maanantai 2. syyskuuta 2013

Me&I pakettia & arvontaa!

 
 
Meidän Miikkarit saapui viime viikolla. Tilasin Emilille Caravans- ja Happy Squirrels-paidat, sekä kamelin väriset yogahousut. Kaikki koossa 134/140cm. Emilhän on nyt vasta n.123cm pitkä, mutta kaikki aiemman syysmalliston 122/128cm paidat on jo pieniä. Lähinnä hihojen mitasta, joten siksi ajattelin että pakko tilata isommassa koossa nämä uutuudet, vaikka epäilin että reiluja varmasti ovatkin ja onhan ne. Mutta Me&I:n paidoissa ei minusta reiluus alkuun haittaa, koska paidoista voi kääntää hiukan hihaa, koska hihansuissa on samaa kuviokangasta myös käänteen verran sisäpuolella. Paidat on malliltaankin mukavan istuvia, joten väljyyttä ei mielestäni ole liikaa helmassakaan.
 
 

 Yoga-housut on hurjan reilut. Näissä Emilille itseasiassa menisi vielä 122/128cm, mutta se on sitten niin nippanappa ja lahje aivan suora (meillä on viime syksyn ruskeat 122/128cm) etten halunnut niin sopivia enää ostaa. Toisaalta näissäkään ei minusta tuo reiluus haittaa, koska lahkeensuun pitkää resoria voi kääntää. Tässä kuvassa Emil on juuri kertomassa minulle, että ei niitä resoreja saa kääntää, koska ei nämä sitten oo enää ne sotilashousut (nimi jonka poika antoi tälle mallille viime syksynä). ;)
Meille tuli myös oranssit slimmit collegehousut 134/140cm, mutta ne oli hurjan pitkät vielä ja niitä ei oikein minusta saanut nätisti käännettyä. Joten ne laitoin takas.. Nekin meillä oli aiemmasta mallistosta jo 122/128cm, mutta lahkeet jäi lyhyeksi jo keväällä. Eli kahden koon välillä on kokoeroa aika paljon.
 
 
 
Itselle tilasin magic-pantsit ja ne on niin ihanat kun arvasinkin. Vaaleanpunaisen paidankin tilasin, mutta se ei istunut kivasti minun päälle. Tekis niin kovasti mieli tilata itselle lisää, mutta pakko malttaa laihdutusprojektin takia hetki vielä.
 


 
Me&I halusi järjestää kanssani arvonnan ja voittona on vapaavalintainen paita. :)
 
Arvontaan pääsee osallistumaan kaikki yhdellä arvalla. Jätä vaan kommenttilootaan kommentti, jossa kerrot minkä paidan haluaisit voittaa. Anonyymit muistakaa nimimerkki.
Toivon myös kaikilta kommenttiin sähköpostiosoitetta. Tämä siksi, että välillä on arvontojen voittajat hukassa ja olisi kaikista helpointa että saan varmasti sekä sukkelaan arvonnan päätyttyä yhteyden voittajaan ilman huhuilua ja sekaannuksia.
 
Arvonta on voimassa 2.-8.9.2013.

Edit. Päivämäärään tullut "painovirhe" korjattu, kiitos huomautuksesta! Elin vielä elokuuta.. ;)
 
 


233 kommenttia:

  1. Tummansininen kruunupaita on malliltaan kiva. Se on siis toivelistalla.

    ei.ihan.viela@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kaivuripaita koossa 110/116 olisi meidän, jos voitto osuu kohdalle.

    VastaaPoista
  3. Kiva arvonta, eli mukana olen!

    Jos arpaonni suosisi, niin tuo ruskea velourpaita, missä on hamsterin kuva, olisi kiva :) Koko 122/128.

    Sähköposti: mikunloki@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana :)
    Jos onni suosisi, niin valitsisin tiikeri-collegen koossa 146/152.

    pikkukepponen @ live.com

    VastaaPoista
  5. Vaikea valinta... mutta valitsisin kuitenkin ihanan kruunupaidan tytölleni 134/140 koossa.

    mari.eija.maatta(ätt)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Tyttöjen kruunupaita tulisi meille!

    VastaaPoista
  7. Mukana ollaan! Valitsisin meille keltaisen poliisiautopaidan :)

    VastaaPoista
  8. Haluaisin tuon caravan-paidan.

    -T-

    VastaaPoista
  9. orava paita olisi ihana meidän pienelle:)meillä muuten isompi poika saman kokoinen kuin teidän nuorin niin vaatteiden kokoasiat ovat minulle hyödyllisiä kiitos niistä:) paulina81@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Heips, meille kelpaisi keltainen poliisiautopaita:)!
    -johku. johanna.halli@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukava arvonta, mietin, että olisko arvonnan aikaan hypäänyt "painovirhepaholainen".
    Mukana arvonnassa ja jos arpaonni suosii, haluaisin tyttärelle ruskean plyysisen marsupaidan.
    marika.koivisto@koski.fi

    VastaaPoista
  12. Esikoinen olisi jo meidän kutsuilla halunnut tilata tuon vihreän perhospaidan, eli sen minä varmasti valitsisin jos voittaisin :)

    cride_@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Pojalleni haluaisin voittaa Many police cars -paidan. Poika on aivan hulluna piipaa-autoihin!
    mariannelahteenmaki (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Keltainen poliisiautopaita olisi suosikkimme. :) sunnuntailapset@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Hei,
    Tuo orava paita olisi pojalle aika ihana, eli yhdellä arvalla minä mukana.
    -Tanja- tanjuska22@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Caravans paita 134 cm olis ihana miikku@kotikone.fi

    VastaaPoista
  17. Tuo poliisiautopaita on ihanan keltainen, arpani siis sille :-) loytoni(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Voi valinnan vaikeus osuisi jos jonkun näistä ihanuuksista saisi kotiuttaa.. Aivan ihania värejä taas kerran!!
    Todella mahtava arvonta. :)

    VastaaPoista
  19. Osallistun paita-arvontaan. Poliisiauto olisi näistä mieleisin. T: Anelli (anniut@hotmail.com)

    VastaaPoista
  20. Mukaan arvontaan ja käyn tavoittelemaan butterfly sweateria. hanmik3@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Kivoja miikkariuutuuksia teillä! :) Näissä on - laadun ja värikkyyden lisäksi - ihanaa just toi pitkä käyttöikä. Tykkään :)

    Meillä on sama oravapaita kamelihousujen kera isoveikalla ;) Pikkuveikan keltaisen poliisiautopaidan jouduin palauttamaan, kun olkapäässä oli jotain likaa :( Turkoosit marsupeppuiset haaremihousut on i-ha-nat! :)

    Jos voitan arvonnassa, valitsen isoveikalle "one polise car"-paidan. Sähköposti: allavaahterapuun@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukaan arvontaan :) Tämä paita http://www.meandi.se/fi/tuotteet/132114.aspx koossa 122/128cm jos onni suosisi meitä.
    oonakasan@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Crown puffy blouse on mun lemppari paita :) Onhan tämä skaba nyt tän syyskuun alun voimassa, etten mä nolona laita johonkin suljettuun arvontaan innoissani tietoja :D

    khanel@windowslive.com

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa!
    Toivon keltaista poliisiauto paitaa.
    neppulijee(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Hei, mukava arvonta.
    Keltainen poliisiauto olisi varmaan aika makee.

    VastaaPoista
  26. http://www.meandi.se/fi/tuotteet/132105.aspx eli paita jossa on kaivuri on kivoin :) /*INNEJA6*

    VastaaPoista
  27. Keltainen poliisiautopaita ois pojan mieleen! :)
    ulmai.ta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. mukana arvonnassa ja tuo oranssi orava paita olisi ihana kummipojalle lahjaksi :)

    VastaaPoista
  29. Oravapaita näyttää hauskalta lapsen päällä! Sellainen siis. :) suvi.kaukiainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. mukana arvonnassa ja palkintopaidaksi valitsen stripes & pirate :)

    dharma80@suomi24.fi

    VastaaPoista
  31. Mukana, ehdottomasti :) tuo ruskeapohjainen autopaita olis tänne mieleinen :) Palkintohuhuilut voi tehdä osoitteeseen saltunraitti@gmail.com ;)

    VastaaPoista
  32. Ottaisin mielelläni keltaisen poliisiautopaidan, orava lähti jo tilaukseen :)

    VastaaPoista
  33. Arvonnassa mukana, orava-paita olisi kiva kuopukselle. :)

    VastaaPoista
  34. Heippa, on taas kiva arvonta. oranssi oravapaita olis kiva koko 122/128 - Saara- rinne.sari@dnainternet.net

    VastaaPoista
  35. Tahtoisin voittaa Happy Squirrels-paidan, koossa 86/92. :)
    sannatoivainen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Mukaan arvontaan tavoittelemaan tuota punaista autopaitaa!

    VastaaPoista
  37. Arvonnassa mukana ja poliisiautopaita toiveissa!
    t: Nikka (nikkablog@gmail.com)

    VastaaPoista
  38. Moikka! meille voisi kotiutua mieluusti tuo keltainen poliisiautopaita :) Olisi varmasti pojalle mieleen.
    lipsetti@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Turkoosi tiikeri on suosikki. Mukaan!

    VastaaPoista
  40. Mukana!Valitsisin oravapaidan.
    taija.martti (at) icloud.com

    VastaaPoista
  41. Alarivin oliivi perhospaita :) umayma@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Oravapaita olisi ihana! apaukkun (at) gmail . com

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa ja keltainen poliisiautopaita olisi ihana.
    kristavarjus@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Kruunupaita ois ihana!! (johanhal2@hotmail.com)

    VastaaPoista
  45. mä niin haluaisin pojalle tuon oravapaidan, se kun jäi tilaamatta kutsuilta :) Näyttää teidänkin pojan päällä niin kivalta!

    nuorimorsian(at)netti.fi

    VastaaPoista
  46. Osallistun arvontaan!
    Happy squirrels on lempparini. :)
    holopaisen_veera[at]luukku.com

    VastaaPoista
  47. Karavaanipaita on mieluisin =)

    VastaaPoista
  48. Arvonnassa mukana tavoittelemassa oravapaitaa koossa 110/116 ;)

    VastaaPoista
  49. Jos arpaonni suosii niin poika haluaisi ehdottomasti tuon poliisiautopaidan missä monta poliisiautoa ja koossa 134/140cm.

    reitsu.k@ gmail.com

    VastaaPoista
  50. ihana marsupusero meille...
    hennamake@suomi24.fi
    -Henna

    VastaaPoista
  51. Oravapaitaa tavoitellaan!
    -Kilpikonna.

    VastaaPoista
  52. Tavoittelen keltaista poliisiauto-paitaa.

    Sonsku

    VastaaPoista
  53. Mukana! Happy Squirrels-paita ois tosi jees :) elisa.sinkko(at)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Oravapaita on paras! Niin kauan kuin sähköpostiosoitteet näkyvät julkisesti kaikille lukijoille en valitettavasti halua sitä julkaista. Toki ymmärrän että sinun kannaltasi se olisi helpompaa. Nimimerkki -kaisafig-

    VastaaPoista
  55. Meille raidallinen pääkallopaita koossa 134/140. jaana.hakala (at) yahoo.fi

    VastaaPoista
  56. Meille pääkallopaita 134/140. jaana.hakala (at) yahoo.fi

    VastaaPoista
  57. Tuon oravapaidan haluaisin! :) -Marjo

    VastaaPoista
  58. Kruunupaitaa tavoittelemassa :)

    VastaaPoista
  59. Mukana! Olihan arvonta syyskuussaa, eikä elokuussa ;).. Tahtoisin tytölle ton perhospaidan.
    hipsula@hotmail.fi

    VastaaPoista
  60. Keltainen poliisiauto paita olisi kiva.
    jaasan13 @ gmail.com

    VastaaPoista
  61. Keltainen poliisipaita olisi ihana:) liljankukkasia@gmail.com

    VastaaPoista
  62. No tuon keltaisen poliisiauto paidan ottaisin meille :)
    Tiiiia@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Pääkallo ja raidat, koko 128 olisi ihana!

    VastaaPoista
  64. Paljon poliisiautoja paita voisi olla kiva joten sitä tavoittelemaan :)

    VastaaPoista
  65. Mukaan arvontaan! Suosikki olisi sinipohjainen "many police cars" -paita.

    minnapo1@gmail.com

    VastaaPoista
  66. arvonnassa mukana :) kaivuripaidan ottaisin koossa 110/116 jos voittaisin :) ihanpieniaunelmia (at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  67. Oravapaita 😊 suspaus@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Mukana, sininen poliisiautopaita olis kiva meidän 2 vuotiaalle.
    HeliS

    VastaaPoista
  69. Mukana arvonnassa ja poika ihastui tuohon keltaiseen poliisiauto-paitaan eli piipaa-autopaitaan;)
    sksand@suomi24.fi

    VastaaPoista
  70. Heippa!

    Oravapaita on söpö, sen valitsisin!

    Terv nimim. riimi

    VastaaPoista
  71. Keltainen poliisiautopaita olisi kiva.
    demoniqa82@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Pääkallopaita 122/128cm.

    alajataÄTgmail.com

    VastaaPoista
  73. Turkoosi tiikeripaita kelpaisi meille.

    miahelke@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Hippo paita olisi meidän valinta.
    Kirmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  75. oravapaita koossa 98/104
    annika.maenpaa1@luukku.com

    VastaaPoista
  76. Tuon kuvan eka poliisiautopaita olis toiveissa. lukaelviira(at)gmail.com

    VastaaPoista
  77. Poliisipaita olisi pojan mieleen.
    hannaharma(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  78. arvonnassa mukana ja sininen kruunupaita.
    -anne

    VastaaPoista
  79. tuo ruskea-pohjainen paita ois kiva,missä näkyy olevan asuntovaunu+auto...

    VastaaPoista
  80. Haluaisin voittaa tuon ihanan oravapaidan! rissanen.minna@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Sininen tiikericollegepaita sopisi syksyn viileisiin keleihin :)marcelia@wipppies.com

    VastaaPoista
  82. Tuo kollaasin alarivin tummansininen paita, kruunu kuviolla oisi kiva :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Mukana arvonnassa. Meille kaivataan tiger sweater paitaa 122/128 koossa:)
    Porkkanatarha (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  84. Kaivuripaita suurelle kaivurifanille! Itse olisin mielummin keltaisen poliisipaidan valinnut, mutta pitää lapsiakin joskus kuunnella ;)

    termite141@jippii.fi

    VastaaPoista
  85. tiikeri musta t-paita 134-140cm. hyvä vinkki blogi. ullamaija.puumalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Mukana :) Caravan-paita on meidän pienen karavaanari-pojan suosikki.
    saggu987@gmail.com

    VastaaPoista
  87. keltainen poliisiautopaita. hepa86@jippii.fi

    VastaaPoista
  88. Poliisiauto paita on herkku :)t: M&D

    VastaaPoista
  89. Arvonnassa poliisiauto on ihana- t:D&M

    VastaaPoista
  90. Meidän neitoselle tulisi ehdottomasti kruunupaita. Mari.keranen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  91. Kiitos ihanasta blogista. Ja nyt oli pakko osallistua lukemisen ohella myöskin arvontaan =) Elikäs jos onni suosii niin ihana olisi paita nimeltään many police cars koossa 110/116. nasuliini@outlook.com

    VastaaPoista
  92. Turkoosi tiikeripaita mustan tiikeripaidan rinnalle :) mmemarton@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Mukaan arvontaan... Jos onni suosisi haluaisin mustan tikku teepparin 146/152 koossa, pääkallopaidan 134/140 koossa tai turkoosia poliisin koossa 122/128. Onpas meitin klipit peräkkäisissä koko numeroissa. Tinttarulla @gmail.com

    VastaaPoista
  94. Mukana, haluaisin tuon ihanan caravan-paidan. :)
    Jonna-e@hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Poliisiautopaita, se missä on monta poliisiautoa :) jenna.hayrinen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  96. Kiva arvonta.. :) Mukana arvonnassa siis!

    Jos arpaonni suosii, niin valintani olisi tuo ruskeapohjainen caravaanipaita :)

    m.k85@luukku.com

    VastaaPoista
  97. Mukaan caravans paidalla :) JOVIA

    VastaaPoista
  98. Kyllä se varmaan kruunupaita olisi, vaikka tuota tumman sinistä ei meillä aikoihin ole ollutkaan.
    amaliajatytot@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Sininen poliisipaita olisi mainio kaksivuotiaalle tehopakkaukselle:)

    tiina.hellevuo (at) gmail.com

    VastaaPoista
  100. Mukana! Poika haluaisi vielä keltaisen poliisiautopaidan. amalian@wippies.com

    VastaaPoista
  101. Peukut pystyssä Caravans-paitaan :) piarontynen@hotmail.com

    VastaaPoista
  102. Keltainen poliisipaita olisi kiva :) -Laura-
    Laura-1985-@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Keltainen poliisiauto paita :)
    orvokki78(at)netti.fi

    VastaaPoista
  104. Meille kelpaisi Smulan-velourpaita koossa 134/140.

    miina74@netti.fi

    VastaaPoista
  105. Poliisiautopaita :) Sininen tai keltainen...

    marita.kivioja@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Mukana arvonnassa, kaivinkonepaita olisi mieluisa!

    irymden@hotmail.com

    VastaaPoista
  107. Mukana arvonnassa! Poliisipaita olisi kiva!

    VastaaPoista
  108. Vihreä perhospaita olisi ihana :)

    VastaaPoista
  109. sweatjacket, punainen

    satu1706(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  110. Arvonnassa mukana! Poliisiautopaita olisi varmasti meidän pojalle mieleinen. :)

    -sade

    satup_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  111. Mukana arvonnassa, haluaisin voittaa asuntovaunupaidan :)

    ElinaS

    VastaaPoista
  112. Arvontaan mukaan tiikeri t-paita 146/152 hanna.kuivalainen(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  113. Mukaan arvontaan, meille kelpaisi kruunutunika :-)

    VastaaPoista
  114. Mukana arvonnassa, keltainen poliisiautopaita :)

    suscu (at) netti.fi

    VastaaPoista
  115. Meidän eskarilainen olisi toivonut kutsuilta itselleen kruunupaitaa, mutta opiskeleva äiti ei raskinut ostaa... Mukaan arvontaan kyseistä paitaa havitellen!

    VastaaPoista
  116. sininen kruunupaita olisi meidän valinta :-)
    auroranjavaavinaiti (at) luukku.com

    VastaaPoista
  117. Keltainen poliisiauto paita! :)

    heidi_k_88@hotmail.com

    VastaaPoista
  118. <3 keltainen poliisipaita. T. Minna (minna.koitijarvi@hotmail.com)

    VastaaPoista
  119. Oravapaidan valitsisin (jos ei tunikat ole mukana tässä). lumiida@dnainternet.net

    VastaaPoista
  120. Mukana myös arvonnassa. Haluaisin pojalle Happy Squirrels-paidan joka jäi tilauksestani vielä harkintaan. nimimerkki Hansu-81

    VastaaPoista
  121. Hansu-81 sähköposti hannaniemenmaa@gmail.com :)

    VastaaPoista
  122. Oravapaita koossa 110/116cm!
    Mukana siis!

    VastaaPoista
  123. Oi että, oravapaita on ihana ja syksyyn juuri sopiva. Mukana siis, hannapantsu@gmail.com

    VastaaPoista
  124. Sininen kruunupaita tulisi tytölle. Vilansy(at)gmail.com

    VastaaPoista
  125. Tuo keltainen poliisipaita olisi varmasti pojan mieleen :)

    ankary84@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Mukana arvonnassa,sininen poliisiautopaita oli ihana! Koossa 110 :-)
    piajapojat@gmail.com

    VastaaPoista
  127. Ihania ovat! Omalle taaperolleni haluaisin ruskean plyysipaidan oravan (vai myyrän) kuvalla.
    t. Mindi

    VastaaPoista
  128. meillä ollaan hulluna poliisileikkeihin - eli polisiiautopaita turkoosina tai keltaisena olisi mieleinen :)

    maunontytar@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Mukana, keltaista poliisiautopaitaa metsästämässä :)

    VastaaPoista
  130. Mukaan arvontaan, mieluisin vois olla oravapaita tai keltainen poliisipaita =)

    kumppagee@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Mukaan arvontaan, ja toiveissa pojan suosikki Moody Cars (tai jotain sinne päin)!

    lauroora@gmail.com

    VastaaPoista
  132. Mukana arvonnassa, valinta olisi poliisiautopaita, se siis missä onta poliisiautoa autofanille :)
    a.ahlroth at gmail.com

    VastaaPoista
  133. Keltainen poliisiautopaita kuulemma toivelistalla :)
    matleena.allen@jippii.fi

    VastaaPoista
  134. Meille kelpais varmaan aika monikin noista, kuopus tykkäis varmasti erityisesti keltaisesta poliisiautopaidasta tai vihreästä kaivuripaidasta... ainoliisa at iki.fi

    VastaaPoista
  135. Caravans-paita olisi mieluisin!

    VastaaPoista
  136. Oranssi-ruskea oravapaita olisi valinta!
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  137. Mukava arvonnassa ja oravapaitaa yritän :)

    VastaaPoista
  138. mukana!keltainen poliisiauto paita :)an-na81@hotmail.com

    VastaaPoista
  139. Meille kelpaisi keltainen poliisiautopaita. Turkoosi löytyy jo :) jenniriikka (a) gmail.com

    VastaaPoista
  140. Onnen potkiessa meille tulisi myös tuo happy squirrels vai miten se menee. pihla.jaakkola@gmail.com

    VastaaPoista
  141. Oravapaita ehdottomasti! :)
    la_vial@hotmail.com

    VastaaPoista
  142. Caravans paita olisi ihana :)

    tinkkunen@hotmail.com

    Tinkkunen

    VastaaPoista
  143. Mukana arvonnassa! -KataMeri-

    VastaaPoista
  144. Oravapaita ois ihana!

    Carmencita@wippies.fi

    VastaaPoista
  145. Kun meillä on jo molemmat leijonapaidat, niin vihreä kaivuripaita sopisi meille :).
    laurakotona@yahoo.com

    - Laura

    VastaaPoista
  146. Mukana arvonnassa, kruunupaita olis kiva!
    makela.karoliina@gmail.com

    VastaaPoista
  147. poliisiautopaita, väriä en osaa vielä päättää :) puzzle3@luukku.com

    VastaaPoista
  148. Keltainen poliisipaita suosikki.

    taikaruu@gmail.com

    VastaaPoista
  149. Meidän neidin toiveena sininen paita jossa pinkki kruunu
    anneli.lindblad @ gmail.com

    VastaaPoista
  150. Pollari

    Turkoosi pollariautopaita
    mainostajille@gmail.com

    VastaaPoista
  151. caravans-paitaa tavoittelen!:)
    martta.pelo@kotinet.com

    VastaaPoista
  152. Mukana, ehdottomasti :) tuo punainen autopaita on kiva!
    T: Leo pojan äiti

    VastaaPoista
  153. Siniturkoosi tiikeripaita olisi mukava koululaiselle :)

    -Veera- (vkeskiru@ulapland.fi)

    VastaaPoista
  154. Keltainen poliisiautopaita. T. jomino

    VastaaPoista
  155. Smulan lähtis meille:)
    -Joski-
    johanna.luoma@luukku.com

    VastaaPoista
  156. Caravan -paita olisi kiva lisä syksyn vaatteisiin.
    -Elsi-
    elisa.hannuksela@hotmail.com

    VastaaPoista
  157. Valinta on vaikea, mutta One diggie -paitaa tavoittelen. -Kitta

    VastaaPoista
  158. Oravapaita olisi ihana:-)t.Kati
    maailmanmatkaajat@luukku.com

    VastaaPoista
  159. Pinkki smulan paita on meidän ekaluokkalaisen toivelistalla (134/140) jos arpa onni suosisi niin sen haluaisin.s.lahtinen@hotmail.com Sanna Lahtinen

    VastaaPoista
  160. Meille sopis hyvin Turkoosi poliisiautopaita
    kirsihuttula@elisanet.fi

    VastaaPoista
  161. Caravans-paita koko 122/128 :-).
    kntallgren@gmail.com

    VastaaPoista
  162. Oravapaita, ihana :)
    kristiina.vuorio@hotmail.com

    VastaaPoista
  163. Keltainen poliisiautopaita ehdottomasti!

    mona.miettinen@welho.com

    VastaaPoista
  164. Keltainen poliisiautopaita
    eija.sunnari@gmail.com

    VastaaPoista
  165. Haluaisin voittaa caravan paidan :)

    hennasunnari@luukku.com

    VastaaPoista
  166. Punainen autopaita :) henna.emilia@hotmail.com

    VastaaPoista
  167. Keltainen poliisiautopaita olisi mieluinen :)
    paivisisko@wippies.fi

    VastaaPoista
  168. Oi niin mielelläni haluaisin neidille tuon perhospaidan

    leni

    VastaaPoista
  169. Tiikeri gollege koossa 134/140
    tiinajar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  170. -Tahdon voittaa Pirates-paidan, tule mamin luo, tse. :)

    Kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  171. Kivaa, arvonta! :) Toivoisin sinistä tiikeripaitaa 134/140.

    VastaaPoista
  172. keltainen poliisiautopaita kokoa 110.

    paivi.pelk@gmail.com

    VastaaPoista
  173. mukana86/92 vihree Kaivuri paita. outiyo@hotmail.com.

    VastaaPoista
  174. Mukana arvonnassa. Tuo keltainen poliisiautopaita olis mun valinta.:)

    vaniljasade@hotmail.com

    VastaaPoista
  175. mukana arvonnassa, Esikoinen tahtoisi ehottomasti tuon sinisen poliisi autopaidan :)

    VastaaPoista
  176. Hei, jos meille tulee voitto, niin ehdottomasti kruunu paita prinsessalle :)
    isosalo.k@gmail.com

    VastaaPoista
  177. Mukana arvonnassa. Kruunupaita olisi ihana.
    vaapulavot(at)gmail.com

    VastaaPoista
  178. Keltaista poliisiautopaitaa havittelemassa =)

    VastaaPoista
  179. kruunupaitaa tavoitellaan:) k.saarnio@gmail.com

    VastaaPoista
  180. Oravapaita on suosikki!
    tahtiplus@hotmail.com

    VastaaPoista
  181. Crown puffy blouse eli tuo ihana kruunupaita olisi toiveissa :)

    Terv. Elise (netteri@gmail.com)

    VastaaPoista
  182. Smulanpaita pikkumiehelle :)
    megamutsigmail.com

    VastaaPoista
  183. Caravanpaita tulisi meille ;) anu_suominen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  184. Mukana arvonnassa :) Sinistä poliisiautopaita olisi meidän pojan mieleen :)
    aamuaurinko@gmail.com

    VastaaPoista
  185. Mukana arvonnassa.
    Sininen poliisiautopaita olisi meidän pojan mieleen :)
    aamuaurinko@gmail.com

    VastaaPoista
  186. Karavaani-paita koko 122/128.
    Sanna
    sannakkarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  187. Ruskea smulan-paita olisi ihana kuopukselle :-) johannakauranen@hotmail.com

    VastaaPoista
  188. sininen kruunupaita koossa 110/116. ulpukeranen (a) gmail.com

    VastaaPoista
  189. Muffinssi tunika koossa 110/116 milja.junkkari@gmail.com

    VastaaPoista
  190. Sininen poliisiautopaita, koko 122/128, pilviwinter@hotmail.com

    VastaaPoista
  191. Osallistun arvontaan! Mieluisin olisi oravapaita :)

    VastaaPoista
  192. ruskea smulan-paita koossa 86/92cm
    liisa.toppinen@gmail.com

    VastaaPoista
  193. Merirosvopaita olisi kiva =)
    hanna.falden@gmail.com

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)