perjantai 2. syyskuuta 2011

Me&I testissä


Minäkin (kuten jokunen muukin bloggaaja) sain valita meille arvioitavaksi yhden vaatteen tuoreesta Me&I mallistosta. Valitsin meidän ekaluokkalaiselle turkoosit taskulliset velourhousut. Meillä on nämä myös vihreänä kaapissa, jotka oli viime vuotista mallia.

 

Housuthan on vallan ihanat, niin äidistä kuin pojasta.
Nyt parin käyttökerran ja pesun jälkeen ovat kuin pakasta vedetyt edelleen. Niin on muuten ne viime vuotisetkin, noissa on minusta tosi hyvälaatuinen velour. Käyttömukavuutta lisää hyvä istuvuus ja parasta on tuo nappisäädettävä vyötärökuminauha, joka saisi olla kyllä vakio joka housuissa. Saa hoikallekin pojalle just tarpeeksi napakaksi ilman jatkuvaa housujen nykimistä. Tuo vyötärökuminauha on sitäpaitsi nykyisissä housuissa niin leveä, ettei se kierry mutkalle pesussa, kuten joskus aikoinaan Meandin housuille kävi. Koko on hyvä tai siis vastaa hyvin kokoaan.
Malli on n.134cm pitkä ja housut 134/140cm.



Pidin pari viikkoa sitten Me&I kutsutkin. Tilasin tuon ihana kuosisen syyspaidan, tipupaidan (vaikka alkuun vannoin ettei pyllynreikä paitaa meille tule!) ja kamelin väriset velourhousut. Kaikki 110/116cm. Yllätyin miten sitten tykästyinkin tuohon kamelin sävyyn, vaikka alkuun tuntui oudolta. Mukavan erilainen.
Olisin tilannut pari muutakin paitaa, mutta sattui niin onnekkaasti että kaksi Emilin kummia oli kutsuilla ja he halusivat jo synttärilahjoja ostaa. ;)



Mutta se murhe. Muistan paristakin blogista lukeneeni näistä Me&I:n uuden malliston laatu ongelmista ihmeissäni. Meillä ei ole koskaan ollut mitään vikaa vaatteissa ja ne on kestäneet käyttöä veljeltä seuraavalle. Nyt harmikseni totesin, että jotain vikaa valmistuksessa on tosiaan ollut. Meidän Autumn-paidan helma on kyllä ommeltu ihan vinkuraan. Pesinkin paidan, ajatuksella jos se pesusta tulessa palaa kuosiin (epätoivoisena). Mitä vielä, meni pahemmaksi! Harmittaa vietävästi lähteä vaihtamaan, koska ehdottomasti tuon paidan haluaisin ja ties kuinka kauan siinäkin menee että uusi tulee tilalle.. Huoh.



Itsellenikin sain jotain kivaa. Näissä ei mitään vikaa ollut, päinvastoin tosi siistiltä näyttää ja päälläkin ihan unelmat. kerrankin hihanmittaa on tarpeeksi pitkäkätiselle ja kootkin niin reiluja, että jopa mietin otinko liian ison tunikan. Otin koon M ja se tuntuu hiukan reiluhkolta. Neuletakissa taas M on just hyvä.

Pikkusen jäi vielä pari juttua mallistosta kaivelemaan, mutta jos vaikka malttaa siihen saakka kun mallisto saa lisäystä. ;)



19 kommenttia:

  1. meillekkin on tulossa nuita kameli housuja lisää kun itsekkin siihen tykästyin =)

    VastaaPoista
  2. Kivoja vaatteita ja laatu ja mallit ovat aina miellyttäneet, MUTTA nyt on kyllä jotain tapahtunut. Omissa Yogapantseissä reikä takasaumassa. Lisäksi tytön seepra sukkahousut ovat ihme langanpätkää täynnä pinnalla. Reklamaatioon lähti ja kiva odottaa se 2-4 viikkoa. Plaah.

    VastaaPoista
  3. Harmittavan monella tuntuu olevan enemmän tai vähemmän vikaa noissa Me&I vaatteissa, varsinkin puseroissa. Itse en ole vielä uskaltautunut ostamaan yhtään mitään, koska maksavat kuitenkin sen verran, että laatu pitää olla kohdallaan ja olen mahdottoman laiska noiden palautusten kanssa..

    VastaaPoista
  4. Minullakin on himppasen reilu tuo tunika, mutta päätin että antaa olla. Ihana on, tosiaan syksyn lempparini.

    VastaaPoista
  5. mua ei noi lastenvaatteet sykähdytä. mutta ajattelin mennä sunnuntaina katsomaan aikuisten vaatteet..

    VastaaPoista
  6. Ihania vaatteita oot tilannut <3
    Meille taitaa tulla melkein noi samat lastenvaatteet;)

    Mä en muistanutkaan että Oliver on jo koulussa! Vastahan se meni eskariin...

    Ikävää kyllä että niin monilla ollut huonoa laatua tästä mallistosta. Ja vissiin kaikilla vaan Turkissa tehdyissä vaatteissa? Oon jo kysellyt sieltä asiakaspalvelusta että missä vika, tehdas ei kuulemma ole vaihtunut ainakaan.

    Se mikä mun mielestä on vähän ärsyttävää on se että kolme asiakaspalvelijaa on jo lähettänyt mulle samantyylistä postia. Kaikissa sanotaan että Me&I laatu on todella korkealuokkaista ja reklamaatioita tulee äärimmäisen vähän ja mulla on nyt käynyt vaan huono tuuri. Mun mielestä olisi asiallista sanoa että tässä mallistossa on nyt ikävä kyllä ollut laadullisia ongelmia, mutta asia korjataan ettei jatkossa näin enään käy.

    Meillä on sienipaidassa tollainen samanlainen helma, sitä en jaksa lähteä vaihtamaan, mutta sienipipo on niin tökerösti ommeltu että sen kyllä reklamoin. Mun tuttu myyjä sanoi että ehdottomasti kannattaa lähettää asiakaspalveluun kuvat kaikista virheistä vaatteissa, he lähettävät ne sitten eteenpäin laaduntarkkailuun.

    Ja vielä oikein paljon onnea uudesta kodista!!!!

    VastaaPoista
  7. Meille jäi uuden malliston ekasta tilauksesta sukat molemmille, pöllöpaita esikoiselle ja medaljonkipipo mulle itelle. Kaikki vaatteet oli moitteettomia! Tassuhousuista ja äidin joogahousuista oon kuullut moitetta. Ja kuulemma sienitunika (plyysinen) vedettiin myynnistä ongelmien vuoksi. Canvasit oli kans ainakin hetken aikaa poissa kuvioista. Puputunikasta oon kuullut, että olisi malliltaan tosi lyhyt ja leveä.

    Mietin itekin tuota kamelinväriä, se on vähä edelleen liian beige mun makuun ;) mutta parempi luonnossa, kuin mitä olisin ihan ensimmäisistä malliston kuvista päätellyt :)

    Että uutuuksia odotellessa täälläkin. Ja toivon kovasti, että aleen jää housuja, kun meillä tarvittaisiin seuraavaa kokoa esikoiselle, mutta ei viitis ostaa oikealla hinnalla kaappiin odottamaan.

    VastaaPoista
  8. Mites tuo koko 110/116 sopii Emilille? meiän poika on aikas samankokoinen, oli kesäkuussa neuvolassa 110cm eli voipi olla jo 112 cm niin tuo koko 110/116 tuntuu jotenkin kovin naftilta. Mittaa riittää hyvin mutta leveyttä ei. Näin ainakin punaisessa skootteripaidassa. Nyt arvon, että vaihdanko isompaan.

    VastaaPoista
  9. Koska Meandilta mahtaa tulla uusia vaatteita??

    VastaaPoista
  10. Heippa! En ole ennen kommentoinut, mutta nyt on pakko. Nimittäin meiltä lähti 4 meandi vaatetta takaisin. Tipupaidassa oli reikä saumassa, pöllötunikassa oli ihmeellinen sininen läikkä yhdessä pöllössä selässä. Sitten ostin salaisen vaatepaketin pojalle osta 2 maksa 1: toinen vaate oli tunika?! ja toinen raidallinen pikeepaita jossa reikä nappilistan vieressä. Meillä on joka kerta ollut näitä ongelmia, mutta aina vaan sortuu ostamaan. Nyt oli ensimmäinen kerta kun tein reklamaation. Olen aikaisemmin aina ostanut kasvuvaralle, enkä ole sitten enää halunnut reklamoida kun ei saa niitä samoja vaihtoon. Syysterveisin, Johanna

    VastaaPoista
  11. Meille kotiutui tänään myös tuo syksypaita, muuten ihan ok, mutta printissä on edessä jotain ylimääräisiä pisteitä. Arvon juuri että palautanko vai en, sinänsä ihan pikkujuttu, mutta hinta sen verran kova että laadun pitäisi olla aina priimaa :/

    VastaaPoista
  12. Suwi; Joo, ne oli yllättävän kivat. :)

    Mari; Just sitä odottelua vihaan, mutta toisaalta pakko olisi reklamoida, kun ei tuolla hintaa viiti viallista ottaa. Ärsyttävää..

    Nanna; Totta, tuolla hintaa pitää olla saumat suorassa!

    jarna; Minäkin taidan pitää tuon, toisaalta kun se ei ole liian reilu niin ei haittaa. ;)

    Unikuu; Siellä on äideille jotain kivaa aina, kannattaa kurkkia. :)

    Vera; Hyvä maku! ;)
    Mutta joo, oon samaa mieltä tuossa että pitäisi myöntää jos laadussa on ollut ongelmaa ja nyt varmasti on ollut. Niin paljon on kuulunut että moni on joutunut reklamoimaan.

    Niin ajattele, Oliver on jo ekaluokkalainen! Hurjaa. ;D
    Kiitos onnitteluista!

    laura; Kamelin sävy on tosiaan kauniimpi luonnossa. ;)
    Jotain täytyy olla vikana valmistuksessa, koska todellakin kaikkien aikojen huonolaatuisin mallisto. Harmi.
    Meille on tulossa lahjaksi pöllöpaita ja sienipaita, pitääkin soitella kummeille että tarkastaa saumat..

    Anonyymi; Ihan rehellisesti sanottuna en edes kokeillut. :D Uskoin että ne menee, kun 98/104cm jäi vasta viime alkukeväästä pieneksi. Silmämääräisesti näyttää aika sopivilta, joten hyvä kun mainitsit täytyy sovittaa vielä.
    Meillä Emil on tosi hoikka, joten en usko että ainakaan leveydestä jää pieneksi.

    Anonyymi; Meandilta on muistaakseni lokakuussa tai marraskuun alussa näin syksyisin tullut lisäystä mallistoon.

    Johanna; Oho, sinulla tosiaan sattunut huono paketti! Harmi varmasti tuollainen. :(

    Anonyymi; Sehän se, kun hintaa on niin paljon ettei niitä virheitä katso yhtään läpi silmien. :/

    VastaaPoista
  13. Hei! Minullakon oli kurpitsa tunikassa hihasaumassa iso reikä ja vaihtoon meni, harmittaa kun olisi pitänyt saada heti käyttöön. Todella paljon nyt kuulee laadusta huonoa palautetta. Ja tais olla näin kauden alussa pakkaajilla kiire kun salaiset vaatteet oli kahta eri kokoa.

    VastaaPoista
  14. Käyn lukemassa paljon sinun blogiasi ja ihan pakko on nyt kommentoida, kun noita me&i-vaatteita nyt mittaillaan. Oma pakettini on vielä matkalla kotiin, mutta tästä mittaamisesta innostuneena mittailin pari muuta kaapista löytyvää paitaa. Popilla kiertää pahasti, tosin Småfolkilla vielä pahemmin. Päällähän tuota ei huomaa mitenkään, enkä ole ennen edes hoksannut tällaista mittailua tehdäkään! Mutta kai noista voisi jotain reklamaatioo tehdä. Harmittaa tosin se, että tuo Popinkin paita myytiin heti melkein loppuun :/ Että jos en saakaan tilalle uutta.

    VastaaPoista
  15. Piti vain tulla kommentoimaan, että kannattaa tosiaan kokeilla vaatteet Emilille, koska meillä on hoikalla tytöllä (n.104-105cm)käytössä meandin mekoista ja tunikoista koot 98/104cm.
    Nyt tilasin puputunikan ja kamelin väriset taskuttomat velourit koossa 110/116cm. Housut ovat juuri sopivat ja ei tarvitse edes kiristää vyötäröltä, vaikka yleensä joudumme aina kuromaan housuja. Eli veikkaisin, että ovat teille pienet...

    Laatu meillä oli hyvää, ei lähtenyt mitään reklamointiin...

    VastaaPoista
  16. Kati; Voi kurja, tosi paljon on nyt kaikilla huonoa. :(

    Anonyymi; No voi höh, eli kiertää muillakin merkeillä.. Meillä en ole huomannut muilla samaa, onneksi. Ehdottomasti aina kannattaa reklamoida, jos on vikaa.

    Serafina; Ja anonyymillekin tiedoksi.. ;)
    Nyt sovitin Emilille paidat, ne on ihan sopivat. Siis kasvuvaraa ei ole yhtään. Laitan ne kyllä vaihtoon koska en viitsi just sopivaa ostaa, parempi olla pieni kasvuvara että menee pidempää ja sitäpaitsi noissa saa kuitenkin niitä hihoja isommassa koossa hiukan käännettyä.
    Housut on juuri sopivat, mutta niissä sentään on vähän reiluuttakin. Ne pidän tuossa 110/116cm.
    Aika jännä muuten, koot on ihan varmasti pienentyneet verrattuna aiempiin mallistoihin. Meillä meni viime talvena vielä se 98/104cm. :O

    VastaaPoista
  17. Meillä on samanmittaisella pojalla viime syksyn 110/116 taskuttomia veloureja käytössä ja kyllä niissä on vielä lahkeet reilusti pussilla. Ja just pohdin, että pitäiskö se 98/104 paita, joka on siis ostettu kaks vuotta sitten, laittaa jo kohta pois pidosta, alkaa hihat olla vähän naftit... :)

    VastaaPoista
  18. Ainoliisa; Minusta tuntuu että ne vanhemmat Meandit oli reilumpia mitoitukseltaan, meilläkin jäi viime kevät talvesta vasta 98/104cm pieneksi (Emilillä pitkät kädet) ja nyt näistä uusista tuntuu että 110/116cm on jo liian sopiva. Kummaa! :O

    VastaaPoista
  19. Moikka. Jos jollakin on kaapissa käyttämättömiä Meandin peittoja niin olisin valmis ostamaan :)
    Sähköposti päivsytää: anu.karita@netti.fi T: Anu

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)