perjantai 18. syyskuuta 2009

Perjantain pojat samiksissa


Se on taas perjantai, ihanaa!
Tuntuu että koko viikko on ollut yhtä menoa ja touhua (sekä väsymystä). Viimein saa hengähtää ja ottaa viikonlopun rennosti. Eli kyllä kotiäidilläkin välillä pitää kiirettä. ;o)

Huutisjuttuja on tullut pitkin viikkoa lisäiltyä ja tänään taas täytyy jatkaa urakkaa. Lisään sen Oliverille ostetun Ver de terren haalarin kanssa myyntiin, se ei vaan ole minun mieleen ja tosiaan Oliverille liian reilukin. Meidän 8v sovitti sitä muuten eilen ja mahtui vielä hänellekin, vaikka olikin hiukan nafti. Heh.
Mutta siis kurkkikaa lisäyksiä ja Satu tais olla kiinnostunut tuosta haalarista, niin sieltä voi huudella pois.

Noita myytäviä kun on naputellut huutikseen, niin iskee tosi harmitus että miksi nyt ei saa yhtä kivoja vaatteita Lindexiltä. Vuosi sitten sai niitä kaikkia ihania paitoja; Siilejä, oravia, autoja ym ym. Nyt koko kauppa on lähes kokonaan tylsää täynnä!
Onneksi ostin silloin joitain jo isompaa kokoa ja nyt sitten saadaan pitää myös niitä ihanan lapsellisia ja värikkäitä vaatteita.

Lindexillä muuten myyjätkin on tätä ihmetelleet. Just lastenvaateosaston vastaava kertoi viimeksi että ne uusretrot möi todella hyvin ja nyt tämä uusi mallisto ei ollenkaan niin hyvin.
Tästä suivaantuneena laitoimpa minäkin (Shaolin jalanjäljissä) Lindexille palautetta, jossa toivon taas värejä ja kivoja kuvioita örkkimörkkien tilalle.
Sain vastauksen, jossa kerrottiin että viestini on laitettu eteenpäin ja kiitettiin palautteesta. Lieneekö tuolla siis vaikutusta, mutta ainakin on nyt jotain tehty sen eteen että saataisiin taas lapsille lasten näköisiä vaatteita! ;)


Pojat on siis tänään erivärisissä samiksissa, niissä vuoden takaisissa Lindexin paidoissa. Oliverin velouritkin on jemmaan jo aikoinaan ostetut 122cm ja nyt käyttöön otetut (onneks jemmasin). Emilin velourit uutta mallistoa.


Iiks ihanat siilit, äiti ja pojat tykkää! :)

19 kommenttia:

  1. Täytyy varmaan itsekkin laittaa Lindexille viestiä tuosta vaatevalikoimasta. Olen meinaan kanssasi täysin samaa mieltä. Nuo siilit oli vaan niin ihania. Tosin oma suosikkini oli se keltainen siilipaita. :D

    VastaaPoista
  2. Täydet peesit täältä. Viime syksyn siilit ja autot oli ihania. Nyt ei Lindexissä ole yhtään mitään!! Laitan kans palautetta :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat siili -pojat samiksissa:), hyvän tuulen tuovia kuvia!

    VastaaPoista
  4. Komeat iloiset pojat!

    Mä kaipaisin lähinnä enemmän värivalikoimaa. Ja että värit olisivat suht. puhtaita, eivät sellaisia likaisenvhreitä ym.

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä edellisten kanssa!

    Itse kohtasin myös uuden ongelman: meidän 5v:lle Lindexin velour-huosut on jo niin sopivat, että uusia sen kokoisia ei kannata ostaa. Mutta mitä löytyy sieltä seuraavalta osastolle tuon ikäiselle LAPSELLE, ei mitään ei yhtään mitään!!!

    Tiedättekö siis kokeneemmat mistä sais isompaa kokoa edullisia velour-huosuja? Siis Lindex-hintraan vai onko mahdoton yhtälö????

    VastaaPoista
  6. Samaa mieltä olen kanssanne. Aiemmin väitin, että kyllä pojillekin löytyy kivoja, kun etsii. Nyt alan kääntää kelkkaani.

    Heti kun löydän jotain kivaa, ostan varastoon isommassakin koossa. Vaikka en hirveästi Lindexin vaatteista välitä, niin heidän raitapaitansa ovat mielestäni erinomaisia. Tänä syksynä oli kauniin vihreä ja ruskea raitapaita tarjolla. Kumpaakin ostin parissa koossa. Ei siis peräkkäisissä, mutta jos poika nyt parivuotiaana pitää ensimmäiset ja neljän vanhana toiset, niin en kyllästy. En kyllä tiedä, missä paidat aion säilyttää.

    Tytön vaatteiden kohdalla ei ikinä tarvitse näin tehdä. Kivoja ja kauniita vaatteita löytää enemmän kuin tarvitsee.

    VastaaPoista
  7. Pitäisiköhän minunkin laittaa Lindexille palautetta samasta asiasta... Ehkäpä voisin. Suloiset pojat suloisissa vaatteissa. :)

    VastaaPoista
  8. Mie kans! Nuo siilit on paljon kivemmat kuin ne örkkimörkit. yöks. Eikun palautetta naputtelemaan täältäkin... :)

    VastaaPoista
  9. Kaikki vaan nyt palautetta laittamaan, jos olisi sitten vaikutusta enemmän! ;)

    Lauruska; Se keltainen paita ruskeilla siileillä on minunkin ehdoton suosikki! Se meillä onkin molemmille pojille ja mahtuu vielä. :)

    VastaaPoista
  10. Oi miten suloiset poijjaat:)

    Minua harmittaa kun meillä nuo siilipaidat jäi pieneksi samantien:( Miksi niiden kokojen pitää olla niin ihmeellisiä Lindexillä? Saa mittanauhan kanssa kulkea ostoksilla:)

    VastaaPoista
  11. Meillä on kaikki viime syksyn Lindexit jääny jo pieneksi, lukuun ottamatta kalsareita.;) Osan myin pois ja jotain säästyi siskolle.

    VastaaPoista
  12. Samaa mieltä, kyllä on Lindexin valikoima köyhää. Onneksi raitapaidat ovat pelastaneet poikien vaatekaapit.
    Ihanat pojat :)

    VastaaPoista
  13. Höh, meillä ei ole tajuttu ostaa tuollaisia siilipaitoja varastoon :( On kyllä ihanat paidat! Taidanpa minäkin naputella palautetta niin saavat Lindexillä oikein ison kasan luettavaa :)

    VastaaPoista
  14. Kun näin poikien vaatteet,mulla oli pokassa pitämistä -sillä meidän Leevillä oli torstaina tismallaan sama asukokonaisuus kuin Oliverilla tänään :)
    Minäkin onnekseni hamstrasin viime syksynä tällaisen siilipaidan jemmaan ja se oli nyt tänä syksynä magee ottaa käyttöön!

    VastaaPoista
  15. Nuo on niin ihania! Ja paljon lähempänä siilit+oravat meidän pojan elämää kuin monsterit+hirviöt+tietokoneet.

    Mäkin pistin peliini koko ruotsin kielen taitoni (ja vähän enemmänkin, kiitos sanakirjojen), kun kirjoitin palautteen. Vastaus oli tosiaan tuo sama, että olemme pahoillamme, että mallisto ei miellytä ja laitamme palautteen eteenpäin.

    No, katsotaan, näkeehän sen myyntiluvuista...

    VastaaPoista
  16. Ehdottomasti kannattaa antaa palautetta. Asiakkaat äänestävät jaloillaan; eikös KappaAhl:a ole jo paljon värikkäämpi valikoima (samassa hintaluokassa) kuin Lindexillä?

    Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua Mialle ja suloiselle poika Poppoolle!

    VastaaPoista
  17. Hyvä hyvä!, kaikki vaan joukolla mukaan. :D

    dibsukka; Kiitos! :)
    Tarkkana saa tosiaan noissa kokoasioissa olla, aika hyvin olen nykyisin jo onnistunut silmämääräisesti katsomaan onko oikeaa kokoa meille tai kannattaako ottaa jo isompi. Yleensä otan suosiolla sen isomman, menee sitten varmasti.

    Pisku; Hyvä maku! ;)

    Aamunkukka; Kyllä Kappahlilla on nyt ollut kivempiä paitoja ainakin kuin Lindexillä. Paljon on kyllä sielläkin harmaata ja synkkää.
    Niin ja kiitos samoin teidän perheelle, ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Moi,

    sulla on kiva blogi! Oon välillä käynyt kurkkimassa, mutta en kommentoimassa. On tullut tehtyä blogisi ansiosta parit reissut Lindexille, viimeisin traktoripaitaa ostamaan. Mulla pojat ovat syntyneet 12/06 ja 3/09. Esikoiselle siis traktoripaidan ostin ja tykkää siitä aivan hulluna, kovemmanluokan auto(ym kone)mies kun on :)

    Satutko tietämään onko Lindexille tullut / tulossa myyntiin mokkasiinejä?

    T: äiti ja pienet pojat

    VastaaPoista
  19. Äiti ja pienet pojat; Kiitos!, kivaa kun käyt lukemassa. :o)
    Se traktoripaita onkin tosi kiva, varmasti autopoikien mieleen. ;o)

    Tarkoitatko varmaan niitä "sukkatossuja" noilla mokkasiineillä?
    Muistan että niitä ainakin oli vasta muumit kuvioilla, mutta taisivat mennä aika nopsaan. En muista kyllä muita nähneeni.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)