tiistai 19. helmikuuta 2013

Kevättä takeissa

 
Olen saanut taas poitsujen kevättä kasaan. Emilille viimeinen, eli se siistimpi takki ja 8v. isoveljelle vedenpitävä setti. Vähänkö tykkään! Niin raikasta ja kevään värejä. ;)
 
 
 
Kuten moni muu, niin myös minäkin olin ihastunut siihen Mini Rodinin keltaiseen takkiin. Kuitenkin jokin kumma vimma veti myös tähän Reiman Mundo-takkiin. Sitten näin tämän livenä ja se oli siinä. Ihana raikas ja kirkas keltainen, olemalla kuitenkin tarpeeksi särmäkäs minun makuun. Vaikka tuo tulikin meille siistimpään käyttöön ja kuivan kelin takiksi, niin on tuo myös melko likaystävällinen kuvioinnin johdosta.
 
 
 
Takki on kokoa 128cm ja Emil sen n.120cm.
Minun makuun nappi koko. Sopivasti reiluutta, että menee syksylläkin. Luulen että 122cm olisi mennyt kevään myös, mutta haluan että mahtuu sen syksynkin.
 
 
 
Takki on siis perus Reimaa, eikä saumat ole teipatut.
Lapuissa lukee; vettähylkivä, tuulenpitävä ja hengittävä.
Malliltaan takki on pidempi takaa ja helmassa on kiristys mahdollisuus. Hihansuissa on tarrakiristys.
 
Tätä tullaan pitämään paljon farkkujen kanssa siistimmässä menossa ja kuivankelin ulkoilussa vuorellisten housujen kanssa. Näissä kuvissa kaverina juurikin tuollaiset KappAhlin vuorelliset pehmoiset housut (koko 122cm). Sormikkaat H&M:n vanhaa mallistoa ja pipo KappAhlin vanhaa.
 

 
Kenkinä taas nuo H&M:n tennarit, jotka on muuten sävyltään täydelliset tähän ja käyttötarkoitukseltaan myös. Tennarit olikin juuri siistimpään menoon ostetut, eli ihana sävysattuma.
 
 
 
Oliverille (8v.) kipaisin hakemassa KappAhlista Woxon vedenpitävän takin. Poika valitsi tämän kevätmallistoista itse, joten tulee ainakin pidettyä kun on omalla maulla ostettu. ;)
 
Myös Woxon housut ja pipo on uutta kevään mallistoa. Housut kokoa 146cm ja pipo 56/58. Kengät on isoveljen vanhat Kavatin goret koossa 36, samoin Reimatec+ hanskat (niissä koko 6).
 
 
 
Mielestäni oikein osuvat koot nämäkin, vaikka kaupassa arvoinkin koon 146 ja 152 välillä.
Oliver on nyt n.141,5cm pitkä.
 
 
 
Aika raikkaat vai mitä?
 
Nyt näiden kahden kevät alkaa olla aika hyvällä mallilla, esittelen muut eli ne jemma setit myöhemmin. Isojen välikauden esittelyä on myös kyselty ja lupaan laittaa sitäkin heti kun saadaan jotain ostettua tai vanhoja täydennettyä. Tuntuu ettei meinaa löytyä poikien mieluista ja urheilukauppoihin ei ole tullut vielä oikein mitään..
 
 

29 kommenttia:

  1. Onpa raikkaat ja keväiset vaatteet. Tosi kiva kuosi tuossa reiman takissa. Siis, että se on ihan selkeästi keltainen, mutta nuo nuolet ovat sopivasti kuran ja hiekan värisiä, niin ei kaikki tahrat heti näy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri! Sitä itsekin ihastelin, ettei tuosta joka rapa ja hiekka viiru pistä silmään. ;)

      Poista
  2. On kyllä raikkaat setit.
    Keltaisen takin malli on kiva ja yllättävän hyvin sopivat kuviolliset asusteet kirjavaan takkiin.
    Oliverin setti on myös tosi kiva. Yritin kaupitella omalle 8-vuotiaalle tuota takkia, mutta tuomitsi sen liian vaaleaksi. Tosin luulen, että vanha po.p:n vihreä välikausitakkinsa mahtuu vielä, joten ei toiselle ohuelle vedenpitävälle takille ole tarvettakaan.
    Lapsi on kauhean ihastunut takkeihin ja hänelle löytyy kevääksi ylenpalttinen kokoelma vähemmän käytännöllisiä takkeja. Viimeksi kaupassa yritti perustella, että tarvitsee toisen nahkatakin, mutta (toistaiseksi) yritykseksi jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihana! :D Takit on kyllä niin vastustamattomia, etten ihmettele yhtään.
      Kaapista kaivelin nuo asusteet keltaisen takin kanssa ja nuo vielä menee minustakin kuviollisen takin kanssa. Yhtään enempää esim. väriä ei kuitenkaan minustakaan voisi noissa olla.

      Poista
  3. Ihania värejä :) Mitä kokoa tuo vihreä takki siis on? Mihin kokoon asti niitä on? Entä pipoja? Mietin tuolla meidän 13-vuotiaalle.. Hän kun on vihreän ystävä :)

    mami75

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä takki on tuossa Oliverilla 146cm (Oliver n.141,5cm), noita saa 170cm saakka eli aika hyvä kokovalikoima. :)
      Pipoja oli kahta kokoa; 52/54 ja 56/58. Vastaavat minusta kokoaan.
      Vihreän ystävälle tuo setti onkin tosi kiva. ;)

      Poista
  4. Ai että on kivat ja raikkaat setit! Tuo Emilin keltainen takki on kyllä aika hauska. Ja aika hyvä kenkälöytö HM:ltä! Kuule kysyit niistä Vikingin musta/harmaista goreista. Ne on ihan meitin kylän kenkäkaupasta ostetut, pientä alea oli jo hinnassa joten olisikohan viime kauden? -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits Tiina! :) Oi hitsit, kun täällä ei missään ole tuollaisia goreja ollut. Netistäkin yritin googlettaa, mutta ei löytynyt. Meillä kun tarvittais jo koko 32 kevääksi ja oon ihan pulassa kun en löydä mieluisia.

      Poista
  5. Ai vitsi ku kivan näköset setit! Tuo keltainen osu ja uppos. Itse en ole vielä aloittanutkaan katselemaan kevätvaatteita. Noh, tiedän kyllä melko varmasti että kaapissa olevat viime vuotiset ticketit menee tämänkin kevään, mutta toiset vaatteet pitäis vielä bongata kun viime vuotiset haalarit on auttamatta pienet. Voisi olla hyvä aika aloitella etsimistä niin ei tuu sitten kiirus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kannattaa, ainakin jos jotain tiettyä just haluaa, ne koot tuppaa aika äkkiä sitten loppumaan. Mutta jos on monia kivoja joista valita, niin ei kai sitten kiirettä ole. ;)

      Poista
  6. Heippa! Sinulla kun on kokemusta kappahlin housuista, tiedätkö, tuleeko myöhemmin sellaisia ohuita tuulipukumaisia ulkoiluhousuja? Minulla on hoikka 3 v. poika, ja olet kovasti kehunut, että kappahlin housut sopivat hoikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. :) En muista tuulipukumaisia ulkohousuja nähneeni, ainakaan siis niin ohuita. ne Kaxs vedenpitävät kevään välikausihousut vain, tosin ei ne mitkään hurjan paksut ole myöskään. Lisäksi on ollut jotain halvempia versioita, jotka ei ole vedenpitävät, mutta niistä minulla ei ole kokemusta.

      Poista
  7. On kyllä ihanan raikkaat setit! Vielä kun se kevät sieltä saapuisi.. :)

    Johanna

    VastaaPoista
  8. ...Oikein sydän hypähti kun katsoin vihreää WoXo-poika...meidän eteisestä lähti tunti sitten juuri samaisiin kuteisiin pukeutunut poika harjoituksiin.
    Keltainen takki myös aikas makee. Tilasin itse Reimalta keltaisen pipon ja keltaisen ohuen fleecen. Fleece on Tosi kirkas keltainen, ja ihanan ohut ja vartalonmyötäinen meidän makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näin sen keltaisen fleecen lauantaina ja oli oikein kaunis sävy ja ihanan pehmoinen. :)
      Ai teilläkin siis tämä takki? vai talviversio vastaavana?

      Poista
    2. ...juuri tämä kevätversio..

      Poista
  9. Mistä olet tuon Reiman Mundon löytänyt?..en ole nähnyt missään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reiman Mundo löytyi Lappeenrannan Reima myymälästä. Kysyin Reiman nettikaupasta ja sinne on myös tulossa sitä, joten kannattaa seurailla. :)

      Poista
  10. Kivan näköiset setit teillä. Täytyykin käydä tsekkaamassa kappAhlista noita isompien takkeja, jos vaikka meidän koululaisille sellaiset hommais. Tosin taitaa edelleen mahtua vanhat ticketit vaan alan niihin ite jo kyllästyä. Nuorimmalle pojalle hommasin just reiman farkkukuositakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Reiman farkkukuosi on niiiiiiin ihana, ois ihan pakko saada vaan kun ei tarvita. ;D

      Poista
  11. Tykkään kovasti kummastakin takista! Varsinkin tuo keltainen on tosi kiva, harvemmin löytyy noin ihanan väristä =) Mustat housut on myös meillä usein ykkösvaihtoehtona, takki ja pipo (tai hanskat) on usein värikkäämmät. Kitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on tosi kaunis puhtaan keltainen sävy, tosiaan ihana. :) Musta on käytännöllisin alaosassa minustakin.

      Poista
  12. Vinkkinä, jos Reiman kevääseen on ihastunut (kuten Mia ja minä ;), 10 % alekoodi ReimaShopiin:

    http://eppusenkaapilla.blogspot.fi/

    Aurinkoista kevään odotusta kaikille toivottaa Alvarin äiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun vinkkasit kaikille meille Reimaan hurahtaneille. ;)
      Ihanaa kevään odottelua myös sinulle!

      Poista
  13. Tuo takki oli aivan ihana livenä! Piti jo siinä vaiheessa kun sen näin, miettiä, ostanko sen Molon denimin vai tämän. Moloon kuitenkin päädyin, mutta jos näitä jää aleen, saatan hurahtaa ostamaan tulevaan kesään. Kiitos Mia kokovinkistä. kyllä Mololta ehdottomasti se 116 oli sopivampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä. ;) Moln denim on ihana kanssa, ihanan erilainen. Varmaan jää aleen, Reimalta yleensä jää kaikkea aleen. ;)

      Poista
  14. Suostuuko teillä lapset pukemaan ihan suosiolla noita vähän liian isoja kokoja päälleen? Meillä pojat 7v ja 9v ja "vaativat" juuri oikeankokoiset vaatteen, jotta eivät yhtään roiku päällä, jotta housut ovat tarpeeksi napakoita vyötäröltä eivätkä lahkeet laahaa sitten maassa. Esim. reilusti yli 140cm pituinen esikoinen valitti, kun toin sovitukseen 146cm takin, hihat olivat hänen mielestään aavistuksen liian pitkät, haittaavat kuulemma sählyn pelaamisessa välitunnilla... Kasvunvaraa ei meillä saa vaatteissa olla. Toisaalta ymmärrettävää, en itsekään viihtyisi liian isoissa vaatteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nämä on juuri sopivia, joten en koe että olisivat liian suuria. :) Minusta taas pienempi koko näyttäisi liian kinttanalta, mutta nämähän onkin makuasioita.
      Ymmärrän toki silti mitä tarkoitat, meillä se vaan tahtoo olla toistepäin. Pojat ei halua että hihat nousee liikaa, niin että ranteet paljastuu touhutessa. Samoin lahkeet ei saisi nousta kyyristyessä jne. Toisekseen minusta setin pitää mennä keväästä syksyyn, käyttöikä jäisi tosi lyhyeen jos ostaa liian sopivaa.
      Minulle tuli itselle äskettäin takki, joka oli siis kooltaan just oikea. Hihat oli kädet alhaalla just siihen ranteeseen, mutta kun nostin eteen tai ylös, niin ranteet paljastui ja se olikin vasta ärsyttävää. Palautukseen läks. ;D
      Eli minusta taas itsestäkin omissa ulkovaatteissa hieman reiluutta/väljyyttä pitää olla.

      Poista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)