perjantai 4. helmikuuta 2011

H&M:n kesää


Huh, onneksi ollaan jo perjantaissa! Tää viikko meni vapaa-ajan osalta huutiksen parissa, siis kun lähes 50 kohdetta sulkeutui kerralla niin s-postin vaihtoa, pakkaamista ja postitusta riitti.
Mutta hienoa, että muutamaa kohdetta vaille kaikki meni kaupaksi. Meille turha välikausi lähti kiertoon ja nyt saisi hankkia kaikkea uutta kivaa tilalle. ;)

Huomenna se yksi väistämätön tehtävä on taas tehtävä, nimittäin kesävaatetilanteen tarkastus. Se sisältää t-paitojen ja shortsien sovitusta. Että mitä tarvitaan mitä ei, mikä siirtyy veljeltä toiselle ja mikä lähtee kiertoon.
Ja ne kesävaatteethan on katsottava nyt, juurikin keskellä talvea. Ihan vaan siksi että jos taas esim. H&M:ltä meinaa jotain tilata, niin osasta menee koot niin nopsaan ettei niitä kohta taas saa!
Nyt oli sitäpaitsi tullut H&M:lle kesäuutta, tässä poimintoja;



Ihania mekkoja tytöille, oi voi..



Kiva teeppari pienille pojille ja kaunis tyttöjen paita.



Hahmopaidat ei niinkään ole äidin mieleen, mutta pari on pakko löytyä kaapista kesään koska ovat pienen pojan mieleen.



Isoille pojille kesävaatteet hankitaan lähes kaikki H&M:ltä.
Koska käyttöikä on niin lyhyt, kestää hyvin ja ovat vielä edullisia.



Shortseissa on se hyvä puoli meidän hoikkiksilla, että ne yleensä menee vähintään kaksi kesää yhdellä ja sitten saakin siirtää suoraan seuraavalle veljekselle. Mutta aina jotkut uudetkin on ostettava..



Tytöille kauniita juttuja..



Pojillekin vähän väriä.


13 kommenttia:

  1. Mä just tilasin h&m:ltä noita tyttöjen ihanuuksia.:)

    Meillä on soviteltu kesävaatteet ja esikoiselle näyttäis menevän kaikki viime kesäiset shortsit ja suurinosa t-paidoistakin. Huppareitakin löytyy kymmenkunta, jotka vielä ainakin mahtuu. Fakkuja siis ainoastaan täytyy ostaa!!! Pienille sitten täytyy hankkia senkin edestä.;)

    Hmm. pitäiskin postata meidän kesävaatejemmat. Olen kuvannut ne jo silloin kun soviteltiin, mutta en ole ehtinyt postata...

    VastaaPoista
  2. Ylimmän kuvan beige mekko näyttää kivalle.

    VastaaPoista
  3. Tein samat bongaukset eilen =)

    Meille tulee pojalle värikkäitä shortseja, kun joku vihdoin tajuaa, että vihreä ja keltainen ovat kesän värejä. Ainakin kun katsoo helmikuun harmaudesta.

    Tosin käyn hakemassa Henkat kaupasta, kun koskaan ei tiedä, mikä rimpula on kyseessä.

    VastaaPoista
  4. meille tulikin jo yksi iso paketti h&m:ltä, missä oli pojille peruskesävaatetta. toista odottelen, siinä sitten ehkä jotain mullekin. noita keltaisia ja vihreitä shortseja en muista nähneeni, pitääkin käydä katsastamassa ne ja lisätä tilaukseen :o)

    VastaaPoista
  5. Juuri eilen laitoin tilauksen ja ensimmäisen kuvan mekkoa tulee meille kahdessa värissä :D
    Poikavauvoille ei ollut mitään kivaa, mikä oli kyllä pettymys.

    Pitäisi itsekkin käydä esikoisen vaatteet läpi, mutta ei millään jaksaisi. Aina tuntuu tulevan jotain "tärkeämpää" tekemistä.

    VastaaPoista
  6. Jeps,
    meijän Ellu on nyt yht´äkkiä ruvennu tykkää vihreestä, j
    oten tuoltahan löytyis nyt pari kivaa...;)

    VastaaPoista
  7. Meillekin on jo tulossa tytölle kesää :). Ja äidillekin yksi mekko. Tytölle kävin lisäämässä yläkuvan vaaleanpunaisen mekon tilaukseen, kun aiemmin tekemästäni tilauksesta jäi osa jälkitoimitukseen. Muutama ihanuus jo odottaa kioskilla, että pääsen hakemaan :).

    VastaaPoista
  8. Tosin noi hahmopaidat on törkeän kalliita. Kun samantyyppisiä myytiin viime kesänä 4,95 e. Niin ei paljoa huvita ostaa niitä samanlaisia 9,90.

    VastaaPoista
  9. Tosi kivoja nuo hahmo paidat,barbabat ja tuo raikas paavo täytyy kyllä tilata.

    VastaaPoista
  10. Meillä sama hahmopaitojen suhteen :)

    VastaaPoista
  11. Helmi; Kuvia kehiin! ;) Minäkin kuvasin tänään meidän kesää, postailen kun ehdin. Aika hyvä juttu että teidän pojalla menee vielä ne viime kesäiset, meillä ei shorteseissa puhettakaan. T-paidoissa menee pari viime kesäistä. Emilille tarttee siis ostaa vaikka mitä. :)

    Mari; Niin ihanuus. ;)

    Mari A.; Jep huomasin että sitten jälkeen että niinpäs olitkin. ;)
    Nuo vihreät shortsit on kyllä kivat, joutuu varmaan vaan ottaa kokoa pienemmät. Ainakin ne kuvastossa ekana olleet halvat, piti vaihtaa kokoa pienempään kun meillä tippui päältä. Oliverille otin siis keltaiset 122/128cm. :D

    poikien äiti; Tuolta saa kyllä vaikka mitä kivaa ja edullista kesään. :)

    aeno; Sanos muuta! Itse vietin tänään pari tuntia käyden läpi poikien kesää. Huh, että sain viimein senkin tehtyä..

    Sannalinnea; Ihana kun lapset ykskaks ihastuu johonkin väriin. :)

    Mindianna; Voi tytöille tuolla etenkin on vaikka mitä! Huokailen aina tyttöjen sivujen kohdalla. ;D

    Ässä; Totta, välillä niitä oli tosi edullisesti..

    jaana; Tuo Paavo ois vähän niin kun meillekin saatava. ;)

    Hipsu; ;)

    VastaaPoista
  12. Poikien logg-t-paidat ovat meillä eniten kesällä käytössä. Ne ihan H&M:n halvimamt shortstkin ovat kestäneet mainiosti, mitä nyt yhdet printilliset on saatu mustaksi liukumäessä.
    Oi kesä, ihanaa taas odottaa sitä :)

    VastaaPoista
  13. Myös meillä pojan 11 v vaatekaappi on lähes kokonaan HM vaatetta. Hinta-laatusuhde on paras mikä kestää käytössä vielä seuraavallekin.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)