lauantai 15. syyskuuta 2012

The talvihaalari

 
Emilin 4v. tulevan talven the talvihaalari on ihanan keltainen Molo Kids.
Tilasin sen jo ajat sit Niilo Ilosta, mutta nyt viimein havahduin tajuamaan ettei minulla ole siihen asusteita.
Voi kamaluus! niitä nyt sitten pohtimaan ja kun olen edelleen kovin sävyttävää sorttia, niin ihan mitä tahansa ei tahtois valita..
 
 




 
Harmaa.
Se tuntuu nyt siltä oikealta keltaisen kaverilta. Kuitenkin tuo haalarin sävy on sen verran räväkkä, että minusta se kaipaa kaveriksi melko hillittyjä värejä.
Kengät meillä kyllä olisi jo (viime talven alesta ja veikan vanhat), mutta ne on kaikki tylsästi mustia. Voi ihanuus noita hopeisia Arauto Rap kenkiä tai Emun saappaat taas olisi taatusti Emilin suosikit..
Hatuista päätin hankkia tälle talvelle yhdeksi tuollaisen kypärähattumallisen, kun viime talvena sellaista kaipailin kaappiin. Se kuitenkin suojaa kaulan parhaiten ja on kätevä käytössä.
Reiman hatut istuu meidän pojille aina todella hyvin, joten ne on ykköslistalla tänäkin vuonna. Ihana uutuus eli tuo tähtimyssy löytyi Zalandon valikoimasta. Rukkasista harmaat löytyy ainakin Travallen valkoimasta. Toki Molo Kidsin sateenkaarirukkasetkin kävisi ja toisi vähän lisäväriä harmauteen.
 
 

 
Musta.
No se on niin musta, mutta sopii kyllä tosi hyvin keltaiseen.
Bongasin Reiman sivulta kivoja pipoja, jotka kyllä kuvien perusteella haalariin sopisi. Mutta. Niissähän lukee että lime. Eli tuo keltaisen näköinen sävy pipoissa on lime tai pitäisi olla, mutta voisi olla tuurilla aika keltainen? Täytyisi päästä livenä vertaamaan, kun kuvat ei kuitenkaan kerro sävystä mitään (eli haalarin huppu mukaan ja Reimalle katsomaan).. Reiman huopikkaat taas ois niin ihgut, hohhoijaa.
Vihreä kyllä istuisi tuohon kanssa tosi hauskasti. Hmm..
 
No niin. Teidän vuoro.
Millä te kyseisen haalarin omistajat asustatte tuon keltaisen ihanuuden? ;)
 
 

53 kommenttia:

  1. Kyllähän nuo harmaa ja musta on ehkä parhaat valinnat tuohon haalariin! :) Meillekin se on (krhm sitten kuitenkin) tulossa, ja ruskeat ja vihreät asusteet (tarkoitettu sille toiselle haalarille joka saa väistyä) saavat nyt kelvata ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on keltainen takki.. Hakusessa siis housut. Tai parit.. Löytyy musta karvalakki, ja harmaa neulottu. Noita reiman katselin myös ja toi missä vihreää houkuttaisi.

      Poista
    2. Kyllähän ne ruskeatkin käy ja vihree kans. ;) Ajattelinkin että tuo on ihan teidän pienen värinen haalari. ;)

      Poista
    3. Äskeinen siis Miimalle..

      Kippuralla; mustat ja harmaat housut. ;) Tuo missä on vihreää kävisi kyllä kivasti.

      Poista
    4. Vihreätkin housut voisi olla aika päheet :D

      Poista
    5. Vastaan itselleni. Lassiella on pipo missä on noin puolet villaa. Musta/harmaat paksut raidat ja lime/keltainen tupsu, riippuen valosta :)
      Laitoin sähköpostia lassielle ja vastasivat parissa tunnissa kun kysyin missä myydään. Hain vimpan L kokoisen anttilasta 11,9e :)

      Poista
    6. Tuo Lassien pipo kuullostaa ja näyttää hyvälle, kun kurkin Lassien sivut. ;)
      Se siis sattuu hyvin tuohon keltaiseen se tupsun väri?
      Pitääpä minunkin kysellä olisiko tullut tähän meidän lähikaupunkiin myyntiin jonnekin.

      -Mia eli minä ite, kun ei jaksa omaan blogiin just nyt kirjautua- ;D

      Poista
  2. Hei vaan. Tuossa harmaassa Huttelihut hatussa on sellaisia "tyttömäisiä" timantteja :) Jos sillä on väliä sinulle...T: Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mitään väliä! ;D Siis minähän ajattelin että ne on "tähtipölyä", en ollenkaan ajatellut että tyttömäisiä, mutta olenkin näissä asioissa melko "vapaa" ajattelija.

      Poista
  3. Meiltä löytyy kans tuo samainen haalari ja olen kovin myös pohtinut noita asusteita,
    mutta vielä on ollut mietintä asteella...kohta tarttis hommatakin jo jotain varmaan =D
    Hanskoiksi olen ostanut jo Molon mustat hanskat.
    Tuo musta tai harmaa mulllakin on ollut mielessä ja jos oikein värikästä haluis
    niin sit voisin aatella tuota Molon rainbow kuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuota Rainbow kuosia saisi hattunakin.. Harmi vaan kun ainakaan se perusmalli ei istu meillä Emilin päähän, mutta mitenköhän se kypärämallinen..
      Meilläkin on nyt mustat ja harmaat rukkaset. :)

      Poista
  4. No mutta kyllähän kuitenkin tarvitaan kahdet asusteet, ottaisin toiset mustana ja toiset harmaana ;) voisko kengät olla kuitenkin kummassakin setissä mustat, nuo Emut ei ainakaan taida olla kovin suositeltavat jalalle? Tai miksei nuo hopeat kengätkin passais, mun mielestä ne on vaan sen verran tyttömäiset ainakin kuvassa, että meille en pojille kelpuuttaisi. En nyt silti kieroon katsoisi, jos pojalla nuo näkisin ;)

    Mulla on yleensä ongelmana se, että pipon ja hanskojen pitää passata JUST toisiinsa. Oli suunnitteilla mustan Polariksen kanssa Fredriksonilta keltainen retro-lakki ja siihen Mololta hanskat (en oo muualla huomannut keltaisia...) mutta ne oli ihan eri väriset :/ Molon lakeista taas mikään ei oo mun mielestä hyvänmallinen ja ulkonäöltään mulle kelpaava.

    En laittaisi tuon keltaisen kanssa vihreää, ruskea saattaisi just ja just mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis hopeet kengät ois taas minusta just niin mageet pojallekin, mutta tosiaan nää on niin makuasioita! :D
      Emuista minulla ei ole mitään kokemusta, mutta ei varmasti niin hyvät jaloille kun kunnon kengät. Hirveen vähän muuten ihan harmaita kenkiä pojille, miksiköhän??
      Joo sekin on kamalaa, jos ei pipo ja rukkaset ole just samaa sävyä. ;D

      Poista
  5. hmm.... olen sen verran kierrätystä kunnioittavaa että suosittelen sulle mustia kenkiä harmaiden asusteiden kanssa.

    jos kerran kengät löytyy kaapista. ja ainakin aurato rapin hopeiset on mun mielestä aika tyttö kengät. siis jos meille tulis mies sanoisi että samantein palautukseen vaikka äii ja poika tykkäisikin niistä. kuitenkin koitan ottaa huomioon miehenkin mielipiteen kun joskus harvoin niitö suustaan päästelee.

    lisäksi pidän noista reiman raidoista mut tosiaan pitäisi nähdä onko toi lime keltaisen lime. kuvissa ainakin näyttää.
    ja siis jos joskus raaskisin noin kalliin haalarin ostaa niin sävyttäisin sen tummalla koska haalari itsessään raikas ja pirteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pitää miestäkin kuunnella. :) Meillä vaan mies on yhtä minun kanssa näistä poikien sävy asioista, eli hyvin vapaamielinen. ;D
      Heh, oon kai outo kun en miellä niitä yhtään tyttökengiksi?
      Mustia meillä tosiaan on kolmet, mutta ne on kaikki eri kokoa. Voi siis olla ettei niistä mene kun yhdet meille koonsa puolesta tulevana talvena, siksi toiset olisi kyllä lupa hankkia..

      Näin nuo Reiman pipot livenä ja vertasin haalarin väritilkkuun. Ei ne ihan samaa sävyä ole, joten taidan joutua ne hautaamaan. Pöh. :(

      Poista
  6. Mä valitsisin noista vaihtoehdoista nuo mustat, jos nyt nuo reimat sopii väriltään yhtähyvin,kun kuvien perusteella. Tuo vihree jotenkin raikastaa keltasen ja mustan yhdistelmää, jos pelkka musta tuntuu liian mustalta.
    Meillä oli viime vuonna pojalla musta haalari ja asusteet oli sit keltasta, pipot, kypärälakki, hanskat jne. Mä tykkäsin todella! Tuo ois vastaavaa toisin päin, ja oon katsellutkin tuota Molon haalaria, se on mahtis! Vähän turhan klallis vaan mun budjettiin, mutta muuten oisn tuon ostanut ihan 100 varmasti. :)
    Toi harmaa pipo, Huttelihut oli kyllä TODELLA ihana, ja passais hyvin haalarin kanssa, että sen mä kyllä varmaan tilaisin kuitenkin kanssa tuon haalarin pariksi.
    -Heini-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne ollut nuo Reimat just samaa sävyä, voi kökkö.. :(
      Keltainen ja musta on kyllä ihanat yhdessä, kyllä sitäkin tähän on hankittava.
      Huttelihut ois ihana, pitäisköhän tilata..

      Poista
  7. Mitkä nuo ihanat mustat talvikengät tähdellä on?
    Meillä on Reiman tuo vihreä kuvioinen hattu ja mielestäni enemmän limeä on kuin keltaista. Meillä on myös tuo musta Reiman boll lakki ja siitä tykkään tosi paljon. Ihana meidän pojan päässä! Harmaat Arauto Rapit laitoin jo tilaukseen, mutta ajattelin ne parempaan "kaupunki käyttöön". Päiväkotikengät vielä puuttuu. En taida osata valita harmaan vai musta? Pidän molemmista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtikuviolla olevat kengät ovat Reiman huopikkaat. :)
      Molemmat tosiaan käy ja molemmat on taatusti hankittava, ompahan vaihtelua.
      Kiva kuulla noista Reiman pipoista tarkempaa infoa. :)

      Poista
  8. Lassien sivuilla oli musta-harmaa pipo jossa oli keltainen tupsu. Käys kattoon! :)

    -Neuponnuppi-

    VastaaPoista
  9. Mun mielestä mustaa väripariksi ehdottomasti, harmaa jää liiaan haaleaksi, on sen verran sähäkkä tämä keltianen (siis mun mielipide) - Molon rainbow-hanskoista ei paljon väri-iloa jää jäljelle, jos varren pukee haalarin sisään, jos pukee päälle, niin eri juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinhän nuo rukkaset jää vähän piiloon sinne haalarin alle ja päälle en osaa pukea.. Mutta toisaalta kyllä hiukan pilkottaa. :D
      Musta käy kyllä todella hyvin.

      Poista
  10. Entäs jos ottaa toisen parivaljakon mustaa ja toisen harmaata? Vaihtelu virkistää!

    VastaaPoista
  11. Mun silmään nuo Reiman asusteet näyttää parhailta :) Tosin tuo Huttelihutin myssykin on aika hauskan mallinen.

    VastaaPoista
  12. Meillä ei tuota haalaria ole, mutta aivan ihanat noi harmaat asusteet sen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaat on tosiaan kauniit keltaisen kanssa. :)

      Poista
  13. Ihana haalari Emilille talveen! Tuon minäkin olisin ostanut jos meillä olisi ollut haalarille tarvetta. Itse yritän kanssa etsiä harmaa-keltaisia asusteita 4-vuotiaan takkiin (takkina reiman keltainen, jossa harmaita tähtiä, viime vuoden mallistoa)ja harmaisiin housuihin. Ostin ihan Jonathanin tummanharmaat hanskat+housut. Pipoksi valikoitui tuo Reiman kelta-musta tupsupipo. Toiseksi pipoksi yritän löytää myös kypärähattupipon harmaana. Harmaa sopii varmasti hyvin tuohon keltaiseen haalariin mutta itse asustaisin mustalla - jos kerta sinulla on jo mustat kengätkin. Mutta kannattaa toki mennä hupun kanssa ostoksille niin saa varmasti sopivamman sävyn. Luotan sinuun, varmasti löydät taas kivat asusteet niin kuin aina!!!
    Muuten nuo harmaat Emut ovat ihanat! Sellaiset pitäisi saada koossa 31. Selailin tutuimmat kenkäkaupat mutta oli vain isoja kokoja.

    -äiti kolmelle-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu! ;D
      Se Reiman tähtitakki on tosi kiva, meilläkin se kävi viime talven alesta, mutta en sitten ostanutkaan sitä. Tyhmä minä!
      Tuolla Zalandossa oli kokoa 31 noista Emuista. :)

      Poista
  14. Noi sun valinnat on tosi hyviä, en parempia osais ehdottaa...

    VastaaPoista
  15. Musta-vihreä näyttää paremmalta, Reimalla on mielestäni kivat värit tälle talvelle pipoissa, ja nyt kun vielä saa ilmaiset postit niin naps naps.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin onkin ja tosiaan nettikauppaa pitää nyt hyödyntää. ;)

      Poista
  16. Tuota Zalandon/Huttelihut myssyä minäkin oon tälle talvella halunnut mutta mua vaivaa et onkohan se kuitenkin liian ohut? Mulla on pojalle viime talvelta Kivatin yksi värinen musta ja ne on aina niiiiiiiin lämpimiä. Haalarina on siis se värikäs Kappiksen haalari ja toisena veljen muutaman vuoden takainen yksivärinen MoloKids

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin, mutta toisaalta näyttää vähän sellaiselta huopaiselta se pinta, että olisiko kuitenkin lämmin.. Kivatit on lämpöisiä ja Reimat minusta kanssa. :)

      Poista
  17. Harmailla! Ihania;varsinkin nuo Emut ja sateenkaarihanskat(vaikkei ne harmaat ookkaan:)!
    Ja hei,noista kypärämyssyistä - mun mielestä ne toimii parhaiten...aivan kaiken ikäisillä! Niin lapsilla,teineillä kuin aikuisilla ja eläkeläisilläkin! Se on sitten eri asia kuinka koomiselta minäkin näyttäisin sen kanssa:D

    VastaaPoista
  18. Meillä mentiin vähän päinvastoin; pojulla musta reimatec haalari jossa ei ole mitään kuvioita. Kaverina molon sateenkaari toppahattu ja hanskat ; )
    Harmaat näyttää mun silmään vähän pliisulta..
    -Sini-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nää on just niitä makuasioita. :D Se sateenkaarikuosi on aivan ihana kyllä mustan kanssa.

      Poista
  19. Mä olen sen verran ekohenkinen että kierrättäisin mustaa. Itse ainakin pyrin aina kun mahd suosimaan esim. sisarusten tai muidenkin lasten entisiä jos ovat käytettävässä kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me kierrätetään kanssa monia vaatteita. Nuo kengät vaan ei välttämättä satu kaikki olemaan oikeaa kokoa talvella, uskon että yhdet kuitenkin varmasti on. Eli pitää nyt odotella ja katsoa pitääkö hankkia silti yhdet oikean kokoiset.

      Poista
  20. Meillä ei tätä haalaria ole, mutta kaveriksi laittaisin vihreetä :) Kunnolla väriä talveen! Ehkä sit ei niin pirteitä päiviä varten varuiksi mustaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreellä tulisi kyllä aika pirtsakka kokonaisuus. :)

      Poista
  21. Heips - mielestäni tuo Huttelihutin hattu on aivan ihana. Meillä oli sellainen viime vuonna eräästä nettikaupasta ostettuna ja oli todella lämmin. Eli ei todellakaan ole ohut. Muistaakseni se on tehty alpakan villasta ja sisäpuoli oli pehmeää fleeceä. Googlaamalla Huttelihutin pipoja löysin sen kaupan viime vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaankin swankids.fi verkkokauppaa. Ainakaan en ole muissa suomalaisissa verkkokaup'oissa tavannut Huttelihuttia. Meillä on kanssa tilattu sieltä viime talvena superlämpimät hatut. Oli kyllä hienot, nyt ajattelin josko tilaisin itsellekin tupsup'ipon..

      Poista
    2. Oi kuulostaa ihanan lämpöiseltä! :)
      Kiitos myös tuosta swankids vinkistä, ihan uusi nettikauppa minulle. Onko nuo Huttelihutin pipot muuten millaista mitoitusta? Mietin menisikö se kypärämyssy malli vielä Emilille (py 52,3cm)..

      Poista
    3. Meidän 4-vuotiaalla on 4-6-vuotiaan koko ihan sopiva. En ole p'äänymp'ärystä kyllä mitannut..

      Poista
  22. Laitathan sitten kuvia millaisiin asusteisiin päädyit? :) Meillä tyttö 2 v. sai keltaisen haalarin johon yhdistän pinkkiä. Pojalla taas on viime vuoden space eli petrooli/tumma turkoosi ja siihen hankin keltaiset rukkaset piristykseksi. Nyt etsinkin pipoa missä olisi keltaista ja katselin myös noita reimoja. Ja noi huopikkaat, aivan ihanat <3 Meillä oli viime talvena huopikkaat pojalla ja ne oli niin ihanat ja lämpöiset että varmaan pakko hankkia tulevaksikin talveksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki laitan! :) Ihanan pirtsakka setti teillä sitten pinkin kanssa. :)
      Meillä ei ole koskaan ollut huopikkaita, mutta tekisi mieli hankkia, kun ovat niin söpöiset.

      Poista
  23. En osaa vinkkejä antaa, mutta ehdottomasti noista vaihtoehdoista musta on minun silmääni parempi. Eritoten se olikohan Reiman värikäs pipo.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)