tiistai 30. elokuuta 2011

Ostoksia


Ostosten esittelyssä aina venyy, sit kun on mennyt tarpeeksi aikaa niin tuntuu että kannattaako noita edes esitellä kun on jo niin nähty. Niitä ostoskuvia kuitenkin pyydetään ja toivotaan, joten nyt taas kasasin tähän noin kuukauden jopa reilunkin ajalta jotein meille kotiutunutta. Onhan se tietysti mukavaa saada vinkkejä mistä löytyy mitäkin, itsekin pidän edelleen toisten blogistien ostospostauksista. Ne on ihan parhaita vinkkejä!

Tässä siis jotain ihan perusjuttuja, tarpeellisia ja tietysti niitä jotka oli ihan pakko saada-tarpeista viis. ;)


Anskun nettivaatteesta tilasin pojille uutta Maxomorraa.
Emilille pingviinejä koossa 110/116cm ja Oliverille raitaa koossa 134/140cm.



Kuten olemme jo saaneet Mari A.:n, Jarnan ja Katin blogista lukea yllättävästä Cirafista, niin myös minä poimin omani Prismassa poiketessa. Ihanaa kun kerrankin on värikästä kuosia ja koot muuten sinne 134cm saakka! Meille tuli sininen kaupunkipaita Oliverille 134cm ja tuo on melko reilua kokoa (Oliver on nyt just sen 134cm), Emil sai ruskeana saman 116cm. Sammakkopyjama ei ollut paidan osalta niin reilua, joten nappasin Emilille 122cm. Tuossa onkin ohuet collegehousut, joten taitaa olla ihan päiväasuksi tarkoitettu, mutta meillä menee pyjamaksi. Emil on vilukissa.



Kappahlista kävin ihan vasta hakemassa ihan parhaat välihousut, eli nuo mustat villahousut. Niissä on päällinen villaa ja sisäpinta puuvillaa, ei kutita. Meillä pojat ei tykkää villasta ihoa vasten, kun usein se kutittaa. Raidalliset terättömät puuvillasukkahousut oli täällä tyrkätty H&M:n poikien osastolle. Pitkään niitä pyörittelin ja mietin onko tosiaan pojille suunnattu. Ostin koska nuo menee hyvin meillä farkkujen alla syksyllä, olkoot vaikka tyttöjen mallistoa.
Tähtipaita on Kappahlin mallistoa. Tuota kuosia oli nyt sillä siniselläkin värillä, mutta en sitä sitten halunnut kun totesin raitojen olevan tummansiniset (tässä on mustat). Kaikki kokoa 110/116cm.



Lindexiltä jo muutama viikko sitten nappasin matkaan Oliverille fleecetakin 134/140cm. On muuten ihanan kapea malli, menee taatusti kivasti loppusyksystä välikausitakin alla. Bamse sarjan pörrötakki Emilille 110/116cm.



Harmaat ohuet housut vasemman puoleissa kuvassa H&M ja petrolit Lindexin tyttöjen osastolta (menee täysin pojallekin).
Oikealla vuorelliset Bamse farkut Lindex ja Mikki pipo H&M. Kaikki kokoa 116cm.



Lindexiltä myös tuo lime autopaita 116cm ja vaaleansininen H&M 110/116cm. Lila pyjama on Tuttaa 116cm.



Isojen poikien ostokset on sitä perussettiä.
H&M:ltä tilattiin collegehousuja (nuo mokomat kun ei muita suostu kotona pitämään, noh äitiinsä tullut siinä että kotona on oltava mukavaa päällä). Vanhin sai parit pitkikset, joita meillä aika vähän pidetään, mutta joskus farkkujen alla syksyisin.



Tilasin H&M:ltä myös niitä halpis collegeja (4,95e) ja valkoisina. Onhan ne ihanat, ainakin hetken. ;) Toisaalta meillä ei asu kovin likaavaista sakkia. Mustat vuorelliset housut on jo kovassa käytössä. Kivemmät nuo on kun ne verkkarit, joita yritetään vetää joka päivä jalkaan ulos lähtiessä (Mrr).



Vanhin valitsi nettitilausta tehdessä H&M:n topatun takin syksyn kylmiin päiviin, kokona 158cm. Tuo on melko istuvaa mallia, hihatkin kapeat, että alle menee vain ohut paita. Kaverina huivi ja sormikkaita samasta kaupasta.
Vikingin mustat thermosaappaat löysin Emilille Citymarketin alekorista kympillä, hyvä löytö kun ovh. oli jotain 35e. Kokona 29, johon juuri siirryttiin. Näillä mennään etenkin alkutalven lumeton aika, ei tartte pilata talvisaappaita.



Ellokselta 10v:lle syksyyn Kavatin vedenpitävät kengät sillä -50% alekoodilla.



Huiveja kaikille kolmelle vanhimmalle pojalle H&M ja äidille omat Lindex.

P.s. Tää jännää aamua, tapahtuu jotain suurta. Siitä lisää pian. ;)


16 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia. Tuo maxomorran pingviinipaita on ihana.
    Petroolit housut näyttävät kivoilta. Pitäisikin käydä katsomassa, jos meidän lindexissä löytyisi.

    Toivottavasti aamun suuret tapahtumat menevät putkeen.

    VastaaPoista
  2. Tätä blogia on ollut aina ihana lukea ja nyt tuntuu vielä ajankohtaisemmalta, kun itselle on tulossa seuraavaksi poika. Musta on ihanaa, kun teillä käytetään paljon värejä! Olen tytön äitinä aina kolunnut myös poikien puolen vaatekaupoissa ja nyt täytyy näköjään tehdä toistepäin =) Kiitos hyvistä vinkeistä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas näistä - tykkään kovasti :)
    Kivoja vinkkejä, etenkin nuo 134 cm löydöt!

    VastaaPoista
  4. Hyviä ostoksia! näyyttääkin osa tutulle =)
    mulla vaan on hieman vähemmälle jääny tää sisävaatteiden postaus viime aikoina (ottaa itseään niskasta kii)
    Ulkovaatteisiin oon liikaa keskittyny ja kaikkeen muuhun hömppään :D

    VastaaPoista
  5. ja tuosta ps. hommasta ei tuu ku yks juttu mieleen ;) en kehtoo sanoo :D
    katellaan myöhemmin =)
    jos sanon =)

    VastaaPoista
  6. Täytyykin käydä prismassa. Kiva kun esittelet blogissasi myös näitä "tavallisempia" merkkejä. Meillä on paljon niitä ja sitten lisäksi jotakin kalliimpaa. Ärsyttää ne blogit joissa on vain niitä tiettyjä merkkejä ja kuoseja jotka ovat myös jostakin kumman syystä myös toisessa ja kolmannessakin blogissa. Mutta siis tämä sinun blogisi on vähän erilainen :)

    VastaaPoista
  7. Todellakin ostospostaukset on pop. Enpä tiennyt minä vielä Prisman kuoseista. Saas nähä, onko enää mitää jäljellä.

    VastaaPoista
  8. Nämä ostospostaukset on ihania! Aivan kuin olisi itsekin päässyt ostoksille ;) ja oikeastaan pääsinkin, sillä ryntäsin heti paikalliseen Prismaan ruskean Cirafin paidan perään. Oli vaan huonosti kokoja jäljellä, mutta nuorimmalle sain 98cm:n sekä jemmaan 110cm:n. Kuinkahan käyttäytyy pesussa tuo Ciraf-merkki? Hinnalla ei ainakaan ollu pilattu! Täytynee laittaa sukulaiset Prisma-ostoksille ympäri Suomen, josko saisi vielä 128cm:n tai 134cm:n keskimmäiselle.

    Tuota KappAhlin tähtipaitaa (olen tähtifani) oon käynyt katsomassa jo moneen otteeseen, mutta eipä oo bodeja lukuun ottamatta näkynyt näillä leveyspiireillä (Pohjanmaalla). Liekö loppunut tai sit ei koskaan tullutkaan?!

    Tajusin muutama päivä sitten, että multahan puuttuu kuopukselta kokonaan kaupunkitalvitakki! Haalariksi ostin Ticketin tähtihaalarin (yllätys) ja sit on isoilta peritty Benettonin duffeli siistimmäksi, mutta tuo toppatakki. Olisiko vinkkejä? Värillä ei väliä, kunhan on ruskea ;)

    t. Kolmen pojan äiti

    VastaaPoista
  9. Ihania ostoksia taas teillä. Mä jo ahdistuin oman ostospostaukseni kanssa siinä vaiheessa kun kaivoin vasta kaapista vaatetta ulos. Oli pakko ottaa sellaisia suurpiirteisiä kuvia ja tunkea mahdollisimman monta vaatetta samaan kuvaan, näytti paljon vähemmältä ostelulta sillain =)

    VastaaPoista
  10. Kivoja juttuja olet löytänyt.

    Maxmorran laatuuun en ole ollut täysin tyytyväinen. Tuntuu että vaatteet venähtelee pesussa. Hihaton helikopteripaita sai ihan uuden kaula-aukkomuodon ekassa pesussa=/

    VastaaPoista
  11. psssst, kurkkaapas blogistani ihana arvonta =) vois löytyä jotain ton pingviinipaidan seuraksi =)

    VastaaPoista
  12. Minäkin ostin Prismasta nuo Cirafit koot 116 ja 134. Nuo sammakkosetit. Valitettavsti ne kutistuivat ekapesussa niin PALJON(arvasin), ne paidat, että piti lisätää resorit hihoihin ja helmaan... nyt sopivat vähäksi aikaa(134 vain tosi lyhyt, 116 ehkä ensi kevän asti)... housut mahtuvat paljon pitempi aika. Hinta ei ainakaan ollut paha...

    VastaaPoista
  13. Millon himpskatti vieköön tommoisia paitoja on Prismassa ollut muka? :( vai eikö oo täällä vaan ollutkaan,koska joka viikko käyn Prismasta ruokaostokset ja kyllä tulee aina samalla kierrettyä vaatepuoletkin heh niin enpä oo tommosia koskaan nähnyt!!

    Samoin,mistä ihmeestä oot löytänyt nuin ihanan violettia Tuttaa ja milloin??


    ÄÄK.

    VastaaPoista
  14. kaari; meni ne, kiitos! ;)
    Nuo petrolit ohuet vakosamettihousut on ostettu Lindexiltä muutama viikko sitten, niitä kyllä ainakin meidän Lindexillä roikkui rekissä vielä viime lauantainakin.

    Heiskanen; Voi ihanuus saada noin kivaa palautetta, kiitos! :)
    Ehdottomasti kannattaa pojallekin ne tyttöjen osastot käydä läpi, aina löytyy joatin unisexiä.

    Aurinkohattara; Kiitos. :)
    Isommille tosiaan moni kaipailee vaatevinkkejä.

    Suwi; Kaikki hömppä on ihanaa. ;D
    Hmm arvaatkohan mitä suurta, ei sitä kuitenkaan mitä viime syksynä suunnittelin. ;)

    Anonyymi; Meillä on just tosi sekametelisoppa merkkien suhteen poikien kaappi. :D
    Mutta sehän on parasta, edullista ja kalliimpaa sopivassa suhteessa.
    Kiitos sinulle kommentistasi!

    Äitiliini; Nuo oli ihan vasta tullut meidänkin Prismaan, eli luulisi muuallakin olevan. Viikko sitten noita ei meidän Prismassa vielä ollut. ;)

    Kolmen pojan äiti; Heh ;D
    Minä pesin nuo jo ja kutistui kyllä vähän, mutta mahtui pojille kuitenkin vielä hyvin.
    Hinta oli tosiaan todella hyvä.
    Kappahlin tähtipaita oli meidän liikkeeseen ainakin juuri tullut, viikko sitten ei vielä ollut.
    Hmm, ruskea toppatakki.. Nyt pistit pahan. :D Pitää miettiä ja vinkkaan jos tulee vastaan.

    Vera; Voi sinua! :D Levittele vaan reilusti, ei se haittaa.
    Meen nyt ihan just kurkkimaan blogiisi.

    jarna; No voi harmi! Meillä ei ole vielä noin käynyt yhdellekkään puserolle, saa nähdä nämä uusimmat.

    Jana; No voi harmi! Meillä ei kutistunut paljoa, kummaa. Vähän kyllä, koska nyt ovat sopivat ja ennen pesua reilut.
    Housut on tosiaan paljon reilummat mitoitukseltaan.

    nunju; Prisman paidat oli ihan just tullut meidän Prismaan (lauantaina ostin), joten jospa teillekin tulee tai on nyt tullut. Mene kurkkimaan! ;)
    Tutan pyjaman löysin Reiman myymälästä jo kuukausi sitten, oli alessa.

    VastaaPoista
  15. Kävin eilen kyselemässä Kappahlista noita villahousuja ja myyjä oli siellä ihan hoomoilasena, että mitämitä ;) Päätin sitten odotella tovin ja käydä uudestaan kysymässä, joskos meillekin niitä kuitenkin olisi tulossa tänne keskiseen Suomeen.

    Voi että ihania nuo Ciraffin paidat, täytyypä kurkata täälläkin seuraavalla Prisman reissulla!

    VastaaPoista
  16. Susa; Heh aika hassua! Kun tosiaan noita samoja oli viime talvena Kappahlin mallistossa, niin tosiaan luulisi tietävän edes mistä puhutaan! :D
    Mutta ihan varmasti niitä sinnekin tulee ja siihen on muuten paitaa kanssa. :)

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)