maanantai 16. maaliskuuta 2015

Viimeisen kerran toppaa

 
 
Postaus joka on seisonut luonnoksissa ja on pitänyt miljoona kertaa julkaista. ;)
No laitetaan nyt julkaisuun, kun kerta kevät on jo tullut ja pitäisi kaivella välikausivaatteet taas esille. Ihan kaikkea toppaa ei ainakaan täällä meillä päin uskalla pois kuitenkaan laittaa, koska aamupäivisin ollaan vielä pakkasen puolella muutaman asteen verran ja toisaalta eiköhän se takapakkia tuossa säässä vielä ainakin hetkeksi puske. Tässä nyt kuitenkin meidän pienen neidin topat ja kokemukset niistä, ennen kuin aletaan kurkkia ne välikausikamppeet.

 
Alkutalveksi ostin neidille 68cm Lindexin talvihaalarin. Ajattelin, että haalari on sen verran pieni, että tuskin koko talvea mahtuu. Haalari olikin odotettua pidempään käytössä, kun mahtui hyvin vielä n.71cm tytölle kuukausi sitten. Haalarissa on ollut minusta kätevintä nuo kaksi vetoketjua, helpottaa tuota pukemista ja on minusta paljon käytännöllisemmät kuin vain yksi. Töppöset on nappikiinnityksellä, joten nekin on minusta fiksu idea. Hihansuissa sen sijaan nuo kiinniommellut fleecetumput on olleet hiukan hankalat, paksumpia rukkasia kun tuohon päälle tai alle ei saanut laitettua nätisti mitenkään. Haalari ei ole kovin paksu, mutta oli juuri hyvä vaunuissa lämpöpussin sisällä.
Tuo valkoinen myssy on äitiyspakkauksessa tullut villamyssy.

 
 
Ihan täyden kympin haalariksi osottautui tämä Reiman vaaleanpunainen ihanuus. Tämä onkin ollut meillä se eniten pidetty haalari koko talven. Haalari on unelman pehmoinen ja tuo kiinni ommeltu huppu on juuri hyvän kokoinen eikä paina mistään. Haalarin alaosasta saa tehtyä pussin ja näin me sitä vaunu-unilla aina onkin pidetty. Autoreissut olen laittanut sitten ihan normaalisti lahkeet. Hihansuutkin saa käännettyä tumppuun ja alle mahtuu hyvin vaikka paksummatkin rukkaset.
Kokona tästä 74/80cm ja ollut juuri oikea valinta, reiluus kun ei ole haitannut tuon pussiominaisuuden takia. Jos jotain olisin haalariin kaivannut, niin ne kaksi vetoketjua.
 
Suurimmaksi osaksi meillä tytölle riitti haalareissa mummon neulomat villalapaset ja -sukat lämmittämään ja paksumpia rukkasia ei juuri tarvittu. Name it:n vaaleanpunainen villainen villakypärämyssy oli ihan lemppari koko talven ja myös tuo harmaa sävyinen villamyssy oli tykätty.

 
Kolmantena haalarina meillä oli tämä Reiman pinkki lumihiutalehaalari 74/80cm. Tässä myös sai tuon alaosan pussiksi. Tämä meillä jäi todella vähälle käytölle, koska tuo kaulus oli jotenkin turhan tönkkö tai paksu ja asettui Olivialle aina niin huonosti. Harmittaa kun ei ollutkaan meillä hyvä, kun kuosi on todella ihana.

 
 Oli meillä myös tuo äitiyspakkauksen haalari, joka oli myös vähäisessä käytössä. Tämäkin on minusta oikein kiva, mutta sitä kun tykästyi tuohon Reiman vaaleanpunaiseen, niin sitä tuli enimmäkseen pidettyä. Silti huomasin talven aikana, että kolme haalaria oli ihan minimi meillä. Olivia veljiensä tapaan oli kova pissaamaan läpi yhdessä vaiheessa ja aika monena päivänä meillä oli jo illalla kolmas haalari käytössä, kun kaksi muuta oli pesussa. ;)
Reiman myssyt ja nuo fleece vuorelliset välikausi tumput ja töppöset on ollut vähän kaikkien haalareiden kanssa käytössä. Reiman myssyjen malli on minusta ihan paras pienelle.
 
Näillä varusteilla on siis meidän talvi menty pienen tytön osalta. Yhtään takki ja housut settiä en ostanut, joten tämä haalari määrä tuntui ihan sopivalle. Oli aina puhdasta päälle ja vähän sään ja äidin silmien iloksi vaihtelua.
 
Jokos te olette uskaltautuneet pesemään topat kokonaan pois?
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Nättejä settejä kaikki :) Meillä Mini pärjäsi ihan yhdellä haalarilla ensimmäisen talvensa - Benettonin untuvatoppapuku minkä sai myös pussiksi. Se oli ihan täydellinen enkä kyllä raaskinut siitä luopua eli jemmaan jäi :)

    Ei olla toppaa pesty lainkaan pois. Teen perinteiset ja pesen kesällä, että saa kesätuulessa kuivattaa :) Eipähän tule ainakaan sitten takatalvi yllätyksenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, eikö teillä sattunut koskaan pissavahinkoja? :D Mietin poikien vauva-aikaan, että nuo ohivuodot on vaan poikien juttu, mutta kyllä vaan tämä neitikin osaa. Ei auta vaikka kuinka olisi sopiva tai vaikka hiukan reilu vaippa. Niin vaan aamu-unilla vaunuissa meni yksi haalari, päiväunilla toinen ja illalla sitten kauppareissulle kaivettiin se kolmas. Ja näin siis kävi ainakin pari kertaa talven aikana. :D
      Se on muuten jännä, että lemppari on aina lemppari. Aina kannattaa jemmata hyvä. :)
      Heh, toivotaan ettei takatalvi iske enää toukokuussa ainaskaan. Mutta hyvä idea pestä topat vasta kesällä ja kuivatella ulkona.

      Poista
  2. Meillä oli myös maaliskuisella ekana talvena tuo lindexin haalari mutta mustana <3 se onkin jemmassa vauvaa varten. Lisänä oli 2 muuta haalaria, kuopus falskas toisesta päästä :,D josta syystä osa jemmavaatteista on kauluksesta kellertäviä.. vauvalle tarvii varmaan vielä ainakin toisen, kunhan näkee miten kasvaa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mustakin oli hieno! Sit tämän talven mallistossa oli valkoinen myös.
      No joo, toinen on tuo puklailu. Sekin on silloin tällöin saanut haalarin meilläkin pesukuntoon. :)

      Poista
  3. Ihana kyllä tuo Lindexin eka haalari! :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunis tuo Lindexin toppahaalri, ihana sävy!
    Tekis niin mieli pestä jo toppavaatteet pois kaapista tilaa viemästä, mutta kyllä meillä 2v niitä vielä aamuisin on käyttänyt, piha kun ihan lumessa ja pakkastkin aamuisin. Ja nythän sitä takatalveakin taas luvataan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kiva väri, sellainen vanha roosa. :)
      Aamulla on kylmä täälläkin. Eilen aamulla oli 7 astetta pakkasta ja iltapäivällä jo 8 astetta lämmintä. Todella rasittavaa toisaalta, kun ei tiedä mitä noille koululaisille pukisi. Tosiaan takatalvi taitaa vielä iskeä, ennen kun kunnolla lämpiää.

      Poista
  5. Onkohan ne vaipat vääränmerkkisiä/mallisia? Koskaan en ole ohivuotojen takia joutunut talvihaalaria vaihtamaan... Meillä ovat olleet Pampersit (active fit) käytössä molemmilla. T. Tytön ja pojan äiti

    VastaaPoista
  6. Mietin kans tätä lukiessa, että mihin ihmeeseen tarvitaan noin monta haalaria. Mutta selvisihän se syy lopulta :) Meillä on pärjätty äp:n haalarilla, untuvapussilla, villahaalarilla ja äp:n pussilla (näistä sitten lämpötilan mukaan sopiva yhdistelmä kehiin).

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)