tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kevyitä kesäpäiviä, kevyesti aletellen..



Meille jäi Juhannuslaiskottelu päälle, ei jaksa juosta kotipihaa kauemmas ja aleihinkaan en lähtenyt heti ryysimään..
Mietin jaksanko käydä tuossa omassa lähikaupungissa ollenkaan, kun viikon päästä suunnataan eteläiseen Suomeen lomailemaan ja siellä taatusti tulee kaupoillakin pyörittyä.
Nettialeja odottelin jo koko Juhannuspyhät, siis että olisi oikein kunnolla rysähtänyt käyntiin ja kunnon prosenteilla. Mutta pöh sanon minä, ei nuo oikein minua ainakaan liikauttaneet mihinkään suuntaan.. Ei me kyllä mitään ihmeitä tarvitakaan alesta, mutta olisin parit Småfolkin paidat halunnut vielä pojille (kun kyseiseen merkkiin olen nyt ihastunut). Småfolkit ei kuitenkaan jostain syystä ole kotimaisissa nettikaupoissa alessa tai niissä missä on niin -20% tuntuu riittävän. Kökköä..
Muutama aletus on kuitenkin tehty jo ennen Jussia ja sellanen oikein tarpeellinen aletus olikin. :)























Wilmiksen alesta löytyi ihanainen Småfolkin aurinkopaita -30% alella. Tätä kyttäilin jo aiemmin raaskimatta, joten tuo 30% ale sai luvan riittää. Saman merkin norsupaita -50% alella samasta nettikaupasta. Molemmissa koko 134/140cm, joka on hiukan reilu Oliverille muttei liian.























Meille ei yleensä pääkallovaatteet eksy, mutta tuon siniharmaan hupparin sai esikoinen kun halvalla läks. H&M:n huppari siis 158/162cm 5e (ovh.24,95e) ja vaaleanpunainen pikee Emilille 5e.
Me&I alesta tilasin 11v:lle (tai 9v:lle jos ei mene isoveikalle) hupparin ja collegehousut 146/152cm.



Intersportista Reiman 140cm softshell takki 9v:lle -50% alesta.
Lindexillä oli ennen Juhannusta jo -50% alerekkejä parit, mutta siellä oli vaan jo ostettua tai ei meidän väristä. Sieltä siis vain tuo farkkuhattu -70% korista Oliverille.

Tilauksia ei siis ole nyt sisällä mihinkään, saa nähdä tarvitseeko tosiaan edes sortua. Isompia prosentteja edelleen odotellessa. ;)


5 kommenttia:

  1. Mä en oikeen "pääse" nyt shoppaileen, joten myös odottanut nettikauppojen aleja ja yrittänyt jopa googlettamalla niitä löytää, kun ei ole lastenvaatetta tullut aiemmin tilailtua. Olisin kikkidiä ja småfolkin potkupukuja parit halunnut, mut alennukset ei myöskään ollut riittävät mielestäni. Koska ei nyt ihan mitkään niin pakko-saada jutut ole.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva tuo Emilin pupupaita.

    VastaaPoista
  3. Yllättävän pieniä prosentteja täälläkin aleissa, tai sitten ei mitään meitä (lue: minua) kiinnostavaa :). Pitäis vissiin päästä vähän johonkin muualle kuin täällä kotikaupungissa pyörimään, niin vois löytyäkin, edes oikeaa kokoa.

    VastaaPoista
  4. titti; Taitaa tosiaan jäädä alet laihoiksi tänä kesänä, kökköä..

    Jarna; Se on ihan huippu, Emil itse tykkää kanssa kovasti. :)

    Hipsu; Sekin vielä, täälläkään maalla ei oikein ole mitään.

    VastaaPoista
  5. Nuo Småfolkit on niin ihania! Aurinkopaitakin aivan huippu, samoin vihreä paita.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)