lauantai 16. tammikuuta 2010

Kauppakamut


Meillä kuuluu yleensä aina poikien kanssa perjantain ohjelmaan ruokaostokset, viikon muut ruokakeikat hoitaa isi (koska isi kokkaa ;)).
Kauppakavereista tämä on tosi mukava keikka, koska saa valita ne karkkipäivän herkut. Mikäs sen mukavampaa...
Emil saa kyllä herkkuja aika vähän vielä, ihan jonkun pienen suklaapatukan saa kuitenkin. Isommat syö herkkunsa lauantaisin Emilin nukkuessa päiväunia, joten tällä vältetään "minä haluun karkkii" raivarit. Äiti ja isi syö sitten omansa salassa tai ainakin yrittää. ;)

Otin itsekin itseäni niskasta kiinni ja lopetin maanantaina jokapäiväisen herkuttelun, päätin että viikonloppuna vaan. Pakko päättää, koska muuten mussuttaisin joka päivä!
Olin onnistuneesti vuosi sitten saanut laihdutettua 10kg, joista sitten viime kesästä viime maanantaihin saakka sain takaisin 5kg. Kivaa..
Kevennys tuli siis tarpeeseen ja hyvin tuo lähtikin rullaamaan, kun heti eli nyt viikossa on lähtenyt 2kg.
Liikuntaa täytyy ottaa mukaan kanssa, mutta se saa jäädä ensi kuulle. En millään nyt jaksa keventää kerralla ruokavaliota ja samaansyssyyn alkaa kunnolla kuntoilemaan.
Voin kertoo että en ole liikkumista rakastava ihminen ollenkaan. ;)
Eli hiljaksiin tästä mennään eteenpäin. Olisin erittäin onnellinen jos toukokuun loppuun mennessä olisin 10kg kevyempi. Sitten olisin siinä painossa missä olin ennen lapsia. Saa nähdä kuinka käy..


Oliver lakaisee äitiä odotellessa..


Ja äitiä odotellaan edelleen.. Vois vaikka laittaa sen kameran jo pois. :D

Emilillä Reimatec takki, Minitec rukkaset ja Reiman villamyssy.
Housut Lindex ja kengät Viking.
Oliverilla takki ja myssy Ticket to heaven.
Lapaset ja housut H&M. Kengät Dipinto.


Ruokapusseja tyhjentämään avustaa yksi pienimies, Emilin lempipuuhaa aina kun kauppapussit ilmestyy keittiön lattialle.


Sitten voikin siirtyä ottamaan rennommin, vaikkapa lelusaaviin!


Kyllä se aina yhden pienen pojan imee.


Sisävaatteina Tutan body ja Name It velourit.


Rentouttavaa viikonloppua kaikille!



24 kommenttia:

  1. Kylläpä on pojat kärsivällisiä =)

    Hyvät viikonloput

    VastaaPoista
  2. Meilläkin tuo poitsu tykkää kovasti kauppakassien tyhjennyksestä, kaivaa kaikki namit esiin ekana ja yrittää saada itelleen... =)
    Meillä poitsu saa lakua aina välillä (ja no, suklaatakin joskus...). Annoin kerran maistaa etikkasipsejä ja tykkäs kovasti! =D Erikoinen maku!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva Emilistä lelusaavissa. Meilläkin pojat aina haluaa kaikkiin koreihin, muuttolaatikoihin tms.

    Kivalta näyttää Reiman takki vihreillä asusteilla :)

    VastaaPoista
  4. Meillä on kanssa Eemelin lempipuuhaa, tuo kauppakassien tyhjentäminen. Tarkkaan aina selostaa, mitä kulloinkin kassista ottaa ja mihin se kuuluu laittaa =)

    VastaaPoista
  5. Tyyppi on aika symppis tuolla lelusaavissa :D

    Tsempit kevennykseen. Itse yritän karppailla, mutta on jotenkin tuskaisen vaikeaa tällä kertaa, olo on **skamainen koko ajan :-s Saa nähdä mitä tästä tuloo...

    p.s. Mites se sänkyasia?

    VastaaPoista
  6. Onnea kevennys-projektiin!

    Varsin tyylikkäiden miehen alkujen kanssa olet kaupoille saanut lähteä, kyllä sun kelpaa:)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Täällä on kans kilojen pudotus menossa, ei vaan voi vetää niin rajusti kun haluais kun täysimettää. Silti en enää aio sortua siihen mitä viimeksi, "voin syödä mitä vain, kyllä imetys vie kilot" :D (eihän se niitä vieny)

    Mukavaa viikonloppua! Meilläkin ois tässä operaationa kaupassa käynti :)

    VastaaPoista
  8. Suloinen poika saavissa:)

    VastaaPoista
  9. Siis tätä en ymmärrä. Susta on saanut sellaisen kuvan, että rakastat ostaa lastenvaatteita. Mutta ihan perusjunttilapsilta nuo näyttävät ulkotamineissaan (joo on toki merkkivaatteita, mutta se tyylikkyys puuttuu). Itse tykkään kauppa/kaupunkireissuille laittaa jotain muuta kuin Reiman perustoppaa. Eipä esim rakkaassa naapurimaassa Ruotsissa näe tuollaista tyyliä lapsilla kaupungilla (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Siellä osataan pukea lapsia kauniisti ja kuitenkin käytännöllisesti ( ja tämä vain esimerkkinä, ostataan sitä muuallakin). Onneksi et sentään "kruunannut" noita asuyhdistelmiä Kuoman toppakengilla. ;)

    VastaaPoista
  10. Mulla kans ollut vuoden alusta kevennys menossa.

    Nöpö on aina purkamassa kauppakasseja kans.

    Ja ostin tuon norsubodyn juuri eilen Nöpölle.

    VastaaPoista
  11. Löysin tänne ihan vastikaa ja jäin koukkuun =D

    Mistä tuo aivan ihanan pirteä vihreä lelu saavi on ostettu? Tuollanen olisi niin ihana.

    VastaaPoista
  12. Voi että, on toi ticketin takki ihan kiva hoikankin pojan päällä, en oo uskaltanu ticketiä meidän superhoikkeliinille ostaa, mutta taidan nyt harkita. Minkä kokoinen tuo Oliverin takki on?
    Meilläkin iskä tekee viikolla tarvittavat ruokaostokset, mutta ei kyllä kokkaa ;) Kiva blogi sulla, oon käyny kuikkimassa, mutta sorry kun ei oo tullu jätettyä "sormenjälkiä"! päivi

    VastaaPoista
  13. Hei, meillä kanssa kauppakassien tyhjennyt on Adéasta ihan huippujuttu! Reippaita. Ihanat nuo lelusaavi kuvat.

    VastaaPoista
  14. Tsemppiä Mia; hiljakseen se paino putoaakin, niikuin pysyvästi. Kohta alkaa olla jo illalla valoisampaa, lähdet vaikka pikku kävelylle miehesi kotiutuessa. Eihän sun mitään hikijumppaa tarvitse aloittaakaan;-)

    Ihania kuvia pojista, voi tuo saavi-kuva on kyllä täydellinen otos!

    VastaaPoista
  15. Minttu; Samoin!
    Ei ne aina ole, välillä on jokainen juoksemassa autolle ennen kun ehdin sanoa seis. ;)

    MrsAgatha; Meillä käy monesti myös niin että Emil tyhjentää kauppakassit ja nappaa ne herkut huutaen "no niin nyt syömään!" ;D
    Etikkasipsit, hui! En ole tainnut koskaan itsekään maistella.

    Vauhtivekaroiden äiti; Mikä kumma lapsia kaikissa laatikoissa ja lootissa kiehtookaan. ;) Meillä myös kavutaan pyykkikoreihin, pahvilaatikoihin ja kaiken maailman koloihin aina kun mahdollista.

    Hansu; meillä onneksi riittää että pyytää Emiliä kasaamaan kaikki pöydälle, heh.

    -J-; Minulla tuottaa etenkin suklaa tuskaa, olen siihen liian koukussa. ;P
    Sänkyasia on näillänäkymin hoidossa. Pääsen itse sen hakemaan todennäköisesti ensi la, kun heitän äitini sekä siskoni Helsinkiin (eikä bensat mene kokonaan omasta pussista). ;)

    Ida-Antonia; Kiitos! :)

    Marjuli; Minulla ei ole koskaan imetys vienyt kiloja, vaikka olen imettänyt kaikkia suht kauan. Ei tosiaan voi siis siihen luottaa.
    Tsemppiä sinullekin!, muista keventää rauhalliseen tahtiin niin maitoa riittää. :)

    Anonyymi; Kiitän!

    Jarna; Tuo norsubody on ihan huippusöpö!

    Anni; Kivaa että koukutuit! :D
    Lelusaavi on ostettu Jyskistä, maksoi huimat 3,50e.
    Meillä on noita pihallakin pari, viime kesänä Jyskistä nekin ostettu ja ovat kestäneet huippuhyvin ulkonakin.

    Päivi; Kiitos ja kiva kun jätit nyt merkkiä käynnistäsi, kommentoi ihmeessä useamminkin. :)
    Minusta tuo Ticketin takki istuu kivasti Oliverille, ei siis ole mikään liian leveä malli.
    Oliverin takki on 128cm ja pituutta pojalla on nyt n.123,5cm. Takki ei siis ole yhtä reilua mitoitusta kun Ticketin haalarit.

    -A-d-é-a-; Kiitän! Kaunis nimi teidän pienellä. :)

    Katja; Kerkesin kerrankin napata, kun Emil keskittyi "pelaamaan" jotain ilmais minipeliä. ;)

    Aamunkukka; Kiitos! :)
    Minua ei kyllä kävelemään saa mikään, en vaan tykkää. Heh.
    Mutta kuntopyörä täytyy taas kaivaa tohon olohuoneen nurkkaan ja ottaa spurtteja sillä.
    Siis sitten ensi kuussa. ;D

    VastaaPoista
  16. Anonyymi;
    Tarkoittaako se että rakastaa ostaa lasten vaatteita sitä että niiden vaatteiden täytyy olla jotain tietynlaisia?
    Eikö voi vaan rakastaa ostaa lasten vaatteita jotka miellyttää omaa silmää ja on omaan makuun lapselle sopivia ja lapsenomaisia?
    Eli kyllä, rakastan ostaa lastenvaatteita. Sellaisia josta minä pidän. ;)

    Ihan perustavallisista värikkäistä vaatteista pidän. En halua ostaa edes kauppatakeiksi tylsiä villakangas yms. synkkiä takkeja lapsille ja koska en ole löytänyt yhtään silmääni miellyttävää muka "tyylikkäämpää" värikästä kauppatakkia pojille, niin meille menee aivan hyvin Ticketin ja Reiman perustakitkin. Huolehdin kuitenkin siitä että vaatteiden sävyt sattuu hyvin yhteen ja ne on puhtaat ja ehjät.
    Tyylikkyyskin on varmaan katsojan silmissä..

    Me asutaan maalla ja ne kauppakäynnit tehdään tuohon paikalliseen s-markettiin.
    Ja voin kertoa että meidän pojilla on yleensä ne tyylikkäät vaatteet, koska suurimmalla osalla lapsista näkee täällä kaupassa toppahaalarit tai muut yhteensopimattomat vaatteet päällä.
    Niin ja niissä Kuomissa..
    Meillä ei kuomia ole, eikä tule. ;)

    VastaaPoista
  17. Voi kamalaa, siis että Ruotsissa puetaan lapset paljon tyylikkäämmin :D Meillä kyllä mennään ihan keskustaankin toppahaalarissa ja vielä kuomat jalassa, auts :D Ja minä sentäs olen kuvitellut olevani keskivertoa kiinnostuneempi lastenvaatteista ja tuollaisia tyylivirheitä teen! Hyii sentäs :D

    VastaaPoista
  18. Erikoinen kommentti tuolla anonyymillä, jäin ihmettelemään. No ei se mitään, täällä toinen, joka pukee lapsensa perusjunttikamppeisiin sävy sävyyn. :D Se mikä miellyttää omaa silmää, ei aina miellytä jonkun toisen silmää. Näinhän se menee.

    Ihania kuvia pojista ja vaatteista. Itsekin olen ihastunut tuohon Reiman kuosiin, kun siihen saisi niin kivasti yhdistettyä pirteän vihreät asusteet. :)

    Niin ja tsemppiä kilojen karistamiseen! Mulla on hävinny muutama kilo ihan vain vettä, kasviksia, marjoja ja hedelmiä lisäämällä. Muutenkin olen pyrkinyt järkevöittämään ruoka-annoksia ym. Liikunnasta kun en minäkään ihan kauheasti välitä (tuntuu pakkopullalta), niin olen päättänyt aloittaa hiljalleen ruokaremontista. Jospa se liikuntakin joskus alkaisi enemmän kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
  19. Meillä kanssa Kasper pienenä istuskeli kaikennäköisissä koreissa/laatikoissa ja pelaili pleikkaa tai Gameboyta.
    Mun pitää aina laittaa kauppakassit keittiön pöydälle, kun muuten Emilia vetää sisälmykset pitkin lattiaa ja osan heittää vähän pidemmällekin :o)

    VastaaPoista
  20. Ehheheeh... ;D

    Kivoja kuvia ja pirteitä värejä, tuo Ticketin pipo on musta niin kiva.

    Tsemppiä painonpudotukseen. Mulla samat mielessä. Syksyllä jo alotin ja nyt taas joulun jälkeen ruotuun paluu. Lujassa vaan meinaa viimeiset raskauskilot olla. =/

    VastaaPoista
  21. Marjuli; Hyi sinua! ;D

    Henna; Juu ihan perujunttipuettuja poikia meiltäkin löytyy. :D

    Niinpä, eihän siihen paljoa tartte. Tarkastaa vaan omaa ruokavaliota ja keventää. Tsemppiä sinullekin jatkoon!

    Pirjo; Työläs kauppa apuri teillä. :D

    Katri; Sanos muuta, minulla on aina aieemmin ollut helpompaa tämä "raskaskilojen" (syytetään siis vielä niitä) pudottaminen, mutta ei vaan meinaa saada itsestään otetta.
    Tsemppiä sinullekin! :)

    VastaaPoista
  22. Ihanan värikästä, siitä juuri minäkin tykkään meidän pojalla! Onko tuo Tutan norsubody uutta vaiko vanhaa mallia?
    Tsemppiä painonpudotus projektiin!

    Piiputi

    VastaaPoista
  23. Piiputi; Tämä Tutan norsubody on ihan uutta Tuttaa, juuri viikko sitten ostettua. :)
    Kiitos!

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)