet muut sormikkaat. Tuntuu, että sormikkaat menevät heti kamalan näköisiksi, keinokuitu ei pysy hyvänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sormikkaita kuluu. Nuo vaikuttaa hyviltä, toivotaan niin. :)
      Hih, Emil on pitkää mallia. ;D

      Poista
  24. kovasta kulutuksesta kokemusta, niin Aake07n äidille kommentoin, että kestävin välikausimerkki meidän käytössä on ollut PO.P. ja väittäisin, että aika kovalle kulutukselle meillä joutuu :) eli minun kommentti on, että popissa on paras hinta-laatusuhde.

    poikien äiti Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katille! Po.p on hyvä kyllä. :)
      Itse jotenkin ajattelin Aaken äidin miettivän edullisista merkeistä parasta suhdetta, eli oletin vaikka niin ei hän sanonut. ;D
      Mutta tosiaan jos hintaa ei katsota ja siihen nähden haluaa kestävää, niin Po.p on laadukas kyllä siitä ei pääse mihinkään.

      Poista
  25. Onpa ihania ja raikkaita settejä! Itse olen viime vuosina vähitellen lämmennyt vihreälle. Olipa pirteät nuo Kivatin vihreät lapaset. En tiennyt niitä siinä värissä olevankaan. Ja tuo Villervallan tähtipipo on tosi kiva. Osaatko sanoa, miten hyvin se vastaa kokoaan? Meillä on välikausi vielä pelottavan hakusessa. En ole löytänyt mitään riittävän kivaa :/ eikä lapsetkaan. Vanhin tykkäisi vihreästä/limestä, mutta paikallisella Ticketin myyjällä ei ole vihreistä isoja kokoja. Po.P.inkin suurin koko on jo liian nafti. Toiseksi vanhin puolestaan tykkäisi sinisestä, mutta sinisiä ei ole otettu ollenkaan myyntiin paikalliseen Ticket-putiikkiin. 2v sopikin yllättäen vielä vanhaan Ticketin tähtihaalariinsa, joten tarvitsee vasta syksyksi uuden. Vauva menee veljien vanhoilla. Yllättäen olisin jälleen vailla jotakin ruskeaa: tällä kertaa ruskeita Remun cordurahousuja ;)

    Katselin myös mielenkiinnolla noita Villervallan takkeja. Millaiset ominaisuudet niissä on? Ilmeisesti käyvät lähinnä "kaupunkitakeiksi"? Eivät pidä vettä?

    Sun ulkovaatesäilytyspostauksesta innostuneena ja inspiksen saaneena, tilaisin meidän kuistille uuden naulakon poikien ulkovaatteille ja sitä olen nyt "mallaillut". Vielä puuttuu hattuhyllyltä muutama hatturasia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Villervallan pipo on minusta hiukan naftia mitoitusta, eli sanoisin että kannattaa ottaa mielummin se seuraava koko mitä kokoluokituksessa on. Takit on ihan canvastakkeja, eli hylkii ilmeisesti ihan vaan hiukan kosteutta, mutta ei pidä kyllä vettä. Pehmeä kangaspinta siis. Meille ostettiin siistimpään menoon.

      Hyvä hyvä! Niin ihana kuulla että olet saanut inspiksen. :)
      Ja toivottavsti teille löytyy välikautta ihan pian, joskus näitä ulkovaateasioita pohtiessa meinaa saada päänsärkyä. Hih.

      Poista
  26. Todella kivoja settejä Emilillä =) Tykkään kovasti! Mulle iski välikausiahdistus oman postaukseni jälkeen, nyt oon myynyt jo kolme haalaria pois, ja ajattelin ostaa vaan yhden tilalle. Nyt en sitten vaan tiedä että minkä =) Taas uusi ahdistuksen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D No mutta onneksi nämä on niitä ihania "ahdistuksia". ;)

      Poista
  27. Voi että, ihania settejä olet "rakennellut". =) Ihan syötävä tuo windfleece. Mä en ole vielä ajatustakaan uhrannut kevättamineisiin, vaikka jepet ovat kasvaneet talven aikana siihen malliin, ettei mikään viimesyksyinen taida mahtua. Paniikki. :D

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)