torstai 22. syyskuuta 2011

Myyrän harmaa Minymo





Meillä kävi kokeilussa Minymon talvihaalari.
Kokeilussa siksi, että lopulta meille tulikin jotain muuta ja järki voitti ettei kolmea haalaria tarvita millään. Mutta vaikeeta se oli, sitä yrittämällä yrittää selittää miksi me tarvitaan just se. Onko muilla samaa vikaa? Myöntääkö kukaan muu että on vaikeaa pysyä kohtuudessa talvivaatehankinnoissa? ;D

No kuitenkin päätin laittaa teille tänne testikuvat,
jos vaikka jollakin on harkinnassa Minymon haalari.
Itse ihastuin täysillä tuohon myyrän harmaaseen. Siinä on tosi kaunis sävy ja hiukan kiiltävä pinta. Voin kuvitella miten ihana tuohon olisi yhdistää eri värisiä asusteita. Haalari on kokoa 116cm ja Emil nyt n.108cm. Reiluutta on, mutta ei minun makuun liikaa. Kädet kun nostaa ylös, niin hihat on juuri sopivat. Vaikka toisaalta olisi se 110cm voinut riittää talveksi myös.

Se mistä Minymoissa pidän, niin niissä riittää hihan mitta pitkäkätisellekin ja niska-haara on sopiva mitoitukseltaan. Jos jotain miinuksia mainitsen, niin ne on himpun leveähköjä, ainakin verrattuna esim. Molo kidsiin. Toisaalta kangas on sen verran notkeaa ja että ei jää pussittamaan pahasti vyötärölle. Lisäksi en oikein miellä tuota kovan pakkaskelin haalariksi eli se ei ole sellainen Ticketin muhkea. Siihenkin on sanottava, että miksi ei silti menisi villahaalarin kanssa paukkupakkasillakin. Riippuu tietysti lapsesta. Mutta meillä Minymo olisi pikkupakkasten haalari. Kestävyydeltään ei mielestäni yllä Molo Kidsin tai Ticketin tasolle, mutta hintaansa nähden oikein pätevä haalari.
Meillä oli pari vuotta sitten Minymon haalari 5v:llä ja kyllä se ehjänä säilyi, pientä naarmua lukuunottamatta.



Hihansuissa on nuo lumilukot. Ensin ajattelin että voi ei, mutta totesin kokeilun jälkeen ne oikein hyviksi. Rukkaset nimittäin mahtuu tuohon väliin. Eli sisemmän hihan ja päällimmäisen hihan väliin. Kokeiltiin pitkävartista rukkasta ja hyvin toimi. Uskon että tuo on hyvä systeemi, ei pääse lumi hihan sisälle iholle saakka ja rukkasetkin pysyy paremmin paikoillaan. Toki käytännöllisyys pukemisessa onkin toinen juttu, jonka voi todeta vain kokemuksella.

Mitä mieltä muuten olette noista lumilukoista hihoissa?
Olen huomannut niiden lisääntyneen haalareissa ja takeissakin.

P.s. Pysykäähän kuulolla, huomenna pärähtää käyntiin mahtis arvonta! ;)
 
 

14 kommenttia:

  1. Kohtuudessa pysyminen on kyllä vaikeaa...Ja mikä näissä talvivaatteissa on sellaista, että varsinkin niiden kohdalla ei enää mikään järki sanele, mikä olisi kohtuullista?
    Meilläkin muka on kaikki kasassa...

    Meillä lumilukoista muuten ei tykätä hihoissa. Puristavat ja hiostavat kuulemma...joten toivottavasti niitä nyt ei ihan joka pukuun tule tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniin värinen haalari. :) Meillä poika on aina innoissaan, jos takissa on tuollaiset lumilukot hihoissa. Hän siis itse pitää niitä käytännöllisinä. Poika onkin sellainen, että häntä tapaa palella käsistä, joten tuo varmastikin auttaa myös lämpimänä pysymiseen.

    VastaaPoista
  3. Tilasin myös Minymon haalarin toiselle pojalle. Ostin tummansinisen jossa on beigejä tms. isoja tähtiä. Meillä ei ole kokemusta merkin ulkohaalareista, mutta koska lapset on päiväkodissa, ajattelin kokeilla tällaista hieman edullisempaa, saas nähä kuin kestää :)
    Molemmilla pojilla on nyt kaksi haalaria sekä takki&housut yhdistelmä, eiköhän niillä pärjätä! Osaisiko joku vinkata hyvsitä talvikengistä päiväkotiin? Meillä on aiemmin ollut tepsut, mutta en tiedä viitsiikö enää tänä vuonna ostaa, pojat 3v. ja 4v. Kuomat kai olisi helpot ja lämpimät, mutta kyllä ne on myös kamalan näköiset :)

    VastaaPoista
  4. Minomy ei kestänyt meillä viime talvena kovinkaan kauniina, pahat karheutumat ja nypylät tuli. Eipä paljonkaan voinut enää pyytää kun myi pois.
    Mä taas tykkään ettei haalari ole tönkkö paksu, laittaa välikerrosta sitten enemmän jos ei tarkene. Tuo Minymo oli sopiva juuri siinä.
    Mutta samaa merkkiä en enää juuri tuon kulumisen takia osta.
    Viime vuonna ei vielä ollut tuollaisia lumilukkoja.

    VastaaPoista
  5. Olen harkinnut Minymon haalaria meille kakkoshaalariksi. Värinä juuri tuo myyrän harmaa tai oxide brown. Ruskea vaan näyttää kuvissa todella tummalta, miltäköhän sitten luonnossa?
    Kokoa olen miettinyt myös, meidän Minymon vk-haalari koko 92 on todella reilua kokoa. Tietenkin toppahaalri istuu vähän eri tavalla, kun on muhkeampi. Poika on nyt 91cm pitkä ja kasvaa noin sentin kuussa, joten pähkäilyn tuloksena olen todennut että 98 olisi varmasti sopivin koko

    VastaaPoista
  6. Tätäkin olen nettisivuilla katsellut. Eikö se olekkaan perusharmaa? Höh. Onko nämä minymot paljon leveämpiä kuin molo kids? Mielenkiinnolla jään odottamaan että minkä haalarin green hopperin kaveriksi =)

    VastaaPoista
  7. Molon vihreän jälkeen tämä harmaa oli aika yllättävä värivalinta ;)

    VastaaPoista
  8. Meillä oli viime talvena molemmilla lapsilla Minymon tähtihaalarit, malli oli kuin tehty meidän lapsille ja lämpimänäkin puvut pitivät, mutta kulutuksenkestoon en ollut tyytyväinen. Kuopuksen puku lähti hieman paremmassa kunnossa eteenpäin, mutta esikoisen puku oli melko kulunut erityisesti polvista. Vähemmän lumisena talvena poika olisi varmasti saanut polvet puhki. Minäkin mietin haalareiden paksuutta kun ne viime syksynä ostin ja pitävätkö oikeasti lämpimänä kun tuntuivat niin ohuilta, mutta tämä pelko osoittautui turhaksi. Meillä kuopus on tosi palelevaa sorttia, mutta pysyi tosi hyvin lämpimänä haalarissaan, kovemmilla pakkasilla toki villahaalarin kanssa.

    Ja noissa puvuissa oli nuo lumilukot, ilman peukalonreikää tosin. Alkuun vähän vierastin, mutta ne osoittautuivat käytännössä suorastaan loistaviksi-kertaakaan ei talven aikana tarvinnut kaivella lumia pois ranteista ja pysyivät ranteet muutenkin lämpiminä.

    Yhden talven kokemusten perusteella siis tosi notkea ja lämmin haalari, mutta kulutuksen kestävyys ei ollut huippua. Ja malliltaan tosiaan paras, mitä meillä on tähän mennessä ollut, mutta kestävyys oli syy miksi jäivät tänä talvena ostamatta.

    VastaaPoista
  9. Woops; Joo toivotaan niin, meilläkin yksi pojista ei tykkää niistä oikein ollenkaan. ;)

    Saana; Hyvä pointti, ihan varmasti onkin mukava lisälämmike. :)

    Riikka; Voisin tehdä talvikenkäpostausta johonkin väliin, jos ehdin. :)
    Mutta itse sanoisin että jos meinaat ostaa vain yhdet talvikengät, niin älä osta Kuomia. Ne ei ole kovinkaan hyvät ainoina kenkinä lapsen jalalle. MUTTA jos teillä tulee vaihtokengät, niin sitten miksipäs ei. Kuomat vaikka pakkasille ja toiset vedenpitävät. Sitten vaan vaihtuvuutta kengille, ettei montaa päivää mennä samoilla. :)

    ninnu; Sitä muistelin, ettei tainnut vuosi sitten olla lumilukkoja vielä.
    Itse en myöskään ostaisi Minymoa, jos olisi vaan yksi haalari. Mutta kahdella haalarilla sitä kulutusta ei yhdelle tule niin paljoa. ;)

    Vera; Ruskeaa en ole tänä vuonna nähnyt livenä, mutta jos on sama kun aiempina vuosina, niin on tosi kaunis ruskea. :)
    Minäkin sinuna päätyisin varmaan siihen 98cm.

    karoliina; Joo ei ole selvä harmaa, vaan just sellanen mudan värinen tai tuo myyrän harmaa. ;)
    Kyllä sitä leveyttä taisi olla kainalon kohdalta Molo kidsiin verrattuna muutama sentti enemmän Minymossa.
    Huomenna selviää meidän vihreän Molon kidsin kaveriksi tullut haalari. ;D

    Rva Kepponen; Joo sen kaveriksi on nimenomaan saatava tummempi haalari. Katsos niille päiville, kun ei jaksa katsoa liikaa väriä. ;D

    VastaaPoista
  10. Kiitos Mia! Joo, ei yksillä kengillä millään pärjää :) Laita ihmeessä postausta kengistä jos vain kerkiät..
    Mietin sellaisia canada bootsin tyylisiä, kun nyt paljon on, esim sorel merkillä..voisko ne toimia käytössä noin pienillä.. Kuomat ja goret meille varmasti tulee. Kuomat on näppärät kun nuo pienet saa ne itse hyvin jalkaan

    VastaaPoista
  11. Meille tuli tämä tänään, todella kauniin värinen on =) MUTTA, todella iso MUTTA kyseessä! Haalari on kokoa 98, poika jotain 91cm. Mun mielestä tämä haalari on suht pieni! On pienempi kuin Minymon kevään vk-haalari koossa 92. On samankokoinen kuin Me&I siilihaalari koossa 92. On noin 5cm pienempi kuin Ticketin 86 välikausihaalari =)
    Miten voi olla, olenko saanut haalarin jossa on väärä kokolappu, vai onko Minymo pienentänyt mitoitusta? Mun mielestä kun Minymot on yleensä olleet reiluja enemmänkin.
    Tässä meille tulleessa haalarissa on kasvuvaraa hihoissa ja lahkeissa, niska-haarassa taas ei oikeastaan yhtään. Kokeillessa oli päällä housut, t-paita ja verkkatakki. Pojalla tosin on pitkä selkä, mutta kuitenkin... Nyt mietin ja pähkäilen, pitäisikö tuo vaihtaa... 104 koko kuulostaa vaan aika hurjan isolta. Sitten jos se pituus onkin vaan niissä lahkeissa ja hihoissa, niin on tosi iso. Mistä sitä edes tietää etukäteen että miten se lapsi kasvaa, jaloista tai jos sille vaikka ilmestyy pitkä joutsenkaula =)

    Ajattelin jos voisit auttaa, kun olet haalarin kuitenkin livenä nähnyt ja tiedät vähän sen mittasuhteista =)
    Puvun alle pitää mahtua normi sisävaatteet, eli pitkähihainen t-paita ja housut sekä fleecehaalari. Meillä kun on toi pakkasraja ehdoton -10, niin ei ihan koko vaatekaappia tarvii alle mahtua.

    VastaaPoista
  12. Vera; No voihan harmitus, minusta tuo kuullostaa siltä että olisi tullut väärä kokomerkintä haalariin. Tai sitten täytyy olla noissa pienemissä pienemmät koot. :/
    Siis kun minusta vastaa ainakin kokoaan tämä meillä käynyt 116cm, ei missään nimessä pientä ollut. Molo kidsin 116cm kanssa saman mittainen koko pituudeltaan.
    Niska-haara on Minymossa lyhyempi kun monella muulla merkillä minusta ja hihat+lahkeet taas pidemmät. Sopii meidän poikien mittasuhteille (lyhyehkö selkä)hyvin juuri siksi. ;)

    Muuten Onnen muruset nettikaupassa on ruskean Minymon talvihaalarin kohdalla mitat, käy ihmeessä tarkastamassa onko ne oikein teidän haalarissa;

    http://www.onnenmuruset.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/11102010-182261/Products/115-74-808-75990/SubProducts/115-74-808-75990-0002

    VastaaPoista
  13. Kiitoksia avusta!

    Vauvauvalla oli myös noi mitat, ja siellä olikin taas eri mitat kuin Onnen Murusilla.
    https://www.vauvauva.fi/kauppa/product_details.php?p=2177

    Kuperkeikalla oli myös mittoja, ja siellä luki että 98 koon niska-haara olisi 90cm, verrattaen Onnen Murusten 84,5! Miten voi olla joka kaupassa eri mitat?
    Täytyypä kysyä Auringonlapsilta, josta haalari on tilattu, jos voisivat mitata koon 104. Tai yrittää taas ottaa laadukkaita sovituskuvia =)

    VastaaPoista
  14. Olen tässä kahden vaiheilla että tilaisnko pojalleni tällaisen minymon haalarin vai jonathanin haalarin? Onko mielipiteitä kumpi parempi?

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)