keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Ihanimmat ikinä


Sini ja Jarna heitti haasteet jo päiviä sitten, tartun nyt niihin.

Sinin haaste meni näin;
"Ajattelinkin, että jos jokainen kertoisi, mitkä ovat teidän perheen luottokamat. Ne mitkä ostetaan joka vuosi ja todetaan aina yhtä hyviksi ja toimiviksi. Haalareita, kenkiä, aluspukuja, lastentarvikkeita, tietyn merkin vaatteita yms yms."

1. Lindexin velourhousut.
Näitä meillä ostetaan joka koossa ja värissä. Ihan huiput laadultaan, jää seuraavallekin käyttäjälle ja hinta on kohdillaan.
2. Ticket to heaven Plan rain puvut.
Ihan loistavia! Menee kesälläkin sadevaatteina, syksyllä fleeceä alle ja on lämmin. Käyttöaika siis pitkä ja lisäksi kestäviä ainakin meillä.
3. Goretex kengät ja vedenpitävät ulkovaatteet.
Kuravaatteita ei meiltä juurikaan löydy ja kumppareita pidetään tosi vähän. Kyllä nekin löytyy, mutta en kamalasti tykkää niitä pitää.
4. Reimatec rukkaset.
Hyvin käteen istuvat ja kestävät. Pysyy isoillakin ne plussa malliset sormikkaat ehjänä, kun halpis merkit on viimestään 2vkossa puhki.
5. Jonathanin rukkaset ja housut.
Hinta-laatu kohdillaan, kestävät. Etenkin teddyrukkaset ja cordurahousut.
6. Tutan unihaalarit pienelle.
Istuu todella hyvin päälle ja on vaan niin pehmoisia että.
7. Fleecet.
Ihana materiaali ja lämmin. Tykkään fleecestä materiaalina enemmän kuin villasta, villa tahtoo meillä kaikkia kutittaa, mutta on meillä villaakin silti. ;)
8. Lindexin, H&M:n ja KappAhlin sisävaatteet.
Näistä meille tulee aina jotain, jos ei muuta niin ainakin perusvaatetta. Esim. yksivärisiä paitoja, housuja, sukkia, alushousuja ja trikoita. Mutta jos jos kivoja kuoseja niin paitoja kertyy useampi. ;)


Päivän painivilla pojilla päällään tänään Lindexin velourhousut.
Oliverilla Moonkidsin paita ja Emilillä H&M:n body.


Jarnan haaste meni näin;
" Maanataihaasteen merkeissä pukkaan nyt liikkeelle tämmöisen kyselyn,. että mitkä ovat teillä tällä hetkellä in-merkit?Ei laskettaisi nyt noita ruotsalaisketjuja tähän. Eli älkää luetelko Kappahlia, Lindexiä ja Henkkaria, vaan ihan vaatemerkkejä."

Sisävaatteissa tykkään näissä vaatemerkeissä näistä;
Moonkids, Maxomorra, Snoozy, Name It & Me&I.
Myös Villervallaa haluaisin lisää ja Småfolkia.
Po.P:n vaatteita haluaisin hankkia lisää, jos vaan kuosit miellyttäisi enemmän.

Ulkovaatteissa eniten pidän nyt;
Ticket to heaven, Molo kids, Minymo, Reima ja Jonathan.
Ulkovaatteet tulee valittua kausittain hinnan, ulkonäön ja värien mukaan.
Luotan moneen laatumerkkiin. Meillä ei ole noissa tullut vielä vastaan yhtään huonoa.


Tänään pojat ulkoili näissä.
Eli Oliverilla 8v:n isoveikan vanhaa Reimaa, pipo Kivat.
Emilillä Jonathanin 86cm haalari viime keväältä (mahtuu hyvin vieläkin). Myös pipo ja lapaset Jonathan.

10 kommenttia:

  1. Ai herkku tuota Emilin haalaria! :D Mullakin olisi ollut keväällä mahdollisuus ostaa tuo, mutta en jostain syystä ostanut. Tyhmä minä!

    VastaaPoista
  2. Henna: Sama juttu! Olisin ostanut(ostinkin, mutta palautin 10min myöhemmin) tuollaisen oranssin talvihaalarin tälle talvelle, mutta ostinkin Name It:n josta en sitten olekaan tykännyt ja se Jonathan jäi sitten harmittamaan :(

    VastaaPoista
  3. Meillä on tuo sama appelsiinihaalri poitsulla=)

    VastaaPoista
  4. Tuota samaa eli tosi reipas ja raikas väri tuo oranssi syksyyn!

    VastaaPoista
  5. Onkos teijän isommilla pojilla ollut noita ticketin plain raineja? onko miten kestäneet? Ostin Emmalle keväällä tuon puvun ja heti ekan viikon jälkeen housut puhki polvista :( Mie en ymmärrä kun tuo tyttö saa kaikki vaatteet aina rikki...

    VastaaPoista
  6. Tuo on kyllä tosiaan ihanan raikas tuo oranssi haalari, tykkään kanssa. ;)

    Heidi; Meillä on 8v:llä Ticketin Plan rain, mutta housut on edelleen isot. Takki on ollut tosi kovassa käytössä jo vuoden, eikä ole mitään jälkiä (ainakaan vielä).
    Oliverilla (5v) on ollut housutkin käytössä, eikä ole saanut ainakaan rikki.

    VastaaPoista
  7. Tuo Jonathanin haalari on kyllä suuren suurta kokoa, meilläkin mahtuu se 86cm oranssi mainiosti ja kasvuvaraakin on, etenkin leveyssuunnassa.;)

    VastaaPoista
  8. meilläkin småfolkista tykätään mutta mikähän on ihmeellise pesumerkinnän syynä: 100%puuuvillaa ja muka 30 asteessa pestä pitäisi??? Näin ainakin siis meidän vauvahaalareissa.

    VastaaPoista
  9. Paljon samoja kuin meillä, paitsi Tuttaa en kyllä osta ihan vähässä kummassa. Ainoa ostos on viime keväinen pallofrotee setti. Muutama puuvilla vaate on kulahtanut samantien niin on ollut boikotissa ja pitkään.

    VastaaPoista
  10. Helmi; Tosiaan reilua mitoitusta, meillä on nyt jäämässä lahkeet vähän nafteiksi, muuten menee tosi hyvin. Syksyn kuitenkin mahtuu vielä.

    Anonyymi; Aika hassua minustakin, meillä ei alle 40 asteen pyykkiä edes koskaan pestä. Yleensä hetän 30 asteisetkin 40 asteeseen, vielä ei ole koskaan mitään mennyt pilalle sen takia. ;)

    Sokrutin; Minä taas olen hurjan tyytyväinen näihin uusimpiin Tutan vaatteisiin (viimeseltä vuodelta-kahdelta). Meillä on aika paljon unihaalareita ja bodeja ja kovasti pidettyjä. Nukkaa ei juuri nimeksikään ja väritkin pysyneet tosi hyvin. :)
    Muutama vuosi sitten Tutan vaatteet meni aika nopsaan nyppyiseksi ja värit haalistui.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)