torstai 1. syyskuuta 2011

Elämä yllättää




Tiedättekö sen tunteen kun huomaa, että näinhän sen piti mennäkin?
Vuoden pähkäilyn ja lievän ahdistuksenkin jälkeen huomaan olevani tyyni. Huomaan että minun on nyt hyvä olla, tiedän mitä haluan, olen todella onnellinen. Kai se muutos vaatiikin aikaa, ei elämän suuret kysymykset ratkea hetkessä. Vuosi on ollut kuitenkin uuvuttava ja tuntuu hassulta miten ykskaks kaikki ratkeaa. Yksi iso haave toteutuu tänä syksynä. Sen aika on juuri nyt, se ei olisi ollut yhtään aiemmin. Se oli kyllä valinta, josta olen tosi tyytyväinen. Tähän asti meille on ollut hyvä näin, mutta nyt on aika uudelle. Ai mille?

Se on 150+70. Ei se ei liity lastenvaatteisiin.
Heh, tää tykkää kiusata.
No se on tietysti omakotitalo! ♥
Allekirjoitimme tiistaina talokaupat, löysimme meille just täydellisen. Meidän näköisen kodin. Tai ainakin siitä tulee meidän näköinen. Tila tulee tuplaantumaan, jopa enemmän. Neliöitä on se 150 asumiseen ja muuta varasto yms. tilaa 70 neliöä. Luksusta, vaikka toisaalta tunnen lievää haikeutta tätä "eletään lähekkäin" fiilistä kohtaan. Toisaalta just nyt isot pojat on siinä iässä, että omat huoneet tulee enemmän kun tarpeeseen. Itse olen ihan innoissani että pääsen viimein toteuttamaan vapaasti omia sisustusunelmiani.

Aloitamme kuukauden parin päästä remontilla. Budjetti ei ole suuri, joten sen mukaan mennään. Mutta onneksi haaveitaan voi toteuttaa siinä asumisen ohessa, kun näkee mikä toimii.
Alkuun uusiksi menee keittiö. Lisäksi kaikkialla katto ja seinät saa maalia pintaan. Lautalattia saa uuden pinnan. Huonekaluja täytyy hankkia. Oi oi, vähänkös ideat vilistää jo päässä. ;)

Siksi varoitankin. Tästä ei tule sisustusblogi, mutta aihepiiri varmaan laajenee hiukan sinne sisustuksenkin puolelle. Kestättekö?
Ihan vaan aina välillä kuulisin mielelläni teidänkin mielipiteitä ja kokemuksia tietyissä valinnoissa.

Tarkoitus on päästä jouluksi kotiin, omaan kotiin. :)

Toinenkin uusi haave toivottavasti toteutuu muuton jälkeen, mutta sitten enemmän kun asia on varmaa. Ei se ei ole vauva (heh), eikä oma yritys. Se on jotain ihan muuta. Sekin on osa innostustani, tajusin että se on just se mitä tarvitsen. Palaset loksahtelee paikoilleen. Näin sen elämän pitikin mennä, miten en tajunnut jo aiemmin!


54 kommenttia:

  1. Onnea omasta talosta :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut talokaupoista!
    Minä ainakin mielelläni katselen, että millaiset huoneet pojille tulee ja vähän muutakin taloon liityvää.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että olette löytäneet mieleisenne talon :)

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle projektille. Kyllä lisätila tekee onnalliseksi. (nimim. 62neliöstä 170neliöön ; )

    VastaaPoista
  5. Onnea uudesta kodista! saako kysyä minkälainen omakotitalo, uusi vai vanha?

    VastaaPoista
  6. Ehdin miettiä jo ennen tekstin loppuun lukemista että toivottavasti näytät sitten meille kuvia näytille uudesta kodista :)

    Suuren suuret onnittelut!! Tilaa teillä tulee ainakin olemaan :)

    VastaaPoista
  7. Oih, onnea uuden kodin puolesta ja onnea remonttiin. Mielenkiinnolla seurailen myös remontin vaiheita ja sisustusjuttuja.

    Hienoa että palaset loksahtelee paikoilleen! :)

    VastaaPoista
  8. OOh, onnea uudesta kodista!!

    Ai kestetäänkö? KYLLÄ, itse henkilökohtaisesti vaadin sisustusjuttuja:D

    Rakastan tuota tunnetta kun ihmisille löytyy koti! Työssäni näen usein näitä "oikeita hetkiä" ja joka kerta se on yhtä häkellyttävää ymmärtää, että jonkun haave juuri toteutui!!!

    Vielä kerran: ONNEA!!!!!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuulumisia täällä! Onnea uudesta kodista ja minä ainakin mieluusti lukisin siitä kuinka talo muuttuu kodiksi :)

    VastaaPoista
  10. Voi kun hienoa! Onko teidän tuleva talo samannäköisissä maisemissa, missä asutte nyt? Saako olla niin utelias ;) oon aina kadehtinu sitä järvimaisemaa teidän pihassa(?)

    Totta kai sisustusjutut on tervetulleita :)

    VastaaPoista
  11. Hienoa! Onnea uuden kodin omistajille!

    VastaaPoista
  12. onnea uudesta kodista. Mekin päästään parin kk päästä muuttamaan mutta itse rakentamaan uuteen omakotitaloon. Nyt ollaan n. 4,5kk rakennettu "niska limassa" ja sisäpinnat ja kalusteet enää puuttuu. Odotin koko edellisen talon myymis ajan ja viime talven jolloin asuttiin jo vuokralla muttei päästy rakentamaan enne lumen lähtöä sekä koko rakennus ajan että pääsen sisustamaan. Nyt ne odotus on vaihtunut paniikiksi kun yhtään laattaa tai kalustetta ei olla tilattu ja laattoja pääsisi jo kohta laittamaan kiinni. Miten tässä näin kävikään:)
    -mari-

    VastaaPoista
  13. oi ihanaa, paljon onnea talokaupoista! näin se on, että palaset loksahtelee paikoilleen, kun ei suotta kiirehdi :o) melkein haluaisin sanoa arvaukseni tuosta tulevasta, mutta jään odottelemaan varmaa tietoa ;o)

    VastaaPoista
  14. Onnea talokauppojen johdosta! Niin juuri, elämä menee niinkuin sen pitää, palaset loksahtelevat, kun niiden antaa loksahdella.=)

    VastaaPoista
  15. Mahdottoman paljon onnea uudesta kodista! Minä ainakin kestän myös sisutuspostaukset, kunhan et kokonaan unohda lastenvaatteita ;)

    VastaaPoista
  16. Ihania uutisia! Voin vain uskoa, että olet innoissasi! Paljon onnea talokauppojen johdosta! Jaahas, mitähän muuta teille on ehkä tapahtumassa ;) Niin ne palaset vain loksahtavat paikoilleen :) Niin ja mielellään luen myös sisustusjuttujakin välillä.

    VastaaPoista
  17. Eikö oo jännä miten välillä palaset vaan loksahtelee sopivilla hetkillä kohdalleen. Niin sen vain pitää mennä. Paljon onnea talokaupoista! On aivan ihanaa päästä laittamaan omaa kotia! Pienelläkin budjetilla tekee ihmeitä, jos osaa tehdä ne ihmeet itse.

    VastaaPoista
  18. Oi oi, onnea kovasti uudelle talolle !

    Ja ilman muuta sisustusjuttuja tänne, sun tyyli on niin hillityn harmoninen sisustuksessa että kiinnostaa varmasti monia.

    VastaaPoista
  19. Onneks olkoon! :-) Miten olisi uusi sisustusploki?

    VastaaPoista
  20. Näinhän se elämä menee :) Huomisesta on turha murehtia, eilinen on jo mennyt. Pitää elää tätä päivää, luottaa että elämä kantaa ja kaikki järjestyy, aikanaan :)

    Itsekin tämän niin monta kertaa kokeneena...

    Onnea uuteen kotiin ja jäädäänpä jännityksellä odottelemaan sitä toista uutista.

    VastaaPoista
  21. Tietysti kiinnostaa! Jes =)))

    -S-

    Ps. Onnea uudesta kodista!

    VastaaPoista
  22. Onnea onnea! Isoja asioita - nyt pitääkin olla onnellinen. Nauttikaa ja remontoikaa omannäköistä.

    VastaaPoista
  23. Onnea uudelle projektille! Kuulostaa hienolta! Itse ainakin odotan kovasti myös sisustuspuolen juttuja, etenkin POIKIEN HUONEET kiinnostavat kovasti, itsellänikin kun näitä poikia riittää ;) ja monesti sisustus(kuten vaate-)tarjontakin on aikalailla keskittynyt tyttöjen juttuihin.

    Onnea "matkaan"!

    t.Kolmen pojan äiti

    VastaaPoista
  24. Ihanaa!! :) On niin mukava kuulla iloisia ja onnelisia uutisia. Omatalo olisi ihana!! Mekin asustelemme vielä toistaiseksi rivitalo kolmiossa vuokralla (minä, mies, 2 poikaa ja uudenvuoden aikoihin vauva...) ja omaan ei ole mikään kamala kiire...katsellaan ja odotellaan ihan rauhassa milloin se meidän oma koti löytyy. Innoissani siis varmasti lueskelen teidän taloprojekstista ja sisustamisesta. :) Teidän pojat ovat varmasti innoissaan kun saavat enemmän tilaa. On ne omat huoneet ainakin isommille lapsille kuitenkin niin ihanat!!!

    VastaaPoista
  25. Hienoa Miia! Niin ne palaset loksahtelee.
    Minä ainakin kestän blogin laajenemisen sinne uuden kodin puolelle, kuulostaa oikein hyvältä :)

    VastaaPoista
  26. Oi kuulostaa ihanalta! Meillä myös talokaupat tekeillä/tehtynäkin oikeastaan, kesän korvalla päästään omaa taloa laittamaan. Samanlaisilta kuulostivat myös aikeet remontin suhteen, uutta pintaa lautalattiaan ja pikku hiljaa remontointia niillä rahoilla mitä on... Itse sisustus/lastenvaate/mikälie -blogia pitävänä kestän ehdottomasti rönsyilyt aiheen suhteen:) Onnea!

    VastaaPoista
  27. Oi että, onnea uudesta kodista! Täällä siitä vasta haaveillaan ja meillekin kyllä vielä toistaiseksi sopii tämä eletään lähekkäin -meininki mutta ajan saatossa suurempi neliömäärä ja oma piha tuntuvat varmasti entistä tärkeämmiltä. Siihen asti ihailen teidän unelman toteutumista! :)
    Ja kyllä kestetään, minä ainakin :)

    VastaaPoista
  28. Onnea uudesta kodista!
    Ja kestetään kyllä kuulla sisustamisestakin :)

    Teidän tulevat neliöt kuulostavat siltä mekin on haettu, pian kaksi vuotta... mutta kun ei vaan osu kohdille sopivaa. Oman "pienen" haasteensa tälle asettaa myös pääkaupunkiseudun kohtalaiset hinnat...

    Rose

    VastaaPoista
  29. Oi kiitos teille ihanaiset! ♥
    Tottakai blogi pysyy lastenvaatepainotteisena, sisutusjuttua tulee vaan aina välillä. En taida omaa sisutusblogia kuitenkaan laittaa pystyyn, koska luulen etten sitä juttua niin paljoa ehdi laittamaan.
    Silloin tällöin olisi tosiaan vaan kiva kysellä vähän kokemuksia ja saada apua sisustusjuttujen valintaan. :)

    Meidän tuleva talo on rakennettu vuonna -83 ja siinä ei ole tehty mitään remonttia sen jälkeen. Eli laittamista riittää. Toisaalta juuri sitä halusimmekin, että saamme itse remontoida pinnat mieluisiksi. Keittiö on nyt alkuun suurin juttu, se menee kokonaan uusiksi. Wc ja pesutilat vaatisi myös remonttia, mutta ne odottaa ainakin vuoden. Jostain on karsittava ja nuo on tilat joissa vähiten majaillaan. ;D

    Järvimaisemasta joudumme luopumaan, mikä tietenkin harmittaa. Mutta kun vuosi on tässä katseltu täältä taloja ja niitä tuli oikeesti vuoteen myyntiin vain kaksi (niiden vanhojen lisäksi joita kukaan ei osta), niin pakko oli jostain toiveista tinkiä.

    Tarjonta on täällä ihan onnetonta, vielä kun halusimme talon kylän keskustan tuntumasta. Syrjäkyliltä olisi löytynyt ehkä jotain, mutta elämä olisi vaikeutunut liikaa.
    Talo on silti hyvällä sijainnilla, ikkunoista näkyy puita, metsää, ei edes naapureita. :)
    Piha ei ole suuri, vähän päälle 900 neliötä, mutta se riittää meille hyvin. En ole mikään vihrepeukalo. ;)

    VastaaPoista
  30. Suuret onnittelut kaupoista :)

    VastaaPoista
  31. Oi! Onnea! Tervetuloa vaan niitä sisustusjuttujakin :)

    VastaaPoista
  32. Ihanaa,Onnea talokaupoista... :)
    Mekin tässä päivä pari sitten laitettiin tonttihakemus vetämään... saas nähä, alan olla niin innoissani et mitähän sitten jos ei tonttia tipukkaan... :S
    Jes, tykkään katsoa toisten makuja sisustuksen suhteen.. ja nyt jos/kun oma sisustaminenkin tulee ajankohtaiseksi(sitten joskus kun talo on siinä vaiheessa) niin saan nyt poimittua hyviä ideoita sieltä ja täältä...
    Tän vuoden asuntomessut antoi jo niin paljon et kohta tulee ähky... :)

    VastaaPoista
  33. Onnea uudesta kodista! Innolla jään odottamaan sisustusaiheita myös:)

    VastaaPoista
  34. Heippa, jee hienoa että olet innoissasi muutoksista! JA minä ainakin mieluusti katselen sisustusjuttujakin. -Tiina

    VastaaPoista
  35. Aivan mahtavaa! Onnea tulevaan uuteen kotiin! :) Olen itsekin huomannut että haaveita pitää olla mutta myös sitä kärsivällisyyttä. Kun jaksaa unelmoida niin kyllä ne asiat pikkuhiljaa loksahtelee paikoilleen ja on aika uusille ihanille asioille elämässä. ♥

    VastaaPoista
  36. Onnittelut uudesta kodista! Ja kyllä kestän myös sisustuspostaukset, oikein mielellänikin. :D

    VastaaPoista
  37. Voi miten hienoja uutisia, paljon onnea uudesta kodista :)

    terv: Anonyymi Mikkelistä

    VastaaPoista
  38. 900 m2 kuulostaa loistavalta. Ja pääkaupunkiseudun tontteja katselleena isolta :D

    Rose

    VastaaPoista
  39. Aijai, ihania uutisia! Hurjasti onnea talollisille!

    Ihanan posotiivinen posti kaikenkaikkiaan. Sitähän se elämä on, paloja siellä ja täällä ja sitten lopulta juuri oikealla kohdalla :)

    VastaaPoista
  40. Onnea! Tosi kiva uutinen.;) Mä arvelinkin, että se on joko talo tai vauva.:D

    Ja sisustuspostauksia tahtoo tämä myös. Täällä kun yritetään kovasti myös sisustaa. Kaikki huonekalut menee nyt pikkuhiljaa vaihtoon, mutta ostellaan niitä sitä mukaa kun pystytään, sisustuslainaa ei haluttu ottaa. Yhtäkään väliaikais-huonekalua (noiden vanhojen lisäksi) ei tähän taloon tuoda. Lastenhuoneesta varmaan aloitetaan, kun sen saa edullisimmin kuntoon.;)

    VastaaPoista
  41. Paljon Onnea :) Ihana uutinen,olen iloinen teidän puolesta!! Meillä on 80m2 ja kaksi poikaa,8v ja 2,5v. Ja juurikin esim. eilen ajattelin et nää neliöt riittää meille siihen asti kunnes isompi on sen verran isompi,että tarvitsee selkeästi enemmän omaa tilaa,eli ihan hyvin vielä hetken saamme asua tässä,mutta muutama vuosi... :)

    Ja IHANAA sisustusjuttuja!! Sittenhän tässä lemppariblogissani yhdistyy kaksi lempparijuttuani,joten tänne vaan niitäkin juttuja!

    VastaaPoista
  42. Onnea onnea! Mielelläni luen sisustusjuttuja ja remonttijuttuja myös.

    - Äiti ja pienet pojat

    VastaaPoista
  43. Hurjasti onnea talokaupoista!! Talo aikeita huomasinkin ;)
    Jee! Ihanaa! Anna tulla vaan kaikkea mitä arjessa kuuluu ollakkin. Kiinnostaa tottakai.

    VastaaPoista
  44. Hei iso kiitos taas!, ihanaa kun olette mukana ilossani. :)
    Niin piti vielä onnitella teitä kaikkia muitakin joilla oma unelma on toteutumassa tai toteutunut!

    VastaaPoista
  45. Onpa ihana kuulla että siellä on useampikin haave toteutumassa! Vielä jännään mikä se toinen on ;D

    Onnea talokaupoista <3
    Ja kyllä itse ainakin luen myös sisustusjuttuja ihan mielelläni, eli tänne vaan niitäkin :)

    VastaaPoista
  46. ihana kirjoitus Mia!!! ja onnea! jollain tapaa näen että voisin itsekkin kirjoittaa juuri näin joskus, mutta en vielä :) en ole vielä niin pitkällä elämässä, mutta sitten joskus =)
    ja kyllä kestän sisustus jutut
    :)
    onnea vielä Talosta

    VastaaPoista
  47. Sitten me mahdutaan hyvin kyläilemään koko poppoo <3 Oli muuten ihana kuulla pitkästä aikaa, mulla on kamalan kamala ikävä!!!

    ps.Jonella on cars sukkahousuja, miksei noi raidalliset kävisi pojalle, ne näyttääkin ihan pitkiltä alushousuilta!

    VastaaPoista
  48. =)Onnea!

    Sielläpäin tosiaan taitaa olla tarjontaa hieman syrjäisemmissä paikoissa.

    Nimim. metsäteitä pitkin kyläilemään...

    Mutta kiva, että löytyi!

    VastaaPoista
  49. Kiitos vielä! ♥
    Ja Tuusis samoin! ♥♥ :)

    VastaaPoista
  50. Valtavasti onnea!!
    Ehdottomasti haluan nähdä sisustusjuttuja myös ja innolla odotan toista suurta paljastusta... :)
    Mekin saatiin tänään hyväksytty päätös jättämästämme tarjouksesta yhdestä omakotitalosta....
    Tosin, tarjous oli ehdollinen ja oman myynti vasta alkaa, joten yhtään varmoilla vesillä ei vielä olla. :)

    VastaaPoista
  51. onnea uuteen kotiin! minua ainakin kinnostaa talojutut, koska oma talo on tulevaisuudessa haaveissa itselläkin. kun vain ensin edes tiedetään, mille seudulle asetutaan asumaan...

    VastaaPoista
  52. O N N E A UUTEEN KOTIIN :) !

    ja toki kiinnostaa sisustusjutut
    (meilläkin OKT ja vielä vois sisustaa etenkin kun poika kasvaa eikä revi tai kokeile kaikkea , hän nyt reilut 2 v)

    t. Heli

    VastaaPoista
  53. Kiitän taas viimeisimpiä! :)
    Emmille onnea ja tsemppiä talon myyntiin!

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)