torstai 3. syyskuuta 2009

Mistä ne ostokset sitten lähti..


Koska ensi sunnuntaina otan ja pyyhällän Tuusiksen luo eteläiseen Suomeen, päätin käydä poikkeuksellisesti tänään ostamassa ne ostoslistalla olleet patjan (8v:lle) ja televisioon kuulokkeet. Ettei sitten enää viikonloppuna onnistuisi reissurahojaan tuhlaamaan.. ;)

No kuinkas siinä sitten kävi...
Patja löytyi juu, mutta ne kuulokkeet ei löytyneetkään siitä vikasta kaupasta, jonne sen ostoksen tekemisen fiksusti jätin. Järkevää!
Ja juuri ne olisin tarvinnut, kun en voi täällä yöllä toisten nukkuessa katsoa digiboksilta BB:tä voluumit katossa ja siinähän pitää olla ääntä jotta saisi välillä selvää puheesta. Jep jep, koukussa olen (itseasiassa kaikenlaisiin reality sarjoihin).. ;D

Eli siis kuulokkeita en saanut, mutta kaikkea muuta kivaa kyllä. Oli sit pakko ostaa, vaikkei pitänyt rasittaa reissubudjettia. huoh..


Kauppakaverina mukana oli Oliver ja Emil. Emilistä nappasin kuvat, Oliver meni jo menojaan..
Emilillä Nova star farkut, Tutan froteehuppari, Kappahlin pipo ja Name It tennarit.


Koska en ole löytänyt Oliverille vieläkään yhtään tosi kivaa haalaria (kaksi on ostettava) ja KappAhliin poltteli taskussa 25% alelappunen, niin menin ja ostin tämän.
Koko on 122cm. Sovitettiin myös 128cm ja se oli lahkeista ihan liian pitkä, vaikka olisi muuten mennyt. Haalari tuntuu olevan mallia pitkät lahkeet ja lyhyehköt/normit hihat.


Kirpparikierros tuotti myös tulosta.
Löysin Emilille just sen mitä haikailin ja harmittelin kun ei uudessa kuvastossa ollut. Eli H&M:n viime talven ruskea haalarin 92cm ja ihan kuin uusi! Hintaa oli kyllä 20e, mutta uudenveroisesta ihan sopivasti.
Tuusiksen Jossulle nappasin Exit välikausitakin 98cm 5e.


Ihmeitäkin tapahtui eli itselle ostin Lindexiltä ihanan pehmoiset ja löysän malliset farkut. Vaikka olen päättänyt että yhtään housuja en osta ennen kun kiloja lähtee, niin armahdin itseäni koska kaikista naisten farkuista sai 10e alea. ;)


Jyskistä nappasin vielä alesta kasan koreja 5e/kpl.
Mietin että saattaisin suihkutella nuo valkoisiksi ja ommella uudet sisuskankaat, mutta katsellaan nyt ensin mihin ne päätyy.


18 kommenttia:

  1. Tieädthän rakas että -J- tulee kommentoimaan sulle et miks sie kannat meille välikausitakin =) Mutta -J-:lle jo tiedoksi että meillä on tuo sama oisko 92cm ja se saa sitten listata sen huutikseen, -J- varmaan pomppii nyt innoissan ;) [oikeasti -J- olet mahtava!]

    Ihanaa että tulet tänne, en malta odottaa!!!

    VastaaPoista
  2. mekin katselimme tuota kappiksen haalaria ja vaikutti pätevältä. :)

    Laitahan joskus kuva siitä ihan päällä!

    VastaaPoista
  3. Minä en ole tänä vuonna hurmaantunut biggiksestä, ei ole juuri tullut katsottua.
    Ja sitä paitsi olen koneella aina siihen aikaan kun se tulee, eikä ohjelma ole tallentamisen arvoinen.

    VastaaPoista
  4. Ihanat vaatteet Emilillä, tuo pipo on ainut mitä olisin tuosta metsäkuosista halunnut, vaan ehti loppua. Ja pallofroteiset tutan vaattee <3

    Kiva tuo ruskea toppapuku, eikös ookki mukavaa kun joskus löytää just sen mitä on etsinyt :)

    VastaaPoista
  5. Mäkin oon miettiny meidän sällille tota KappAhlin haalaria jonkun toisen haalarin ohella. Pitäis vaan joskus päästä kauppaan ettei koot lopu kesken! =)

    VastaaPoista
  6. Paljonkas tuo kappiksen haalari maksoi? näyttää aika kivalta että vois vaikka harkita sen molon tilalta tuota.

    VastaaPoista
  7. Tuusiskin on täällä kovasti harjoitellut shoppailua, että pärjää sitten kaupoissa sun kanssa ensi viikolla; hyvä että vähän siis lämmittelit, ettei revähdä paikat kasseja kantaessa... ootte te aika mahdottomia...

    VastaaPoista
  8. Kivat nuo korit. Tää kaipailis kans tuommosia.

    Mulla sama BB:ongelma, pitäs ostaa kuulokkeet.. :)

    VastaaPoista
  9. Kuulokkeilla minäkin aina kuuntelen iltaisin kun katon tv:tä tai katotaan leffoja.

    VastaaPoista
  10. -J- & Tuusis; =D Siis pitäähän sitä lämmitellä ja testailla miten niitä kauppakasseja on parasta kannella. Heh..
    Joo ollaan me, ihan hulluja suoraan sanottuna! =D

    Ihanaa tulla sinne, ikävä kaikkia! <3

    VastaaPoista
  11. Hanna; testataan tänään ja nappaan kuvan. :)

    Marjuli; No on kyllä. :)

    Oliviah; Haalarin hinta oli 69,95e ja -25% alelapulla hintaa jäi 52,50e. Ei paha vedenpitävästä ja saumat teipatusta haalarista.
    Toivotaan että toimii kun pitää.
    Pitää meillekin vielä toinen haalari ostaa..

    Kuulokkeet on ihan parhaat, kun ei viitti telkkaria huudattaa lasten nukkuessa. Meillä tuo Emil on vielä aika herkkä heräämään.

    VastaaPoista
  12. Mia, mä kyllä Tuusikselle jo ehdottelin, että jos tulisitte raskaiden kauppakassien kantamisen päälle meille vaikka saunomaan ja verryttelemään hauislihaksia ensi viikolla - tenavakin on mummolassa syyslomalla ;)

    VastaaPoista
  13. Heh, mäki kävin just tänään ostaa tuon KappAhlin haalarin pojalle.:)

    VastaaPoista
  14. Heippa!
    Mulla on ihan sama vika... Ajattelin tuossa yksi päivä että nyt tällä viikolla en osta yhtikäs mitään. Noh, ykkösbonuslehtinen kolahti postilaatikkoon, enkä voinut olla käyttämättä hyviä tarjouksia. Tosin ne olisi pitänyt muutenkin ostaa ja alennuksella vielä sain ne! Mukaan siis tarttui Vikingin talvikumpparit ja uusi pyykinkuivaustelinen (toinen vanhoista vetelee ihan viimesiään). :)

    Noi Jyskin korit ovat ihanat. Pitää varmaan käydä ne(kin) :) ostamassa. Noille löytyy aina käyttöä...

    Oikein mukavaa reissua ja shoppailuintoa!

    VastaaPoista
  15. Mä jätin kauppaan tuon puvun, kun siinä on taas niin pitkät lahkeet ja meidän pojalla niin lyhyet jalat. Nyf.

    Pian tuo poika ei saa yhtään haalaria ensi talveen. No, onneksi on kuitenkin parit toppatakit valmiina.

    Miten muuten tuo vetskari, kun siinä päällä ei ole mitään läppää. onko siinä alla joku systeemi, ettei kosteus puske läpi?

    VastaaPoista
  16. -J-; Joo tottakai tullaan, kiitti kutsusta! :o)

    Helmi; Minä en Emilille viittinyt, kun sille on jo nyt se Molon haalari, sit tuo ruskea H&M ja tulossa kolmaskin. ;)

    Hanna; Kiitos! :) Miten se muuten aina sattuukin niin että silloin kun ei pitäis ostella, niin tulee kaikkee mitä just tarttee ostaa!

    Shaoli; Vetskarin alla on tuulilista, saa nähdä kunka pitää.. Tuleepahan testattua.

    VastaaPoista
  17. Ihania vaatetuksia olet taas löytänyt!! Mäkin olen etsinyt tuota h&m pukua ruskeana meille ja just ehkä 92cm. Vai onkohan nuo muuten miten isoa/pientä kokoa??

    Mä muuten katoin tänään ihan ekan kerran bb:tä ku mun isoveikka oli kyläilemässä iltasella ja katsoo sitä aina, joten oli munki sit pakko. ;) Aikaisempiakaan kausia en ole seurannut...saa nähdä onko huomenna taas pakko katella...jäinköhän koukkuun?? Mies ei kyl tykkää yhtään sit. ;P

    VastaaPoista
  18. Sifia; Minusta tuo on aika reilua kokoa, ei siis ainakaan pientä. Toivottavasti löytyy teillekin jostain!
    Minä tykkään BB:stä, biletykset ei kiinnosta, mutta se muu toiminta. Siis se miten ihmissuhteet kehittyy yms.
    Meilläkään mies ei ymmärrä/tykkää koko sarjaa yhtään! ;)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)