lauantai 19. syyskuuta 2009

Talvikenkien pohdintaa


Talvikengät lapsille, niitä olen pohtinut nyt.
Kun olen melkosen tarkka lasten kengistä, niin yleensä haluan että jokainen saa uudet ja hyvät kengät per kausi (jos siis entiset ei mahdu). Kakkoskengiksi saa kelvata veljen vanhat, jos ne on vaan säilyneet siistissä kunnossa.
Talveksi suosin Goretex kenkiä ja toisiksi jotkut siistimmät (ja pienille läpöiset) nahkakengät.

Lisäksi olen suhteellisen nirso, kenkienkin täytyy siis sopia ulkovaatteiden väritykseen. ;)
Tämä onkin hankalaa, koska eihän mistään löydy esim. Goretex kenkiä kivoissa väreissä. Pojille ne suurinpiirtein kaikki mustaa tai harmaata. Tytöille sentään löytyy pinkkiä, lilaa, punaista (no menee pojallekin) ja vaaleanpunaista.
Miksi kummassa pojille ei saa vaikka vihreitä, oransseja, turkooseja ja muita iloisia värejä?? Tosi kummaa!
Onneksi sentään ruskeita saa edes vähän, joten ne sopii meille parhaiten kaikkeen.

Näin syksyisin monet puljut, esim. K-kenkä, Sokos ja Citymarket on yleensä tarjonnut kivat Goret tarjoushintaan. Näistä olenkin monesti ostanut pojille kengät.
Näyttää olevan nytkin Eccot ja Vikingit ainakin K-kengässä ja Sokoksella tarjouksella. Sokoksen mallit ei kuitenkaan innostaneet. K-kengän Eccot saa sivujen mukaan ruskeana, niitä voisin käydä kurkkimassa.

Ongelman muodostaa minulle eniten se, että eihän täältä maalta mitään kenkiä saa!
Lähikaupungissa ei ole niissä kahdessa kenkäkaupassa ollenkaan lastenkenkiä (ihan totta!) ja Sokoskin lopetti lasten osaston. Jäljelle jää siis vain Cm, Prisma ja Intersport. Näistä saattaa hyvällä tuurilla kivat saada, mutta harvemmin.
On siis lähes pakko turvautua nettikauppoihin.
Minusta kengät voi ostaa nettikaupoista siinä missä vaatteetkin. Toki voi sattua väärä koko tai kengät voi ollakin huonot, mutta saahan ne palauttaa tai vaihtaa. ;)

Etsin siis nyt netistä lasten kenkiä myyviä kauppoja ja löysinkin pari kivaa uutta, tässä siis saldoa;


Ihania kenkiä löysin vaikka kuin monet PikkuJalat nettikaupasta, sieltä meille varmaan tilataan parit popot!
Nämä huiput nahkaiset tähtikengät löytyy sieltä, merkkinä Bisgaard.


Nämä Primigi merkkiset kengät sais tulla vaikka heti meidän 8v:lle.
www.pikkujalat.fi
Onko tuo Primigi muuten hyvä merkki?, muistan lukeneeni että yleensä on. Meillä ei ole vielä ollut kokemusta..


Tai nämä kävis kanssa (sama kauppa & merkki).


Nämä villavuorelliset Reguila merkkiset olisi nätit Emilille, tosin Emilin kengät on jo hankittu..
Ihan uusi ja outo merkki?
Nämäkin Pikkujalat nettikaupasta.


Näissäkin värit kohdillaan. Merkkinä Primigi ja löytyy Bambolinon nettikaupasta.


10v:lle taas sopisi nämä mustat Eccot.
Kuva napattu Barnskospecialisten.se sivulta.




Tai sitten nämä Vikingit (myös Barnskospecialisten).



Tytöille saisi sieltä ihanat pinkit!!


Kavatit on meillä olleet tosi hyviksi todetut. Kestävät ja lämpimät.
Nämä löytyisi Brandos.fi




Ellokselta saisi myös Kavatin kenkiä, jos vaikka alelappusella tilaisi.. ;)


Neljän lapsen perheessä hyvien kenkien hankinta onkin sitten aikas kallista, vähän siis pitäisi miettiä myös hintaa. Laskin tuossa että jos ostan neljälle lapselle hyvät talvigoret, jotka maksaa n.80e/kpl niin sehän tekee jo 320e!
Tosaalta hyvät kengät säilyy yleensä hyvinä ja ne jää sitten todella siisteinä kakkoskengiksi seuraavalle. Jotkut jopa niin siistinä että on sitten olleet kuitenkin ne eniten pidetyt seuraavalla.


Mites teillä on talvikenkäasiat, mietinnässä vai jo hankittuna? :)





25 kommenttia:

  1. Siskoni toi juuri pojalle Vikingin Goret, bongattu ehkä juuri Prismasta. Ja ne tavallisen tylsät harmaat!

    Meillä oli viime talvena sama merkki molemmilla, tosin molemilla punaiset. >Senpä takia tuo harmaa tuntuukin ihan kivalta.

    Vikingin goret meillä on ollut lapsilla varmaan joka talvi. Yleensä olen ostaniut jossain vaiheessa Prismasta tai CM:sta, koska siellä on aina joku ale sattunut silmiin. Ja tuntuu, että kenkäkaupoissa ne ovat kalliimmat.

    VastaaPoista
  2. Talvikengät edelleen harkinnassa, kuten myös talvihaalarit ja muut talvivermeet! Kavatit tulee varmaan meille ja jotkut Goret hoitoa varten.

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas näistä esittelyistä, tosi kivoja kenkiä olit valkannut!

    Minä hamstrasin alkuvuodesta Barnskospecialistenista mm. Kavatit ja Vikingin thermobootsit halvalla pojalle ja näyttää että kokoarvio meni aivan nappiin. Tytölle on kenkiä kertynyt myös viime talven alesta (mm. Tepsut ja Vikingin goret) ja jotain (mm. ne kuuluisat Tutta -popot) on tullut nyt syksyllä hankittua. Mutta pojalle täytyy vielä ne Vikingin goret hankkia jostain alennuksesta, viimeistään Hulluilta päiviltä (?). Niin, ja pääsin käymään vastikään työmatkalla Ranskassa ja sorruin molemmille ostamaan nahkaiset hienostelu-ihanuudet. Oli muuten melko ihania kenkiä siellä tarjolla lapsille!

    Tulppaanisipuli

    VastaaPoista
  4. Talvipopot on viime talven alesta ostettu, kuten muutkin talvivermeet.
    Ei tarvitse juu pohtia...

    VastaaPoista
  5. elloksen alelappuja -50% tuli mulle kolme, joten molemmille pojille tilasin sieltä kavatit (ja itselle takin :) sitten pojille tulee vielä tepsut ja mahdollisesti vielä jotkut muut. ja taitaa olla jotain alesta ostettujakin kaapissa...kivoja kenkiä olet löytänyt! mä en jaksa kenkiin oikein muuten panostaa kuin että ovat laadukkaat ja toimivat. mutta kiva kuulla, että suomalaisia nettikauppojakin löytyy, joissa kenkiä.

    VastaaPoista
  6. Tänään vilkaisin Prisman kenkäosastoa...plääh...ihan syyskenkiä tytölle;yhtiäkään nahkaisia en löytänyt,kaikki keinomatskua tai tekstiiliä(?!).
    Suomen syksy, talvi ja kevät asettaa kovat vaatimukset niin lasten kuin aikuistenkin kengille, joten rutkasti tulen kuluttamaan omien kenkieni pohjia etsiessäni lapsille niitä kivoja-kestäviä-laadukkaita-alle sadan euron-kenkiä...mitä isompi koko sitä kalliimmat kengät...

    VastaaPoista
  7. Meillä vielä harkinnassa ja osa hankittuna. Viime talvena kuopuksella jäi goret lähes käyttämättä. Eniten pidettiin Kuomia ja talvikumppareita, olosuhteet oli joko pakkasta tai sitten pelkkää mutaa. Voi olla, että tänäkin vuonna Kuomat on ykköset.

    VastaaPoista
  8. Talvikengät hankkimatta, ajatus kyllä on muhimassa.

    Aah ihanat tähti kengät, sopii just nyt mulle/meille;).

    VastaaPoista
  9. Shaoli; Ei harmaissa mitään vikaa ole, jos ne sopii muuhun talven vaatetukseen ja teillähän ne tosiaan sopii. ;)
    Ja tosiaan vanhimmalle meilläkin kävis just mustat tai harmaat, hänelle kun ei ole ruskeaa täksi talveksi.
    Mut just kokoon 35 asti saisi olla niitä värikkäämpiäkin enemmän.

    MrsAgatha; Kavatit on kyllä tosi hyvät ja vielä helpot pukeakin!

    Tulppaanisipuli; Siis tuo olisi niin hyvä jos onnistuisi aina alesta hamstraamaan seuraavaa talvea varten, minä sain peräti yhdet eli Emilin goret viime talven alesta ostettua.
    Ai niin hulluilta päiviltäkin saattaisi saada, mutta se on taas just kun itse ei pääse mittailemaan yms. Höh!
    Voin vaan kuvitella mitä ihanuuksia Ranskasta saa! Huoh.. ;)

    Poikien äiti; Oho, sinuahan on oikein triplasti muistettu! Ei vaan minulle ole tullut muuta kuin yksi ja sekin vain -40%. :O

    Niinu; Täällä on Prismassakin ihan surkeet valikoimat. Nyt sentään on yhdet Eccot ja Vikingit tytöille ja pojille, mutta siihen se jääkin.
    Minä olen jotenkin hurahtanut lasten kenkiinkin, ne täytyy olla toimivat, hyvät ja vaatetukseen sopivat. ;)

    Katja; Meillä ei ole ollut kuin yhdet Kuomat joskus kun esikoinen oli pieni ja talvikumpparitkin ostin ihan ensimmäiset nyt vasta Emilille. :D

    VastaaPoista
  10. Meillä on ollut Primigiltä parit nahkakengät ja ne ollut kyllä tosi hyviä. (mm. nuo aika monessa kuvassa vilahtaneet hopeanväriset kevät/syys) nilkkurit.) Yhdet talvigoret on hankittu myös ko. merkiltä, mutta niistä ei siis vielä ole käyttökokemusta.

    VastaaPoista
  11. Samat pohdinnat on täällä käynnissä. Siihen on jo päästy, että niiden on melkein pakko olla mustat. Ehkäpä mustat Tepsut, vähän tylsää siis. Ihania kenkiä ole netistä löytänyt, etenkin nuo tähdelliset.:)

    Omat talvikengätkin on mietinnässä. Syksykengätkin on vielä ostamatta, kun riittävän hyviä en ole lötänyt...

    VastaaPoista
  12. Täällä myös talvikenkäpohdintaa. Kuopukselle jo löysin, saa tosin nähdä meneekö ne sitten kakkoskengiksi vai pääsevätkö ykköskengiksi. Keskimmäiselle ja esikoiselle pitää hommata vielä. Viime talven kenkiä soviteltiin, niin menevät kakkoskenkinä - onneksi. Samaa minäkin aina tuskailen, että pitäisi värit sopia muihin talvivaatteisiin.

    Minä olen kauhistellut, paljonko saan rahaa kulumaan kolmen lapsen talvivaatetukseen, mutta onhan tosiaan perheitä, joissa on enemmänkin lapsia, kuten teillä, joilla vastaavasti sitä rahaa menee sitten enemmän noihin. On ne kyllä melkoisia summia mitä sitä uppoaa kun tietynlaiset vaatteet haluaa, mutta hintansa väärtihän ne ovat :-)

    Tsemppiä sinnekin talvikenkäpohditaan. Kyllä ne oikeat kohdalle aina jossain vaiheessa osuu. Kiitos noista nettikauppavinkeistä. Pitää itsekin kurkistella niiden tarjontaa.

    VastaaPoista
  13. Täällä toinen samanlainen :D En miekään tykkää pojilla mustasta ja harmaasta (kengissä). Noita Brandosin Kavateja oon miettiny. Brandosilta on tulossa Amalialle syysgoret nyt lähipäivinä. Tilaus ainakin on jo lähtenyt tulemaan.....

    Miksei vois ostaa nettikaupoista ? Yleensähän sisäpohjan koko mainitaan ja lähes joka kodista löytys mittanauha. Joten minusta kätevää kun ei tarttee lähtä muksujen kanssa kenkäkauppaan :D

    Ja kallista on juu ! Kuudelle ei osteta kyllä yhtaikaa joka syksy ja kevät kenkiä. Onneksi isommilla tytöillä ei enää (toivottavasti) jalka niin kovin enää kasva että käyttöikää on paljon !

    Amalialle vielä metsästän pukuun sopivia talvikenkiä. Kuomista en lämpene...

    VastaaPoista
  14. Meillä kuopukselle on odottamassa esikoisen vanhat tepsut ja elefantenin goret. Molemmat on niin hyvässä kunnossa, etten uusia ole ajatellut ostaa, ellei nuo sitten ole aivan liian isot talven koittaessa. Mutta ehkä tartteisi jotkut välikausiversiot tähän väliin.

    Isommalle sitten ei ole vielä kuin vikingin välikausigoret valmiina. Jos ei marketeista, Sokokselta, Carlsonilta tai K-kengästä sopivia löydy, tilaan varmaan taas Kavatin nettikaupasta. En ole vielä kauppojen valikoimaa tarkkaan tutkinut, kun en ole muistanut piirtää jalkamallia matkaan...

    VastaaPoista
  15. Sulla on Mia niin monelta talvelta jo käyttökokemuksia, että postaatko vielä itsestäsi parhaat/kestävimmät lastenkenkä merkit? Koska siitähän sä huomaat heti,mikä merkki/lesti on teille paras.

    Itseäni mietityttää nuo korkeat varret noissa viking/ecco/kavat-malleissa. Ovatko oikeasti toimivat, etteivät hankaa lapsen ihoa rikki? Meillä ei ole vielä noin korkeavarrellisia talvikenkiä ollut.

    Primigi ja Bisgaard ovat laadultaan erittäin hyviä kenkiä. Niistä vain sun kannattaa lesti/mitoitus tarkistaa ennen tilausta, jos näihin päädyt.

    Meidän pojille yksi parhaista merkeistä on SuperFit. Heidän mallistoaan saa jo hyvin suomesta, eli k-kengät, andiamot, Stockka jne. myyvät niitä. Niissä on parasta ehdottomasti materiaalien laadukkuus, eli ovat tukevat kengät kuitenkin tehtyinä pehmeistä ja laadukkaista materiaaleista. Meillä on kanssa talvikenkien osto edessä mutta en uskalla vielä tilata. Odotan ainakin lokakuulle ja mittaan jalat vasta sitten;-):-)kuopuksen jalka kasvaa kohta esikoisen kiinni...

    VastaaPoista
  16. Oliviah; Hyvä tietää. Ihastuin noihin kaikkiin ruskeisiin Primigin kenkiin ja uskon että niitä meille ainakin yhdet tulee.

    Helmi; Minä ostin pari vuotta sitten itselleni kunnon kotimaiset talvikengät. Maksoi aikas paljon, mutta on olleet tosi hyvät ja lämpimät. :)

    Satu; Ihan totta, rahaa palaa. Onneksi entisistä hyväkuntoisista saa sitten hyvin kun myy eteenpäin ja sitten kun kerralla ostaa laatua ja silmää miellyttävää, niin tulee säästettyä pikkuveljillekin.

    Äiti kuudelle; Muistan kun joskus vauvan blogien puolella joku kritisoi sitä että ostan kengät nettikaupoista. Minusta siinä ei ole mitään kummaa kanssa. Tosiaan koon saa mitattua ja monet nettikaupat ilmoittaa tosi hyvin pohjallisen mitan. Saahan sitä kysyttyäkin, jos joku epäilyttää.
    Toisekseen monien merkkien lestit tietää jo etukäteen, kun on kokemusta.
    Minusta on muutenkin kivempää testailla kengät kotona, kun lähteä poikien kanssa kenkäkaupoille. ;)
    Minäkin luulen että vanhimmalle saattaa mennä viime talviset tämänkin talven, pitää sovittaa.

    Muuten millanen se teidän kenkäkauppa siellä on? (eikös siellä ole sellanen..), onko siellä lapsille laatukenkiä?

    Perla; Tosiaan pienen kengät jää etenkin hyvässä kunnossa seuraavallekin, meilläkin jäi Emilin viime talviset uudenveroisina myyntiin (huutiksessa).

    VastaaPoista
  17. Kavatin kengät meilläkin on hyviksi havaittu, nyt uutena ekaa kertaa meillä eccon kengät-kuopus vielä tarvitsisi goret ja sitten etsimään jotain toisia kenkiä, millainenhan talvi tänne lounais-suomeen sitten suodaan..

    VastaaPoista
  18. Kivat kenkäkauppalinkit, Pikkujalat ja Bambolino olivat itselleni ihan uusia.

    Meillä ei ole vielä talvikenkiä hankittuna ja keskimmäisellä on vain kahdet ohuet nahkakengät, joten hän tarvitsee vielä välikauteen sopivammat kengät.

    Ne tähtikengät ovat tosi makeet. Meillä on ollut muutamat Primigit. Ei ole mitään huomautettavaa, mielestäni oikein laadukkaat. Talvikäytössä meillä on yleensä Eccot, Vikingit tai Superfitit. Ja väreinä lähes aina jotain tylsää.

    Esikoisellani on kapea jalka ja olenkin ostellut hänelle mm. Timberlandin tyttöjen kenkiä. Viime talviset nahkasaapikkaat menevät vielä. Niissä ei ole mitään tyttömäistä, aika rouhea solkikoriste ja ihana karvavuori. Kotona ei tietenkään parane mainita, että hups äiti osti tyttöjen kengät. Mä olen aikeissa ostaan pojan lilaan talvihaalariin jälleen tyttöjen kengät :)

    VastaaPoista
  19. Olet kyllä löytänyt ihania kenkiä nettikaupoista!!

    Meilläkin olisi talvikenkien osto edessä. Esikoiselle on yhdet Reiman ruskeat kengät alesta ostettuna, mutta jotkut toiset ainakin tarvitsee vielä. Kuopukselle ei ole mitään. Täällä päin ei oikein ole hyviä lasten kenkiä myynnissä, joten pitää lähteä metsästämään niitä vähän kauempaa.

    VastaaPoista
  20. Aamunkukka; Voisin laittaakin enemmän juttua kengistä, kiitos ideasta! :)
    Meillä on ollut nimenomaan lähes kaikki talvikengät korkeavartisia ja hyvin ovat toimineet. Pojat ei ole koskaan valittaneet että kenkien varret painaisi eikä iho ole mennyt mistään kohtaa rikki.

    Meillä poikien jalkojen lesti on kaikilla suht normaali, ei siis mielestäni mikään kovin kapea eikä myöskään leveä. Aika monet kengät siis sopii lestiltään meille.
    8v:llä on kapein jalka jos tarkkoja ollaan ja hänelle istuu parhaiten juuri Eccot, Superfitit ym. Mutta voi pitää muitakin merkkejä.

    Zallaah; Meillä on Eccoista vain hyviä kokemuksia, laadukkaat ovat olleet aina.

    Marita; Ihanaa lila talvihaalari pojalla, vau! :) Mitä merkkiä?
    Ja tyttöjen kengät käy moneti mainiosti myös pojille, esim. ruskeita kenkiä löytyy enemmän tyttöjen mallistoista ja niitä voisin minäkin ostaa ihan hyvin pojille.

    Sifia; Se on kyllä niin kurjaa, kun joutuu kenkiä hakemaan kaukaa. Luulisi että lasten jalkoihin panostettaisiin enemmän!

    VastaaPoista
  21. Kivoja kenkiä olet bongaillut.

    Talvikenkäostokset on vielä edessä.
    Goreja on hyvin saatavilla, mutta joka vuosi on tuskaa etsiä lämpimiä talvikenkiä. Nyt kun koko on ehkä 31 on varmaan mahdotonta löytää hyvät ja kohtuuhintaiset.

    Mielestäni goressa pitää olla korkea varsi, ettei hörppää vettä sisään lätäköstä, lyhytvartiset jää siis kauppaan.
    En myöskään viehäty pinkeistä yms. kengistä. Kamalinta on, jos ne on yhdistetty punaiseen/liilaan/ v.punan sävyisiin pukuun ja asusteisiin.
    Tummat kengät ovat ihan kivoja, tosin voisihan niissä olla enemmän värikkäitä yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  22. Miia : meidän k-kenkä on tosi ihana ! Olen monasti tehny kaupunkireissun ja palannut tyhjinkäsin. Sitten se kaivattu kenkäpari on löytyny meidän omasta kaupasta :o)

    Keväisin ja syksyisin siellä on todella hyvät aletkin !

    Nyt kesällä ostin ihanat KAVATin sandaalit Emilille. Hintakin oli kohdillaan. Normihinnalla ja jotain 40e ne maksoivat.

    Ja häihin ostin kaikille lapsille uudet kengät + itselleni eikä ollut paha hinta.

    Tervetuloa katsastamaan valikoima ;o) Ja bonuksena myyjä on ihana ja asiantunteva. Tänään olisi tarkoitus (jos ehtii) lähtä katsastamaan mitä sielä löytyy. Toivorikkaana säästän isojen tyttöjen talvikenkäostokset tuohon lähikauppaan kun tiedän et sieltä takuuvarmasti löytyy ;o)

    VastaaPoista
  23. Äiti kuudelle; Hyvä tietää, täytyy siis poiketa sinne kun nyt tässä pariin-kolmeen otteeseen siellä syksyn mittaan ajaelen. ;)

    VastaaPoista
  24. Pitkästä aikaa kurkkasin tänne (en ehkä aikaisemmin ole kommentoinutkaan).

    Talvikenkiä en ole vielä ehtinyt ajattelemaan. Isommalle pojalle sopii toistaiseksi viime vuoden kengät. Tosin niin sopi viime vuonnakin tähän aikaan, mutta ei enää talvella.

    Hyvännäköisiä kenkiä.

    Itse suosin mustia tai ruskeita kenkiä. Vaatteissa saa olla väriä, mutta kenkiin en niitä kaipaa. Hillitynväriset kengät sopivat paremmin eri asuihin.

    VastaaPoista
  25. PikkuSanna; Kivaa kun jätit puumerkin. :)
    Tosiaan se on kyllä totta, että mustat ja ruskeat kengät käy sitten kaikkeen. Kyllä niitä meilläkin suositaan, mutta joskus ois kiva ostaa jotkut värikkäämmätkin. ;)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)